Awa, hyvä vinkki: älä ota tätä liian vakavasti.awa kirjoitti:No - MEG ei osaa kertoa mitä - Gustafsson sanoi tuntomerkeiksi - yöllä kalastajat tavatessaan .konsta kirjoitti:Selittäisitkö vähän, mitä tarkoitat?awa kirjoitti:MEG ja konsta kirjoittaja on helppo tunnistaa
Osaatko sinä konsta ?
Mikä havainto tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan
Re: Mikä havainto tukee Bodomillaa olleen ulkopulisen murhaa
Seuralehden artikkelista vuodelta 1966 selviää, että tarkat tuntomerkit finneineen olivat Gustafssonilta. Artikelissa myös mainitaan, että poliisi ei halunnut paljastaa, että nuo yksityiskohtaiset tuntomerkit ovat lähtöisin NG:n hypnoosista heinäkuussa 1960, vaikkakin toimittajat tuon arvasivat.:o) kirjoitti: Yhdeltä uhrilta ja vielä hypnoosissa? Tämähän nyt on varsinaista konstaa... ei tuohon oikeastaa raaski sanoa mitään, koska konsta on aivan tosissaan.
Kivilahden antamat tuntomerkit olivat hyvin ylimalkaiset. Niistä tuli tärkeitä vain siksí, että ne niillä nähtiin olevan yhteyttä bongareiden havaintoihin. Muussa tapauksessa pellon piennarta kulkeva kulkija ei olisi ollut mitenkään merkityksellinen, sen kummemmin kuin muutkaan epämääräiset näköhavainnot.
Kerro konsta vielä ne Gustafssonin kertomat silminnäkijähavainnot niistä kalastajista joiden kanssa oli huulta heittänyt - se tieto saattaa kiinnostaa palstalaisia.
Ja silloin ei tule vääristelyjä.
.
Ja silloin ei tule vääristelyjä.
.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Jos minä ne kerron niin sinä konsta väität että vääristelen - sen takia olen ajatellu, että te viisaammat saatte kertoa faktat.konsta kirjoitti:No mikset itse kerro? Enhän minä aiheesta edes alkanut jauhamaan.
Eli kerro sinä konsta ne NG n kertomat tuntomerkit yöllisistä kalastajista.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Kuule, ei kukaan voi syyttää sinua vääristelystä, jos lainaat nuo kohdat tänne kuulustelupöytäkirjasta. Eli tee kerrankin niin kuin mottosi kehoittaa: totuus on faktojen tunnustamista. Ei se sen vaikeampaa ole.awa kirjoitti:
Jos minä ne kerron niin sinä konsta väität että vääristelen - sen takia olen ajatellu, että te viisaammat saatte kertoa faktat.
No - kai minua on syyttänyt ja antanut rangaistuksen - vääristelystä - jopa Q - koska on estäntyt minut osallistmasta keskusteluun omalla foorumi8llaan.konsta kirjoitti:Kuule, ei kukaan voi syyttää sinua vääristelystä, jos lainaat nuo kohdat tänne kuulustelupöytäkirjasta. Eli tee kerrankin niin kuin mottosi kehoittaa: totuus on faktojen tunnustamista. Ei se sen vaikeampaa ole.awa kirjoitti:
Jos minä ne kerron niin sinä konsta väität että vääristelen - sen takia olen ajatellu, että te viisaammat saatte kertoa faktat.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Takaisin aiheeseen, eli onko ulkopuolisesta tekijästä todisteita? Ei taida olla mitään näyttöä ulkopuolisesta tekijästä. Sen sijaan moni asia puhuu sitä vastaan. Tutkinnassa selvisi, että ruumiita oli siirrelty pitkän ajan kuluttua kuolemasta. Ruumiiden järjestys teltan päällä oli löytöhetkellä erilainen, kuin lintupoikien havainnoissa. Joku siis viipyi paikalla ja puuhasteli puuhiaan.
Kuka ja millä motiivilla? Ryöstömurhasta ei ollut kyse. Vihamurhasta kyllä.
Jos tekijä oli ulkopuolinen, miksi hän teurasti kolme ja yhteen käytti vain matalaenergista voimaa? Miksi hän piti NG:n kenkiä jalassaan? Miksi hän iski telttakankaaseen jälkeenpäin reikiä? Noh... jokainen voi miettiä itse.
Mutta entäpä jos paikalla olisi ollut ulkopuolisia? Sekö riittää kumoamaan kaiken muun? Jos joku tappaa henkilön vaikkapa lenkkipolulle, riittääkö selitys "sehän saattoi olla kuka vain, vaikkapa joku ulkopuolinen"?

Tuskin siellä paikalla kukaan pitkään viipyi. Uhreja siirreltiin, ehkä paljonkin, poliisien ja pelastushenkilöäkunnan toimesta, tästähän oli pari silminnäkijälausuntoakin.
Aallon ottama valokuvakaan tuskin on autenttinen, niin paljon se poikkeaa Lönbergin piirroksesta ja aikaisempien todistajien lausunnoista. Vähän ennen kuvan ottamista oli kunnanlääkäri mitannut lämpötiloja.
Kaikkien neljän uhrin vammat on aiheuttanut matalaenerginen voima. Esim putoaminen päälleen alle kahden metrin korkeudesta on matalaenerginen tapaturma, kuitenkin suurin yksitäinen kuoleman aiheuttaja työtapaturmissa.
Nilsiä vastaan ei ollut todisteita, eikä selvää näyttöä ollut myös ulkopuolisesta. Kysymyksesi sisältää taas sen "pohjois-korealaisen" ajatuksen, että syyttömyys olisi todistettava.

-
Raid
Huomio...
YLEISESTI TIEDOKSI ETTÄ KUHERRUSKUUKAUSI ON OHITSE.
PYYDÄNKIN USEITA KIRJOTTAJIA KIINITTAMÄÄN HUOMIOTA SEURAAVIIN SÄÄNTOPYKALIIN.
Palstan säännöt
Nämä säännöt on laadittu, jotta keskustelu olisi mahdollisimman sujuvaa
ja laadukasta.
Sääntöjen perusteella kirjoituksia voidaan poistaa ja kirjoitusoikeuksia
peruuttaa joko määräaikaisesti tai pysyvästi.
*1 §* Jokainen uusi käyttäjä on heti hyväksymisensä jälkeen
moderaattoreiden erityistarkkailussa. Mikäli viesteistä ilmenee, että
käyttäjällä ei ole mitään annettavaa keskustelupalstalle, tai että hän
rikkoo palstan sääntöjä, voidaan kirjoitusoikeudet poistaa ilman varoitusta.
*4 §* Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä
keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte
.lähetä.-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun.
Sisällöttömiin viesteihin puututaan erityisesti silloin, kun ne
häiritsevät ketjun alkuperäistä keskustelua.
*6 §* Kohtele muita kirjoittajia niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan.
*7 §* Odotamme kaikkien kirjoittajien noudattavan yleistä netikettiä ja
ymmärtävän hyvän maun käsitteen. Mauttomuuksiin syyllistyneitä tullaan
rankaisemaan. Kirosanojen käyttö viesteissä on sallittua; olettaen että
viestissä on muutakin asiaa niiden lisäksi.
*8 §* Huhuja käsiteltäessä on syytä tehdä selväksi onko kyse omista
arvailuista ja toiveista vai todellisista tiedoista.
*10 §* Nimimerkin ja hänen oikean nimensä yhdistäminen tai aiheeseen
liittyvä vihjailu sekä arvuuttelu ovat poikkeuksetta äärimmäisen
rangaistavia.
TULEVINA PÄIVINÄ PALSTA ON ERITYISESSÄ TARKAILUSSA.
RAID

Urho
Esko pistelee aikamoisia argumentteja
, jotak kaikki on kyllä vuosien varrella käsitelty, mutta koska palsta on uusi, niin kerrattakoon.
Tuosta ulkopuolisesta on olemassa viitteitä kuten käräjäoikeus selkeästi totesi, mutta aivan kuten MEG jo totesi, itse teko on paras todiste ulkopuolisesta. Nilsillä on muuten lisäksi ns. lääketieteellinen alibi, mikä sekin itsessään todistaa ulkopuolisesta tekijästä.
Lisäksi kaksi argumenttia pistää silmään aika pahasti. Teko on luokiteltu "vihamurhaksi", mikä terminä on harvoin tullut vastaan. Miksei seksuaalimurha tai intohimomurha, jollaiseksi se vuosikausia luokiteltiin ja syyttäjän teorian mukaan lavastettiin. Eli jokin looginen peruste pitäisi olla sille, että amatööri lehtietojen perusteella osaa sanoa, että tämä on vain yritetty saada näyttämään seksuaalimurhalta, mutta todellisuudessa näen sen tällä ja tällä perusteella olevan "vihamurhan". Vertailukohdaksi kannattaa ottaa myös puukosta saanut ja kasvoistaan tuhottu Kyllikki Saari. Miksi se oli seksuaalimurha mutta tämä ei?
Lisäksi vedotaan siihen, että Nisse sai matalaenergisiä vammoja, mitä ei sinänsä kannata ihmetellä, koska poliisi voimakkaasti teki asialla propagandaa. Oikeudessa vihdoin sitten kysyttiin asiasta, ja muistaakseni Hirvensalo tai Kontio ilmaisi asian näin. Nyrkein annetut iskut ovat matalaenergisiä, korkeaenerginen vamma syntyy esim. katolta putoamisesta. Herää siis kysymys, että jaettiinko paikanpäällä lainkaan korkeaenergisiä vammoja? Ainakaan syyttäjän lääkärit eivät vedonneet tähän asiaan.
Lisäski vedotaan siihen, että ruumiiden järjestys olisi jotenkin muuttunut lintupoikien käynnin jälkeen ja, että paikalla on oltu pitkään. Kaksi vähintäänkin kyseenalaista argumenttia, joista ensimmäisen voi yhtä hyvin tulkita Nissen puolesta puhuvaksi. Nissehän ei mitenkään olisi voinut tietää mitä pojat näkivät ja mitä aikoivat tehdä, joten olisi ottanut melkoisen riskin siirtelyllä. Lisäksi on puhtaasti spekulaatiota väittää, etteivät he nähneet Nissen jalkoja sekä prätkien läpi pikottavaa alastonta Irmeliä. Se nimittäin selittäisi sen, iksi he tulkitsivat makaajan auringonottajaksi.
Paikalla oltiin tosiaan pitkään. Seikka mihin syyttäjän olisi ehdottomasti kannattanut vedota, mutta koska "sankaripoliisi" Lars Heikkilä pisti paperit silppuriin ja Tuominen on yksisilmäinen kieliä osaamaton typerys, niin tämä jäi heiltä hyödyntämättä.
Mikään varsinainen todiste se ei kuitenkaan olisi ollut. Myös Tulilahdella tekijä puuhasteli erittäin pitkään tekopaikalla.

Lue poliisien esitutkintamateriaali.konsta kirjoitti:Tuskin siellä paikalla kukaan pitkään viipyi.
On kuitenkin eri asia, onko uhrilla 15 puukoniskua vai muutama nyrkinisku.konsta kirjoitti: Kaikkien neljän uhrin vammat on aiheuttanut matalaenerginen voima.
Totta. Käräjäoikeuden mukaan N on syytön mies. Näinhän se on. Todisteita taisi olla, mutta käräjäoikeuden mukaan ei riittävästi ja suomessahan näytön pitää olla käytönnössä 100%. Käräjäoikeuden päätöshän ei kuitenkaan ole absoluuttinen totuus, vaan oikeusjärjestelmämme loppupäätelmä vallitsevien todisteiden valossa.konsta kirjoitti: Nilsiä vastaan ei ollut todisteita, eikä selvää näyttöä ollut myös ulkopuolisesta.
Itse on lupa päätellä myös. Ymmärrän käräjäoikeuden ratkaisun, mutta kuten sanottua, se ei ole absoluuttinen totuus.
Onneksi meillä on myös mielipidevapaus. Asiastahan voi vääntää ja kääntää teorioita loputtomiin. Valvontakamerakuvaa paikalta ei kuitenkaan taida olla olemassa.
Alla N:n syyllisyden puolesta puhuvia asioita lyhyesti.
Outoja sattumia, JOS hän todella, oikeasti on syytön. Mikä lienee totuus...
seuraavan lähde: MTV3 kirjoitti: http://www.mtv3.fi/uutiset/bodom/index. ... /09/390809
* Uhrien sijainti surmaamishetkellä. Uhreja on siirrelty, lukuunottamatta Seppo Boismania. Tämä viittaa lavastukseen.
* Henkilöiden sijainti Gustafssonin kertoman mukaan. todelliset sijainnit eivät vastaa Gustafssonin kertomaa. Gustafsson on tullut teltan päälle vasta sen jälkeen, kun veriroiskeet olivat kuivuneet.
* Raahausjäljet. Sellaisia ei ole löytynyt mistään. Gustafssonin kertomus raahaamisesta ei pidä paikkaansa
* Teltan viilto- ja repeämäjäljet. Syyttäjä todisteli eri tavoin ristiriitoja syytetyn kertomuksissa.
* Kengät. Olivat todennäköisesti olleet surmaajan jalassa. On epätodennäköistä, että ulkopuolinen surmaaja laittaisi Gustafssonin kengät jalkaansa, tekisi teot ja piilottaisi ne sitten metsään.
* Tekoväline. Sekä Gustafssonilla että Boismanilla oli tekovälineeksi sopiva puukko mukana. Kivi on löytynyt paikalta.Gustafssonilla ei ole torjuntavammoja, koska aseet ovat olleet hänen käsissään.
* Tajuttomuus / toimintakyky. Kaikki paikalle tulleet ovat pitäneet selvänä että Gustafsson on ollut hengissä. Poliisit ovat todennäköisesti saaneet Gustafssonin henkilötiedot häneltä itseltään. Sairaalatietojen mukaan Gustafsson oli ollut unelias sairaalassa. Unelias on eri asia kuin tajuton.
* Gustafssonin väitetty aivovamma tai muistamattomuus. Nykylääkärien mukaan kyse oli tavanomaisista pahoinpitelyvammoista. Asiantuntijalääkärien mukaan silloisissa havainnoissa, väitetyssä aivovammassa, pitkässä alentuneessa tajuttomuudessa ja muistamattomuudessa on ristiriita.
* Tekoaika. Eri aikalaistodistaiien kertomusten perusteella verityöt tehtiin aamuneljän maissa. Ulkopuolinen tekijä ei olisi jäänyt paikalle siirtelemään uhreja ja tavaroita.
* Lavastustoimet. Kukaan ulkopuolinen ei olisi lavastanut paikkaa, vaan lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa. Gustafsson on teot tehtyään ymmärtänyt että hän jää kiinni, jos lähtee pois paikalta. Lavastustoimia olivat uhrien siirteleminen, puukonjälkien iskeminen telttaan, tekovälineiden ja kenkien piilottaminen ja teltan narujen katkominen.
* Motiivi. Kyse oli todennäköisesti mustasukkaisuudesta, sillä Irmeli oli raaimmin ja muista poikkeavasti surmattu. Teltan narujen sitominen oli tapahtunut, kun Gustafsson suljettiin ulkopuolelle. Myös ns. yllätystodistaja Marjatta Sahakankaan kertomus Gustafssonin ja Boismanin riitelystä on uskottava.
* Muut epäillyt. Muut epäillyt on pystytty poliisitutkinnassa sulkemaan pois. Verijälkitutkimus teltasta on myös riittävä. Ulkopuolisen dna:ta sisältävää tyynyliinaa ei voi liittää juttuun.
ja eikös N kertonut kuulusteluissakin yksityiskohtaisesti 11 puukoniskusta päässään, joita ei sitten kuitenkaan ollut. Silloin hän kertoi kuulleensa omista vammoistaan vanhemmiltaan. Eli ainakin valehtelusta hän jäi aivan selvästi kiinni. Miksi valehdella moisesta asiasta poliisikuulusteluissa? Käräjäoikeuden mukaan kulunut aika on saattanut sotkea ja sekoittaa muistikuvia, jolloin on "luonnollista" kuvitella itselleen nämä vammat.
-
Urho
Tuo luonnehdintani Tuomisesta oli tarkoituksellisen provokatiivinen, pahoittelen jos se on jonkun mielestä hyvän maun vastainen. Sen verta siinä kyllä on ihan varmaakin totuutta, että Tuomisen kielitaidottomuus esti häntä ottamasta yhteyttä joihinkin oittaalaisiin. Tämä sama ongelmahan oli poliisilla alusta alkaen, eikä vanhoilla ruotsinkielisillä ole kovin hyvää kuvaa poliisin työskentelystä.
Aika mielenkiintoisen listan löysi Esko mtv3:n saitilta. Nuohan on jo niin monta kertaa käyty läpi, ettei liene tarvetta enää. Lähinnä on koomista, että enää viitsitään höpöttää jostain raahusjäljistä, jotka tulivat perusteelisesti selvitettyä käräjäoikeudessa, kiitos sen nettiaktivistin, joka välitti tiedon Leppiniemelle. Tai vedotaan siihen, että vain Nisse olisi siirrellyt ruumiita veren kuivumisen jälkeen.
Mutta Eskolle tiedoksi 11 puukoniskusta valehtelusta. Taas esimerkki siitä kuinka mikä tahansa asia voidaan julkisuudessa vääntää ihmistä vastaan. Esitutkintapaketista käy nimittäin selkeästi ilmi seuraavat asiat:
- Nissellä on päässään kolme tai neljä reikää, jotka sopivat teräaseen tekemiksi, lisäksi yksi tai kaksi reikää jotka on tehty ilmeisesti astalolla. Tämä kaikki siis syyttäjän asiantuntijan lausunnon mukaan.
- Ensimmäisessä lehtijutussa siteerattiin aikanaan poliisipäällikön lausuntoa, jonka mukaan eloonjääneellä uhrilla on useita puukonpistoja päässään.
- Nisse kertoo kuulleensa jäljistä, jotka ovat tukan alla, vanhemmiltaan.
- Nisse vetoaa heti keskustelun alussa vammoistaan poliisin asiakirjoihin, "tuollahan ne on teillä". Hän ei mitenkään ryhdy väittelemään asiasta, vaan on pikemminkin ihmeissään, että tiedon päällä istuva henkilö kyselee asiasta häneltä.
Jos tuo kaikki kertoo 45 vuoden jälkeen jostain valehtelusta, niin kannattaa miettiä, onko oma suhtautuminen hivenen tarkoitushakuista.