Madeleinen tapaus ( Ketju 1)

Ulkomailla kadoksissa olevat henkilöt
debbie

Viesti Kirjoittaja debbie »

Katsoin nuo Dispatches-videot ja ihan asiallisen ja asiantuntevan oloista arviointa tapauksesta siinä näytettiin.

Portugalin poliisi ei ilmeisesti ajatellut, että kyseessä olisi näin suuri juttu, koska todellakaan ei heti eristänyt hotellihuonetta ja aluetta, ja aluetta tutkittiinkin aluksi vain vapaaehtoisten voimin. Ilmeisesti he olettivat, että tyttö löytyisi jostain kadulta etsimästä vanhempiaan.. Mutta ihan maltillisesti tuokin todettiin ja kerrottiin, että Britanniassa ollaan enemmän kokeneita lasten murhien ja katoamisten suhteen. Olisi toimittu heti tehokkaammin. Uskon tämän.

Kaiken tämän spekuloinnin ja tunnepitoisen pohdiskelun jälkeen oli mukava katsoa tuollaista pelkkiin faktoihin keskittyvää toimintaa.

Yksi fakta oli selvästi se, etteivät vanhemmat nähneet ravintolasta asunnon ovelle.
Tunkeilijan olisi ollut suht helppo livahtaa portista sisälle, napata lapsi ja paeta pitkin pimeää kävelytietä parkkipaikalle. Tämä tarkoittaisi sitä, että joku pervo oli ihastunut Maddieen, pitänyt häntä luonaan ja pelästynyt sitten sitä valtavaa meteliä ja mediasirkusta, joka heti käynnistyi katoamisen jälkeen. Hän olisi sitten pelästyksissään tappanut Maddien, vaikka sellainen ei tällaisissa tapauksissa tyypillisesti kuulu kuvaan (tämä oli tutkijan kokemukseen perustuvaa tietoa) vaan pervo päästää lapsen vapaaksi jonkin ajan päästä.
Minun tuli kyllä heti jammu mieleen, aika tehokkaasti hän hävitti lasten ruumiit :(
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Täällä on taas monta hyvää ajatusta, ainoastaan se harmittaa joissain tapauksissa että selvät faktat jää huomioimatta eli sitä ei voi pois sulkea että koirat haistoivat ruumiin... lisäksi se irkkutyttö oli nähnyt gerryn ja wilkinsonin juttelevan joten silminnäkijähavainto tuohon on olemassa. Olisi mielenkiintoista tietää mitä tyttö itseasiassa on anonut koska se on saanut lisää vauhtia noihin poliisin tutkimuksiin eli heti sne jälkeen li koottu joku "hätämeetinki" koolle...voihan olla että tyttö on nähnyt kuinka gerry on tullut paikalle eikä mennyt asuntoon sisälle lainkaan (yksi vaihtoehto) se että kate on yllättäen mennyt tarkistamaan lapsia kymmeneltä voi juontaa myös siitä että gerryn olisi pitänyt huomata kadonnut maddy ja kun ei olekaan käynyt sisällä niin katen on itse täytynyt mennä "tarkistamaan tilanne". Sitten on vielä se kello kymmenen silminnäkijä, tuohon aikaan ei ole ollut enää mahdollista kaapata ketään kun kate on jo ollut jonkun aikaa huoneistossa, miten se siällä ollut "kaappari" olisi hävinnyt asunnosta huomaamatta kun olisi täytynyt pudottautua siitä ikkunasta...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8826
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Minä olen Cicero sitä mieltä, että huoneistosta ei ole viety pois elävää lasta.

Kuka ruumiin on kuljettanut pois on kumma mysteeri. Miksi siellä on ruumis ollut on mysteeri.
Ja miksi Gerry ei tiennyt? Kuka sitten tiesi?
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

niin no se on melko varma juttu, että Madeleine ei ole elävänä lähtenyt huoneistosta. Aiemmin iltapäivällä tytön olisi voinut piilottaa vielä helposti mutta myöhemmin illalla trafiikki huoneistohotellin edusalla on ollut melkoinen sekä muiden asukkaiden että vilkkaan liikenteen ansiosta.

Wilkinson on ollut nukuttamassa 8kk ikäistä lastaan joka on ollut vaunuissa...aika normaalia touhua siis ja hyviin tapoihin kuuluu jäädä puhelemaan niitä näitä kun törmätään (paitsi suomalaisten kohdalla).

Tanner on ulkonäkönsä takia monen suosikkisyyllinen...valokuvat eivät todellakaan tee oikeutta hänelle. Hän vilkahtaa myös siinä filmissä joka on otettu silloin kun porukka on ollut matkalla hotelliinsa ekana päivänä sillä pikkubussilla siinä hän on huomattavasti pehmeämmän ja erittäin äidillisen näköinen,hymyillen mukavasti kameralle toisin kuin tekopirteä payne...jos joku vielä löytää sen filmin....
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Miss Holmes taisi pohtia suojarullakon (alumiinisärmi) nostamista ulkopuolelta, mutta se nostetaan ylös asunnosta sisältä, Katella ei ollut mitään asiaa olla ikkunan ulkopuolella minun nähdäkseni. Se mistä Cicero oli saanut ajatuksen, että nainen kurkisteli "suljetusta ikkunasta sisään", ei aukea minulle. Ohiajanut ihminen on nähnyt naisen ikkunan takana, tuskin kyennyt kiinnittämään huomiota siihen, että oliko ikkuna auki vaiko kiinni. Nainen oli juuri luultavasti tullut ikkunasta ulos ja pakenemassa miehen perään, joka vei edellä lasta.

Ehkä Katen äidin vaistot veivät hänet juuri tuolloin kohti huoneistoa tarkistamaan lapsia, en näe siinä mitään merkillistä - ei kait sitä ainakaan hänelle voida nyt laskea vahingoksi, ja merkiksi syyllisyydestä, ajattelisin.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

tämä silminnäkijä oli nimenomaan kiinnittänyt huomiota siihen että vaalea nainen oli tirkistellyt ikkunan läpi huoneistoon ja säpsähtänyt kun auton etuvalot olivat osuneet häneen.. Tämä silminnäkijä on ollut julkisuudessa omalla nimellään ja on paikallisia yrittäjiä. Avoin käytös yleensä kertoo rehellisyydestä. Tuossa huoneiston kohdalla autoa täytyy vähintään hiljentää kun täytyy kääntyä eli kyllä siinä on aikaa huomata yhtä sun toista...

niinpä, mitäpä se kate siellä ikkunan takana olisi kuikuillut :roll:
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Mun mielestä oli mielenkiintoista lukea myös gerryn sanomiset siinä yhteydessä kun hän meni ekaa päivää töihin.. eli he eivät odota mitään tapahtuvan maddy-rintamalla..luulisi että olisivat erittäin toiveikkaita varsinkin nyt kun huippu metodo 3 on Maddyn jalanjäljillä...tälläisiä pikku lipsautuksia tulisi välttää jos halutaan antaa kuva että Maddystä on todellisia havaintoja Marokossa....taisi Gerry vain kertoa totuuden, ei ole mitään löydettävää...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Tuo miksi sieppaaja ei ehtinyt sulkea ikkunaa, minkä arvelin olleen moka sieppaajalta selittyy kyllä tuolla, että oli tämä silminnäkijä, ja hänelle tuli kiire. Silminnäkijä olisi voinut nähdä, että nainen sulkee ikkunan.

Onko sinulla Cicero linkkiä tähän tietoon, että "nainen kurkisteli suljetusta ikkunasta sisään"?
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Sirpa kirjoitti:Tuo miksi sieppaaja ei ehtinyt sulkea ikkunaa, minkä arvelin olleen moka sieppaajalta selittyy kyllä tuolla, että oli tämä silminnäkijä, ja hänelle tuli kiire. Silminnäkijä olisi voinut nähdä, että nainen sulkee ikkunan.

Onko sinulla Cicero linkkiä tähän tietoon, että "nainen kurkisteli suljetusta ikkunasta sisään"?
Siitä oli ihan vähän aikaa lehdissä ja löytyy linkitettynä muutamia sivuja taaksepäin silloin kun oli juttua tuosta venäläismafiasta...

miten se ikkuna sitten olisi ollut auki kun kate tuli huoneistoon? Vaikka ikkuna olisi ollut auki niin miksi sieppaaja/toinen heistä olisi jäänyt sinne kurkistelemaan? Ei kuulosta oikein viisaalta eikä ainakaan sellaiselta mitä joku sieppaaja tekisi :roll:

en muuten kirjoittanut että nainen oli puhunut suljetusta ikkunasta vaan että tämä vaalea nainen oli kurkistellut ikkunan läpi joka antaa ajatuksen että ikkuna oli huoneen ja kurkistelijan välissä...siitä ikkunasta ei muuten niin vain hypätä ulos ja tuohon aikaan kate on ollut jo huoneistossa niin miten lapsen ojentanut tyyppi on paennut huoneistosta?
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
debbie

Viesti Kirjoittaja debbie »

Uskon myös siihen, että lasta ei ole elävänä ulos kannettu.
Kun katson Mäkkärien ilmeitä ja eleitä, jokin minussa sanoo, että he tietävät mutta eivät kerro. Tietävät, että jotain kauheaa tapahtui mutta he eivät voi sitä myöntää, koska he saattaisivat sitten menettää kaikki lapsensa ja työnsä, kaiken.
Nuo vetoomukset eivät ole vakuuttavia. Pariskunta vetää ne läpi jotenkin pakonomaisesti. Tai sitten he ovat vain sellaisia, siis pidättyväisiä. Olisin mieluusti väärässä heidän suhteensa, vaikka en heidän lifestylestaan hirveesti tykkääkään.
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

"...vaalean naisen kuikuilevan huoneiston kiinniolevasta ikkunasta", lukee tekstissäsi edellisellä sivulla...
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Sirpa kirjoitti:"...vaalean naisen kuikuilevan huoneiston kiinniolevasta ikkunasta", lukee tekstissäsi edellisellä sivulla...


niinhän siellä lukee...ikkunan läpi tarkoittaa minusta samaa asiaa...

jos olen väärässä niin selittäisitkö sitten muuten miten tuo sieppaus/pako-operaatio olisi toiminut?
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

uusi havainto marokosta, nytjoku on nähnyt Maddyn niin läheltä että on nähnyt tuon erikoisuuden hänen silmässään, tytön hiukset oli leikattu poikamaisen lyhyiksi ja hänellä oli iso mustelma kasvoilla, nainen oli ihan varma että kyseessä oli Maddy mutta mikis hän ei ottanut tytön kädestä kiinni ja pistänyt isoa showta pystyyn jos kerran oli niin varma, julkisella paikalla vaan antoi lapsen lähteä mukana olleen naisen kanssa? itse ollut nuori kaksikymppinen ja "maddyn" mukana ollut nainen n. 60v????

Hän oli kiinnittänyt huomiota tytön kauneuteen ja vaaleuteen...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11958
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Haluatko yksityiskohtaisten tuntomerkkien kanssa vaiko ilman. :D
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

cicero kirjoitti:Mun mielestä oli mielenkiintoista lukea myös gerryn sanomiset siinä yhteydessä kun hän meni ekaa päivää töihin.. eli he eivät odota mitään tapahtuvan maddy-rintamalla...
"Unless Madeleine is found, we are not expecting any significant developments in the near future. I'm very keen to get back in," he added.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Lukittu