Siru83 kirjoitti:
No ei sulla kyllä näytä olevan yhtään minkäännäköistä käsitystä miesten seksuaalisuudestakaan. En ole kuullut typerämpää ajatusta kuin että mies saisi erektion jostain muusta kuin seksuaaisesta syystä ollessaan seksuaalisessa kanssakäymisessä naisen kanssa.
Ja miksi kukaan nainen näkisi hirveää vaivaa "käyttääkseen seksuaalisesti hyväksi" jotakin nuorta poikaa, kun sellaisesta suuremmin ei varmaan mitään irti saa.
Naisten ja miesten seksuaalisuus on eri asia, ja naisen syy olla teini-ikäisen pojan kanssa voi olla joku aivan toinen kuin miehen syy olla teini-ikäisen tytön kanssa.
Esim. amerikkalainen nuori opettaja Debra LaFave, joka oli teini-ikäisen pojan kanssa, ei todellakaan ollut mikään pedofiili vaan aikuisen miehen kanssa naimisissa ollut nuori nainen. Hän nyt vain sattui ihastumaan muutamaa vuotta nuorempaan poikaan, mikä on täysin normaalia.
Saattapi olla niin, että käsitystä ei miesten seksuaalisuudesta ole, mutta eipä se estä ihmisen anatomiaa tuntemasta. Ihmisen ruumissa, miehen että naisen, kuitenkin on sen verta näitä herkkiä kohtia, joita oikein stimuloimalla saa henkilön kuin henkilönkin kiihottumaan, vaikka ei sitä haluaisikaan. Ihmisestä riippuen rajat vastentahtoiselle kiihottumiselle vaihtelevat, mutta harvalla on tahdonvoima sitä luokkaa, etteikö se raja jossain vaiheessa iskisi.
Ja miestenkin kohdalla toimii päihteillä sen kynnyksen madaltaminen.
Sen voin myöntää, että on erittäin epätodennäköistä, että miehen saisi raiskattua tämän ollessa "antajan" roolissa, seinää vasten muutamassa minuutissa, mutta jos raiskaukselle pystyy sen pitemmän ajan raiskaaja varaamaan, niin eipä tuo vaihtoehto silloin sulkeudu pois.
Ja yhäkin, syyt raiskauksille on monesti muutakin kuin "panetti ja piti saada". Nöyryytys, vallan tunne jne.
Mitä taas tulee naisiin hyväksikäyttämässä teinipoikia, ei se motiivi sitä tekoa miksikään muuta. Siinä on ollut aikuinen ja teini-ikäinen, kaksi henkisesti eri tasolla olevaa henkilöä, sukupuoliyhteydessä ja kinusipa se poika vaikka itse sitä, niin hyväksikäyttönä pysyy. Aikuinen ihminen omasta valinnastaan tietoisesti päätyi makaamaan alaikäisen kanssa, ja satavarmasti tiesi seurauksetkin. Jos kerta oli niin ihastunut, miksei järkevänä naisena olisi sitten odottanut pojan olevan sen täysi-ikäisyyden paremmalla puolella? Nainen on itse tietoisesti valintansa tehnyt, ja saa kärsiä seurauksetkin.
Pistääpä vituttamaan, että tällaisia tekoja yritetään selittää sillä, että naisen motiivit oli erilaiset. Mitä väliä motiiveilla on, seuraukset kuitenkin samat. Olipa sitten vaikka vitsinä maannut pojan, ei se muuta sitä, että makasi sen pojan kanssa.
Sitä paitsi suurin osa noista teinienkin makaajista on lähemmäksi 30-40-vuotiaita naisia. Ja voin väittää, että tuo 25 vuottakin on aivan liian paljon verrattain siihen, että poika oli murrosiän alkupuolella vasta.
Aikuinen ihminen, oli nainen tai mies, ymmärtää mitä tarkoittaa, kun henkilö on alaikäinen. Aikuinen ihminen tietää, että mitä saa tehdä ja mitä ei alaikäiselle. Aikuinen ihminen tietää, mitä siitä seuraa, jos tekee jotain mitä ei saa.
18 vuodella ja 15 vuodella ei ole paljoa väliä numeroina, mutta henkinen taso on erilainen. 15-vuotias on yleensä murrosikää vasta läpikäymässä, hormonit hyrräävät ja missään tapauksessa ei voi aikuisen logiikkaa odottaa. 18-vuotias taas on yleensä murrosikänsä loppupuolella, ja voidaan jo ruveta odottamaan, että henkilön ajattelussakin alkaa näkymään enemmän se aikuisen logiikka kuin hormonien hyrrääminen (vaikka sitäkin vielä tapahtuu).
Miten selitetään sitten sellaiset tapaukset, jossa nainen on useamman alaikäisen kanssa maanut? Tokkopa enää ihastumisesta kyse. Nainen on seksuaalinen olento siinä missä mieskin. Naisillakin voi parafilioita esiintyä. Naisen seksuaalisuus ei ole mikään myytti, Graalin malja on.