Elettiin sunnuntaita, huhtikuun toista päivää vuonna 1989. Kaverukset Viljanen ja Laakso (nimet muutettu) päättivät lähteä Vantaan Hakunilasta Laakson kesämökille Heinolan tienoille, maaseudun rauhaan. Laaksolla oli Datsun. "Datsuni on mun ratsuni", mutta Viljanen ei kuitenkaan kelpuuttanut Laakson Datsunia kulkupeliksi, vaan hänen mielestä piti hankkia parempi menopeli alle.
Yhdessä kaverukset sitten lähtivät etsimään parempaa autoa. Helsingin Konalasta, Autokeskuksen pihalta löytyi heidän arvomaailmaansa paremmin soveltuva auto – melkein uusi Chevrolet Caprice Classic, joka otettiin väkisin käyttöön murtamalla ovi ja virtalukko.
Matka Heinolan suuntaan taittui vanhaa Lahdentietä pitkin välillä kuljettajaa vaihtaen, sillä kumpikin heistä halusi nauttia hyvällä autolla ajamisesta. Laaksolla oli voimassa oleva ajokortti, mutta Viljasen ajokortti oli peruutettu edellisenä päivänä. Tämähän ei tunnetusti ajamista haittaa.
Tuolloin 25-vuotias Viljanen oli joutunut poliisien kanssa tekemisiin usein. Kymmenen vuoden aikana hänen tililleen oli kertynyt merkintöjä niin omaisuus- kuin väkivaltarikoksistakin. Viljasen suhtautuminen tuomioihin oli ollut kevyttä ja hän oli ollut lusimassa jo useasti. 30-vuotias Laakso oli rauhallisempi, joskin hänellä oli merkintöjä huumausainerikoksista. Kummankin ”ansioluettelot” alkoivat karttua heti 15 ikävuoden saavuttamisen jälkeen.
Viimein he pääsivät perille Heinolan maalaiskuntaan Kannusjärven rannalle. Mökillä saunottiin ja Chevrolet päätettiin myydä. Ostajaehdokas löytyi, mutta kauppoja ei kuitenkaan tullut. Maanantaina 3.4. kaverukset päättivät palata kotiin kiertoteitä pitkin. Heillä oli edelleen mukana Viljasen kevättalvella -89 tuntemattomalta mieheltä hankittu pumppuhaulikko ja 100 kpl:tta patruunoita.
Ensimmäisenä etappina miehillä piti oleman Myrskylä Itä-Uudellamaalla. Pimeä kuitenkin yllätti ja he eksyivät päätyen Askolaan. Sieltä kuitenkin johtaa Tiilään kautta pieni tie Myrskylään ja sitä he lähtivät ajamaan. Tiiläässä Chevrolet kuitenkin suistui erään pikkutien risteyksessä ojaan ja jäi alustastaan kiinni penkkaan. Ponnekkaista yrityksistään huolimatta he eivät saaneet autoa takaisin tielle, joten Viljanen lähti haulikon sisältävän putkikassin kanssa tutkimaan läheisen kotileipomon tiloja, josko siellä olisi mahdollista vetokalustoa Chevroletin tielle saamista varten.
Askolan poliisi oli tuona yönä partioimassa alueella ja heille tuli ilmoitus, että suuri amerikkalainen henkilöauto oli ajanut ojaan Tiiläässä. Poliisit lähtivät selvittämään ”rutiinikeikan” tuntuista juttua. Tavalliselle rattijuoppokeikalle menneet poliisit kokivat kuitenkin elämänsä yllätyksen…
Poliisit ajoivat paikalle pientä hiekkatietä pitkin. Kello oli vähän yli puolen yön ja pimeys oli täydellinen. Pian he havaitsivat auton ja sen vierellä miehen, joka poliisin kutsusta tuli juttusille. Kysyttäessä mies esitti ajokorttinsa. Mies oli Jari Laakso ja hän kertoi tulleensa paikalle sivullisena ja olleensa matkalla kyläilemään Myrskylään. Laakso kertoi kahden nuoren miehen poistuneen auton luota. Poliisi ei kuitenkaan uskonut Laakson juttuja vaan he uskoivat hänen olevan toinen autossa olleista miehistä. Toinen poliiseista kävi vielä katsomassa Chevroletin rekisteritunnuksen.
Kumpikaan poliiseista ei havainnut pimeässä viereisen leipomon autotallin ovella seisovaa miestä. Hän sen sijaan havaitsi molemmat poliisit oikein hyvin, sillä poliisiauton ajovalot ja sisävalo olivat päällä. Yllättäen takaapäin kuulunut haulikon laukaus ja raivokas huuto saivat poliisit nopeasti oivaltamaan asemansa turvattomuuden. Pumppuhaulikon latausääni oli vakuus tositarkoituksesta. Vanhempi konstaapeleista käski kahdesti tulijaa laskemaan aseensa maahan.
Kotileipomon sivustalle suojautuneet poliisit näkivät ampujan kun tämä kiersi poliisiauton ja istahti kuljettajan paikalle. Virta-avaimet olivat kiireessä jääneet autoon, joten Viljasella oli helppo homma; auto käyntiin, Laakso kyytiin ja matka jatkui.
Poliisit kävivät rimpauttamassa leipomon ovikelloa, mutta turhaan. Keskellä yötä pimeälle kylänraitille ilman autoa jääneet poliisit eivät halunneet edes kuvitella, mihin kaksi aseistautunutta miestä voisi käyttää poliisiautoa… No, tapahtuneesta olisi kiiruusti saatava tieto eteenpäin. Puolen kilometrin päässä sijaitsevasta rivitaloasunnosta poliisit pääsivät soittamaan päivystäjälle. Apuvoimia hälytettiin välittömästi etsintään. Haulikkomiehestä oli huonot tuntomerkit, mutta Laaksosta paremmat – hänen ajokorttinsa oli jäänyt poliisille.
Alue sulutettiin ja yhtenä mahdollisuutena pidettiin mutkaisia ja kapeita teitä. Ryöstäjille ehkä liiankin mutkaisia… Tämä epäilys osoittautui oikeaksi kun pakoreittiä seuraamaan lähtenyt partio ilmoitti löytäneensä kadonneen poliisiauton ojaan ajettuna vain muutaman kilometrin päästä ryöstöpaikalta. Autosta oli viety tavaraa, mm. kyynelkaasussumuttimia, käsiraudat, patukoita ja käsiradio. Koiran avulla suoritettu maastoetsintä ei tuottanut tulosta. Ryöstäjien etsintää päätettiin jatkaa päivänvalossa.
Poliisi informoi asiasta kaikkia seutukunnan taksinkuljettajia. Tällä kertaa se info kantoi hedelmää kun eräs taksinkuljettaja soitti poliisille ja kertoi, että nuori mies oli tilannut kyydin Helsinkiin. Nopea tarkistus osoitti, että kyydittävän antama osoite oli aivan etsintäpaikan sydämessä. Päivystäjä kielsi taksia ajamasta sinne ennen kuin poliisi oli tarkistanut soittajan. Kaksi partiota ajoi osoitteeseen ja yllätys oli täydellinen. Pidätys sujui ilman dramatiikkaa. Vilkaisu miehen kassiin varmisti asian; pumppuhaulikko sekä poliisiautosta varastetut tavarat. Ampuja oli saatu kiinni.
Laakso jatkoi pakoaan. Hän pääsi erään koululaisajoa suorittavan linja-auton kyytiin ja selitteli kuljettajalle, että ”kaikki maanantait ovat samanlaisia, ei millään ehdi töihin”. Kuljettaja ei viitsinyt oikaista, että nyt elettiin jo tiistaita. Lapset olivat jo aiemmin kertoneet kuljettajalle, että poliisit olivat käyneet yöllä kyselemässä ja etsineet jotakin.
Mies jäi kyydistä Kankkilan kylässä nousten heti kuitenkin Myrskylään menevään linja-autoon. Koulubussin kuljettaja soitti heti tämän jälkeen poliisille. Poliisin partioauto saavutti Myrskylään matkaavan linja-auton nopeasti. Etsittyä miestä sieltä ei kuitenkaan löytynyt. Kuljettaja muisti missä mies jäi pois kyydistä. Kolmen partion voimin suoritettu etsintä tuotti tulosta ja Laakso löytyi eräästä maalaistalosta vaatekaappiin piiloutuneena.
Orimattilan kihlakunnanoikeudessa luettiin syytteet. Ryöstö, törkeä ryöstö, huumausaineiden hallussapito, huumaantuneena ajaminen, auton luvaton käyttöönotto…
Viljanen väitti haulikon lauenneen vahingossa kun poliisit tulivat paikalle. Totta tai ei, mutta ainakin vahingonlaukauksen ajoitus oli täydellinen…
Viljanen sai teoistaan vankeutta runsaat kolme vuotta. Laakso sai vankeutta runsaat kahdeksan kuukautta. Yhteiskunnan maksettaviksi jäävä lasku nousi kymmeniin tuhansiin markkoihin.
Asiaan kuuluu totta kai sekin, että siitä valitettiin hovioikeuteen sekä syyttäjän että vastaajien puolesta. Kummankin valittajan kulut maksaa yhteiskunta.
Lyhennelty artikkeli kirjasta Poliisi kertoo 1990 "Kun poliisiauto ryöstettiin"
Hovioikeuden päätöstä ei kirjassa mainittu enkä sitä arkistoista löytänyt. No, anyway. Laakso yritti olla työtätekevän ja raskautetun kansanosan asemassa surkutellessaan bussikuskille omaa myöhästymistään
