LSH-Hovi Turku kevät 2013
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Lainaus"Veristi"
Hovia hän myös arvostelee siitä, ettei se hänen mukaansa ole voinut ymmärtää lasten kertomusten syntyhistoriaa. Samalla hän siten antaa epäsuorasti ymmärtää, että hän itse luettuaan saman materiaalin olisi siihen kykeneväinen...
Niina Berg on toistaiseksi ainoa lenkki siihen, mitä tiedetään hovioikeuden saamien todistelujen substanssista. Keskeistä on tietenkin juuri lasten todistusten syntyhistoria, siis terapia. Joka alkoi tammikuussa 2011 ja josta Amanda jätettiin pois. Vapauttamisen jälkeen kolmen lapsen tapahtunut eristäminen merimatkalle. Sieltä palatessa oli jo video valmiina ja sitten elo-syyskuussa kehitettiin lsh-tarinat.
Tästä paketista löytyvät puolustuksen argumentit. Se, että jotain viiltoja on löydetty, mutta neitsynkalvot ovat ehjiä ovat vain ”asiantuntijoiden” spekulointia. Eivät he voi nähdä mitä Auerin asunnossa on tapahtunut katsomalla tällaisia merkkejä. Keskustelu voi täällä edetä vain jos jätetään en viillot ja neitseydet omaan rauhaansa.
Näin kirjoittaa hovioikeus
”Esitetyn todistelun perusteella hovioikeus on voinut arvioida kertomusten syntyhistorian ja kertojaan nähden ulkopuolisten seikkojen vaikutusta kertomuksiin.” Kuka näistä todistajista on voinut kertoa ”syntyhistorian”?
Ehdotus todistajien nimiksi löytyy blogistani

Lapset ovat kertoneet Annelin itsensä kotona heille pitämistä terapiaistunnoista...'ne kestivät monta tuntia'.. Ettei vain olisi saanut ohjeita joltain alan ihmiseltä? Joltain muulta kuin virallisen tahon psykoterapeutilta. Ne nyt mitään ohjeita tuosta vain kenellekään erehtyisi antamaan... onko kukaan kuullut moisesta kuunaan päivänä
Sellaisen virallisen koulukunnan terapian Auer keskeytti alkuunsa, koska siitä oli vain harmia (kertonut Kukka )
Oma apu paras apu, ja kyllä äiti tietää mikä on omille lapsille parasta, eikä mitkään 'asiantuntija'-tädit (hipsut Auerin).
Saanut opastusta joltain sellaiselta ns 'traumaterapeutilta', joille Ben Furman ja Hannu Lauerma yhtenä miehenä ylen arkistosta löytyvässä ohjelmassa näyttävät pitkiä hampaita
no ei kai..
Entä jos Auerin kotiterapeutti-harjoitukset olisikin menneet kertakaikkiaan pieleen. Lapset alkoivat puhua juuri niistä asioista, joista heidän Auerin terapian ansiosta ei olisi pitänyt koskaan pitänyt puhua?
spegulaatiota kaikki tyynni edellä, toivon olevani väärässä, oikein väärässä

tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Annelin omat tunnustuskertomukset syksyltä 2009 osoittavat, että hän on kehitellyt tarinaansa juuri muistinmenetyksen ja sekaisinmenon pohjalle. Hänen tarinansa sisältää tiettyjä freudilaisia juttuja ihmisen käyttäytymisestä. Voisikin olettaa, että hän on joutunut painiskelemaan aiempien vuosien aikana myös sen kanssa, kuinka saisi lasten muistot sekoittumaan ja painumaan pois mielestä. Harrypotterit, saatananpalvonta ja insesti ovat juuri sellaisia aiheita, jotka tarjoavat samalla päänsekoitusta lapsille, mutta sisältävät juuri sellaisia aineksia, joita kukaan ulkopuolinen arvioija ei - Annelin toiveissa - voisi tosissaan yhdistää Aueriin asettamatta samalla omaa asiantuntijuuttaan kyseenalaiseksi.
Psykologien tapaamiset lasten kanssa on videoitu, joten heidän vaikutuksensa lasten tarinoihin on verrattain helposti selvitettävissä, mikäli aihetta tähän koskaan myöhemmin syntyy.
Psykologien tapaamiset lasten kanssa on videoitu, joten heidän vaikutuksensa lasten tarinoihin on verrattain helposti selvitettävissä, mikäli aihetta tähän koskaan myöhemmin syntyy.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Ei Anneli voinut mitään terapoida kun hän istui vankilassa 2009 /syyskuu - 2011/toukokuu. On välttämätöntä kertoa kuinka terapeutit valmistivat pieniä lapsia siihen, että äiti jää vankilaan eliniäksi. Tämä tapahtui 2011/tammikuu - 2011/toukokuu. Sitten asiaan ryhtyi Ari Auer
Aivan toinen asia on se, että asiantuntijat ovat katselleet lasten tarinoita videolta. Niitä vat nähneet sellaiset todistajat kuin
Pirjo Lehtonen, vs. johtaja, Turun kasvatus- ja perheneuvola
Sini Vehkaoja .psykologi Helsingin Osaamiskeskus
Mikko Niemelä . Aapeluskoti Tuohinen
Marko Tauno Sakari Levonen Vuoden poliisi 2007, IT teknikko
Katarina Elisabeth Finnilä ja Pekka Olavi Santtila Åbo akademin tutkijoita.
Paikallistakaa lisää todistajia, nimet ovat blogissani
Sensijaan ei ole mitään tietoa kuka hoiti terapian, jossa syntyivät murhayötä koskevat valemuistot. Niitä tarvittiin niin kauan kun oli todennäköistä, että äiti jää vankilaan

Suoraan sanoen, sisotalo, (varsinkaan) murhayössä tai tässä lsh-jutussa ei ole mitään valemuistoja. On kyllä tarpeeksi hyvin selvitetty Anneli Auerin surmanneen miehensä Jukka Sakari Lahden ja elinkautinen siitä hänelle tulee. Mainitsit Niina Bergin olevan Auerin puolustaja, mistä kyseinen tieto? eikös Auerin asianajaja ole Juha Manner?
Onko nyt niin ettei haluta uskoa Anneli Auerin tekevän pahaa kärpäsellekään?

".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Minua ihmetyttää miten esim. tässä Ulvilan tapauksessa löytyy tällä palstalla niin kiihkeitä puolustajia ja syyttäjiä. Esim. tästä HÄKE-nauhasta on esitetty ymmärtääkseni kaikenlaisia amatöörien analyysejä. Itse luotan enemmän vastuullisesti oikeusasteille annetuista tulkinnoista.
Toistan itseäni, mutta uskon, että Suomen tuomioistuimet toimivat hyvin tarkasti ja vastuullisesti - etenkin näin suuren huomion saaneessa jutussa. Mm. Auerin epäillyn murhajutun palauttamista käräjäoikeuteen korkein oikeus punnitsi varsin pitkään.
Sisotalon kanta on selvä, hän on sen sementoinut ja vannoutunut puolustamaan Auerin syyttömyyttä. No, mikäs siinä, mutta onneksi tuomioita ei anneta huutoäänestyksillä. Sitä kuitenkin kyseisen herran teksteissä ihmettelen, että hän syyllistää nimellä mainiten mm. Auerin veljen ja liittää jonkun salaperäisen valemuistojen terapoinnin tms. johonkin merimatkaan. Huomasin myös, että hän peräänkuuluttaa (tai "etsintäkuuluttaa") nimeltä mainiten useita mahdollisia asiantuntijatodistajia Turun käräjäoikeudesta - ilmeisesti liittyen jotenkin Ulvilan oikeudenkäynteihin. Tämä on mielestäni eettisesti hyvin kyseenalaista.
Mutta kiitos kuitenkin kaikille kirjoittajille tästäkin aiheesta - ilman teitä ei koko portaali pysyisi hengissä ja kiinnostavana.

-
peltirumpu
- Adrian Monk
- Viestit: 2876
- Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Onko sinulla nimilista oikeuden todistajista? Olisi mielenkiintoista kuulla, ketkä siellä ovat todistaneet. Saataisiin viimeinkin varmistus sille, että asiantuntijoina ovat toimineet alansa arvostetut ammattilaiset ja huippuosajat, eivätkä mitkään poliisin luottotodistajat.sisotalo kirjoitti:Ei Anneli voinut mitään terapoida kun hän istui vankilassa 2009 /syyskuu - 2011/toukokuu. On välttämätöntä kertoa kuinka terapeutit valmistivat pieniä lapsia siihen, että äiti jää vankilaan eliniäksi. Tämä tapahtui 2011/tammikuu - 2011/toukokuu. Sitten asiaan ryhtyi Ari Auer
Aivan toinen asia on se, että asiantuntijat ovat katselleet lasten tarinoita videolta. Niitä vat nähneet sellaiset todistajat kuin
Pirjo Lehtonen, vs. johtaja, Turun kasvatus- ja perheneuvola
Sini Vehkaoja .psykologi Helsingin Osaamiskeskus
Mikko Niemelä . Aapeluskoti Tuohinen
Marko Tauno Sakari Levonen Vuoden poliisi 2007, IT teknikko
Katarina Elisabeth Finnilä ja Pekka Olavi Santtila Åbo akademin tutkijoita.
Paikallistakaa lisää todistajia, nimet ovat blogissani
Sensijaan ei ole mitään tietoa kuka hoiti terapian, jossa syntyivät murhayötä koskevat valemuistot. Niitä tarvittiin niin kauan kun oli todennäköistä, että äiti jää vankilaan
Veristi:
- viiltelyyn viittaavat arvet tarkoittavat viiltelyyn viittaavia arpia. Jos asia olisi täysin varma, puhuisi oikeus viiltelyarvista.
- "Kolme kokenutta erikoislääkäriä ovat yhdessä tutkineet B:n, C:n ja D:n ja havainneet heistä samat arpi- ja vammalöydökset genitaali- ja anogenitaalialueilla ja muualla ihossa".
Mielestäni tuosta ei voi varmuudella sanoa, että arpia olisi löytynyt genitaalialueilta. Tuon voi myös tulkita siten, että vammalöydöksiä on tehty genitaalialueilta ja arpilöydöksiä muualta ihosta.
- miksi vain yhdellä lapsella ummetusta, vaikka syövät samaa ruokaa?
Ihmiset ovat yksilöitä.
Muistakaahan lukea Niina Bergin blogia. Hän kirjoittelee nykyään aika ahkerasti...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Auer oli vapaa kaksi ja puoli vuotta siitä lähtien kun keskeytti lapsille tarjotun terapian maaliskuun 9. päivä 2007.sisotalo kirjoitti:Ei Anneli voinut mitään terapoida kun hän istui vankilassa 2009 /syyskuu - 2011/toukokuu.
....
Sensijaan ei ole mitään tietoa kuka hoiti terapian, jossa syntyivät murhayötä koskevat valemuistot. Niitä tarvittiin niin kauan kun oli todennäköistä, että äiti jää vankilaan
Lapset kävivät terapiassa tammikuun 22. - maaliskuun 9 päivään 2007, eli puolisentoista kuukautta.
Maaliskuusta 2007 syksyyn 2009 Auer on voinut harjoittaa mitä huvitti. Jukastakaan ei ollut enää harmia. - Kukaan ei enää urputtanut parisuhdekeskustelun erikoisista avauksista, strippaamisesta webkameran kautta tai tantrakursseista.
Psykedeelinen transsimusiikki taustalle tunnelmaa luomaan ja klik-klik.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Vastaus on Lautamiehissä
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Sisotalo kirjoitti:
En vielä ole edes ehtinyt lukea blogia tai mitään, mutta mitä ihmettä vuoden poliisi 2007 oikein liittyy asiaan? Intuitiivinen bongaus ryhmästä...Aivan toinen asia on se, että asiantuntijat ovat katselleet lasten tarinoita videolta. Niitä vat nähneet sellaiset todistajat kuin
Pirjo Lehtonen, vs. johtaja, Turun kasvatus- ja perheneuvola
Sini Vehkaoja .psykologi Helsingin Osaamiskeskus
Mikko Niemelä . Aapeluskoti Tuohinen
Marko Tauno Sakari Levonen Vuoden poliisi 2007, IT teknikko
Katarina Elisabeth Finnilä ja Pekka Olavi Santtila Åbo akademin tutkijoita.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Vuoden poliisi kuuluu Poliisihallituksen erityiseen suojeluohjelmaan.
Etkö tiedä, että mihin menestyminen maailmassa perustuu? Eikö hän juuri työskentele siellä minkä tämä viheliäinen Auerska juuri laittoi tutkintaan? Ei tämä maailma mitään Don Quijoteita kaipaa - siitä kun ei kukaan maksa kenellekään mitään.
Oikeilla mielipiteillä varustetut henkilöt ovat aina kuuluneet erityiseen suojeluryhmään.
http://www.poliisi.fi/satakunta
Anneli Auerhan todisti kevään 2010 oikeudenkäynnissä, että poliisi oli sanonut, että jos tämä tutkintalinja ei vedä, niin häntä vainotaan koko loppuelämä. Ja se veti tosi huonosti, kun hänet vapautettiin hovissa.
No, nyt vainotaan.
Ja halukkaita mielipiteen esittäjiä on löytynyt maailman sivu - löytyy murha.infostakin sankoin joukoin.
Menestyäkseen pitää omata vain oikea mielipide asioihin. Ja se mikä ainakin on tärkeää, niin Nuorkauppakamarin yhteys valtioneuvostoon, ja tietysti ja ainakin myös poliisiin, hyvänen aika.Vuoden poliisi
Vuoden poliisi on kunniamaininta, jonka myöntämisestä päättävät vuosittain Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen poliisijärjestöjen liitto (SPJL), poliisiylijohto ja sisäasiainministeriön poliisiosasto. Palkinto on myönnetty vuodesta 1976 alkaen.
Vuoden poliisi on Helsingin Nuorkauppakamarin merkittävin yhteiskunnallinen projekti. Vuoden poliisi-projektissa valitaan työtehtävässään ansioitunut ja esimerkillistä toimintatapaa osoittava poliisi Vuoden poliisiksi. Projektin painopistealue vaihtuu vuosittain; valinta on kohdistunut esimerkiksi rikospoliisityöhön, huumerikostyöhön, kenttäpoliisitoimintaan ja talousrikostutkintaan.
Helsingin Nuorkauppakamari haluaa projektin avulla vaikuttaa yhteiskuntaan nostamalla esiin poliisityön eri osa-alueita ja tuomalla julkisuuteen jokaiselle kansalaiselle tärkeitä asioita. Helsingin Nuorkauppakamarin rooli projektissa on hoitaa sen koordinointi ja käytännön asiat sekä ylläpitää Vuoden poliisin valinnan perinnettä. Vuoden poliisin valinta herättää kiinnostusta valtakunnallisesti ja Vuoden poliisi on näkyvästi esillä eri medioissa. Vuoden poliisin valinta julkistetaan perinteisesti lokakuussa valtioneuvoston juhlahuoneessa Smolnassa.[1]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_poliisi
Etkö tiedä, että mihin menestyminen maailmassa perustuu? Eikö hän juuri työskentele siellä minkä tämä viheliäinen Auerska juuri laittoi tutkintaan? Ei tämä maailma mitään Don Quijoteita kaipaa - siitä kun ei kukaan maksa kenellekään mitään.
Oikeilla mielipiteillä varustetut henkilöt ovat aina kuuluneet erityiseen suojeluryhmään.
http://www.poliisi.fi/satakunta
Anneli Auerhan todisti kevään 2010 oikeudenkäynnissä, että poliisi oli sanonut, että jos tämä tutkintalinja ei vedä, niin häntä vainotaan koko loppuelämä. Ja se veti tosi huonosti, kun hänet vapautettiin hovissa.
No, nyt vainotaan.
Ja halukkaita mielipiteen esittäjiä on löytynyt maailman sivu - löytyy murha.infostakin sankoin joukoin.
Alethes doksa meta logu
-
tiinaliina
- Remington Steele
- Viestit: 206
- Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 12:01 pm
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Jos oikeudessa on käytetty lasten terapeutteja niin sanoisin, että se on virhe. Muualla maailmassa ei terapeutteja hyväskytä todistajiksi ja tosi asiahan on, että ne valemuistot syntyvät usein terapiassa. Tästä on lukuisia tutkimuksia (ja vielä enenmmän oikeudenkäyntejä) ympäri maailmaa. Jon näin on käynyt niin voisi olla jopa perusteet seuraavan oikeuskäsittelyyn.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Tunne yhden tapauksen, jossa terapeutin aikaan saamat valemuistot ovat ratkaisset. Thomas Quickin terapeutti Birgitta Ståhle oli päätodistaja kaikissa oikeudenkäynneissä, jotka nyt on peruttu. Hän otti terapiassa aina vaan uusia selvittämättömiä murhia esille, jotka hän sai Quickin tunnustamaan. Huumausaineet ratkaisivat. Terapian tulokset hän vei suoraan poliisille.
Luettelossa todistajista on paljon nimiä, joiden taustaa en tunne. Heitä on kaikkiaan 50. Ei ole mahdotonta, että joku heistä on todella se terapeutti, joka aloitti tammikuussa 2011.
Olennaista on että oikeudessa selvitetään kuinka terapeutti on osallistunut valemuistojen syntyyn. Tässä tilanne on hyvin vaikea, kun terapeutin tehtävä oli alussa sopeuttaa lapset siihen, että heidän äitinsä olisi muka murhannut isän. Sitten oikeus päätti toisin ja terapeutti olisi joutunut kääntymään 180 astetta. Amandan poissulkeminen jo alussa osoittaa, että terapeutille ei totuus ollut tärkeintä vaan odotettavissa oleva tuomio.
Luettelossa todistajista on paljon nimiä, joiden taustaa en tunne. Heitä on kaikkiaan 50. Ei ole mahdotonta, että joku heistä on todella se terapeutti, joka aloitti tammikuussa 2011.
Olennaista on että oikeudessa selvitetään kuinka terapeutti on osallistunut valemuistojen syntyyn. Tässä tilanne on hyvin vaikea, kun terapeutin tehtävä oli alussa sopeuttaa lapset siihen, että heidän äitinsä olisi muka murhannut isän. Sitten oikeus päätti toisin ja terapeutti olisi joutunut kääntymään 180 astetta. Amandan poissulkeminen jo alussa osoittaa, että terapeutille ei totuus ollut tärkeintä vaan odotettavissa oleva tuomio.
-
tiinaliina
- Remington Steele
- Viestit: 206
- Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 12:01 pm
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Aika ongelmallinen terapian lähtökohta (ja ei hyväksyttävä) jos terapia aloitettu sen takia, että lapset tottuvat ajatukseen äidistä murhaajana. ja tarkoituksena äidistä vieraantuminen, mikäli siis pitää paikkansa. Vähän samaastelma kuin törkeimmissä huoltajuuskiistoissa, joissa heitellään kevyesti syytöksiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja terapia aloitetaan ilman , että asia olisi tutkittu ja tuomiot annettu. Taitaa tätäkin tapahtua koko ajan.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Terapian alkuasetelma oli epäilyttävä, mutta tilanteen sanelema. Kuinka pitäsi sitten jatkaa kun hovioikeus päättää toisin kuin käräjäoikeus?