LSH-Hovi Turku kevät 2013

[Afrodite]

pellille:

Lapset eivät olleet unohtaneet kuria, jossa he Auerin (ja Jukka-isän) aikana olivat eläneet.

Veli ei käyttänyt kylmiä suihkuja eikä aresteja, ei seisottanut ulkona, ei läpsinyt poskille, ei antanut tukkapöllyä (ja mitäköhän muuta lisäksi??).

Lapsille oli aikanaan myös kerrottu äitinsä tunnustuksesta esikoiselle, olkoot, että hän kiisti sen, ja oikeus jopa nieli asian.

Aikamoisia salaisuuksia ja möykkyjä ovat saaneet kantaakseen. Äiti kieltänyt kertomasta niistäkään. Yhtäkkiä kaikki taas muuttui: Äiti pääsee vapaaksi, ja me joudutaan taas 'kylmään suihkuun, artestiin, tulee läpsyjä naamalle, tukkapöllyä, joudutaan seisomaan ulos oven ulkopuolelle ja itkien anelemaan pääsyä sisälle...

Lapsi on lojaali vanhemmilleen, mutta jokin raja sentään taitaa olla olemassa?
Kiistelyt vanhimman sisaren kanssa (todennäköisesti aika rankoista asioista) on kärjistänyt nuorempien lasten asennetta äitiin ja vanhimpaan lapseen.. Tulos: Me ei haluta pois tästä kodista. Me ei haluta enää äidin luo. Muuta sä vaan sinne sen kanssa! ???

Pelkäsivät menettävänsä sen rauhan ja keveämmät kasvatuskeinot, johon olivat tottuneet AA:n veljen kotona??

Se piikkilankakirje... sekö edesauttoi pienten lasten luottamusta äitiin päin?? ... helvata, Auer siis uskoo olevansa viksukin.

*isot piikkilankahalit sinne teille* nähdään pian!

Kertoisitko Tara, kun niin hyvin tiedät sijaisperheen asioista, että miten siellä pidetään lapset kurissa ja "herran nuhteessa"? Uhkaillaanko, että käy niin kuin kävi jo yhdelle...? Vai pyydellään kauniisti "älä kulta pieni tee tuhmasti"

Voisitko laittaa myös nähtäville sen tilakuuntelulitteraation, jossa kaksi lasta keskustelee, että pelkäävät, että jos A sanoo jotain jne.. Ei onnistu vai? No ei niin, kun sellaista ei ole. Lapset eivät koskaan ole tuollaisia jutelleet. Se oli vain kuulustelutekniikka, jolla pyrittiin saamaan A:lta haluttuja vastauksia. Voi teitä. Avatkaa silmänne ja katsokaa miten likaista peliä poliisi pelaa.

[Veristi]

Terralle valemuistoista:

Lapsille ulkopuolelta syötetyn tarinan voi ymmärtääkseni erottaa itse koetusta niin, että tarkastellaan, esiintyykö tarinoissa joitain sanoja tai fraaseja, jotka selvästi osoittaisivat niiden olevan peräisin jostain yhteisestä lähteestä. Itse asiassa raamatuntutkimuksesta voisi saada jotain vinkkejä asiaan... Mikäli taas lapset ovat olleet mukana samoissa hyväksikäyttötapahtumissa kokijoina, heidän voidaan olettaa kertovan samoista tilanteista, mutta vaan omasta näkökulmastaan katsottuna, omin sanoin kerrottuna. Psykologit osaavat aivan varmasti kiinnittää tällaiseen huomionsa kertomusten uskottavuutta arvioidessaan.

On muistettava, että tapahtumayhteyksiä on ollut useita, ei vain yksi. Jos mennään taas "todennäköisyyksiin", vaikuttaisi varsin epätodennäköiseltä, että kolme eri lasta olisi kertonut valheellisesti monesta eri tapahtumasta. Yhden valemuiston vielä saattaisin ymmärtää. (Tyyliin huppiksen selän näkeminen ovi-ikkuna-aukossa verhon heilahdellessa yön pimeydessä.)

[Terra]

Terralle valemuistoista:

Lapsille ulkopuolelta syötetyn tarinan voi ymmärtääkseni erottaa itse koetusta niin, että tarkastellaan, esiintyykö tarinoissa joitain sanoja tai fraaseja, jotka selvästi osoittaisivat niiden olevan peräisin jostain yhteisestä lähteestä. Itse asiassa raamatuntutkimuksesta voisi saada jotain vinkkejä asiaan... Mikäli taas lapset ovat olleet mukana samoissa hyväksikäyttötapahtumissa kokijoina, heidän voidaan olettaa kertovan samoista tilanteista, mutta vaan omasta näkökulmastaan katsottuna, omin sanoin kerrottuna. Psykologit osaavat aivan varmasti kiinnittää tällaiseen huomionsa kertomusten uskottavuutta arvioidessaan.

On muistettava, että tapahtumayhteyksiä on ollut useita, ei vain yksi. Jos mennään taas "todennäköisyyksiin", vaikuttaisi varsin epätodennäköiseltä, että kolme eri lasta olisi kertonut valheellisesti monesta eri tapahtumasta. Yhden valemuiston vielä saattaisin ymmärtää. (Tyyliin huppiksen selän näkeminen ovi-ikkuna-aukossa verhon heilahdellessa yön pimeydessä.)

Valemuistossa on nimenomaan keskeistä se, että kertoja kokee olevansa kokija ei näkijä. Ei siis silminnäkijä vaan tapahtumassa mukana oleva. Näin ollen teoriasi ei kyllä uppoa ainakaan minuun ollenkaan.

Tietääkseni tässä ei ole tapahtunut kuin yksi surma. Ei ole useamman surman muistelemisesta kyse.
Montako niitä muita juttuja oli. Kuinka moni niistä muista jutuista koski yhtä aikaa useampaa lasta. Onko sinulla Veristi jotakin sisäpiiritietoa asiasta.
Unohdit kokonaan, että valemuistoon liittyy aikakäsite vahvasti kun taas objektiiviseen muistiin se ei liity. Jos luit linkin, jonka postasin, niin siinäkin tuodaan esille se, että mitä lähempänä tapahtumaa kerronta tapahtuu, niin sen objektiivisemmin muisti toimii. Eikös se huppujuttu tullut heti ensi metreillä, joten se ei ainakaan mitenkään voi olla valemuisto. Ja sitä, että psykologit jne. asiantuntijat pystyisivät erottamaan valemuiston objektiivisesta muistosta, niin siihen en usko. Eivät ole pystyneet ennen Ulvila juttuakaan ja syyttömiä vanhempia on tuomittu insestistä kuten postaamissani linkeissä on todettu. Sitä paitsi hovin julkisesta selosteesta ei edes käy ilmi, että mitenkä valemuistomahdollisuus on suljettu pois, kun ei ole sanaa valemuisto koko julkisessa selosteessa ollenkaan. Toisaalta julkisesta selosteesta mielestäni käy ilmi, että nuo muistojen objektiivisuuden punnitsi oikeuden kokoonpano eikä suinkaan asiantuntijat. Oikeuden tuomarit eivät ole muistiteorioiden asiantuntijoita ollenkaan!!!

[peikonlehti]

Lapsille ulkopuolelta syötetyn tarinan voi ymmärtääkseni erottaa itse koetusta niin, että tarkastellaan, esiintyykö tarinoissa joitain sanoja tai fraaseja, jotka selvästi osoittaisivat niiden olevan peräisin jostain yhteisestä lähteestä

.

Tässä hyvinkin kätevä menetelmä olisi sisällön analyysi. Mitkä ovat kerrottujen asioiden yhteneväisyydet ja mitkä niiden eroavuudet?

Meillä on tässä kolme lasta, jotka kertovat yhdenmukaisesti heihin kohdistuneista rikoksista. Valemuistot on aika hemmetin hyvä yleistys, jolla voi yrittää torpedoida kenen tahansa mielikuvat siitä, mitä hänelle on tehty. Erittäin hyvä puolustuksen taktiikka tilanteissa, jossa näytön hankkiminen on hankalaa. "Sulla on arpia, mutta ne nyt voi johtua mistä tahansa". "Muistat väärin, mitä sulle tehtiin. Olet keksinyt kaiken koska..."

[Veristi]

Olen peikonlehden kanssa samoilla linjoilla. Vaikka oikeuspsykologien näkemyksen mukaan oikeita muistoja voikin olla vaikea erotella valemuistoista, saattaa syy olla siinä, etteivät tekstianalyysi ja keskustelunanalyysi ole kovinkaan käytettyjä menetelmiä psykologiassa, jossa perinteiset koeasetelmat korrelaatiokertoimineen ovat olleet tutkimusmenetelmä no. 1.

Olet, Terra, väärässä ketjussa, mikäli kuvittelet minun viittaavan jonkinlaiseen sarjamurhaan, heh. Puhun täällä lasten useista hyväksikäytöistä, en murhista. Toisaalla on ollut esillä se, kuinka vanhimman lapsen huppismuiston syntyyn ovat vaikuttaneet ne aikaisemmat "tiedot", joita äiti lapselle ehti syöttää ennen ensimmäistä poliisikuulustelua: ensin puhelun aikana ja sitten sairaalassa. Itse laittamasi Skepsiksen linkki sitäpaitsi nimenomaan kertoo, miten jotkut eivät millään tahdo luopua valemuistoistaan, vaikka heille vakuutettaisiin niiden valheellisuutta.

Oikeustieteilijät joutuvat päivittäin työssään ottamaan huomioon sen, kuinka muistaminen ja olosuhteet liittyvät silminnäkijäkertomuksiin. Olisi ihme, mikäli se olisi täysin outo alue.

[Terra]

Valmuisto on tietynlaista muistamista, mihin liittyy hyvin sidonnaisesti pitkä aikajänne (monia vuosia jopa vuosikymmeniä) muistin mukaistan tapahtumien ja kerronnan välillä eli kokija kertoo kokeensa tapahtumia, jotka tapahtuivat monia monia vuosia taaksepäin. Näin ollen huppisjuttu ei täytä valemuiston klassista aikajännettä. Jos se huppisjuttu ei ole totta, niin sitten vahin tytär vaan yksinkertaisesti valehteli nähneensä huppismiehen. Ja jos Auerin näkemä huppis ei ole totta, niin sitten se yksinkertaisesti täyttä valehtta. Kummatkaan eivät ole valemuistoja!!!

Analyysi kuin analyysi on tosi vaikea, koska valemuistossa kertoja on itse kokenut ne tapahtumat, joista kertoo. Ja miten erotella jonkin sana tai sanonta lapsen omaksi kokemuksesta kumpuavaksi eikä yhteisestä lähteestä tulevaksi. Valemuistossa kertoja kokee epätoden tapahtuman niin todeksi, että tämmöinen erottelu on mahdotonta.
Hovi on tullut siihen tulokseen, että koska kertomukset ovat yhteneväiset, niin se todistaisi kertomusten olevan todellisia, vaikka kovin yhteneväisten kertomusten pitäisi päinvastoin kertoa kokemusten ei-todellisuudesta.
"On hyvä tiedostaa, ettei valemuistosyndroomaa käsittelevässä keskustelussa ole kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaan muistista ja sen toiminnasta. Seksuaalinen hyväksikäyttö on vakavasti otettava ongelma, mutta myös RMT:n aiheuttamat mielenterveydelliset, sosiaaliset ja oikeudelliset ongelmat ovat erittäin vakavia. Tuleekin aina muistaa, erityisesti oikeudenkäynneissä, että valemuistoja voidaan tuottaa terapiassa, ja että valemuistoja on melko mahdoton erottaa todellisista ilman muuta todistusaineistoa." http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valem ... rooma.html

Oikeustieteilijät joutuvat päivittäin työssään ottamaan huomioon sen, kuinka muistaminen ja olosuhteet liittyvät silminnäkijäkertomuksiin. Olisi ihme, mikäli se olisi täysin outo alue.

Oikeuden tuomarit tuomitsevat näytön perusteella eivätkä suinkaan muistiteorioiden asiantuntijoina. Kesäkuinen hovin tuomio ei perustunut yhdenkään silminnäkijän antamaan lausuntoon, sillä tuomioksi luetuilla teoilla ei ole ollut silminnäkijöitä. Miksi siis puhut silminnäkijöistä? Tuomio perustui lähes yksinomaan lasten muistojen luotettavuuden arviointiin, jonka viime kädessä ratkaisi oikeuden kokoonpano. Ja kun otetaan huomioon, että valemuistoja on mahdoton erottaa todellisista tapahtumista ja jos ja kun lapsia haastatelleet/tutkineet/terapoineet eivät ole olleet kykeneviä erottelemaan valemuistoja todellisista tapahtumista, niin oikeuden piti punnita se, että uskoako näitä asiantuntijoita siinäkin tapauksessa, vaikka tiedetään, että valemuistoja on mahdoton erottaa todellisista tapahtumista ja uskoako lääkäreitä, jotka eivät pystyneet itsenäisesti (eli siis tilanteessa,jossa eivät tietäisi taustoja) antamaan käsitystä arpien synnystä niin fyysisesti kuin ajallisestikaan, mutta pystyivät toteamaan eli sanomaan sen olevan mahdollista, että arvet ovat syntyneet siten kuin lapset kertovat. Olennaista on se, että nämä lääkärit jättivät lausumatta sen, miten muuten arvet olisivat voineet syntyä tai eivät olisi voineet syntyä. Hovin selosteessa ei käy ilmi, että missä roolissa olivat ne viisi lääkäriä, jotka eivät tehneet lapsista oikeuslääketieteellistä tutkimusta. Esim. toimivatko lääkärit poliisin todistajina ja tai apututkijoina poliisissa vai missä roolissa he olivat. Hovin selosteessa, vaikka käy ilmi, että vain kolme lääkäriä teki oikeuslääketieteelliset tutkimukset, niin kuitenkin jatkossa puhutaan vain lääkäreistä ja lääkärin tutkimuksista. Lääkärin tutkimusta on myös se, kun lääkäri tutkii tapausta paperilla. Sellainen kuva vain on jäänyt, että lääkäri Joki-Erkkilä on ollut jonkinlainen poliisin apututkija ja tutkinut lapsia uv-valolla yhteistyössä poliisin kanssa.

[annijatta]

Harva lääkäri on selvänäkijä joka ruhjeen nähdessään tietää mikä sen on aiheuttanut sekä miten ja missä yhteydessä. Yleensä kysytään miten tämä tapahtui tai mitä sattui??
Pahoinpidelty nainen tulee vastaanotolle silmä mustana ja murtuma poskiluussa.
Potilaan selitys: Kävelin päin ovea.
Lääkäri miettii että onhan se paljon mahdollista, mutta kokemukseni perusteella yleensä tämän tyyppiset vammat viittaavat nyrkiniskuun poskipäähän.
Lääkäri kyselee vähän niitä ja näitä ja tulee vakuuttuneeksi että potilasta on pahoinpidelty.
Miksi?? Koska kokemuksensa perusteella tavattuaan päivittäin asiakkaita, hänelle on kehittynyt ihmistuntemus ja hän on kehittänyt itselleen metodin, miten tunnistaa onko potilas rehellinen selityksissään.
Nilkakin voi nyrjäyttää niin moninaisin eri tavoin. Tulos on vain aina sama, nilkan nivelsiteiden eriasteinen vamma.
Tässä tapauksessa kaikki kolme muistivat miten osa arvista oli tullut. Löydökset vastasivat selitysten olevan mahdollisia.
Vielä muistista. Miten koira oppii ja muistaa asioita. Positiivisilla kannustuksilla. Makupala heti kun asia meni oikein. Entäs asiat joita ei tehdä. Jotkut käyttävät sähköpantaa. Sähäri heti kun ei toivottu käytös ilmenee.
Kun jokin asia laitetaan muistiin niin että sitä ei unohda, aiheutetaan samalla aistimus, kipu tai hyväolo, riippuen mihin pyritään.
Jos tarkoituksena on pelotella pysymään esimerkiksi vaiti, kipuaistimus on tehokas vahvistus verbaaliselle uhkaukselle.
Kuinka moni meistä (vanhanliiton henkilöistä) ei tuntisi Koivuniemen herraa. Tehokas kasvattaja, vaikka vain naulakon päällä näkysillä.

[Lähtöruutu]

Valemuistoja, valemuistoja, puuh ja plääh. Ihan epätoden puhuminen tai jopa valehtelukin on monien rikosten yhteydessä mahdollista ja käsittääkseni ihan yleistäkin. Silleen, että kertoja muistaa kyllä oikein, mutta kertoo epätosia asioita. Syynä voi olla esim. pelko tai oman hyödyn ajaminen. Kun pelon aiheuttaja ei pääse enää pelottelemaan tai rankaisemaan, todellisten tapahtumien kertominen käy mahdolliseksi.

Ei siinä sen kummempaa. Valemuistot voisi täälläkin jo jättää omaan arvoonsa. Ellei joku sitten halua tarkoituksella johdattaa asioita sivuraiteille, sekoittaa keskustelua.

Lisää aiheesta lautamiehissä.

[sisotalo]

Hovi on tullut siihen tulokseen, että koska kertomukset ovat yhteneväiset, niin se todistaisi kertomusten olevan todellisia, vaikka kovin yhteneväisten kertomusten pitäisi päinvastoin kertoa kokemusten ei-todellisuudesta.
………

Tuleekin aina muistaa, erityisesti oikeudenkäynneissä, että valemuistoja voidaan tuottaa terapiassa, ja että valemuistoja on melko mahdoton erottaa todellisista ilman muuta todistusaineistoa.

Terran manio erittely valemuistojen luonteesta antaa aihetta kahteen täydennykseen;
1. Jos Auerin kolme lasta kertoisivat samalla tavalla todellisista tapahtumista, vahvistaisivat ne tarinaa. Tässä on kuitenkin tapahtumia, jotka ovat pelkkää fantasiaa, mutta koska nekin ovat samanlaiset - ovat lsh-valemuistot syntyneeet lasten keskinäisesssä neuvonpidosssa.
2. Auerin pienten lasten todellisuudelle vieraat tarinat Ulilan surmasta tulevat nyt julkisuuteen käräjäoikeudessa. Näin voidaan nähdä onko niissä jotain sellaista, jonka kaikki olisivat kokeneet ja voisivat todistaa samalla tavaalla. Tilanne tulee aivan uudeksi kun lakataan tuomitsemasta salaisten todisteiden pohjalta.

Terra ottaa esille sen kuinka terapeutti kysymyksillään saa aikaaan valemuistot. Tätä yritettiin kun Auerin poikaa kuulusteltiin syyskuussa 2009. (Koko kuulustelu on blogissani). Pojalla ei kuitenkaan ollut mitään syytä kehittää valemuistoja ja seurata kuulustelijoita koska äiti oli vielä vapaana. Sitten alkoi uusi terapeuttinen työ tammikuussa 2011 - kun äitiä oltiin toistamiseen tuomitsemassa elinkautiseen vankeuteen. Siinä tilanteesssa terapeutin toiveet vastasivat pojan etuja. Hänelle oli tärkeää irrottauta rikollisekssi tuomittavasta äidistäään. No, kaikki romahti kun äiti vapautettiin.

[kuolema]

Terran manio erittely valemuistojen luonteesta antaa aihetta kahteen täydennykseen;
1. Jos Auerin kolme lasta kertoisivat samalla tavalla todellisista tapahtumista, vahvistaisivat ne tarinaa. Tässä on kuitenkin tapahtumia, jotka ovat pelkkää fantasiaa, mutta koska nekin ovat samanlaiset - ovat lsh-valemuistot syntyneeet lasten keskinäisesssä neuvonpidosssa.

Täällä nyt useampi pitää hovioikeuden tuomiota vääränä, koska kuulemma lasten "yhtenevät kertomukset" puoltavat enemmän satuilua kuin totuutta.

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Lyhyestä julkisesta tiivistelmästä näemme, että lasten keromuksia on vertailtu nimenomaan heidän ikä-/kehitystasonsa huomioon ottaen. Verrattu kutakin kertomusta erikseen ja toisiinsa. Valehtelu näkyisi siten, että kaikki kertoisivat samoin sanoin samoja, toisilta lapsilta kuultuja tarinoita.

Nyt nimenomaan on todistettu, että lapset kertovat spontaanisti sellaisia asioita oman kehitystasonsa kielikuvilla, joista sen ikäisten lasten ei pitäisi tietää mitään. Tämä vahvistaa lasten kertomuksia.

Pieni mielikuvitus on yleistä lasten kertomuksissa. Sen sijaan suoranaisesta valehtelusta lapset jäävät yleensä nopeasti kiinni (esim. vanhin lapsi narahti ensimmäisissä murhaan liittyvissä haastatteluissa ja lopullinen niitti tuli poliisin kuuntelun kautta ihan "mustaa valkoisella"). En usko, että Annelin loput lapset olisivat yhtään parempia valehtelijoita, vaikka mahdollisesti ison salaisuuden säilyttäminen perheessä on voinut tätäkin taitoa tietysti hioa.

[Harpo]

^
Kuolema, käsittääkseni Sisotalo viittaa siihen, että lapset puhuivat yhtenevästi myös niistä asioista, jotka oikeus totesi epätodeksi. Siis esimerkiksi siitä, että myös naapurin lapsia olisi raiskailtu kuntosalilla ja että Kukan pojat olisivat olleet osallisina ryhmäseksissä. Puhumattakaan tietysti eläinten uhrauksista ja saatananpalvonnasta.
Ainakin osa näistä todettiin paikkansa pitämättömäksi.
Minustakin on hyvin outoa, jos lapset kertovat yhteneväisesti muistoja, joista osa osoittautuu valemuistoiksi mutta toisia pidetään totuutena.

[Kuolemannaakka]

Täällä nyt useampi pitää hovioikeuden tuomiota vääränä, koska kuulemma lasten "yhtenevät kertomukset" puoltavat enemmän satuilua kuin totuutta.

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Lyhyestä julkisesta tiivistelmästä näemme, että lasten keromuksia on vertailtu nimenomaan heidän ikä-/kehitystasonsa huomioon ottaen. Verrattu kutakin kertomusta erikseen ja toisiinsa. Valehtelu näkyisi siten, että kaikki kertoisivat samoin sanoin samoja, toisilta lapsilta kuultuja tarinoita.

Nyt nimenomaan on todistettu, että lapset kertovat spontaanisti sellaisia asioita oman kehitystasonsa kielikuvilla, joista sen ikäisten lasten ei pitäisi tietää mitään. Tämä vahvistaa lasten kertomuksia.

Pieni mielikuvitus on yleistä lasten kertomuksissa. Sen sijaan suoranaisesta valehtelusta lapset jäävät yleensä nopeasti kiinni (esim. vanhin lapsi narahti ensimmäisissä murhaan liittyvissä haastatteluissa ja lopullinen niitti tuli poliisin kuuntelun kautta ihan "mustaa valkoisella"). En usko, että Annelin loput lapset olisivat yhtään parempia valehtelijoita, vaikka mahdollisesti ison salaisuuden säilyttäminen perheessä on voinut tätäkin taitoa tietysti hioa.

Ihan epätoivoista selittyä sinulta, joka et itsekään usko mihinkään hyväksikäyttöihin=)

Lapset ovat kertoneet paljon asioita, jotka ovat varmasti vääriä. He ovat kertoneet niistä myös osin yhdenmukaisesti. Näitä asioita ei oikeus ole pitänyt tosina, ja jotkut asiat on voitu osoittaakin epätosiksi.

Vanhempi lapsi ei ole "narahtanut" yhtään mistään. Hänen, Kukan ja Auerin kertomus sellaisten tapaamisten lukumäärästä, jossa tyttö on tavannut Kukan, oli yhdenmukainen. Niitä on paljon vähemmän kuin Auerin ja Kukan välisiä tapaamisia. Ja nyt aivopähkinä: miksiköhän seurustelunsa alkumetreillä oleva keski-ikäinen pariskunta tapailisi toisiaan niin, ettei teini-ikäinen tyttö ole paikalla? Minä olen tapaillut yksinhuoltajaäitejä paljon pidempiä aikoja näkemättä heidän lapsiaan kuin kuvissa.
Järkeäkin SAA käyttää, edes välillä...

[kuolema]

^
Kuolema, käsittääkseni Sisotalo viittaa siihen, että lapset puhuivat yhtenevästi myös niistä asioista, jotka oikeus totesi epätodeksi. Siis esimerkiksi siitä, että myös naapurin lapsia olisi raiskailtu kuntosalilla ja että Kukan pojat olisivat olleet osallisina ryhmäseksissä. Puhumattakaan tietysti eläinten uhrauksista ja saatananpalvonnasta.
Ainakin osa näistä todettiin paikkansa pitämättömäksi.
Minustakin on hyvin outoa, jos lapset kertovat yhteneväisesti muistoja, joista osa osoittautuu valemuistoiksi mutta toisia pidetään totuutena.

Näistähän meillä ei ikävä kyllä ole tietoa, että mitä ovat kertoneet naapurin lapsista ja mitenkä tarina on tältä osin ollut yhtenevää. Emmekä tiedä, mitä näistä kertomuksista on lausuttu ammattilaisten puolesta. Osa kertomuksista on hylätty sellaisenaan, mutta kokonaisuus on ollut niin yksiselitteinen, että 6/6 tuomarista ovat olleet sitä mieltä, että rikos on tapahtunut ja siitä on ehdotonta annettava. Yksi tuomari kuudesta tosin olisi antanut lyhemmän (ehdottoman) tuomion. Hovioikeus oli kannassaan yksimielinen.

Naakalle tämä sama.Ja joo, olen ihmetellyt LSH:ta, enkä ole voinut ottaa siihen kantaa. Koska minulla ei ole mitään virallista tietoa käsissäni, onkin täysin hämärän peitossa yhä, että mitä todella on tapahtunut ja mitkä ovat totta ja mitkä tarua. (sitähän voimme spekuloida seuraavat 60v). Tässä kohtaa minun on pakko luottaa kahden tuomioistuimen antamiiin rangaistuksiin. Mielelläni toki haluaisin nähdä koko salassapidettävän aineiston, tosin epäilen vahvasti olevani 60v päästä jo mullan alla.

[Terra]

Pieni mielikuvitus on yleistä lasten kertomuksissa. Sen sijaan suoranaisesta valehtelusta lapset jäävät yleensä nopeasti kiinni (esim. vanhin lapsi narahti ensimmäisissä murhaan liittyvissä haastatteluissa ja lopullinen niitti tuli poliisin kuuntelun kautta ihan "mustaa valkoisella"). En usko, että Annelin loput lapset olisivat yhtään parempia valehtelijoita, vaikka mahdollisesti ison salaisuuden säilyttäminen perheessä on voinut tätäkin taitoa tietysti hioa.

On se vaan kumma, että täällä ei osata erottaa kolmea eri substantiivia: valhe, totuus, valemuisto. Valemuistossa kertoja ei tiedosta valehtelevansa vaan uskoo hänelle tapahtuneen niin todeksi kuin todeksi sen vain uskoa voi, vaikka objektiivisessa totuudessa tiedetään, että tuota kertomaansa kokemusta hän ei ole koskaan kokenut. Valemuistoja kertova ei siis itse tietoisesti valehtele eikä edes koe valehtelevansa vaan nimenomaan puhuvansa niin totta kuin totta voi puhua. Sen sijaan se, joka tietoisesti valehtelee, kuten monet rikoksentekijät niin tekevät ja ihan laillisesti, niin eihän ne kertomiset ole valemuistoja, koska kertoja itse tiedostaa valehtelevansa. Eikä nämä valehtelijan valheet muutu valemuistoksi tai totuudeksi sen perusteella, että kuulija uskoo nuo valheet ja pitää niitä totuutena. Totuus on sitten se, että siinä stemmaa niin kertojan kertoma kuin muu tieto asiasta, että niin on tapahtunut, kuten kertoja kertoo. Totuus on aina vaillinainen verrattuna objektiiviseen totuuteen, koska totuutta värittävät kertojan omat elämänkokemukset.

Täällä ei ole kukaan väittänyt kolmen nuorimman valehdelleen. He varmasti ovat puhuneet niin totta kuin vain totta voi puhua. Mutta oliko puheet valemuistoja? Ei pidä paikkaansa tämä Lähtöruudun ajatus :

... Silleen, että kertoja muistaa kyllä oikein, mutta kertoo epätosia asioita. Syynä voi olla esim. pelko tai oman hyödyn ajaminen. Kun pelon aiheuttaja ei pääse enää pelottelemaan tai rankaisemaan, todellisten tapahtumien kertominen käy mahdolliseksi. Ei siinä sen kummempaa. Valemuistot voisi täälläkin jo jättää omaan arvoonsa. Ellei joku sitten halua tarkoituksella johdattaa asioita sivuraiteille, sekoittaa keskustelua. Lisää aiheesta lautamiehissä.

sillä lasten kertomukset eivät ajoitu ajankohtaan, jolloin pelko oli poistunut ja pelon aiheuttaja ei enää pääsisi pelottelemaan tai rankaisemaan, vaan lasten esiintulo ajoittui nimenomaan ajankohtaan, jolloin tuo pelko=äiti tuli ajankohtaiseksi eli paluu äidin luokse tuli ajankohtaiseksi. Olen aikaisemminkin todennut, että näiden lasten kertomusten esilletulo ajoittuminen samanaikaisesti äidin vapautumisen kanssa on hyvin erikoista.
Hovin mukaan kertomukset olivat tosia niiltä osin kuin kertomukset kokivat heitä itseään. Hovi vielä perusteli sillä, että ovat niin yhteneväiset, että ei voi olla muuta kuin totta. Muistiteorian mukaan, kun muistot useammalla henkilöllä ovat kovin yhteneväiset yksityiskohtia myötenkin, niin silloin olisi kyse valemuistosta, koska muistiteorian mukaan kaksi tai useampi ei voi muistaa samaa asiaa täysin samalla tavalla. Yhdyn tässä kohden sisotalon postaukseen (Kirjoittaja sisotalo » Ma Elo 05, 2013 12:28 am). Valitettavasti tässä nyt on vain niin, että muistiteorioiden valossa uskottavampaa on, että lasten kertomukset ovat kokonaisuudessaan valemuistoja, joita "istutettiin" lapsiin vuoden 2011 tai vuosien 2010-2011 laillistettujen ja tai kotiterapeuttien voimalla ja sitten kun äiti vapautuikin ja ryhdyttiin miettimään lasten palauttamista äidille, niin tuli hätä käteen.

[sisotalo]

Näin traumaa pohtii runoilija WH Audenilta
Niin kutsutut traumaattist elämykset eivät ole onnettomuuksia, vaan tilaisuuksia, joita lapsi kärsivällisesti on odottanut - jos sitä ei olisi tapahtunut olisi lapsi keksinyt jonkun, yhtä jokapäiväisen tapahtuman. Lapsen pitää löytää jotakin joka antaa hänen elämälleen välttämättömän suunnan, jotain joka antaa vakavuutta hänen elämäänsä.

Sen tuo esiin psykologi James Hillmanin kirjasta The Soul´s Code. In Serach of Character and Calling