Ja tuossa ylhäällä olevassa jutussa ruumis on varmasti mies. Käsitinkö mä nyt ton uutisen väärin, eli oliko piha josta ruumis löydettiin miehen itsensä vuokraama/omistuksessa? Jos niin, niin miksei ollut löytynyt? Oliko piilotettu johonkin? Ilmeisesti joo, jos kerta oli mattoonkin kääritty. Harvoin kuolleet sitä itse tekee.masi78 kirjoitti:Ja uusimmat huhut. Nainen. Mattoon käärittynä. Ollut kuolleena noin 5 vuotta. Korostan sitä että ovat huhu puheita.
Kari Viitahonka löytyi kuolleena Kauhavalta
-
kid
Re: kauhavalta löytyi tunnistamaton ruumis
-
Harpo
Re: kauhavalta löytyi tunnistamaton ruumis
Poliisi: Nelinkertainen murhaaja löytyi kuolleena – ”Soita vähäisetkin havainnot”
Luotu: 30.8.2013 10:02
Kauhavalta löytynyt tuntematon vainaja on osoittautunut neljästä murhasta tuomion saaneeksi mieheksi, poliisi kertoo.
Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos pyytää yleisöä ilmoittamaan poliisille vähäisistäkin havainnoista, jotka liittyvät tapaukseen.
Kauhavan Vähäpassintien varresta, talon pihalta löytyi elokuun alussa tunnistamaton vainaja. Vainaja on poliisin tekemässä tutkinnassa varmuudella tunnistettu vuonna 1961 syntyneeksi Kari Antero Viitahongaksi. Viitahongalla on poliisin tiedotteen mukaan taustallaan useita tuomioita henkirikoksista.
Rikoskomisario Harri Teivaanmäki kertoo Uudelle Suomelle, että vainaja on saanut 1980-luvulla tuomiot neljästä murhasta. Hänet tunnettiin aiemmin eri nimellä.
Viitahonkaa ei ole koskaan ilmoitettu kadonneeksi.
–Viitahonkaan liittyvät vähäisetkin tiedot tai havainnot voi soittaa virka-aikaan Lapuan tutkintaryhmälle numeroon 050 5373571, poliisi tiedottaa.
Poliisi haluaa tässä vaiheessa tietoa Viitahongan liikkumisesta ja oleskeluista. Poliisin tietojen mukaan Viitahonka on oleskellut ainakin vuodet 2007–2008 Lapualla ja Kauhavalla. Hänen viimeisin osoitteensa on sijainnut Helsingissä.
-
Peräkylän Maigret
- Javier Pena
- Viestit: 1844
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
- Paikkakunta: Pariisi
Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Tämä mieshän on syyllistynyt useaan henkirikokseen mm. raakaan kultaseppäpariskunnan murhaan ja ryöstöön 1980-luvun alussa. Entinen nimi oli Kari Anselm Jokinen
Kuoli täysin unohdettuna kun ei oltu katoamisilmoitustakaan tehty. Ei liene tapana piireissä moinen.
Pelottavan vaarallinen yksilö eläessään. Ilmeisen puhdas omatunto koska sitä ei liene käytetty lainkaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=navnow
Etelä-Pohjanmaan poliisi on tunnistanut elokuun alussa asuintalon pihapiiristä löytyneen vainajan.
Vainaja on poliisin tekemässä tutkinnassa varmuudella tunnistettu 1961 syntyneeksi Kari Antero Viitahongaksi.
Viitahongasta ei ole tehty koskaan katoamisilmoitusta ja viimeinen osoite hänellä on ollut Helsinkiin. Poliisin mukaan Viitahongan ruumis oli löydettäessä ollut löytöpaikalla jo usean vuoden ajan.
- Viimeisimmät tiedot Viitahongan liikkeistä ovat Lapualta ja Kauhavalta vuosilta 2007-2008. Tuolloin hän vapautui vankilasta kärsittyään tuomion omaisuusrikoksista, kertoo rikoskomisario Harri Teivaanmäki IS:lle.
Viitahonka oli runsaasti julkisuudessa 1980-luvun alussa, jolloin hän syyllistyi useisiin, paljon huomiota saaneisiin henkirikoksiin. Hänet tuomittiin hyvin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Vainajan kuolinsyytä selvitetään yhä. Teivaanmäki ei ota kantaa siihen, epäilläänkö tapauksessa rikosta.
- Olemme kuulleet useita henkilöitä asiasta, mutta yhtään kiinniottoa ei ole tehty, rikoskomisario Teivaanmäki kertoo.
Poliisi haluaa tässä vaiheessa tietoa Viitahongan liikkumisesta ja oleskeluista. Viitahonkaan liittyvät vähäisetkin tiedot tai havainnot voi soittaa virka-aikaan Lapuan tutkintaryhmälle numeroon 050 5373571. Yhteyttä asian tiimoilta voi ottaa myös Lapuan tutkintaryhmän sähköpostiosoitteeseen [email protected].

masi78
- Nikke Knatterton
- Viestit: 181
- Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 1:51 pm
- Paikkakunta: puukko pitäjästä
Re: kauhavalta löytyi tunnistamaton ruumis
Moninkertainen murhaaja löydettiin kuolleena Kauhavalla
Julkaistu: 30.8.2013 10:44
Etelä-Pohjanmaan poliisi on tunnistanut elokuun alussa asuintalon pihapiiristä löytyneen vainajan.
Vainaja on poliisin tekemässä tutkinnassa varmuudella tunnistettu 1961 syntyneeksi Kari Antero Viitahongaksi.
Viitahongasta ei ole tehty koskaan katoamisilmoitusta ja viimeinen osoite hänellä on ollut Helsinkiin. Poliisin mukaan Viitahongan ruumis oli löydettäessä ollut löytöpaikalla jo usean vuoden ajan.
- Viimeisimmät tiedot Viitahongan liikkeistä ovat Lapualta ja Kauhavalta vuosilta 2007-2008. Tuolloin hän vapautui vankilasta kärsittyään tuomion omaisuusrikoksista, kertoo rikoskomisario Harri Teivaanmäki IS:lle.
Viitahonka oli runsaasti julkisuudessa 1980-luvun alussa, jolloin hän syyllistyi useisiin, paljon huomiota saaneisiin henkirikoksiin. Hänet tuomittiin hyvin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Vainajan kuolinsyytä selvitetään yhä. Teivaanmäki ei ota kantaa siihen, epäilläänkö tapauksessa rikosta.
- Olemme kuulleet useita henkilöitä asiasta, mutta yhtään kiinniottoa ei ole tehty, rikoskomisario Teivaanmäki kertoo.
Poliisi haluaa tässä vaiheessa tietoa Viitahongan liikkumisesta ja oleskeluista. Viitahonkaan liittyvät vähäisetkin tiedot tai havainnot voi soittaa virka-aikaan Lapuan tutkintaryhmälle numeroon 050 5373571. Yhteyttä asian tiimoilta voi ottaa myös Lapuan tutkintaryhmän sähköpostiosoitteeseen [email protected].
Timo Myllyniemi

Paha tais saada palkkansa!
Pisti silmään tuo ettei ollut ilmoitettu kadonneeksi, ei sit vissiin kukaan kaivannut. Edes omaiset.

Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Mikäs tämän hepun oikea nimi on? Meinaan eikös vaihtanut nimeään jossain vaiheessa, vai ajatteleko jotain muuta tapausta?
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämmöisen yksilön poistuminen keskuudestamme ilahduttaisi minua. Erityisesti tuo unohdetuksi jääminen lämmitti sydäntä. Olikohan hän tarkoituksella erakoitunut?
????? ?? ??????.
Re: kauhavalta löytyi tunnistamaton ruumis
Kyseessähän on aiemmalta nimeltään oleva Kari Anselm Jokinen, joka surmasi kultakauppaa pitäneen pariskunnan vuonna 1980. Viestiketju löytyy täältä.
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Kari Anselm Jokinen, synt.1961.Purity kirjoitti:Mikäs tämän hepun oikea nimi on? Meinaan eikös vaihtanut nimeään jossain vaiheessa, vai ajatteleko jotain muuta tapausta?
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
Kyllikki S
- Adrian Monk
- Viestit: 2650
- Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am
Re: kauhavalta löytyi tunnistamaton ruumis
Mitalihan melkeen sellaisesta teosta tässä tapauksessa pitäisi myöntää.Teivaanmäki ei ota kantaa siihen, epäilläänkö tapauksessa rikosta.
Totuus
-
Yfx
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Syyllistyi eläessään myös peltipoliisin hukuttamis operaatioon 

Vuosia sitten hän irrotti traktorilla Lapualla valtatien varrella Koveron risteyksen lähellä välähtäneen poliisin valvontakameran ja toimitti kameran jalustoineen jokeen.
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Siis nyt tänä vuonna elokuussa löytynyt? Jostain pihasta, ja ollut siellä raatona viitisen vuotta? Asuukohan tuossa "asuintalossa" ketään? Ihme juttu, mutten minäkään poismenoaan sure. Liekö jopa aikoinaan saanut ns. ansionsa mukaan.
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Kun tuosta kalmosta uutisoitiin ensimmäisiä kertoja niin muistaakseni jutuissa luki jotain josta ymmärsin että talo ei ollut vakituisessa asuinkäytössä. Löytynee tuolta Kainon linkittämästä ketjustakin se uutinen.Samuli kirjoitti:Siis nyt tänä vuonna elokuussa löytynyt? Jostain pihasta, ja ollut siellä raatona viitisen vuotta? Asuukohan tuossa "asuintalossa" ketään? Ihme juttu, mutten minäkään poismenoaan sure. Liekö jopa aikoinaan saanut ns. ansionsa mukaan.
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Vähäpassintie lienee paikka vaikka Iltalehti uutisoi osoitteen "VähäpÄssintieksi" paikka.
Tuommoinen autiotalo tiellä ainakin on:
http://goo.gl/maps/wrz9O
Tuommoinen autiotalo tiellä ainakin on:
http://goo.gl/maps/wrz9O
"Luuranko kaapissa tuo iloa ja kauhua vuosiksi eteenpäin!" , Anneli Auer
Re: Kari Viitahonka löytynyt kuolleena
Tän päivän iltasanomien kannessa on teksti Neloismurhaajan ruumis löytyi pihanurmen alta. VUOSIEN MYSTEERI RATKESI.Samuli kirjoitti:Siis nyt tänä vuonna elokuussa löytynyt? Jostain pihasta, ja ollut siellä raatona viitisen vuotta? Asuukohan tuossa "asuintalossa" ketään? Ihme juttu, mutten minäkään poismenoaan sure. Liekö jopa aikoinaan saanut ns. ansionsa mukaan.
Kuitenkaan varsinaisessa sivulla 9 olevassa jutussa ei mainita sanaakaan, että ruumis olisi löytynyt pihanurmen alta.
- Kyllä tällaisessä tapauksessa pyritään selvittämään myös, onko syytä epäillä henkirikosta. Olemme kuulleet useita henkilöitä ja jatkamme sen kartoittamista, ketkä ovat mahdollisesti olleet Viitahongan kanssa tekemisissä, rikoskomisario Harri Teivaanmäki sanoo.
Poliisi ei toistaiseksi paljasta tämän tarkempia tietoja ruumiin löytymisestä tai löytöpaikasta.
- Kaikki löytymiseen liittyvät henkilöt ovat selvillä ja heidät on puhutettu. Meillä on kuitenkin isot tutkinnalliset intressit pitää tiedot poissa julkisuudesta siltä varalta, että tulee syytä epäillä henkirikosta, Teivaanmäki sanoo.
Jos ruumis on sitten on löytynyt pihanurmen alta, niin tuskin Viitahonka itse on päälleen maata lapioinut.