Mun on kyllä tästä häke-keskustelusta pakko kommentoida, siis miettikääpä kuinka ristiriitasia nämäkin väittelyt täällä on ja se mitä syyttäjä esittää. Käräjäoikeus tuomitsee AA:n murhaan sen perusteella, että ulkopuolista ei nauhalta kuulu. Sitten yhtäkkiä kun käsittely meneekin hovin läpi jossa hovioikeus toteaa:
Hätäkeskuspuhelutallenteelta ei kuulu ulkopuolisen tekijän puhetta taikka selviä kamppailun, lasin päällä kävelyn tai terassin oven ikkuna-aukosta poistumisen ääniä. Se viittaa siihen, että ulkopuolista tekijää ei ole ollut. Äänien puuttuminen ei sulje pois ulkopuolista tekijää, koska tallennusjärjestelmä oli yksinkertainen.
Kun Jukka Lahden surmaaminen on joka tapauksessa tapahtunut hätäkeskuspuhelun aikana, lasin päällä kävelemisen ja selvien kamppailun äänten puuttuminen alkuperäiseltä tallenteelta on ilmeisesti johtunut siitä, etteivät äänet ole tallentuneet mainitulle tallenteelle. Toisaalta puhelun taustalta vielä Anneli Auerin puhelimeen paluun jälkeen kuuluneet äänet viittaavat siihen, että talossa on voinut olla ulkopuolinen tekijä.
Koska Jukka Lahden kuolemaan johtanut isku on annettu sinä aikana, kun Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa, hovioikeus katsoo, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevät seikat kokonaisuutena puhuvat pikemminkin syytteen puolesta kuin sitä vastaan.
Hovioikeus esittää lopullisen argumentin jossa todetaan että häke-puhelu "kokonaisuutena puhuu syytteen puolesta kuin sitä vastaan" siitä syystä, että Auer ei ole ollut puhelimessa kuolettavien iskujen aikana. Ja nyt kun hovioikeus päättää näin, aletaankin sanomaan että koko puhelu onkin lavastusta ja ääniä oltaisiin nauhotettu etukäteen.. hohhoijaa.
Slti te pidätte Annelia täysin syyllisenä siihen, että
riidan päätteeksi AA murhasi (täysin samalla tavalla kuin syyttäjä sanoi heti ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä, eli riidan päätteeksi) Jukka Lahden, ihan
tosissaanko te uskotte että Anneli on raivoissaan alkanut astaloimaan Jukkaa, puukottanut fileerausveitsellä joka otettiin keittiön laatikosta (josta ei kukaan perheessä kertonut näkevänsä, ja jota oltiin teroitettu täysin eri tavalla kun perheen muita puukkoja) ottanut samantien Jukan sanelukoneen ja laittanut nauhan pyörimään, nauhottanut sitä jonkun aikaa, lopettanut nauhottamisen, mennyt vaihtamaan vaatteet, tietokoneelle editoimaan ääniä,
lavastanut kaiken muun (ja ehkä mahdollisesti typerimmällä tavalla ikinä, olen jo aikasemmin tänne sen kertonut että ne jotka uskoo lavastukseen, käyttää argumentteinaan sitä että se on epäuskottavaa unohtaen sen että jos joku oikeasti vaivautuu tietokoneella ääniä editoimaan, hän myös haluaa muiden todisteiden olevan uskottavia ja muutenkin toi sana lavastaminen on mun mielestä ihan helvetin absurdi, te väitätte täällä että ulkopuolisesta tekijästä ei ole tarpeeksi merkkejä, mutta silti on todisteita, jotka eivät vaan yksinkertaisesti
voi olla siitä ulkopuolisesta, vaan te kuittaatte ne automaatisesti lavastuksiksi) !
RISTIRIITAISTA! menee terassille, hajottaa ikkunan loppuun (ehkä valmiiksi jo hajonneen ikkunan, who knows), juoksee sisälle, laittaa tietokoneelta editoidun nauhan pyörimään, soittaa häkeen, pyytää tytärtään puhelimeen, jossain tässä kohdin manipuloi tyttären sanomaan että sä sit sanot että ulkopuolinen meni ikkunasta (ja tulet myös mulle sitä kuulusteluissa hokemaan vaikka sulle vastaan väittäisinkin) ja tässä kaiken paskan keskellä kaikki todisteet pitäis laittaa semmoseen mestaan mistä niitä ei poliisi löydä..
Näillä foorumeilla esiintyvät yksittäiset teoriat ovat kyllä ihan hyviä. Esim, pidän uskottavana että on mahdollista että AA ja Jukka riitelivät ja toista puukotetaan jne, mutta sitä en uskottavana että samalla keissillä yhtäkkiä ollaankin nauhottamassa niitä ääniä. Mutta koska tämänhän hovi jo on ilmaissut että häke-nauha puoltaa Annelin syyllisyyttä vain sen takia, koska hän oli poissa puhelimesta murhan aikaan. Ainoa järkevä keissi nauhoituksen suhteessa (ja lavastuksessa, mun mielestä on vaikeaa uskoo että tytär valehtelee tai että AA olisi sen hetkessä siihen manipuloinut) on se, että AA olisi suunnitellut teon etukäteen, mutta Auer "tunnusti" riidan ja impulsiivisen "teon" jo 2009 kuulusteluissa (johon niin moni näilläkin foorumeilla Auerin syyllisyyden loppujen lopuksi perustaa) ja jos tosissaan uskotte äskeisen lavastustapahtumasarjan tapahtuneen, voin vaan sanoa että ootte kattonut liikaa CSI:ta.
Syyttäjä on tässäkin oikeudenkäynnissä näköjään unohtanut sen, että syyllisyys pitää todistaa, ei syyttömyys. Syyttäjä ei ole kertonut yhtään kunnollista teoriaa siitä, miten murha tapahtui, vain pieniä palasia siitä, kuten niin moni näilläkin foorumeilla jotka vaan kertovat että Anneli murhasi brutaalisesti miehensä, mutta kukaan ei anna tarkkaa ja järkevää selitystä miten, koska loppujen lopuksi meillä on näillä näytöillä tasan kaksi järkevää vaihtoehtoa.
AA ja Jukka riitelevät, ja murha tapahtuu ja vasta sitten AA alkaa lavastamaan tapahtumaa hädissään, tämä on kaikista todennäköisin ja järkevin vaihtoehto, (jos tyttären osuutta ei huomioi, mutta tämäkin pitää muistaa!) mutta mitään todisteita tästä ei ole löytynyt, koska aika ei riittäisi muuhun kuin nopeaan hävittämiseen jonnekkin mahdollisesti asunnon sisälle. Gregory Housen sanoin; "Occam's razor. The simplest explanation is almost always that somebody screwed up." Ja tässä tapauksessa poliisi. Tämä on ainoa järkevä vaihtoehto, mutta silti pidän kuitenkin järkevintä vaihtoehtoa järjen vastaisena koska poliisi ei mitään löytänyt, ja todistivat oikeudessa tutkineensa tarkkaan (okei, tätä ei välttämättä täydy ottaa todesta, mutta oikeudessa jos todistat niin sua kohdellaan sillei että puhut totta) ja se että AA olisi manipuloinun tyttären sanomaan, että ulkopuolinen loikkas ikkunasta.
Sitten on tämä nauhoitusteoria; järkevä vaihtoehto tälle on että Anneli oli kylmäverisesti suunnitellut murhan etukäteen jossa tytär ja äiti molemmat ovat mukana, jossa AA on editoinut äänisampleja tietokoneella ja muokannut Jukan tuskanhuudot, mutta täysin unohtanut mahdollisen kolmannen osapuolen ja sen tekemät äänet...
Molemmat teoriat pysähtyy samaan seinään, kun niitä järjellä kokonaiskuvana kattoo, molemmissa on vikoja liikaa. Tän palstan ongelma on se, että kun murhatutkimusta tutkitaan, sitä pitää
kokoajan miettiä kokonaisnäkökulmasta, miten todiste sopii toiseen todisteeseen, sen takia kun vastaan yhteen topiciin aihe leviää käsiin. Syyttäjän väite riidasta ja nauhoituksesta samassa paketissa on aivan täysin naurettava, mutta ei erikseen vaikka puutteita silti on.