"Murha ei ole koskaan ollut Yhdysvalloissa politiikan välineenä, yksikään vallankaappaussalaliitto tai palatsijuonittelu ei ole vaatinut Yhdysvaltain presidentin henkeä. Kolme murhaajaa, joiden luodit surmasivat presidentit Lincolnin, Garfieldin ja McKinleyn, olivat yksinäisiä psykopaatteja. Heillä oli sairaalloinen halu päästä historiaan, ja sinnehän pääsevät ne, jotka muuttavat sen kulkua. Jokainen etsi mielipuolisen kunnian hetkeä - ja kuoli varmana siitä, että historia ymmärtäisi."
Time-lehti 29. marraskuuta 1963, seitsemän päivää John F. Kennedyn murhan jälkeen.
Yhdysvaltain historia tuntee neljä presidenttimurhaa. John F. Kennedyn kohtalon tuntevat kaikki, moni on ainakin kuullut myös Abraham Lincolnin salamurhasta. Sen sijaan James A. Garfieldin ja William McKinleyn murhat ovat jääneet unohduksiin. Kaikkien neljän tapauksen kohdalla monet ovat halunneet uskoa yksinäiseen mielipuoleen laajemman salaliiton sijasta. Kahdessa tapauksessa murhaaja on saanut lainvoimaisen tuomion, kaksi heistä vaiennettiin pian tekojensa jälkeen. Kennedyn tapauksesta on kirjoitettu vaikka millä mitalla, joten nyt on aika esitellä "ne kolme muuta" tapausta - jos ei muuten, niin ainakin niiden historiallisen merkityksensä vuoksi.
Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
ABRAHAM LINCOLNIN SALAMURHA 14. HUHTIKUUTA 1865
Abraham Lincolnin murha ei ollut yksinäisen mielipuolen päähänpisto. Teon takana oli laaja salaliitto, jonka kaikki osalliset eivät koskaan joutuneet vastuuseen teosta. Liipaisinta painanut John Wilkes Booth, johon presidentti Lincolnin salamurha henkilöityi. Hän kuoli pian teon jälkeen piiritystilanteen yhteydessä vieden monta salaisuutta mukanaan hautaan.
Abraham Lincoln murhattiin poliittisen myllerryksen keskellä. Vain viisi päivää aiemmin Etelävaltioiden armeijakunta kenraali Robert E. Leen johtamana oli antautunut ja sisällissota käytännössä tämän myötä päättynyt. Etelävaltioiden ihmisille Lincoln edusti tyranniaa, vaikka todellisuudessa Lincoln tahtoi edistää mustien orjien asemaa. Myös John Wilkes Boothin mielestä Lincoln oli tyranni. Kun Lincolnista tuli presidentti, Booth julisti kannattavansa orjuutta ja vihaavansa Lincolnia. John Wilkes Booth kuului näyttelijäsukuun. Hänen isänsä Junius Brutus Booth muutti 1821 Yhdysvaltoihin Englannista, missä hänet tunnettiin yhtenä maan lahjakkaimmista näyttelijöistä, joka pääsi esiintymään Shakespearen näytelmien pääosissa. Myös John itse oli näyttelijä, joskaan ei isänsä veroinen. Hän oli kuitenkin paikallisesti tunnettu eikä suinkaan lahjaton. Booth tunnettiin toisaalta äkkipikaisena miehenä, jonka tunteet kuohahtivat usein etenkin puhuttaessa politiikasta.
Hän ei ollut ajatuksineen yksin. Etelävaltioissa vihattiin Lincolnin ideologiaa. Hallitus haluttiinkin ajaa kaaokseen, koska vain siten uskottiin saavutettavan muutos valtasuhteisiin.
Salajuoni ei ollut pelkkä Boothin päähänpisto. Salaliitto oli ollut voimissaan vuoden ajan ennen murhaa. Alunperin Licolnia ei suunniteltu murhattavan, vaan ainoastaan kuljettaa tämä Etelävaltioiden rajojen taakse, mistä hänet olisi luovutettu Etelävaltioiden hallitukselle. Kun etelän armeijat olivat joutuneet alakynteen sisällissodassa, Booth ja hänen kokoamansa kaappausryhmä tuli siihen tulokseen, että juonesta oli luovuttava. Kaappaus ei onnistunut, koska Lincolnia vartioitiin niin tarkasti.
Abraham Lincoln, ensimmäinen murhattu Yhdysvaltain presidentti.
Oli selvää, ettei Booth liittolaisineen tyytynyt alistumaan, vaikka ensimmäinen suunnitelma kuivuikin kasaan. Nimenomaan Booth toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Booth oli suunnitellut tekonsa tarkoin ja tehnyt sitä varten myöskin valmisteluja. Hän oli muun muassa käsitellyt presidentin käyttämän aition ovea niin, ettei sitä suljettaessa saisi avattua ulkopuolelta. Se suoritettiin Washingtonissa Fordin teatterissa, jonne Lincoln saapui vaimonsa Maryn kanssa katsomassa Our American Cousin -teatterinäytelmää. Aitiossa olivat myös upseeri Henry Rathbone sekä tämän kihlattu.
Kun Lincolnin pariskunta lopulta saapui teatteriin, oli näytelmä jo ehtinyt alkaa. Presidenttiparin saapuminen keskeytti kuitenkin esityksen ja arvovieraille tehtiin kunniaa soittamalla presidentillinen hymni ”Hail to the Chief”.
Kolmatta näytöstä oli ehtinyt kulua jonkin aikaa, kun kesken kaiken, noin klo 22.15, ryntäsi presidentin aitioon mies ase kädessään. Ennen kuin kukaan ehti huomata tai tajuta mitään, laukaisi tunkeilija presidentin takaraivoon kohdistamansa aseen. Ampuja oli John Wilkes Booth aseenaan Philadelphia Deringer -pistooli. Henry Rathbonea Booth iski kahdesti veitsellä käsivarteen. Tämän tehtyään Booth hyppäsi teatteriaition kaiteen yli näyttämölle, jossa näytelmä oli edelleen menossa. Kohtalon ivaa lienee se, että Boothin loikatessa alas hänen toisen saappaansa kannus sattui takertumaan pohjoisvaltioiden lippuun, jolla presidentin aitio oli verhottu - lippuun, jota Booth vihasi koko sydämestään. Boothin jalka vääntyi takertumisen vuoksi ja hän putosi jalkansa päälle sillä seurauksella, että se murtui. Kivusta huolimatta Booth pomppasi näyttämöllä ylös kääntyen yleisöön päin. Hän kohotti veristä veistään ja huusi "Sic semper tyrannis! (Näin käy tyranneille!)." Tämän jälkeen Booth poistui näyttämöltä vaivalloisesti, mutta ehti silti ulos teatterista ennen kuin takaa-ajajajoukkoa ehdittiin kokoamaan. Näyttämöavustaja Edmund Spangler avasi Boothille teatterin takaoven (tästä johtuen hänet tuomittiin myöhemmin vankeuteen murhaajan avustamisesta). Kun jäljittäjät olivat valmiina etsimään Boothia, tämä oli jo ratsuineen kaukana.
Luoti tunkeutui Lincolnin päähän vasemman korvan kohdalta. Hänen pelastamisekseen ei ollut tehtävissä enää mitään. Presidentti Lincoln kuoli seuraavana aamuna läheistensä läsnäollessa.
Näyttelijä John Wilkes Booth, presidentti Lincolnin salamurhaaja
Pakomatkallaan Booth tapasi David Heroldin Anacostiajoen sillalla pian teon jälkeen. Herold oli rohdoskaupan myyjä, ja sanalla sanoen sangen yksinkertainen ja johdateltavissa oleva mies. Herold lyöttäytyi Boothin matkaan ja auttoi tätä pakomatkalla kaikin tavoin.
Murtunutta jalkaansa Booth hoidatti lääkäri Samuel Muddin luona. Kun takaa-ajajat kyselivät Muddilta Boothista, tämä myönsi kyllä hoitaneensa Boothia mutta kielsi tunteneensa tätä. Myöhemmin kävi ilmi, että Mudd oli myös antanut väärää tietoa Heroldin ja Boothin pakoreitistä. Kotietsinnässä löydettiin todisteita Muddin osallisuudesta salaliittoon.
Jäljittäjät pääsivät karkureiden kannoille saamiensa vihjeiden perusteella. Booth ja Herold tavoitettiin 11 päivän kuluttua presidentti Lincolnin murhasta virginialaiselta maatilalta, jossa nämä piileksivät tupakkaladossa. Sotilaat uhkasivat sytyttää ladon palamaan elleivät miehet antautuisi. Herold antautuikin, Booth ei. Booth oli liian ylpeä antautumaan näin helpolla. Hän viivytteli ladossa, vaikka liekit jo löivät rakennusta. Vaikka Booth ei yrittänytkään paeta, ryhmään kuulumaton kersantti Boston Corbett ampui vastoin määräystä kohti Boothia. Booth haavoittui kuolettavasti ja menehtyi kolme tuntia myöhemmin.
Todisteena laajasta salaliitosta toimii se, ettei Lincoln ollut ainoa suunniteltu salamurhan kohde. Vähän ennen Lincolnin ampumista John Wilkes Booth oli luovuttanut pienen paketin Lewis Thornton Powell -nimiselle miehelle. Floridalainen Powell oli taistellut aikoinaan Etelävaltioiden riveissä. Hän oli väkivahva, mutta vähämielinen. Hän pystyi vaikka minkälaisiin raakuuksiin, mutta yleensä vain käskystä. Oma-aloitteisuutta tai kykyä itsenäisiin ratkaisuihin Powellilta ei löytynyt. Suunnitelman, jonka Powellin oli määrä laittaa täytäntöön oli suunnitellut Booth.
William H. Seward, ulkoasiainministeri ja Lincolnin kakkosmies, oli pari päivää aiemmin loukkaantunut vankkurionnettomuudessa ja makasi nyt toipilaana vuoteessaan, kun Powell saapui hänen kotinsa ovelle. Boothin antama paketti kainalossaan Powell kertoi ovella palvelijalle tuovansa Sewardille lääkärin määräämää lääkettä, joka hänen piti ojentaa Sewardille henkilökohtaisesti. Powell pääsikin aina Sewardin vuoteen äärelle, jossa yllättäen olivatkin myös Sewardin poika William, tytär sekä miespuolinen sairaanhoitaja. Powell sysäsi kaikki heistä syrjään ja puukotti paketistaan vetämällä veitsellä Sewardia. Syntyi kamppailu, jossa myös Powell sai useita iskuja. Kesken kaiken Sewardin toinen poika Augustus tuli huoneeseen ja onnistui työntämään Powellin ulos huoneesta. Tajuttuaan murhayrityksen epäonnistuneen, Powell poistui talosta ja pakeni Washingtonin ulkopuolelle. Mutta kun kukaan ei ollut antamassa ohjeita, Powell tuli neuvottomaksi ja palasi lopulta Surrattsvillen kaupunkiin lisäohjeiden toivossa muutaman päivän päästä. Samaan aikaan kun Powell saapui paikalliseen kapakkaan, poliisit kuulustelivat siellä paikan omistajaa Mary E. Surrattia, koska oli aihetta epäillä, että Booth ja muut salaliittolaiset olivat kokoontuneet siellä. Powellin saapuessa paikalle poliist kysyivät häneltä, tunsiko tämä naisen. Hölmö Powell vastasi myöntävästi ja sanoi jopa olevansa tämän palveluksessa. Surratt ei tiennyt, mitä Powell oli vastannut, mutta pelkäsi tämän tunnustaneen salaliiton. Rouva julisti hurskaasti, ettei tuntenut Powellia, ei ollut nähnyt tätä, eikä koskaan pitänyt tätä palveluksessaan. Poliisit tiesivät, että rouva oli puhunut juuri itsensä pussiin. Myöhemmin todistettiin, että Surratt ei ollut ainoastaan majoittanut salaliittolaisia, vaan osallistunut jopa murhavalmisteluihin järjestämällä poikansa kanssa Boothille aseen. Sewardin palvelija puolestaan tunnisti Powellin puukottajaksi. Sekä Powell että rouva Surratt tuomittiin heinäkuussa 1865 hirteen. Kuolemaan tuomittiin myös David Herold sekä George Atzerodt, vakooja, joka oli lupautunut tappamaan varapresidentti Andrew Johnsonin.
Myös Edman Spangler, mies joka avasi oven teatterista pakenevalle Boothille, pidätettiin, kun poliisi kuuli hänen jutelleen Boothin kanssa ennen murhaa. Spangler oli kieltänyt myös erästä toista teatteriavustajaa kertomasta poliisille, mihin suuntaan Booth pakeni. Myös Samuel Arnold pidätettiin Virginiassa, koska Boothin hotellihuoneista oli löytynyt tämän kirjoittamia kirjeitä. Arnold kuitenkin auttoi poliisia kanssa ja paljasti paljon tietoja salaliitosta kertoen muun muassa kaappaussunnitelmasta. 18 päivää ennen murhaa Booth kirjoitti kirjeen, jossa hän toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Tämä todistanee ainakin sen, että ajatus presidentin murhaamisesta oli John WIlkes Boothin itsensä idea. Vastuu alkuperäisestä salasuunnitelmasta ulottui todennäköisesti häntä korkeammalle, aina Etelävaltioiden presidentti Jefferson Davisiin sekä tämän henkilökohtaiseen lähettilääseen Jacob Thompsoniin asti. Booth oli matkustanut ennen tekoaan Kanadaan, missä hän keskusteli maassa vaikuttaneen Thompsonin kanssa. Thompson siirsi tapaamisen jälkeen varoja Boothin pankkitilille. Todisteena tästä esitettiin oikeudessa Thompsonin allekirjoittama shekki.
Taitelijan näkemys Boothin piirityksestä.
Boothin kuolema olikin onnenpotku kaikille niille, jotka Booth olisi halutessaan voinut saada kiedotuksi mukaan rikokseen. On oletettavaa, että merkittävimmät salaliittolaiset jäivät ilman rangaistuksia. Yksi heistä oli Jefferson Davis, jonka pidättämisestä luvattiin 100 000 dollarin palkkio sen perusteella, että hän oli ollut osallisena murhaan. Hänet pidätettiinkin, mutta se ei merkinnyt tuomiota. Davisia ei koskaan asetettu syytteeseen salamurhaan osallistumisesta, vaikka hän istuikin pari vuotta vankilassa pidätettynä. Uusi presidentti Johnson jouluna 1865 julisti armahduksen Davisille ja tämä pääsi vapaalle jalalle.
Abraham Lincolnin murha ei ollut yksinäisen mielipuolen päähänpisto. Teon takana oli laaja salaliitto, jonka kaikki osalliset eivät koskaan joutuneet vastuuseen teosta. Liipaisinta painanut John Wilkes Booth, johon presidentti Lincolnin salamurha henkilöityi. Hän kuoli pian teon jälkeen piiritystilanteen yhteydessä vieden monta salaisuutta mukanaan hautaan.
Abraham Lincoln murhattiin poliittisen myllerryksen keskellä. Vain viisi päivää aiemmin Etelävaltioiden armeijakunta kenraali Robert E. Leen johtamana oli antautunut ja sisällissota käytännössä tämän myötä päättynyt. Etelävaltioiden ihmisille Lincoln edusti tyranniaa, vaikka todellisuudessa Lincoln tahtoi edistää mustien orjien asemaa. Myös John Wilkes Boothin mielestä Lincoln oli tyranni. Kun Lincolnista tuli presidentti, Booth julisti kannattavansa orjuutta ja vihaavansa Lincolnia. John Wilkes Booth kuului näyttelijäsukuun. Hänen isänsä Junius Brutus Booth muutti 1821 Yhdysvaltoihin Englannista, missä hänet tunnettiin yhtenä maan lahjakkaimmista näyttelijöistä, joka pääsi esiintymään Shakespearen näytelmien pääosissa. Myös John itse oli näyttelijä, joskaan ei isänsä veroinen. Hän oli kuitenkin paikallisesti tunnettu eikä suinkaan lahjaton. Booth tunnettiin toisaalta äkkipikaisena miehenä, jonka tunteet kuohahtivat usein etenkin puhuttaessa politiikasta.
Hän ei ollut ajatuksineen yksin. Etelävaltioissa vihattiin Lincolnin ideologiaa. Hallitus haluttiinkin ajaa kaaokseen, koska vain siten uskottiin saavutettavan muutos valtasuhteisiin.
Salajuoni ei ollut pelkkä Boothin päähänpisto. Salaliitto oli ollut voimissaan vuoden ajan ennen murhaa. Alunperin Licolnia ei suunniteltu murhattavan, vaan ainoastaan kuljettaa tämä Etelävaltioiden rajojen taakse, mistä hänet olisi luovutettu Etelävaltioiden hallitukselle. Kun etelän armeijat olivat joutuneet alakynteen sisällissodassa, Booth ja hänen kokoamansa kaappausryhmä tuli siihen tulokseen, että juonesta oli luovuttava. Kaappaus ei onnistunut, koska Lincolnia vartioitiin niin tarkasti.
Abraham Lincoln, ensimmäinen murhattu Yhdysvaltain presidentti.
Oli selvää, ettei Booth liittolaisineen tyytynyt alistumaan, vaikka ensimmäinen suunnitelma kuivuikin kasaan. Nimenomaan Booth toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Booth oli suunnitellut tekonsa tarkoin ja tehnyt sitä varten myöskin valmisteluja. Hän oli muun muassa käsitellyt presidentin käyttämän aition ovea niin, ettei sitä suljettaessa saisi avattua ulkopuolelta. Se suoritettiin Washingtonissa Fordin teatterissa, jonne Lincoln saapui vaimonsa Maryn kanssa katsomassa Our American Cousin -teatterinäytelmää. Aitiossa olivat myös upseeri Henry Rathbone sekä tämän kihlattu.
Kun Lincolnin pariskunta lopulta saapui teatteriin, oli näytelmä jo ehtinyt alkaa. Presidenttiparin saapuminen keskeytti kuitenkin esityksen ja arvovieraille tehtiin kunniaa soittamalla presidentillinen hymni ”Hail to the Chief”.
Kolmatta näytöstä oli ehtinyt kulua jonkin aikaa, kun kesken kaiken, noin klo 22.15, ryntäsi presidentin aitioon mies ase kädessään. Ennen kuin kukaan ehti huomata tai tajuta mitään, laukaisi tunkeilija presidentin takaraivoon kohdistamansa aseen. Ampuja oli John Wilkes Booth aseenaan Philadelphia Deringer -pistooli. Henry Rathbonea Booth iski kahdesti veitsellä käsivarteen. Tämän tehtyään Booth hyppäsi teatteriaition kaiteen yli näyttämölle, jossa näytelmä oli edelleen menossa. Kohtalon ivaa lienee se, että Boothin loikatessa alas hänen toisen saappaansa kannus sattui takertumaan pohjoisvaltioiden lippuun, jolla presidentin aitio oli verhottu - lippuun, jota Booth vihasi koko sydämestään. Boothin jalka vääntyi takertumisen vuoksi ja hän putosi jalkansa päälle sillä seurauksella, että se murtui. Kivusta huolimatta Booth pomppasi näyttämöllä ylös kääntyen yleisöön päin. Hän kohotti veristä veistään ja huusi "Sic semper tyrannis! (Näin käy tyranneille!)." Tämän jälkeen Booth poistui näyttämöltä vaivalloisesti, mutta ehti silti ulos teatterista ennen kuin takaa-ajajajoukkoa ehdittiin kokoamaan. Näyttämöavustaja Edmund Spangler avasi Boothille teatterin takaoven (tästä johtuen hänet tuomittiin myöhemmin vankeuteen murhaajan avustamisesta). Kun jäljittäjät olivat valmiina etsimään Boothia, tämä oli jo ratsuineen kaukana.
Luoti tunkeutui Lincolnin päähän vasemman korvan kohdalta. Hänen pelastamisekseen ei ollut tehtävissä enää mitään. Presidentti Lincoln kuoli seuraavana aamuna läheistensä läsnäollessa.
Näyttelijä John Wilkes Booth, presidentti Lincolnin salamurhaaja
Pakomatkallaan Booth tapasi David Heroldin Anacostiajoen sillalla pian teon jälkeen. Herold oli rohdoskaupan myyjä, ja sanalla sanoen sangen yksinkertainen ja johdateltavissa oleva mies. Herold lyöttäytyi Boothin matkaan ja auttoi tätä pakomatkalla kaikin tavoin.
Murtunutta jalkaansa Booth hoidatti lääkäri Samuel Muddin luona. Kun takaa-ajajat kyselivät Muddilta Boothista, tämä myönsi kyllä hoitaneensa Boothia mutta kielsi tunteneensa tätä. Myöhemmin kävi ilmi, että Mudd oli myös antanut väärää tietoa Heroldin ja Boothin pakoreitistä. Kotietsinnässä löydettiin todisteita Muddin osallisuudesta salaliittoon.
Jäljittäjät pääsivät karkureiden kannoille saamiensa vihjeiden perusteella. Booth ja Herold tavoitettiin 11 päivän kuluttua presidentti Lincolnin murhasta virginialaiselta maatilalta, jossa nämä piileksivät tupakkaladossa. Sotilaat uhkasivat sytyttää ladon palamaan elleivät miehet antautuisi. Herold antautuikin, Booth ei. Booth oli liian ylpeä antautumaan näin helpolla. Hän viivytteli ladossa, vaikka liekit jo löivät rakennusta. Vaikka Booth ei yrittänytkään paeta, ryhmään kuulumaton kersantti Boston Corbett ampui vastoin määräystä kohti Boothia. Booth haavoittui kuolettavasti ja menehtyi kolme tuntia myöhemmin.
Todisteena laajasta salaliitosta toimii se, ettei Lincoln ollut ainoa suunniteltu salamurhan kohde. Vähän ennen Lincolnin ampumista John Wilkes Booth oli luovuttanut pienen paketin Lewis Thornton Powell -nimiselle miehelle. Floridalainen Powell oli taistellut aikoinaan Etelävaltioiden riveissä. Hän oli väkivahva, mutta vähämielinen. Hän pystyi vaikka minkälaisiin raakuuksiin, mutta yleensä vain käskystä. Oma-aloitteisuutta tai kykyä itsenäisiin ratkaisuihin Powellilta ei löytynyt. Suunnitelman, jonka Powellin oli määrä laittaa täytäntöön oli suunnitellut Booth.
William H. Seward, ulkoasiainministeri ja Lincolnin kakkosmies, oli pari päivää aiemmin loukkaantunut vankkurionnettomuudessa ja makasi nyt toipilaana vuoteessaan, kun Powell saapui hänen kotinsa ovelle. Boothin antama paketti kainalossaan Powell kertoi ovella palvelijalle tuovansa Sewardille lääkärin määräämää lääkettä, joka hänen piti ojentaa Sewardille henkilökohtaisesti. Powell pääsikin aina Sewardin vuoteen äärelle, jossa yllättäen olivatkin myös Sewardin poika William, tytär sekä miespuolinen sairaanhoitaja. Powell sysäsi kaikki heistä syrjään ja puukotti paketistaan vetämällä veitsellä Sewardia. Syntyi kamppailu, jossa myös Powell sai useita iskuja. Kesken kaiken Sewardin toinen poika Augustus tuli huoneeseen ja onnistui työntämään Powellin ulos huoneesta. Tajuttuaan murhayrityksen epäonnistuneen, Powell poistui talosta ja pakeni Washingtonin ulkopuolelle. Mutta kun kukaan ei ollut antamassa ohjeita, Powell tuli neuvottomaksi ja palasi lopulta Surrattsvillen kaupunkiin lisäohjeiden toivossa muutaman päivän päästä. Samaan aikaan kun Powell saapui paikalliseen kapakkaan, poliisit kuulustelivat siellä paikan omistajaa Mary E. Surrattia, koska oli aihetta epäillä, että Booth ja muut salaliittolaiset olivat kokoontuneet siellä. Powellin saapuessa paikalle poliist kysyivät häneltä, tunsiko tämä naisen. Hölmö Powell vastasi myöntävästi ja sanoi jopa olevansa tämän palveluksessa. Surratt ei tiennyt, mitä Powell oli vastannut, mutta pelkäsi tämän tunnustaneen salaliiton. Rouva julisti hurskaasti, ettei tuntenut Powellia, ei ollut nähnyt tätä, eikä koskaan pitänyt tätä palveluksessaan. Poliisit tiesivät, että rouva oli puhunut juuri itsensä pussiin. Myöhemmin todistettiin, että Surratt ei ollut ainoastaan majoittanut salaliittolaisia, vaan osallistunut jopa murhavalmisteluihin järjestämällä poikansa kanssa Boothille aseen. Sewardin palvelija puolestaan tunnisti Powellin puukottajaksi. Sekä Powell että rouva Surratt tuomittiin heinäkuussa 1865 hirteen. Kuolemaan tuomittiin myös David Herold sekä George Atzerodt, vakooja, joka oli lupautunut tappamaan varapresidentti Andrew Johnsonin.
Myös Edman Spangler, mies joka avasi oven teatterista pakenevalle Boothille, pidätettiin, kun poliisi kuuli hänen jutelleen Boothin kanssa ennen murhaa. Spangler oli kieltänyt myös erästä toista teatteriavustajaa kertomasta poliisille, mihin suuntaan Booth pakeni. Myös Samuel Arnold pidätettiin Virginiassa, koska Boothin hotellihuoneista oli löytynyt tämän kirjoittamia kirjeitä. Arnold kuitenkin auttoi poliisia kanssa ja paljasti paljon tietoja salaliitosta kertoen muun muassa kaappaussunnitelmasta. 18 päivää ennen murhaa Booth kirjoitti kirjeen, jossa hän toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Tämä todistanee ainakin sen, että ajatus presidentin murhaamisesta oli John WIlkes Boothin itsensä idea. Vastuu alkuperäisestä salasuunnitelmasta ulottui todennäköisesti häntä korkeammalle, aina Etelävaltioiden presidentti Jefferson Davisiin sekä tämän henkilökohtaiseen lähettilääseen Jacob Thompsoniin asti. Booth oli matkustanut ennen tekoaan Kanadaan, missä hän keskusteli maassa vaikuttaneen Thompsonin kanssa. Thompson siirsi tapaamisen jälkeen varoja Boothin pankkitilille. Todisteena tästä esitettiin oikeudessa Thompsonin allekirjoittama shekki.
Taitelijan näkemys Boothin piirityksestä.
Boothin kuolema olikin onnenpotku kaikille niille, jotka Booth olisi halutessaan voinut saada kiedotuksi mukaan rikokseen. On oletettavaa, että merkittävimmät salaliittolaiset jäivät ilman rangaistuksia. Yksi heistä oli Jefferson Davis, jonka pidättämisestä luvattiin 100 000 dollarin palkkio sen perusteella, että hän oli ollut osallisena murhaan. Hänet pidätettiinkin, mutta se ei merkinnyt tuomiota. Davisia ei koskaan asetettu syytteeseen salamurhaan osallistumisesta, vaikka hän istuikin pari vuotta vankilassa pidätettynä. Uusi presidentti Johnson jouluna 1865 julisti armahduksen Davisille ja tämä pääsi vapaalle jalalle.
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
JAMES GARFIELDIN MURHA
Yhdysvaltojen historian toinen presidenttimurha tapahtui 1881. Murhaaja oli lähes kaikessa epäonnistunut keskinkertaisuus, joka puki itsekkäistä motiiveista suoritetun murhan yleväksi marttyyriteoksi. Murhaajan uraa ja elämää värittivät väärät valinnat. Hänen pyrkimyksensä tulla joksikin merkittäväksi vesittyivät ja ketkeruus ajoi hänet murhaan ja sitä kautta hirttosilmukkaan. Hänen viimeiset yrityksensä ujuttautua pakoon vastuusta teostaan saivat farssinomaisia piirteitä. Vähemmän yllättäen nämäkin pyrkimykset epäonnistuivat.
Charles Julius Guiteau (1841-1882) oli lakimies, joskaan ei niitä menestyvimpiä. Hän harrasti politiikkaa ja piti itseään kovempana tekijänä kuin todellisuudessa oli. Guiteau oli syntynyt Illinois'n Freeportissa. Ann Arborissa Guiteau pyrki yliopistoon, ja valmistuttuaan aloitti Chicagossa juristina. Myös teologia innosti häntä. Guiteau julkaisikin eräässä vaiheessa teologisen kirjan nimeltä The Truth. Myöhemmin osoittautui, että se oli lähes suora plagiaatti John Humphrey Noyesin teoksesta.
Vuoden 1880 republikaanivaaleissa Guiteau teki virhearvion asettuessaan kannattamaan väärää ryhmäkuntaa puolueessaan. Vaikka republikaanit saivatkin vaalivoiton, jaettiin palkinnot niille, jotka puolueen viimeisessä kokouksessa olivat tukeneet Garfieldia tämän taistellessa presidenttiehdokkuudesta. Guiteau kuului Garfieldia vastustaneeseen oikeistosiipeen, jota kutsutiin nimellä Järkkymättömät. James Garfieldista tuli Yhdysvaltain presidentti, ja Guiteau joutui ryhmineen kokemaan pettymyksen. Ehkä vielä suurempi pettymys oli se, ettei Guiteau yrityksistään huolimatta päässyt vastavalitun Garfieldin puheille. Kävi nimittäin niin, että Guiteau käänsi takkiaan ja ryhtyi ainakin julkisesti esiintymään Garfieldin tukijana - olkoonkin että oli vastustanut tätä voimakkaasti vaalikamppailun aikana. Esimerkkinä tästä oli se, että hänen aiemmin Ulysses S. Grantin hyväksi julkaisema puhe "Grant v. Hancock" muuttuikin "Garfield v. Hancockiksi" heti kun James Garfield nousi Yhdysvaltain presidentiksi. Todennäköisesti Guiteau olisi tapaamisen yhteydessä halunnut selitellä Garfieldille tekemisiään, ja tarjoutunut käytettäväksi johonkin diplomaattvirkaan, mutta presidentillä ei tietenkään ollut aikaa moisten pikkupoliitikkojen tapaamiseen; hänen ympärillään oli muutenkin kaikenlaisia tyyppejä, jotka kärkkyivät erinäisiä virkoja milloin milläkin perusteella. Mielessään Guiteau kuitenkin oli sitä mieltä, että hänen kuului tulla valituksi diplomaatiksi. Hän halusi saada palkinnon - ehkä hän jopa jollain ihmeen ajattelutavalla uskoi vaikuttaneensa Garfieldin vaalivoittoon. Erityisesti hän havitteli diplomaatinvirkaa Ranskasta. Tämä jos mikä on epäloogista mieheltä, joka kuului alunalkaen Garfieldin kiivaimpiin vastustajiin, mutta moinen ajatus kiitollisuudenvelasta oli vahva ainakin Guiteaun omassa päässä.
Nimitystä ei kuulunut, eikä Garfieldilla ollut aikaa tavata Guiteauta. Guiteau tunsi itsensä häviäjäksi; hänet oli mielestään petetty. On arveltavaa, että epäonnistunut viranhavittelu toimi lopullisena impulssina päätökseen surmata Garfield, mutta takana oli paljon muitakin epäonnistumisen kokemuksia. Hän oli 39-vuotias heikosti menestyvä lakimies ja politiikassakin pelkkä pikkutekijä.
Charles Guiteau teki pettymystensä keskellä päätöksen surmata presidentti. Hän lainasi rahaa revolveriin ja opetteli sen käyttöä. Guiteau ryhtyi myös vakoilemaan Garfieldia. Hän tiesi, missä Garfield liikkui ja päätti iskeä sopivalla hetkellä. Sellainen koitti 2. heinäkuuta 1881, kun presidentti oli lähdössä vierailulle vanhaan yliopistoonsa. Guiteau tavoitti Garfieldin Washingtonin rautatieasemalta. Hän käveli lähelle presidenttiä, huusi tälle jotain kohottaessaan asetta ja ampui kahdesti. Toinen luoti hipaisi presidentin käsivartta tehden pintahaavan, mutta toinen meni syvälle kehoon ja pysähtyi selkärankaan. Presidentti vietiin oitis sairaalaan vakavasti haavoittuneena. Hän kamppaili elämästään koko kesän, mutta kuoli vammoihinsa lopulta 19. syyskuuta.
Murhaaja Charles J. Guiteau
Guiteaun vaikuttimena oli viha ja kostonhalu. Hän uskoi presidentin estäneen häntä saamasta palkintoa kaikesta siitä, mitä hän oli puolueen hyväksi tehnyt. Garfieldin ammuttuaan Guiteau julisti iloisena, miten "Järkkymättömiin" kuuluvasta varapresidentti Chester A. Arthurista tulisi nyt presidentti. Guiteau luuli tehneensä palveluksen ryhmälleen, mutta todellisuus oli ihan toinen. Guiteau uskoi, että valta siirtyisi nyt Järkkymättömille, mutta toisin kävi. Arthur hajotti hallituksen ja antoi ainoastaan yhden Garfieldin nimittämän miehen jäädä paikalleen - hän oli Abraham Lincolnin poika. Murhaaja Guiteaun tunnustus toimimisestaan Järkkymättömien asiamiehenä vaikutti negatiivisesti ryhmään, joka saikin nyt kansalaisten vihat niskaansa. Tämä karkotti Järkkymättömien miehet viroistaan. Kansan myötätunto oli ammutun presidentin puolella. Ei auttanut, vaikka Järkkymättömät sanoutuivat irti Guiteaun teosta. Guiteau ei halunnut myöntää itselleen toimineensa itsekkäistä syistä, pelkästä kostonhalusta, vaan puki motiivinsa jalommiksi koettaen samaistaa tuntemuksensa Garfieldista ryhmäkuntansa muiden virantavoittelijoiden vastaaviin tuntemuksiin. Järkkymättömitlä ei kuitenkaan tukea murhaajalle herunut.
Presidentti Garfield
Lainopillisen koulutuksen saanut Guiteau tiesi, että oli enää yksi mahdollisuus vältää hirttotuomio; vetoaminen mielenvikaisuuteen. Oikeudenkäynnistä tulikin melkoinen teatteri, kun syytetty tämän tästä nousi pystyyn ja keskeytti puhujat sekavilla höpinöillään. Hän väitti Jehovan antaneen käskyn surmata Garfield. Hän syytti murhasta milloin Jumalaa, milloin Garfieldia hoitaneita lääkäreitä. Valamiehistöä tällainen käytös ei kuitenkaan hämännyt, vaan se ilmoitti tunnin asiaa harkittuaan, että Guiteau oli täysjärkinen ja syyllinen. Valamiehistökin tiesi, että hulluudessakin on lopulta aina jokin johdonmukaisuus - että hullutkin ovat hulluja tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Ainoat todisteet Guiteaun mielenvikaisuudesta olivat hänen väkivaltaisuutensa ja välinpitämättömyytensä oikeudenkäynnin aikana ulkonaisia seikkoja kohtaan. Näitä piirteitä on juuri kaikkein helpoin jäljitellä. Hirttotuomio tuli 23. tammikuuta 1882, ja se pantiin täytäntöön 30. kesäkuuta.
Yhdysvaltojen historian toinen presidenttimurha tapahtui 1881. Murhaaja oli lähes kaikessa epäonnistunut keskinkertaisuus, joka puki itsekkäistä motiiveista suoritetun murhan yleväksi marttyyriteoksi. Murhaajan uraa ja elämää värittivät väärät valinnat. Hänen pyrkimyksensä tulla joksikin merkittäväksi vesittyivät ja ketkeruus ajoi hänet murhaan ja sitä kautta hirttosilmukkaan. Hänen viimeiset yrityksensä ujuttautua pakoon vastuusta teostaan saivat farssinomaisia piirteitä. Vähemmän yllättäen nämäkin pyrkimykset epäonnistuivat.
Charles Julius Guiteau (1841-1882) oli lakimies, joskaan ei niitä menestyvimpiä. Hän harrasti politiikkaa ja piti itseään kovempana tekijänä kuin todellisuudessa oli. Guiteau oli syntynyt Illinois'n Freeportissa. Ann Arborissa Guiteau pyrki yliopistoon, ja valmistuttuaan aloitti Chicagossa juristina. Myös teologia innosti häntä. Guiteau julkaisikin eräässä vaiheessa teologisen kirjan nimeltä The Truth. Myöhemmin osoittautui, että se oli lähes suora plagiaatti John Humphrey Noyesin teoksesta.
Vuoden 1880 republikaanivaaleissa Guiteau teki virhearvion asettuessaan kannattamaan väärää ryhmäkuntaa puolueessaan. Vaikka republikaanit saivatkin vaalivoiton, jaettiin palkinnot niille, jotka puolueen viimeisessä kokouksessa olivat tukeneet Garfieldia tämän taistellessa presidenttiehdokkuudesta. Guiteau kuului Garfieldia vastustaneeseen oikeistosiipeen, jota kutsutiin nimellä Järkkymättömät. James Garfieldista tuli Yhdysvaltain presidentti, ja Guiteau joutui ryhmineen kokemaan pettymyksen. Ehkä vielä suurempi pettymys oli se, ettei Guiteau yrityksistään huolimatta päässyt vastavalitun Garfieldin puheille. Kävi nimittäin niin, että Guiteau käänsi takkiaan ja ryhtyi ainakin julkisesti esiintymään Garfieldin tukijana - olkoonkin että oli vastustanut tätä voimakkaasti vaalikamppailun aikana. Esimerkkinä tästä oli se, että hänen aiemmin Ulysses S. Grantin hyväksi julkaisema puhe "Grant v. Hancock" muuttuikin "Garfield v. Hancockiksi" heti kun James Garfield nousi Yhdysvaltain presidentiksi. Todennäköisesti Guiteau olisi tapaamisen yhteydessä halunnut selitellä Garfieldille tekemisiään, ja tarjoutunut käytettäväksi johonkin diplomaattvirkaan, mutta presidentillä ei tietenkään ollut aikaa moisten pikkupoliitikkojen tapaamiseen; hänen ympärillään oli muutenkin kaikenlaisia tyyppejä, jotka kärkkyivät erinäisiä virkoja milloin milläkin perusteella. Mielessään Guiteau kuitenkin oli sitä mieltä, että hänen kuului tulla valituksi diplomaatiksi. Hän halusi saada palkinnon - ehkä hän jopa jollain ihmeen ajattelutavalla uskoi vaikuttaneensa Garfieldin vaalivoittoon. Erityisesti hän havitteli diplomaatinvirkaa Ranskasta. Tämä jos mikä on epäloogista mieheltä, joka kuului alunalkaen Garfieldin kiivaimpiin vastustajiin, mutta moinen ajatus kiitollisuudenvelasta oli vahva ainakin Guiteaun omassa päässä.
Nimitystä ei kuulunut, eikä Garfieldilla ollut aikaa tavata Guiteauta. Guiteau tunsi itsensä häviäjäksi; hänet oli mielestään petetty. On arveltavaa, että epäonnistunut viranhavittelu toimi lopullisena impulssina päätökseen surmata Garfield, mutta takana oli paljon muitakin epäonnistumisen kokemuksia. Hän oli 39-vuotias heikosti menestyvä lakimies ja politiikassakin pelkkä pikkutekijä.
Charles Guiteau teki pettymystensä keskellä päätöksen surmata presidentti. Hän lainasi rahaa revolveriin ja opetteli sen käyttöä. Guiteau ryhtyi myös vakoilemaan Garfieldia. Hän tiesi, missä Garfield liikkui ja päätti iskeä sopivalla hetkellä. Sellainen koitti 2. heinäkuuta 1881, kun presidentti oli lähdössä vierailulle vanhaan yliopistoonsa. Guiteau tavoitti Garfieldin Washingtonin rautatieasemalta. Hän käveli lähelle presidenttiä, huusi tälle jotain kohottaessaan asetta ja ampui kahdesti. Toinen luoti hipaisi presidentin käsivartta tehden pintahaavan, mutta toinen meni syvälle kehoon ja pysähtyi selkärankaan. Presidentti vietiin oitis sairaalaan vakavasti haavoittuneena. Hän kamppaili elämästään koko kesän, mutta kuoli vammoihinsa lopulta 19. syyskuuta.
Murhaaja Charles J. Guiteau
Guiteaun vaikuttimena oli viha ja kostonhalu. Hän uskoi presidentin estäneen häntä saamasta palkintoa kaikesta siitä, mitä hän oli puolueen hyväksi tehnyt. Garfieldin ammuttuaan Guiteau julisti iloisena, miten "Järkkymättömiin" kuuluvasta varapresidentti Chester A. Arthurista tulisi nyt presidentti. Guiteau luuli tehneensä palveluksen ryhmälleen, mutta todellisuus oli ihan toinen. Guiteau uskoi, että valta siirtyisi nyt Järkkymättömille, mutta toisin kävi. Arthur hajotti hallituksen ja antoi ainoastaan yhden Garfieldin nimittämän miehen jäädä paikalleen - hän oli Abraham Lincolnin poika. Murhaaja Guiteaun tunnustus toimimisestaan Järkkymättömien asiamiehenä vaikutti negatiivisesti ryhmään, joka saikin nyt kansalaisten vihat niskaansa. Tämä karkotti Järkkymättömien miehet viroistaan. Kansan myötätunto oli ammutun presidentin puolella. Ei auttanut, vaikka Järkkymättömät sanoutuivat irti Guiteaun teosta. Guiteau ei halunnut myöntää itselleen toimineensa itsekkäistä syistä, pelkästä kostonhalusta, vaan puki motiivinsa jalommiksi koettaen samaistaa tuntemuksensa Garfieldista ryhmäkuntansa muiden virantavoittelijoiden vastaaviin tuntemuksiin. Järkkymättömitlä ei kuitenkaan tukea murhaajalle herunut.
Presidentti Garfield
Lainopillisen koulutuksen saanut Guiteau tiesi, että oli enää yksi mahdollisuus vältää hirttotuomio; vetoaminen mielenvikaisuuteen. Oikeudenkäynnistä tulikin melkoinen teatteri, kun syytetty tämän tästä nousi pystyyn ja keskeytti puhujat sekavilla höpinöillään. Hän väitti Jehovan antaneen käskyn surmata Garfield. Hän syytti murhasta milloin Jumalaa, milloin Garfieldia hoitaneita lääkäreitä. Valamiehistöä tällainen käytös ei kuitenkaan hämännyt, vaan se ilmoitti tunnin asiaa harkittuaan, että Guiteau oli täysjärkinen ja syyllinen. Valamiehistökin tiesi, että hulluudessakin on lopulta aina jokin johdonmukaisuus - että hullutkin ovat hulluja tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Ainoat todisteet Guiteaun mielenvikaisuudesta olivat hänen väkivaltaisuutensa ja välinpitämättömyytensä oikeudenkäynnin aikana ulkonaisia seikkoja kohtaan. Näitä piirteitä on juuri kaikkein helpoin jäljitellä. Hirttotuomio tuli 23. tammikuuta 1882, ja se pantiin täytäntöön 30. kesäkuuta.
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
WILLIAM McKINLEYN MURHA
Yhdysvaltojen 25. presidentti William McKinley valittiin virkaansa 1887. Hän oli syvästi uskonnollinen republikaani. Monikaan maan presidenteistä ei ole koskaan herättänyt vasemmistossa yhtä voimakasta vastustusta kuin McKinley aikanaan. Häntä voidaan nykypäivän näkökulmasta pitää äärioikeistolaisena. Hänen aikanaan Yhdysvallat muuttui imperialistiseksi valtioksi ja suuret yhtiöt saivat merkittävän vallan maan talouselämässä. Hänen aikanaan Yhdysvallat sai verisen ja tuhoisan sodan seurauksena Espanjalta Kuuban, Filippiinit, Puerto Ricon ja Guamin. McKinley perusteli sotia ja muita tekojaan usein Jumalan tahdolla. Liittäessään Filippiinit Yhdysvaltoihin McKinley sanoi, että Jumala oli toivonut niin tapahtuvan. McKinleyn uudelleenvalinta vuonna 1900 aiheutti levottomuuksia etenkin Filippiineillä, koska hänen vastaehdokkaansa William Jennings Bryanin uskottiin olleen myötämielinen maan itsenäisyydelle. McKinley lähetti myös joukkoja Kiinaan ja avusti alkuasukkaiden tappamista boksarikapinassa.
William McKinley
Presidentti McKinley saapui 5. syyskuuta 1901 Buffaloon tutustumaan Yhdysvaltain maailmanvallaksi nousemisen kunniaksi järjestettyyn näyttelyyn. Siellä hän muun muassa ratsasti "Voiton tietä" pitkin ja piti puheen. Seuraavana päivänä hän pistäytyi taas näyttelyalueella, Hän meni tapojensa mukaan kättelemään ihailijoitaan, jotka olivat järjestäytyneet riviin. Eräs rivin henkilöistä ei tarjonnutkaan kättä, vaan lyijyä. Tämä mies, 28-vuotias Leon Czolgosz, ampui presidenttiä vatsaan ja rintaan. Ampuja iskettiin heti maahan, häntä laahattiin pitkin lattiaa ja hakattiin rajusti. Czolgosz ei kuitenkaan tehnyt vastarintaa.
Presidentti ei kuollut heti. Hän eli vielä kahdeksan päivää teon jälkeen. Ennen kuolemaansa hän sanoi vaimolleen: "Tämä on Jumalan tie. Hänen tahtonsa tapahtuu, ei meidän. Me lähdemme kaikki."
Czolgosz sanoi ampuneensa McKinleyn, koska tämä oli hänen mielestään "kunnollisten työtä tekevien ihmisten vihollinen." Hän ei katunut tekoaan missään vaiheessa.
Leon Czolgosz on tyyppiesimerkki "yksinäisestä sudesta", jollaisiksi poliittiset murhaajat usein halutaan mieltää. Hänestä ei ole kerrottu paljoakaan. Se tiedetään, että hän oli yksi puolalaisen maahanmuuttajaperheen seitsemästä lapsesta ja hyvin ahkera työmies. Czolgosz oli kuitenkin syntyjään yhdysvaltalainen, hän oli syntynyt Detroitissa 1873. Hän oli työskennellyt Clevelandin rautalankatehtaalla ja tunnettiin tehokkaana ja tunnollisena työntekijänä. Sairastuminen johti kuitenkin siihen, että raskas työ sai jäädä ja Leon palasi kotiinsa auttamaan perhettään maatilan hoidossa. Hänen äitinsä oli kuollut Leonin oltua 12-vuotias, ja välit äitipuoleen olivat huonot. Leon ei kestänyt tämän jatkuvaa nalkutusta ja näin ollen hän päättikin muuttaa lopulta Buffaloon.
Leon Czolgosz
Jossain vaiheessa Leon alkoi kiinnostua anarkismista. Tämä kipinä lienee syttynyt hänen vielä asuessaan kotitilallaan. Leon ihaili Gaetano Brescia, anarkistia joka oli surmannut Italian kuninkaan Umberto I:n. Czolgosz ei päässyt tekemisiin anarkistiseurojen kanssa, koska nämä olivat varuillaan kaikkien vieraiden suhteen peläten heidän olevan poliisin vakoojia. Czolgoszin anarkistiset ajatukset olivatkin siis hänen itsensä kehittelemiä ja todella radikaaleja. Kun Leon Czolgosz päätti murhata McKinleyn, sai teko kaikesta huolimatta anarkistit huonoon valoon maassa - olkoonkin, että nämä julistivat Czolgoszin olevan provokaattori, jolla ei ollut mitään tekemistä anarkistipiirien kanssa. Satoja anarkisteja vangittiin, koska heidän epäiltiin olleen yhteydessä Czolgosziin. Todellisuudessa hän oli täysin itsenäinen toimija. Czolgoszin anarkismiksi mieltämä filosofinen asenne kuitenkin toimi hänen ainoana vaikuttimenaan presidentin murhassa.
The Daily Journalin lehtijuttu murhasta
Toisin kuin kaksi edellistä presidentin murhaajaa, Leon Czolgosz ei osoittanut suurieleistä kunnianhimoa tai himoinnut tunnustusta ja julkisuutta teostaan. Kun poliisit kysyivät Czolgoszilta tämän nimeä, hän vastasi itseään kutsuttavan usein Niemandiksi - Ei keneksikään. Teostaan hän ei juuri puhunut sen enempää kuin mistään muustakaan. Hän tyytyi vain toteamaan uskoneen sen olleen hyväksi maalle. Oikeudenkäynti oli ohi kahdeksassa tunnissa. Tuomiota harkittiin 34 minuuttia. Czolgosz tuomittiin sähkötuoliin. McKinleyn murha ei muuttanut valtasuhteita tai maan poliittista tilannetta. Näin ollen teko on Yhdysvaltojen historian neljästä presidentin murhasta seurauksiltaan kaikkein merkityksettömin. Myöskään Leon Czolgosz ei jäänyt historian kirjoihin minkäänlaisena merkkihenkilönä tai suurena sankarina. Kaikkiaan tämä nuori mies jäi ikuiseksi arvoitukseksi, kuten hänen lopulliset tarkoitusperänsäkin.
Yhdysvaltojen 25. presidentti William McKinley valittiin virkaansa 1887. Hän oli syvästi uskonnollinen republikaani. Monikaan maan presidenteistä ei ole koskaan herättänyt vasemmistossa yhtä voimakasta vastustusta kuin McKinley aikanaan. Häntä voidaan nykypäivän näkökulmasta pitää äärioikeistolaisena. Hänen aikanaan Yhdysvallat muuttui imperialistiseksi valtioksi ja suuret yhtiöt saivat merkittävän vallan maan talouselämässä. Hänen aikanaan Yhdysvallat sai verisen ja tuhoisan sodan seurauksena Espanjalta Kuuban, Filippiinit, Puerto Ricon ja Guamin. McKinley perusteli sotia ja muita tekojaan usein Jumalan tahdolla. Liittäessään Filippiinit Yhdysvaltoihin McKinley sanoi, että Jumala oli toivonut niin tapahtuvan. McKinleyn uudelleenvalinta vuonna 1900 aiheutti levottomuuksia etenkin Filippiineillä, koska hänen vastaehdokkaansa William Jennings Bryanin uskottiin olleen myötämielinen maan itsenäisyydelle. McKinley lähetti myös joukkoja Kiinaan ja avusti alkuasukkaiden tappamista boksarikapinassa.
William McKinley
Presidentti McKinley saapui 5. syyskuuta 1901 Buffaloon tutustumaan Yhdysvaltain maailmanvallaksi nousemisen kunniaksi järjestettyyn näyttelyyn. Siellä hän muun muassa ratsasti "Voiton tietä" pitkin ja piti puheen. Seuraavana päivänä hän pistäytyi taas näyttelyalueella, Hän meni tapojensa mukaan kättelemään ihailijoitaan, jotka olivat järjestäytyneet riviin. Eräs rivin henkilöistä ei tarjonnutkaan kättä, vaan lyijyä. Tämä mies, 28-vuotias Leon Czolgosz, ampui presidenttiä vatsaan ja rintaan. Ampuja iskettiin heti maahan, häntä laahattiin pitkin lattiaa ja hakattiin rajusti. Czolgosz ei kuitenkaan tehnyt vastarintaa.
Presidentti ei kuollut heti. Hän eli vielä kahdeksan päivää teon jälkeen. Ennen kuolemaansa hän sanoi vaimolleen: "Tämä on Jumalan tie. Hänen tahtonsa tapahtuu, ei meidän. Me lähdemme kaikki."
Czolgosz sanoi ampuneensa McKinleyn, koska tämä oli hänen mielestään "kunnollisten työtä tekevien ihmisten vihollinen." Hän ei katunut tekoaan missään vaiheessa.
Leon Czolgosz on tyyppiesimerkki "yksinäisestä sudesta", jollaisiksi poliittiset murhaajat usein halutaan mieltää. Hänestä ei ole kerrottu paljoakaan. Se tiedetään, että hän oli yksi puolalaisen maahanmuuttajaperheen seitsemästä lapsesta ja hyvin ahkera työmies. Czolgosz oli kuitenkin syntyjään yhdysvaltalainen, hän oli syntynyt Detroitissa 1873. Hän oli työskennellyt Clevelandin rautalankatehtaalla ja tunnettiin tehokkaana ja tunnollisena työntekijänä. Sairastuminen johti kuitenkin siihen, että raskas työ sai jäädä ja Leon palasi kotiinsa auttamaan perhettään maatilan hoidossa. Hänen äitinsä oli kuollut Leonin oltua 12-vuotias, ja välit äitipuoleen olivat huonot. Leon ei kestänyt tämän jatkuvaa nalkutusta ja näin ollen hän päättikin muuttaa lopulta Buffaloon.
Leon Czolgosz
Jossain vaiheessa Leon alkoi kiinnostua anarkismista. Tämä kipinä lienee syttynyt hänen vielä asuessaan kotitilallaan. Leon ihaili Gaetano Brescia, anarkistia joka oli surmannut Italian kuninkaan Umberto I:n. Czolgosz ei päässyt tekemisiin anarkistiseurojen kanssa, koska nämä olivat varuillaan kaikkien vieraiden suhteen peläten heidän olevan poliisin vakoojia. Czolgoszin anarkistiset ajatukset olivatkin siis hänen itsensä kehittelemiä ja todella radikaaleja. Kun Leon Czolgosz päätti murhata McKinleyn, sai teko kaikesta huolimatta anarkistit huonoon valoon maassa - olkoonkin, että nämä julistivat Czolgoszin olevan provokaattori, jolla ei ollut mitään tekemistä anarkistipiirien kanssa. Satoja anarkisteja vangittiin, koska heidän epäiltiin olleen yhteydessä Czolgosziin. Todellisuudessa hän oli täysin itsenäinen toimija. Czolgoszin anarkismiksi mieltämä filosofinen asenne kuitenkin toimi hänen ainoana vaikuttimenaan presidentin murhassa.
The Daily Journalin lehtijuttu murhasta
Toisin kuin kaksi edellistä presidentin murhaajaa, Leon Czolgosz ei osoittanut suurieleistä kunnianhimoa tai himoinnut tunnustusta ja julkisuutta teostaan. Kun poliisit kysyivät Czolgoszilta tämän nimeä, hän vastasi itseään kutsuttavan usein Niemandiksi - Ei keneksikään. Teostaan hän ei juuri puhunut sen enempää kuin mistään muustakaan. Hän tyytyi vain toteamaan uskoneen sen olleen hyväksi maalle. Oikeudenkäynti oli ohi kahdeksassa tunnissa. Tuomiota harkittiin 34 minuuttia. Czolgosz tuomittiin sähkötuoliin. McKinleyn murha ei muuttanut valtasuhteita tai maan poliittista tilannetta. Näin ollen teko on Yhdysvaltojen historian neljästä presidentin murhasta seurauksiltaan kaikkein merkityksettömin. Myöskään Leon Czolgosz ei jäänyt historian kirjoihin minkäänlaisena merkkihenkilönä tai suurena sankarina. Kaikkiaan tämä nuori mies jäi ikuiseksi arvoitukseksi, kuten hänen lopulliset tarkoitusperänsäkin.
Re: Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
Kiitos hyvästä historiapaketista!
Kennedyn murhasta tuli eilen kuluneeksi 50 vuotta.Minun mielestäni siinä on paljon samanlaisia piirteitä kuin Abraham Lincolnin murhassa.On kummallista miten Lincolnin ampunut henkilö tapettiin piirityksessä! Luulisi että kaikkien etu olisi ollut saada tästä tappaja tuomiolle jotta hän olisi voinut kertoa oman versionsa salaliitosta. Nyt jäi elämään vain huhuja vaikka keiden korkea arvoisten etelävaltojen politiikkojen osallistumisesta murhan toteuttamiseen.
Tämän päivän näkökulmasta tuomiotkin oli aika kovia. Murhan suunnitteluun osallistuneet henkilöt majoittanut nainenkin sai hirttotuomion. Tuskin enää nykyään tuomittaisiin noin ankarasti.Mahtaisiko tulla enää elinkautistakaan?
Kennedyn murhasta tuli eilen kuluneeksi 50 vuotta.Minun mielestäni siinä on paljon samanlaisia piirteitä kuin Abraham Lincolnin murhassa.On kummallista miten Lincolnin ampunut henkilö tapettiin piirityksessä! Luulisi että kaikkien etu olisi ollut saada tästä tappaja tuomiolle jotta hän olisi voinut kertoa oman versionsa salaliitosta. Nyt jäi elämään vain huhuja vaikka keiden korkea arvoisten etelävaltojen politiikkojen osallistumisesta murhan toteuttamiseen.
Tämän päivän näkökulmasta tuomiotkin oli aika kovia. Murhan suunnitteluun osallistuneet henkilöt majoittanut nainenkin sai hirttotuomion. Tuskin enää nykyään tuomittaisiin noin ankarasti.Mahtaisiko tulla enää elinkautistakaan?
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Lincoln, Garfield, McKinley - USA:n presidenttien murhat
Oikeudenkäynti oli itse asiassa vastoin perustuslakia. Syytettyjä ei tuomittu tavallisissa oikeusistuimissa, vaan sotilasoikeudessa. Erityisesti sotaministeri Edwin Stanton oli sitä mieltä, että syytetyt tuli saada hirteen mahdollisimman nopeasti. On totta, että muutaman todistajan lausunnot olivat kyseenalaisia, jopa valheellisia.
Mary Surrattin kohdalla tuomarit tulivat niukassa äänestyksessä muuten siihen tulokseen, ettei riittävää näyttöä Surrattin tietoisesta osallisuudesta salamurhahankkeeseen ollut. Sotaministeri Stanton kuitenkin yksinkertaisesti käski tuomareita muuttamaan mielipiteensä ja näin Surratt sai hirttotuomion. Mutta Surrattin asianajaja sai vietyä läpi veetomuksen sen puolesta, että asia siirrettäisiin käsiteltäväksi siviilioikeudessa. Kuitenkin presidentti Andrew Johnson käytti valtaansa ja mitätöi tämän päätöksen ja näin ollen Surratt hirtettiin.
Mary Surrattin kohdalla tuomarit tulivat niukassa äänestyksessä muuten siihen tulokseen, ettei riittävää näyttöä Surrattin tietoisesta osallisuudesta salamurhahankkeeseen ollut. Sotaministeri Stanton kuitenkin yksinkertaisesti käski tuomareita muuttamaan mielipiteensä ja näin Surratt sai hirttotuomion. Mutta Surrattin asianajaja sai vietyä läpi veetomuksen sen puolesta, että asia siirrettäisiin käsiteltäväksi siviilioikeudessa. Kuitenkin presidentti Andrew Johnson käytti valtaansa ja mitätöi tämän päätöksen ja näin ollen Surratt hirtettiin.