Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Miksi jäin miettimän masennustaipumusta ja mahdollista itsemurhataipumusta on siskon viesti, jossa mainitsee miehen olleen aiemminkin pitkiä aikoja "kateissa",mutta ilmoittanut haluavansa olla rauhassa, eikä kannata ottaa viikkoon yhteyttä. Ei tuollainen nyt kovin hilpeämielisen veikon toiminnalta kuulosta.
Sitten jäin miettimään, että ensimmäisessä viestissä sanotaan miehen lähteneen liikkeelle yksin juosten. Miksi juosten? Kännissä ja sokerit alhaalla tuskin ainakaan lenkille lähdössä. Sattuiko jotain?
Onko poliisit tietoisia aiemmista haluista "olla poissa kuvioista" ja vetäytyä rauhaan? Mitä poliisille on kerrottu miehen taustoista/historiasta? Toki poliisi etsii nopeasti itsetuhoista ihmistä, jos tietää ihmisen sellainen olevan. Mutta aina ei edes omaiset tiedosta asiaa, ennenkuin sitä mahdollisuutta miettii tai vaikka tietäisi/aavistaisi, ei tule asiaa viranomaisille maininneeksi.
Vapepan toiminnasta en nettiä enempää tiedeä,mutta mihin etsijät laitettaisiin,jos aluetta ei saada rajattua? Mietin myös, miten pitkät pyhät vaikuttavat esim. tällaiseen toimintaan? Virallisesti ei ehkä pitäisi vaikuttaa,mutta käytännössä..ihmiset ovat kuitenkin toiminnassa vapaaehtoisina ja kuka missäkin/mitenkin vapaitaan viettää. Ei ehkä helpoin aika.

Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
-
Kurkkumaa
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 465
- Liittynyt: La Tammi 31, 2009 10:54 pm
- Paikkakunta: Santaharju
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Ja vaikka toisaalta vapepalaisia voisi olla myös vapaiden ansiosta helposti tavoitettavissa, ei välttämättä ole poliisissa isoja "arkipäälliköitä" töissä, jotka voisi tehdä päätöksen laajoista maastoetsinnöistä?
On aika iso päätös jos laitetaan metsää haravoimaan suuri joukko vapaaehtoisia tietämättä takalleen mistä etsiä. Ehkä päätöksen tekemistä sellaisesta on siirretty odottamaan isomman pomon lomalta paluuta? Ei kai tässä vaiheessa voida olettaa minkään asian olevan tunneista kiinni jos Jami metsässä on. Voisi olla siis, että arjen tullen vapepa saa pyynnön tarkistella joitain alueita, ehkä.

EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
-
nuusku-nella
- Adrian Monk
- Viestit: 2733
- Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
- Paikkakunta: Etelämpi suomi
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Mikäli ehdot maastoetsinnän suorittamiseen vapepan avustuksella muutoin olis täyttyneet niin varmasti semmonen olis juhlapyhistä huolimatta järjestetty. Poliisi on töissä pyhinäkin, ei siellä erotella onko jouluaatto vai peruskeskiviikko kun suoritetaan tutkintaa.
-
Kurkkumaa
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 465
- Liittynyt: La Tammi 31, 2009 10:54 pm
- Paikkakunta: Santaharju
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Aivan varmasti, jos on selkeä keissi. Mutta tässä tapauksessa suunta paljolti hakusessa. Niin päätöksentekoa olisi ehkä voitu siirtää?
EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Minä uskon, että joulupyhät ovat valitettavasti vaikuttaneet tähän tapaukseen. Eli normaalia enemmän hälytystehtäviä, mahdollisesti vähemmän henkilöstöä ja Jamin vähän rajoilla oleva tapaus (pystyykö huolehtimaan itsestään vai ei?) ovat vaikuttaneet kiirellisyysluokitukseen.
Saattaa myös olla, että diabeteksen vaarallisuutta ei ole täysin ymmärretty.
Saattaa myös olla, että diabeteksen vaarallisuutta ei ole täysin ymmärretty.
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Kyllä poliisi on töissä,puhuinkin vapepasta ja kuten sanoin, varmasti pyritäisiin järjestämään, mutta vaikuttaako juhlapyhät väen kokoamiseen tai päätökseen, millä kynnykselä väki kootaan, nostaako joulu kynnystä,ei ehkä virallisesti, mutta epävirallisesti?nuusku-nella kirjoitti:Mikäli ehdot maastoetsinnän suorittamiseen vapepan avustuksella muutoin olis täyttyneet niin varmasti semmonen olis juhlapyhistä huolimatta järjestetty. Poliisi on töissä pyhinäkin, ei siellä erotella onko jouluaatto vai peruskeskiviikko kun suoritetaan tutkintaa.
Jouluaatolla ja peruskeskiviikolla on taatusti eroa tavallisella pulliaisella. Tuskin ne vapepalaiset istuu passissa luuin päässä 24/7, ihan tavallista elämää elävät.
Asiasta asiaan. Suomessahan ei ole mikään rikos kadota, ihminen saa halutessaan häipyä, sukulaisiltaankin. Sanotaan, että herra A:lla on viihdeputki päällä, on vähän masentunut, tulee vielä riitaa ja lompsakin kateissa. Vituttaa, vituttaa sukulaisetkin, haluaa eroon kaikesta joksikin aikaa. Hän päättää ottaa irtioton,tällä kertaa sukulaisilleenkaan kertomatta, hekin vituttavat nyt. Tilanteessa tarvittanee kuitenkin henkilö tai joukko B, jonka luo A menee ja joka tarjoaa katon pään päällee, ruokaa, rahaa yms. B on mukana A:n irtiottohaluissa, eikä siis kerro, missä tämä on.
A:lla on siis perussairaus, joka vaatii hoitoa. Hän menee siis päivystykseen (olen seurannut erästä Suomalaista glämöyr-siskosparia, joista edesmennyt sairasti diabetesta ja taajaan tunnuttiin eniavuissa ja sairaaloissa laukattavan,kun tautia ei hoidettu). Päivystyksen hoitaja C ja lääkäri D, eivät ole fb:ssa tai seuraa minfoa, joten eivät tiedä mihestä mitään. A saa hoitoa ja reseptin, ehkä insuliinia mukaansa, B:n rahoilla mennään apteekkiin.
Entä jos hoitaja C ja/tai lääkäri D, käyvätkin minfossa/fb:ssa ja tietävät,että suku etsii A:ta. Mitä he voivat tehdä? Vaitiolovelvollisuus sitoo, ei voi kertoa sukulaisille että "löytyi,täällä se on!". Soittavatko he poliisille? Jos, poliisi tietää,että A on hengissä ja saanut lääkkeet. Tätä ei kuitenkaan voi sanoa suvulle, A:han saa olla poissa jos haluaa,mutta maasto- tai muutakaan etsintää ei tarvita.
Ilmoittaako poliisi sairaaloihin ja ensiapuihin, jos jostain henkilöstä on tehty katoamisilmoitus? Jos niin, tällöin hoitaja C tai D ilmoittavat ilmanmuuta poliisille, joka sitten tekee johtopäätöksen, että mies on itse "kateissa", mutta saanut nyt hoitoa sairauteensa. Etsintöjä ei tarvitse käynnistää.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
-
Kurkkumaa
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 465
- Liittynyt: La Tammi 31, 2009 10:54 pm
- Paikkakunta: Santaharju
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Rita- sisaren mukaan Jamin lompakko on ollut kateissa jo aatonaattona, eikä löytynyt aattonakaan. Joku sponssasi/lainasi tuolloin kylillä kun siellä viihtyi?
No, jospa kadonnut lompsa on löytynyt ja on nyt Jamilla? Tai sponsori vallan avokätinen? Voisiko olla reissun päällä ja e-reseptien aikakaudella lääkkeetkin hankkineena?
Ensiavut kuulee kyllä poliisilta kadonneitten ilmoituksista samaan tapaan kuin taksitkin. Mutta vaitiolo kieltää ilmoittamasta kellekään henkilön tapaamisesta, potilaaksi tullutta voi vain koittaa puhuttaa ottamaan yhteyttä omaisiinsa. En hämmästyisi jos poliisille saataisiin kuitenkin potilaan suosumuksella vinkata ettei kannata hakea enempää.
Omaisten kannalta on kyllä toivottavaa että asia ratkeaisi jo! Olipa se toivo taikka huoli, joka on tässä tapauksessa lopulta se turha, on varmasti päivä päivältä enemmän kuormittavaa miettiä vaihtoehtoja.
No, jospa kadonnut lompsa on löytynyt ja on nyt Jamilla? Tai sponsori vallan avokätinen? Voisiko olla reissun päällä ja e-reseptien aikakaudella lääkkeetkin hankkineena?
Ensiavut kuulee kyllä poliisilta kadonneitten ilmoituksista samaan tapaan kuin taksitkin. Mutta vaitiolo kieltää ilmoittamasta kellekään henkilön tapaamisesta, potilaaksi tullutta voi vain koittaa puhuttaa ottamaan yhteyttä omaisiinsa. En hämmästyisi jos poliisille saataisiin kuitenkin potilaan suosumuksella vinkata ettei kannata hakea enempää.
Omaisten kannalta on kyllä toivottavaa että asia ratkeaisi jo! Olipa se toivo taikka huoli, joka on tässä tapauksessa lopulta se turha, on varmasti päivä päivältä enemmän kuormittavaa miettiä vaihtoehtoja.
EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
-
liibaalaabaa
- Remington Steele
- Viestit: 246
- Liittynyt: To Elo 04, 2011 10:09 am
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Piti tulla katsoon oisko mitään uutta mut eipä näköjään 
niin maan perusteellisesti
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
sen ymmärtää ettei vapepaa lähetetä jos ei ole selkeää aluetta josta etsitä mutta tässä tapauksessa mielestäni on kun kerran varmasti tiedetään että majatalonkadulta havainto niin miksei viereisiä metsäalueita voida muka etsiä?!Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun kadonnut löytyy 1-2km säteellä viimeisestä havaintokohdasta...ja nyt vielä kun ei ole luntakaan,kannattaisi varmaan etsinnät aloittaa eikä sitten kun lunta metri(eli tuskin tänä talvena
)....
pienikin hetki on arvokas
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Onko tämä sitten pessimismiä, kenties, mutta tässä nyt on aikaa mennyt jo sen verran että aika epätodennäköiseltä tuntuu että Jami löytyisi enää hengissä. Toivoa tietysti pitää olla niin kauan kun ei ole varmuutta, mutta se toivo on aika minimaaliseen kokoon puristunut.
Olisiko tilanteessa sitten auttanut heti alkaneet aktiiviset, järjestelmälliset etsinnätkään, mene ja tiedä. Ei välttämättä.
Olisiko tilanteessa sitten auttanut heti alkaneet aktiiviset, järjestelmälliset etsinnätkään, mene ja tiedä. Ei välttämättä.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Siis mitä minä ymmärsin että henkilö olisi vielä nähty piikkiössä niin sotki tuon homman kokonaan... näin ollen tuo majatalonkadulla tehty varma havainto ja haritun välinen alue ei ole loppuben lopuksi kauhean suuri alue varsinkaan suoja-alueet ne kävisi päivässä läpi. Jonka jälkeen voisi laajentaa aluetta asutuksien välittömään läheisyyteen. Koko alueen haravaointi 2-3 päivää. Mutta jos on ykkös luokan diabettes niin siinähän voi mennä kokonaan ihminen sekaisin kun oireet pahenee (korjatkaa jos olen väärässä) niin suuntanahan voi olla mikä tahansa tuosta viimeisestä sijainnista.
oikolukeminen... hmm ei jaksa! 
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Minäkin jäin tuota suuntaa miettimään. Mitä jos onkin lähtenyt Pyhän Katariinantietä väärään suuntaan ja Hovirinnantieltätieltä harhautunut Kuusiston salmen rantaan (isoa aukeaa paikkaa, leikkipuistoa, metsää, pusikkoa). Sama mesta missä järkätään kesäisin festaritkin. Tai sitten Hovirinnan palaneeseen kioski/ravintolaan mennyt sisälle (onko se tarkastettu!!!).
Tai sitten jopa Kuusisto/Paraisten suuntaan josta onkin jo hankalampi löytää.
Piikkiössä myös metsää ihan kiitettävästi.
Jos on lähtenyt Harittuun päin, en usko että olisi vanhaa ykköstietä pitkin lähtenyt vaan Pyhän Katariinantietä ja Poikluomantietä tai sitten jatkanut vaan Pyhän Katariinantietä. Jos mennyt Poikluomantielle, niin valitettavasti loppupäässä on se iso lampi, jossa on jyrkät reunat. Ennen joulua oli ohuessa jäässä mutta jouluksi varmaan jo sulanut. Siinä lammen ympäristössä myös puskaa ja pusikkoa tehtaiden vieressä. Sitten on Haritussa mm paljon ulkoilureittejä ja pururatoja/metsäkaistaleita.

tuota itsekin pelkään poikluomantien päässä olevaa lampea...jos ajatellaan että majatalonkadulta harittuun ollut jami matkalla niin kenties kaikista loogisin reitti kulkisi poikluomantien kautta juurikin...onkohan se tutkittu?naarattu?veikkaan ettei ole.ystävillä,siskolla kenties tietoa tästä?
pienikin hetki on arvokas
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
Huomasin siskolta tällaisen kommentin facebookissa " Niinpä! rupee ärsyttää, ku ei ite voi enää oikeen muuta tehdä, kuin toivoa parasta "
Saatan kuulostaa ilkeältä, mutta aina voi lähteä _mahdollisia_ reittejä etsimään itse. Tietenkin vaihtoehtoja on monia, mutta jonkinlaisella etsimisellä omalla porukalla voisi ehkä joitain paikkoja ainakin sulkea pois.
Saatan kuulostaa ilkeältä, mutta aina voi lähteä _mahdollisia_ reittejä etsimään itse. Tietenkin vaihtoehtoja on monia, mutta jonkinlaisella etsimisellä omalla porukalla voisi ehkä joitain paikkoja ainakin sulkea pois.
Re: Jami Ruotsalainen 24.12.2013, Kaarina
^Jamiahan on etsitty omalla sakilla moneen kertaan ja taitaa simppelisti alkaa olla etsintäreitit loppu. Sukelluspuuhiin oma sakki sentään uskaltautuu ominpäin...
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."