Oppenheimer kirjoitti:
Aika nopeasti meesterhans veti syyttömyysolettaman nauhan kuulemisen jälkeen. Lisäksi näyttää siltä, ettei meesterhans ole viitsinyt kommentoida nauhan kummallisuuksia, vaan nielaisee sen sellaisenaan. Annelin näytelty hätä on tehnyt vaikutuksen. Todettakoon tässäkin yhteydessä, että näyteltyjä hätäpuheluita löytyy Youtubesta runsaasti. Annelin näyttely on kevyttä kamaa sen rinnalla, miten jotkut vääntävät tekoitkua ihan tosissaan.
Kyllä, aika tunnepitoisesti suhtauduin nauhaan kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Olin vähän järkyttynyt miten hätäiseltä se Anneli oikeasti kuulostikaan. Muistelin kysyneeni täällä että miltä se Anneli kuulostaa nauhalla, ja joku taisi vastata että vähän hengästynyt mutta loppua kohden rauhoittuu. Lisäksi olin tietysti lukenut vain lehdissä julkaistun litteroinnin, missä oli kaikenlaista öhkintää laitettu Annelin suuhun. Vaikka tosiassa olikin itkuisia nyyhkäisyjä nuo öhinät. Kyllä siinä kirkastui.
Olen jokusen "murhaaja soittaa" -häkepuhelun kuullut, kuten oliko juuri Edwinin laittama jenkkilässä tapahtunut juttu. Siinä minusta eukko kuulosti vaan rasittavan hysteeriseltä "ohmygod" hokemineen. Kun taas Annelin ääni kuulostaa aidosti itkuisen kireältä. Myös tyttären hämmentynyt pelko kuulostaa aidolta.
Mitä tulee nauhan kommentointiin niin kyllä siinä on omituisuuksia. Pyyjäpää -huudot on kummallisia. Mitä ihmettä Jukka voisi niillä tarkoittaa? En niistä millään saa esim. "pyydä jannea". Mutta kenties ne, sekä muut hieman sekavat lauseet johtuvat verenhukasta ja pahoinpitelyn aiheuttamasta sekavuudesta.
Olen kuitenkin aika vakuuttunut että "_uole" ei ole Annelin sanoma, vaan kenties hupparin. Ja kuuleepa sieltä sen "saatana". Tosin se ei ole kuiskaus ja silti kuuluu kovin hiljaa. Se on outoa. Niin ja ehkä itselläni jonkinlaista taisteluväsymystä tässä, kuitenkin täällä aika lailla samoista asioista väännetään. Ei sitä jaksa enää vastailla besserwisser-tyyliin. :p