Misri kirjoitti:^ Eli täytyy kyllä olla aika epätoivoinen asiatuntija jos tästä epäspesifistisestä EEG- tutkimuksesta lähtee hakemaan varmuuksia mahd. aivovammasta. .
Varmuutta aivovammasta ei tietenkään saatu, mutta ei myöskään yksiselitteisen normaalia aivosähkökäyrääkään. Sen aikainen EEG tosiaan antoi varsin epäluotettavaa tietoa tuoreita aivovammoista. Virheitä sattui molempiin suuntiin eli aivovamma ei näkynyt EEG:ssä tai toisaalta poikkeamia ylitulkittiin. Jotain häikkää siellä kuitenkin oli kuten Babinskissakin, joten NG:lla oli myös neurologisiksi epäiltyjä oireita, joiden alkuperä jäi selvittämättä.
Varsinkin kliiniset testit, mutta myös muut tutkimukset antavat välillä yhdenmukaisen kuvan tilanteesta, jolloin hoito voidaan suunnitella melko todennäköisesti oikeaksi. Välillä taas oireet, testit ja tutkimukset menevät ristiin, jolloin hoito on suunniteltava todennäköisimmän/riskittömimmän vaihtoehdon mukaan. Kuitenkin lääkärin on aina kirjattava jokin selkeä diagnoosi vaikka joissain tapauksissa melkein yhtä todennäköisiä vaihtoehtojakin oireille olisi.
Mitään, mikä ehdottomasti tai edes suurella todennäköisyydellä osoittaisi, ettei NG:lla voinut olla vakavaa aivovammaa, ei ole löytynyt, minkä Hirvensalokin myönsi. Jos muistiaukon pituus kummastuttaa, en käsitä, miksi hän olisi sitä liioitellut vaikka olisi syyllinenkin.
Jotenkin tästä sairaalassa olosta syntyy se vaikutelma, ettei mikään ole hyvä syyllistäjille ; Hessun mielestä NG oli siellä liian hyvässä kunnossa ja misrin mielestä liian huonossa.
Pasilan mies.