Minäkin olen kysellyt oliko Auerilla avaimia taloon, mutta kukaan ei tunnu tietävän.
Jos rikospaikka on jo ehditty tutkia ennen kuin Anneli sinne meni, niin mitä väliä noutiko hän sieltä astalon vai ei? Muuttofirman miehiä saattaisi tietysti kiinnostaa jos he kamoja roudatessaan löytäisivät verisen sorkkaraudan, mutta jos poliisit eivät löytäneet astaloa sillä aikaa kun Anneli oli viikonlopun sairaalassa, niin sitten hän olisi voinut säilöä sitä pakastimessaan vaikka tähän päivään asti.
Tara kirjoitti:Olisihan JL:n kenkiä voitu etsiä myös sen takia, että olisi voitu tutkia kenen kaikkien vereen ne olivat tahriintuneet, toivottiin ehkä saatavan vieras DNA ja jopa hajutunniste. Kengät olisivat voineet olla Jukka Lahden jalassa jossain vaiheessa. Mikä olisi estänyt?..
Logiikka. Ihmiset eivät keskimäärin nuku kengät jalassa. Jukka on oletettavasti tullut kengät jalassa kotiin. Nukkunut alkkareissa ja herännyt murhaajan rymistelyyn, ei ole pukenut välillä mitään päälleen, ainakin Annelin tarinan mukaan. Kenen veressä hänen kenkiensä olisi pitänyt olla? Ainoa selitys Jukan kenkien etsimiselle on se, että Annelia epäiltiin murhaajaksi.
Tara kirjoitti:Veitsestä ei välttämättä yritetty saada vain Auerin hajutunniste vaan kenties hupun hajua, jos vaikka olisi löytynyt jotain muutakin hupulta jälkeen jäänyttä. Sitä paitsi jos veitsessä olisi ollut Auerin hajua, niin selitys olisi kyllä löytynyt: pilkoin lapselle omenaa veitsellä sängyssä, esim.
Miksi helkkarissa Anneli olisi kertonut ruvenneensa pilkkomaan lapselle omenaa ulkoa rymistelleen murhaajan mukanaan tuomalla veitsellä? Nuo olisi just niitä epäloogisuuksia, joilla elinkautinen olisi ollut ihan oikea tuomio. Veitsen kahvaa on luultavasti haistatettu koiralla, koska se on äkkiseltään ollut ainoa esine, jossa takuuvarmasti on ollut murhaajan hajua, oletuksena, että murhaaja on ulkopuolinen, ja koira on ulkoa tätä hajua lähtenyt seuraamaan. Vai onko koiraa pyydetty seuraamaan Jukka Lahden verijälkeä? Anneli ei veitsessä haissut eli joko koira oli huonokuonoinen tai Anneli pesi veitsen ennen lattialle heittämistä, mikä on haasteellista, koska veitsessä kuitenkin oli löydettäessä Jukan verta.
Tara kirjoitti:Jos Aueria olisi epäilty, häneltä olisi evätty pääsy taloon kaivelemaan tarvikkeita kenenkään valvomatta mitä Auer pakkasi mukaansa, olisi pyydetty luovuttamaan avaimet, myös lasten hallussa olleet sekä vara-avain jostain räystään alta tai muusta piilosta ulkoa...
Vaikka Aueria olisi epäiltykin, epäilyt eivät olleet niin vahvoja, että hänet olisi vangittu. Hänet päästettiin kotiinsa, kun rikospaikka oli ensin huolellisesti tutkittu. Tämä lienee normimenettely, vai olisiko poliisin pitänyt kieltää Annelia enää koskaan palaamasta kotiinsa, "koska siellä on kuitenkin astalo jossain piilossa vaikkei me sitä löydetty ja se eukko hävittää sen heti kun pääsee taloon".
Aasianherhiläinen Vespa velutina on hieman pienempi kuin eurooppalainen herhiläinen. Tulokkaan erityistuntomerkki on keltaiset jalat.