Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
annaanna

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Miten sitä aluetta vartioitiin yhtäkkiä 24h vuorokaudessa, ympärimarssien pistimet tanassa, vai.

Lukiko jossakin, että puolitoista hehtaaria metsää kuuluu kiinteistöön, mutta jos ei olisi ollut tarkkaan selvillä minne ne rahat on piilotettu, niin toki naapurienkin metsät olisi vartiointia tarvinneet. On siinä vartioitavaa.

Ja äärettömän luotettava vinkki tai tieto rahoista ilmeisesti :?: Väitetty, niin luulen, Aarnion itsensä kertoneen jemmanneensa rahat rakennukselle, tuon alle sadantuhannen euron "miljoonapottinsa", loppuelämänsä pesämunan ja vanhuuden turvansa. Kenenköhän sanaan on niin luotettu, jo viime syksynä.

Kiinteistöähän siellä ei ole vartioitu ennenkään naapurin kertoman mukaan, hiljaista ollut. Siellä se taitaa parhaillaan vartioimattomana (valvontakamerat?) ja tyrkyllä olla ulkopuolisten tulla ja tutustua Aarnioiden uudisrakennukseen. Viisi kuukautta ollut aikaa muidenkin kuin Aarnion kätköjä asetella (kanttiinin kassakoneesta seteleitä hommata :wink:, sen olettamani luopiopoliisin :D )
Aarnio sinne on ensimmäiseksi maijalla ilmeisesti tuotu, hänellä on tuo Nimbyn mainitsema oikeus läsnäoloon ollut.

Toinen mieleentuleva syy moiselle vartioinnille olisi joku ihme komentokeskus, mutta kun ainakin tuo naapuri kertoili ihan vaan erilaisilla kulkuneuvoilla tullun ja mennyn. Kertakaikkisen järjetöntä poliisin sinne olisi jotakin kiinteää ja vartioinnin vaativaa kuljettaa, omaa omaisuuttaan vartioida kalliisti. Huono selitys.

Erittäin vaikea taas tätäkin hahmottaa millään tavalla järkeväksi. Summa pieni ollakseen muuta kuin "normaali" turvakiellonalaisen käteiskassa.

Typerää selitystä tutkinnanjohtajalta Turun Sanomissa alkuillasta:
Haaviston mukaan löydön ajankohtaan ei kuitenkaan liity mitään dramaattista käännettä.

– Talvella on hankala tehdä ulkona mitään etsintöjä, kun maa on jäässä. Ja me etsimme mieluummin samalla kertaa kaikki paikat.

Rahoihin liittyviä seikkoja selvitellään nyt tarkemmin, eikä tutkinnanjohto ota tässä vaiheessa kantaa esimerkiksi käteisen alkuperään tai siihen, kenen tai keiden rahoista on kyse. Iltalehden mukaan seteleistä etsitään sormenjälkiä ja mahdollisia dna-tunnisteita.


Kun tosiasissa jo aivan alkumetreillä sinne viime marraskuussa sen rahanhaistajakoiran kanssa kera miesjoukon rantauduttiin. Silloin selostettiin Trevocin etuutta etsittävän, joulukuussa huumesyytteet julki tulivat. Trevocin kuvitteellisetkin lahjomat olisivat kuitenkin suuruudeltaan pieniä olleet, pikkufirma pienine liikevaihtoineen ja tuotteet normaalikilpailutuksen alaisia. Lisäksi mahdollisen etuuden antamisesta, ja hävittämisestä lähes valmiin rakennuksen kustannuksiin, syytekohtien mukaan aikaa kulunut.

Kaikkien paikkojen etsiminen. Uskottavampi moinen lausunto olisi, jos tosiaan olisi kaikki paikat tutkittu. Siis jossain tää Aarnion perhe oikeasti asuu, omakotitalossa/rivitalonpätkässä tai kerrostalossa. Onkos niitten massiivisesta etsinnästä kerrottu, ja vartioinnista. Kerrallatutkimisesta. Hitollako ne on tutkinnasta saatu rajatuksi, jäinen maa levittyy demokraattisesti niin kaupunkeihin kuin maaseudullekin. Nyt vasta Suomessa pystytään maastoetsintöjä suorittamaan!
Ja miksi vartiointi lopetettiin. Hei, siellähän on niitä kätköjä vielä löytymättä! Iso potti! Minfovinkkinä Haavistolle. Että tutkinnan turvaamiseksi siellä on syytä edelleen päivystää. Päättyikö paikallaolijoitten eli etsintäänosallistuneitten mukaan etsinnät kuin seinään kun rahat löytyi, se olisi niin mielenkiintoista selville saada.
annaanna

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Luin oman viestini ja huomasin, etten sitten kirjoittanut mitä kirjoittaa piti. Tuosta tilanteen hahmottamisen vaikeudesta ja ristiriitaisuudesta.

Summa joka liikkuu tuhansien ja muutaman kymmenen tuhannen paikkeilla, olisi siis mielestäni pikemminkin jotenkin ymmärrettävä "käteiskassa" henkilölle, joka haluaa osoitteittensa ja henkilöllisyytensä olevan mahdollisimman pienen piirin tiedossa kuin Helsingin huumepoliisin päällikön huumekauppaomaisuudeksi ja "saaliis".
Mutta tulkitsen nuo tiedot monipäiväisistä etsinnöistä vartiointeineen niin, ettei Aarnio ole kertonut käteiskassakätköstä tai ollut siitä tietoinen. Silloin rahat olisi lavastettu paikalle.

Harmi ettei asianajajansa kyennyt kertomaan ilmaisukiellon takia mitään kiistämisestä tai myöntämisestä.
kits oko?
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Huhti 03, 2014 12:06 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja kits oko? »

loppupelissä ilmenee, että nyt löydetyt rahat ovat nitä rahoja mitä se ilmoituksen tehnyt huora oli antanut herransa taakse ja isäntä oli pitänyt ne itsellään. Tämä koko tivoli on kusetusta ja Aarnio on itse laittanut huoransa tekemään ilmoituksen kytille tajutessaan selittelyjen ajan olevan edessä kerran krp oli perässä. Lopuksi äijä saa jonkin pienen tuomion ja virka menee tietty mikä on pieni hinta koska myöhemmin maine palautetaan korkeimman oikeuden toimesta ja väijällä on ihan hyvät massit jemmassa vuosia jatkuneesta huum bisneksesetä ja esimiehet tietty kiitollisia kun juttu pysähtyi häneen koska onhan aivan selvää ettei näin toimita ilman esimiesten lupaa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa oikeus kielsi, ettei laittoman kotietsinnän myötä saatua tod. aineistoa saada käyttää oikeudessa. En ainakaan itse muista aiemmin näin tapahtuneen vaan kaikki on kelvannut mikä näytöksi käy
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Mr. MF kirjoitti:Itselläni on vielä jäljellä sellainen perusluottamus viranomaisiin että jos väitetään että rahaa on löytynyt niin sitä on sitten löytynyt. Piste.
Rahaa on varmasti löytynyt, sitä tuskin tarvitsee epäillä. Mutta paljonko sitä on oikeasti löytynyt? Tuhansia euroja? Kymmeniä tuhansia euroja? Ainut virallinen lausunto taitaa olla "huomattava summa", joka voi tarkoittaa lähes mitä tahansa...
Jos väitetään että se raha on jemmattu tutkinnan toimesta, niin silloin väitetään jo aika paljon. Myös silloin pitäisi kyetä esittämään jotakin todistetta väitteensä tueksi. Muutoin tuo väite on puhdasta foliohattuilua. Sekin on tietty sallittua mutta uskottavuus kärsii ihan kuin Nimbyn saduissa. :) Vaikka tässä keississä on tutkinta harrastanut selvää informaatiosotaa epäiltyjä vastaan, niin johonkin se raja pitää vetää. Rajan vetäminen on tosin hankalaa, koska olemme saaneet selviä viitteitä siitä että ainakin tutkinnan toinen osapuoli on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin ja rikollisten touhujensa peittelyihin. Tämä tuhoaa tutkinnan uskottavuutta melkoisesti. Mutta anyway, rahaa on löytynyt.
Miksi rahat löytyivät vasta nyt, eikä edellisillä kerroilla kun rahakoirat ovat siellä nuuhkimassa käyneet? Juuri sopivasti nyt, kun takaraja syytteiden nostamiseen alkaa pelottavasti lähenemään?
En väitä että tutkinnan toimesta rahat olisi sinne piilotettu. Aarniolla riittää vihamiehiä lain molemmilla puolilla, eikä jonkun kympin uhraaminen huumerahoista siihen että paha vihamies saadaan pois pelistä olisi kovinkaan iso satsaus. Varsinkaan kun Aarnion mahdollisesti saama tuomio kovemmista rikoksista tulee takuu varmasti aiheuttamaan lisää tutkintoja koko Helsingin huumepoliisissa. Ja se taas lamauttaa koko suuremman huumetutkinnan (tullia lukuun ottamatta) Suomesta. KRP kun keskittyy kollegoiden jahtaamiseen ja omien mokien peittelyyn. Eli sellaisia jotka parin kympin sijoituksella laskisivat tuosta saavansa isot hyödyt löytyy varmasti.
Odotan suurella mielenkiinnolla että saamme jotakin todistetta siittä, että löydetty raha liittyy johonkin rikolliseen toimintaan. Ilman sitä tämän uutisen arvo lähentelee nollaa ja on juuri tuota em. infomaatiosotaa jonka tarkoitus on ollut alusta alkaen mustamaalata epäiltyjä.
Totta. Kaivavat nyt seteleistä kovasti Aarnion DNA:ta ja sormenjälkiä. Jomman kumman löytyminen todistaa ainoastaan, että Aarnio on käsitellyt seteleitä, ei sitä että ne olisi rikollista alkuperää. Niiden löytymättömyys taas ei todista yhtään mitään.
Mutta on se hienoa että rahaa löytyi, koska sillä saadaan tarvittaessa sotkettua mukaan myös verorikokset. Ja verorikokset syrjintärikosten ohella ovat Suomessa aina olleet sellaisia, että niissä syytetyn pitää hankkia todisteet syyttömyydestään eikä syyttäjän syyllisyydestä.
Tosin juurihan eräässä toisessa tapauksessa oikeus totesi ettei rahojen säilyttäminen hyllyn päällä pokaalissa auton ostoa varten ole mahdotonta, joten jos nuo Jarin rahoja ovat niille löytyy järkevä selitys.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Mr. MF
Sofia Karppi
Viestit: 401
Liittynyt: La Marras 23, 2013 9:05 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Mr. MF »

Rescuer,

olen taipuvainen uskomaan että rahat "löytyivät" vasta nyt nimenomaan siitä syystä, että tutkinnan tarvitsee turvata hakemus tutkinta-ajan pidentämisestä. Ja nyt sen hakeminen oikeudesta on huomattavasti helpompaa. Ja tutkinta-aikaa tullaan pidentämään, se on selvä. Tästä olen valmis lyömään vaikka vetoa :). Totta helvetissä ne rahat ovat olleet tiedossa jo aiemmin kun siellä on koirien kanssa paikkoja koluttu tai sitten ne on "piilotettu" Aarnion vangitsemisen jälkeen.

Jos jälkeenpäin selviää että nämä rahat tosiaan löytyivät piironginlaatikosta eikä maakätköstä niin onpa uskomattoman härskiä mediapeliä Haavistolta. En yllättyisi ollenkaan että tässä yritetään jostain normaalista käteiskassasta, jonka kenties Aarnio on ilmoittanut vapaaehotisesti, maalailla kuvaa että se on rikollista rahaa ilman minkäänvaltakunnan todisteita.

Jos näin on, niin tuollaiseen toimintaan olisi syytä puuttua ja laittaa tuo Jukka ja KRP tältäosin kuriin. Eli pahoin pelkään, että Jukka Haavisto johtaa mediaa ja yleisöä harhaan epäiltyjen vahingoksi vilpillisin keinoin, vaikka on itsekin ilmaisukiellossa.

Kannattaa pitää visusti mielessä että tutkinta ei ole missään vaiheessa esittänyt sellaisia seikkoja jotka osoittaisivat Aarnion syyllisyyttä. Kun sellaisia esitetään, minulla muuttuu ääni kellossa. Se on vain esittänyt erilaisia epäilyjä ilman mitään todisteita. Minäkin pystyn sellaisia keksimään ja pitämään tiedotustilaisuuksia, kenestä tahansa. Kuten nyt, rahaa on löytynyt, se on totta. Ja se on maalailtu mediassa rikolliseksi rahaksi ilman todisteita.
Jokuroti
Martin Beck
Viestit: 767
Liittynyt: To Huhti 03, 2014 8:01 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Jokuroti »

Mielenkiintoistahan tässä on tämä tutkinan tiedotus jälleen kerran. Ensi vuotaa tieto lehdille että on löytynyt "kymmenien tuhansien" rahakätkö mutta tutkintaa ei saada kommentoimaan. Jonkun ajan kuluttua tutkinta tiedottaa lehdille että "huomattava kätkö" on tosiaan löytynyt. Hieman myöhemmin uutisiin tulee tieto että löytynyttä summaa koskevaa tietoa on muokattu. Eli lopulta kyse voi olla muutaman tuhannen euron pesämunasta mutta tutkinnalle on parasta että kun uutinen tulee julkiseksi on summa vielä "kymmeniä tuhansia" ja kun virallinen taho ei kommentoi ei voida syyttää heitä mielipiteen vääntelystä. Aika kovassa paikassa ovat tämän syyte sikermän kanssa, nyt pitää saada näyttöä varsinkin kun puolustus on viestintä kiellossa, tuntuu että nykyään oikeuden istunnot käydään julkisuudessa aina ennen oikeutta. Ei varmasti ollut sattumaa että tämäkin tuli näin lähellä suunniteltua istunto päivää, nythän sitäkin on helppo siirtää kun on taas uutta "näyttöä".
Mr. MF
Sofia Karppi
Viestit: 401
Liittynyt: La Marras 23, 2013 9:05 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Mr. MF »

Poliisien riidan seuraus: Kymmeniä kiloja huumeita rikollisille - lähes miljoonan arvosta
Perjantai 16.5.2014 klo 06.05

Poliisien riidan seurauksena lähes miljoonan euron lasti amfetamiinia päätyi rikollisten käsiin.

Vain parikymmentä kiloa saatiin talteen. Sekin täysin sattumalta, toisen tutkinnan yhteydessä.

Helsingin huumepoliisi kertoi runsas viikko sitten paljastaneensa laajan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation.

Esitutkinnan aikana selvisi, että Suomeen oli salakuljetettu noin 60 kiloa amfetamiinia tämän vuoden tammikuussa. Amfetamiini oli tarkoitettu levitettäväksi katukauppaan Etelä-Suomeen.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna yksitoista iältään 29 - 50 vuotiasta henkilöä.

Epäillyistä kolme on Viron kansalaisia, muut suomalaisia. Vangittuna on muun muassa pääkaupunkiseudulla vaikuttavan Bandidos MC -moottoripyöräkerhon presidentti.

Salakuljetetun amfetamiinin arvo katukaupassa on noin 1,2 miljoonaa euroa. Isosta erästä kuitenkin vain runsaat 20 kg saatiin takavarikkoon, loput nelisenkymmentä kiloa ehti mennä rikollisille.

Iltalehden tietojen mukaan poliisilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet saada koko lasti talteen. Siinä kuitenkin epäonnistuttiin johtuen Keskusrikospoliisin ja Helsingin huumepoliisin (RHU) huonoista väleistä.

Lue IL:n digilehdestä yksityiskohtaisesti, miten poliisien riidan seurauksena huumelasti valui rikollisten käsiin.
Kuka on kerännyt tästäkin hyödyn? Täähän alkaa näyttää siltä että tämmöinen kämmäily on ihan arkipäivää.

Jos jollain on tuo il:n digilehti niin olisiko se kovin iso rikos että ton jutun pääköhdat referoisi tänne ruodittavaksi?


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014051 ... 9_uu.shtml
Nimby
Olivia Benson
Viestit: 726
Liittynyt: Pe Elo 17, 2012 9:50 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Nimby »

Huomattava rahasumma löytynyt sanoivat iltapulut asiasta mitä tahansa. Käy ilmi valtakunnansyyttäjänviraston sivuilta:

http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/ajan ... misen.html

En olisi asiasta huolissani. Kyllä suomalainen, riippumaton tuomioistuinlaitos suhtautuu etenkin huumausainerikoksien yhteydessä löydettyihin rahakätköihin ymmärtämyksellä. Tuomionluvussa tuppaa ymmärtämään kympin molemmin puolin. :D
Mr. MF
Sofia Karppi
Viestit: 401
Liittynyt: La Marras 23, 2013 9:05 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Mr. MF »

Nimby kirjoitti:Huomattava rahasumma löytynyt sanoivat iltapulut asiasta mitä tahansa. Käy ilmi valtakunnansyyttäjänviraston sivuilta:

http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/ajan ... misen.html

En olisi asiasta huolissani. Kyllä suomalainen, riippumaton tuomioistuinlaitos suhtautuu etenkin huumausainerikoksien yhteydessä löydettyihin rahakätköihin ymmärtämyksellä. Tuomionluvussa tuppaa ymmärtämään kympin molemmin puolin. :D

Ensin oli kymmeniä tuhansia euroja löydetty, sitten tuhansia euroja. Nyt summaa on virallisesti tarkennettu ja se onkin vain huomattava.

Taitaa se minun veikkaukseni piirongin laatikosta löytyneistä tonni kolmestasadasta mennä aika nappiin. :lol:

Halvalla on Aarnio tynnyrit myynyt Haaviston mukaan. :mrgreen:
Dynamo
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Helmi 18, 2014 8:21 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Dynamo »

Se on melkein ihan sama löytyikö sieltä etsinnöistä tuhat vai viisitoistatuhatta euroa. Rahoista yritetään varmaankin eristää dna:ta ja etsiä sormenjälkiä jotka kuuluvat esim. UB-pomolle ja muille venkuloille. Harmillista kun suomessa poliisin ei tarvitse luovuttaa dna-näytettään tietokantoihin. Kuten esim. amerikassa eräissä virastoissa.
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Mr. MF kirjoitti:Rescuer,

olen taipuvainen uskomaan että rahat "löytyivät" vasta nyt nimenomaan siitä syystä, että tutkinnan tarvitsee turvata hakemus tutkinta-ajan pidentämisestä. Ja nyt sen hakeminen oikeudesta on huomattavasti helpompaa. Ja tutkinta-aikaa tullaan pidentämään, se on selvä. Tästä olen valmis lyömään vaikka vetoa :). Totta helvetissä ne rahat ovat olleet tiedossa jo aiemmin kun siellä on koirien kanssa paikkoja koluttu tai sitten ne on "piilotettu" Aarnion vangitsemisen jälkeen.

Jos jälkeenpäin selviää että nämä rahat tosiaan löytyivät piironginlaatikosta eikä maakätköstä niin onpa uskomattoman härskiä mediapeliä Haavistolta. En yllättyisi ollenkaan että tässä yritetään jostain normaalista käteiskassasta, jonka kenties Aarnio on ilmoittanut vapaaehotisesti, maalailla kuvaa että se on rikollista rahaa ilman minkäänvaltakunnan todisteita.
KRP:n tyyliin kyllä sopisi tuo kätkön jättäminen paikoilleen ja vielä vartioimatta. Mutta enpä usko, että kyseessä olisi mikään Aarnion itsensä paljastama "kätkö", varsinkaan sellainen joka olisi jo pidempään ollut tiedossa. Mitä luulette pakkokeinoistunnossa tapahtuvan, jos Haavisto hakee tuolla perusteella lisää tutkinta-aikaa ja Aarnion asianajaja kertoo "kätkön" olleen tutkijoiden tiedossa jo marraskuussa? Saattaisi Jari lähteä vapaana miehenä istunnosta ja Jukka jäädä nuolemaan näppejään...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
kaki

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja kaki »

Wagner kirjoitti:Käteisen rahan löytyminen keskeneräiseltä rakennustyömaalta selittyy helposti sillä, että työssä on käytetty kuiteitta virolaisia 'ammattimiehiä' jotka ovat vaihtaneet työpanoksensa setelirahaan
joo ihan varmasti....... voi vittu teidän uskovaisten kanssa.............. poliisi ei tee väärin ja sitä rataa......
Sirpa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11961
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:07 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja Sirpa »

Dynamo kirjoitti:
Jos vuosia sitten olisi väitetty että Helsingin huumepoliisin päällikö on mukana jr huumekaupoissa, niin aika foliohattuna olisi pidetty kyseistä väitettä.
Juu, tiedän - sillä ruoskinnalla ei ollut mitään rajoja tästä uutisesta huolimatta, vaikka kyse ei ollut mistään omasta keksinnöstäni. Mieluimmin kansalaiset laittoivat päänsä pensaaseen - tai nykymuodossa: foliohatun päähän - ja ampuivat viestintuojan.
Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa"

Julkaistu: 29.2.2008

Suomen oloissa ennennäkemättömän virkarikostutkinnan takana on kolme poliisia, joiden ilmiannon perusteella Helsingin huumepoliisi on joutunut tiukkaan tutkintaan, selviää Ilta-Sanomien tutkimuksessa.

Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.

Sisäministeriön poliisiosastoon annetun ilmiannon kovin väite on IS:n tietojen mukaan se, että "huumepoliisit johtavat suomalaista huumekauppaa".

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 91097.html
Ensimmäisen kerran asiasta uutisoitiin marraskuussa 2007, mutta eihän nyt mikään Suomessa tapahdu kovin nopeasti.

Viiden poliisijohtajan tutkintojen sanotaan alkaneen jo vuonna 2006, ja mafiayhteyksistä Italiaan sekä Italian poliisin tutkintapyynnöstä puhutaan vuodelta 2007 - sama vuosi, kun WinCapita - silloinen Winclub - tutkintaa vaadittiin Thaimaan poliisin toimesta, mutta Winclub vaihtoikin nimensä vain WinCapitaksi toiminnan jatkuessa menestyksekkäästi uudella jäsenhankintakampanjalla.

Sivut suljettiin vasta keväällä 2008 äärimmäisen pakon sanelemana, vaikka jo kesällä 2007 kerrotaan olleen pakettiautolastillinen todistusaineistoa WinClubia vastaan. Tutkinnan pitkittymiseen on mahdollisesti vaikuttanut väite, että WinClubiin liittyi korkea-arvoisia sisäministeriön (poliisi)virkamiehiä.

WinClub/Capitassahan sanotaan pestyn huumerahaa, joten kyseessä on ollut pelkkä pesulalaitos, joka uudella jäsenhankintakampanjalla syksystä 2007 kevääseen 2008 häivytettiin, jotta saatiin järkevä selitys hankitulle pääomalle: kyseessä olikin uusien jäsenien jäsenmaksut.

Ilman mittavaa jäsenhankintakampanjaa tämä selitys olisikin ollut varsin ontuva tuolle sisäpiiritoiminnan pääomalle.

Aarnion rahat eivät ole edes puupennin veroisia tämän systeemin rinnalla, mutta jotenkin suomalaisten on mitä ilmeisemmin edes hieman helpompi ymmärtää nämä pienet asiat kuin ne kuviot, jotka yhdistävät todellisuudessa edellä mainitut tahot.

Mahtoivatkohan nuo ennennäkemättömän virkarikostutkinnan takana olleet poliisit tehdä myöhemmin itsemurhat?

Todella sikamainen maa ja typerä kansa, mutta ruoskikaa nyt välillä vaikka Aarniota.

Poliisiylitarkastaja Jouni Välkki teki itsemurhan 2.10.2008:
Viimeisessä yhteydenotossa Välkin viesti oli hänen omin sanoin: "Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.". "Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava." "Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.". Sisäministeriö päättäisi asiasta koskevasta lehdistötilaisuudesta.
Jota lehdistötilaisuutta ei siis koskaan tullut - ellei sellaiseksi lasketa edellä olevaa uutista vuodelta 2008, että Suomen huumepoliisi johtaa Suomen huumekauppaa.

Välkin viestin ajanjakso on sama kuin minkä ajan toimi WinClub/WinCapita.
Alethes doksa meta logu
jaakkima
Sofia Karppi
Viestit: 412
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2013 3:04 pm

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja jaakkima »

13 vuotta aarniolle ja vilhunen laitetaan multiin. tää ei oo arvaus vaan fakta. voitte lopettaa vänkäämisen. ton sian hommista kaikki on tienny jo kauan.
annaanna

Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ketään muuta ei sitten toiminnasta päätellen häiritse tuon Välkin kummittelu jatkuvasti tässä ketjussa :shock: :roll: .

Okei!

Tuo Wincapitan ja Aarniojutun yhteenliittyminen on mitä mielenkiintoisinta. Näennäisesti toisistaan täysin irrallisten juttujen yhteenkietoutumista sietää tarkastella pitkään ja hartaasti, sillä niissä saattaa olla mitä moninaisempia aikaan ja paikkaan liittyviä yhtymäkohtia. Samankaltaisutta saatetaan löytää ekonomisista, sosiaalisista, psykologisista, psyykkisistä ja hengellisistä lähtökohdista. Yhdistämällä jutut voidaan tietenkin tarkastella laajemmasta perspektiivistä yhteiskunnan, lehdistön ja julkisen vallan tilaa ja toimintaa. Odotan keskustelusta tulevan hedelmällistä pohdintaa.

Löysin Sirpan helmikuussa palstalle kopsaaman sikermän, josta poimin osan. Koska koko Wincapitajuttu on mitä monimutkaisin, hän varmaa kopsaa tarvittavaksi katsomansa määrän lisää matskua keskustelun pohjaksi. Näitä faktoiksi katsomiaan. Jaakkima ja Sirpa kykenevät määrittelemään laajasta internetin infomäärästä faktat. Tosin jaakkimalla saattaa olla myös muita tiedonhankintamenetelmiä, kasvipohjaisia. Vai luetaanko sienet kasveista erilliseksi ryhmäksi.

Tässä tämä Sirpan jostakin löytämä ja jonkun kirjoittama:
13.11.2009 Sain hetki sitten seuraavan viestin Hannu Kailajärven äidiltä:

" Kun Hannu oli soittamassa minulle tänä aamuna 7:n aikaan 7 vartijaa kävi hänen kimppuunsa ja raahasi hänet vankilan kellarikoppiin, rundiin, ja riisuttivat Hannun alasti. Eivät ole sanoneet syytä miksi hänet viety. Hannu jäi sinne.

Hannu oli eilen sanellut vastinetta minulle kaksi sivua, mutta olivat tulleet lopettamaan puhelun. Vastineen kirjoittamista piti jatkaa tänään, koska sitä on 8 sivua. " t: Hannun äiti

Sain asiasta tarkempia tietoja ja täsmennän tässä aamun tapahtumien kulkua. Hannu Kailajärvi oli siis soittamassa äidilleen tänä aamuna klo 7:00. Puhelun aikana seitsemän vartijaa tulivat ja keskeyttivät puhelun.

Klo 11 Hannu soitti uudelleen äidillensä ja kertoi tarkemmin mitä oikein tapahtui. Hannu kertoi vartijoiden raahanneen hänet vankilan kellarikoppiin ja riisuttaneet hänet alasti.

Hannu ei saanut tehdyille toimenpiteille minkäänlaista selitystä. Tapahtuneen jälkeen Hannun äiti oli ollut puhelimitse yhteydessä vankilan johtajaan. Vankilan johtaja väitti, ettei hän tiennyt tämän aamun tapahtumista koskien Hannu Kailajärveä. Onko todellakin näin?

Miten on mahdollista, että tämän päivän järkyttävä episodi ei ole Vankilan johtajan tiedossa? En myöskään ymmärrä mikä on motiivina kohdella Hannu Kailajärveä niin kuin tänä aamuna on kohdeltu? Kuka päättää mitä vankilassa oikeasti tapahtuu?

......

"OULUN POLIISIVANKILASSA HANNU KAILAJÄRVELLE ON ANNETTU OUTO PILLERI, JOKA AIHEUTTI KORKEAN KUUMEEN, KORKEAN VERENPAINEEN JA HALLUSINAATIOITA. MIKSI VERIKOKEEN TULOKSIA EI OLE ANNETTU HÄNELLE? YLI 10 KUUKAUTTA ON KULUNUT VERIKOKEEN OTTAMISESTA. Pojalleni Hannu Kailajärvelle annettiin outo pilleri helmikuun alussa 2009 Oulun poliisivankilassa. Tämä pilleri aiheutti korkean kuumeen, korkean verenpaineen ja hallusinaatioita. Poikani vietiin verikokeseen Oulun Keskussairaalaan, mutta vieläkään hän ei ole saanut verikokeensa tuloksia. Ne on viimeksi nähty KRP:n tutkijan Juha Valkosen käsissä. Minä ja Hannu Kailajärven asianajaja, Petter Kavonius, olemme tehneet tutkintapyynnön asiasta poliisille, mutta vieläkään hän ei ole saanut verikokeen tuloksia ja 10 kuukautta on jo kulunut verikokeen otosta!"
Myös Aarniolla on äiti. Olisi mielenkiintoista kuulla toisenkäden tietoa hänen reaktioistaan ja kertomisistaan. Ei näitä feikkijuttuja ole hänen nimissään netistä löydettävissä, vai onko? Lähinnä olisin kiinnostunut vertailemaan psyykkisiä yhteneväisyyksiä ja eroja sekä analysoimaan niistä ilmeneviä seikkoja. Monasti epäilyksenalaiseksi asetetun lähipiirin käytöksen ja reagoinnin psykologinen tutkiminen antaa arvokasta tietoa. It`s that simple!

Pitääpä jatkaa pohdintoja joka viestin alussa.

Mitä tulee Aarniojuttuun, niin heitin ilmoille kysymyksen MIKSI? niitten rahojen tutkimisesta.
Miksi niistä tutkitaan sormenjälkiä ja dnata?
Kenen tahansa jäljet niistä voi löytyä, paitsi niitten poliisimiesten, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan olla näytteitään vertailurekisteriin antamatta.

Selittäkää mitä tutkiminen hyödyttää.

Osa on mahdollisesti kiertänyt aikoinaan eduskunnan vippikassassa ja persaukisimmat poliisikansanedustajat ovat niihin tassunjälkensä jättäneet=kanssarikollisia? "Vesa Keskinen" on voinut sormenjälkensä johonkin jättää päivän kassaa laskiessaan=rahoittaja?. Vai käytetäänkö eliminointiin, jätetään pois epäilyksenalaisista ne suomalaiset, joista ei todisteita löydy :lol: .

Ne voivat olla "saaran" asiakkailtaan omin kätösin vastaanotettuja ja asiakkaitten dna-näyttein kyllästettyjä. "saara" maksanut kovalla työllä ansaituilla pois Aarniolta velkakirjaa vastaan saadun lainan ja velkakirja velanmaksun jälkeen hävitetty asianmukaisesti. Koska "saara" 2011 huuulipunalla sotkenut joka setelin ja ehkä kertomansa mukaan jollakin muullakin eritteellä, on Aarnio ne kiikuttanut edellisestä piilosta seuraavaan.

Ainakin se on varmaa, että ennen rikollispomoksi mainitun vangitsemismääräystä maastoetsintöjä rahanhaistajakoirien kanssa tehtiin. Että pomo ei kätköstä ole kertonut, taisi vaimokin vasta etsintöjen jälkeen koppiin joutua, joten jollekulle muulle Aarnion olisi pitänyt asiasta hölöttää. Työkaveritkin taidettiin myöhemmin kopittaa.
Vastaa Viestiin