http://yle.fi/uutiset/ruotsin_aarioikei ... ta/7157598Ruotsin äärioikeistolaisille vankeustuomioita joulukuisesta hyökkäyksestä
Hyökkäyksestä rasisminvastaiseen mielenosoitukseen tuomittiin kaikkiaan seitsemän äärioikeistolaista, joista kolme täysi-ikäistä sai vankeustuomion.
Ruotsissa on tuomittu seitsemän äärioikeistolaista hyökkäyksestä rasisminvastaiseen mielenosoitukseen joulukuussa Tukholman Kärrtorpissa. Kolmelle tuomituista langetettiin vankeustuomiot väkivaltaisesta mellakoinnista.
Äärioikeistolaisen Ruotsin vastarintaliikkeen 29-vuotias Tukholman-johtaja tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. Kaksi 24-vuotiasta sai puolen vuoden vankeustuomion. Yksi heitä tuomittiin myös aselakien rikkomisesta.
Kolme alle 18-vuotiasta tuomittiin nuorisopalveluun ja yksi teini-ikäinen määrättiin nuorisokotiin. Lisäksi tuomituille määrättiin sakkoja.
Joukko sai syytteet viime joulukuun 15. päivä tehdystä hyökkäyksestä Kärrtorpissa. Kymmeniä äärioikeistolaisia hyökkäsi rasisminvastaiseen mielenosoitukseen, johon osallistui satoja ihmisiä.
Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät heittelivät pulloja, kiviä ja paukkupommeja. Sadat mielenosoittajat pakeniva, mutta osa jäi paikalle ja otti yhteen hyökkääjien kanssa. Useita ihmisiä loukkaantui.
Syytettyjen mukaan kyseessä oli vastamielenosoitus ja he toimivat itsepuolustukseksi. Oikeus kuitenkin totesi, että äärioikeistolaiset hyökkäsivät ensin, Ruotsin televisio kertoo.
Hyökkäyksen jälkeen poliisi pidätti noin 30 Ruotsin vastarintaliikkeen jäsentä. Tutkimukset ovat edelleen käynnissä ja uusia tuomioita voi tulla, syyttäjä sanoo.
Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Kärrtorpin viimeaikaisia käänteitä:
-Viittä äärivasemmistolaista epäillään mellakoinnista Kärrtorpissa
-Viikko sitten vangittiin poissaolevana äärivasemmistolainen henkilö tapon yrityksestä epäiltynä kyseisen mellakan aikana
-Joulukuusta asti vangittuna ollut "Viidakko-Joel" (äärivasemmistolaisen Revolutionära Frontenin johtohahmoja) on saanut syytteen murhan yrityksestä puukotettuaan kansallismielistä henkilöä kaksi kertaa selkään omien sanojensa mukaan itsepuolustukseksi. Samaisen jutun esitutkinnassa on Joelin lähettämiä teksti- ja chat-viestejä, joissa ilmenee hänen suunnitelleen mellakkaa jo edellisenä päivänä. Tämän valossa kuulostaakin hieman jeesustelulta itkeä "uusnatsien hyökkäyksestä lapsien kimppuun", kun äärivasemmistolaiset itse suunnittelevat etukäteen riehuvansa kyseisessä tapahtumassa siellä lasten keskellä, jotka ovat vieläpä ns. "omia".
-Kolme vastarintaliikkeen aktivistia saivat ehdottomia tuomioita tappelusta. Yhdelle langetettiin 8kk ja kahdelle 6kk. Toinen 6kk tuomion saaneista ei ollut tehnyt muuta kuin kuvannut paikan päällä, mutta oikeus silti päätti antaa hänelle ehdotonta vankeutta, koska oli toisen tappelevan osapuolen mukana. Ilmeisesti tappeluiden kuvaaminen Ruotsissa on siis laitonta ja vieläpä sen verran vakava rikos, että siitä kuuluu antaa ehdotonta. Ainakin toinen 6kk tuomion saaneista on ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen.

En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
http://www.patriootti.com/oikeudenkaynt ... n-alkanut/Oikeudenkäynti Joel Bjurströmer Almgrenia vastaan alkanut
Julkaistu: 9.4.2014
Oikeuskäsittely RF-johtohahmo Joel Bjurströmer Almgrenia vastaan alkoi eilen Södertörnin käräjäoikeudessa Ruotsissa. Bjurströmer Almgrenia syytetään tapon yrityksestä, teräaseen hallussapidosta ja käytöstä sekä väkivaltaan yllyttämisestä Kärrtorpissa.
Samaan aikaan, kun Ruotsin Vastarintaliikkeen aktivistit saattoivat Kärrtorpissa mukana ollutta liikkeen tukijaa todistamaan, ilmaantui paikalle myös joukko äärivasemmistolaisia AFA-veteraani Lilly Svahn etunenässä. Joukkio pysytteli kuitenkin hieman syrjässä ja eristäytyneenä tuijottaen vihaisesti vastapäätä aivan rauhallisina istuvia Vastarintaliikkeen aktivisteja.
Paikalla olleet poliisit väittivät oikeussalin olevan täynnä ja etteivät Vastarintaliikkeen aktivistit saisi tulla oikeussaliin sisälle. Aktivistit eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, ja hetken väittelyn jälkeen aktivistit saivat seurata oikeudenkäyntiä omassa salissaan.
Oikeudessa kuultiin ensin avaintodistajaa, joka ei pysytynyt sanomaan varmaksi kuka häntä oli iskenyt takaapäin veitsellä. Sitten kuultiin kahta Kärrtorpissa paikalla ollutta poliisia. Nämä kertoivat muun muassa poliisin yllättyneen siitä, etteivät kansallismieliset poistuneet paikalta, vaikka näitä oli äärivasemmistolaisiin nähden lukumääräisesti paljon vähemmän. Poliisit kertoivat kansallismielisten olleen pakotettuja tappeluun. Seuraavaksi kuultiin itse syytettyä. Bjurströmer Almgren kertoi usein kantavansa veistä, erityisesti ollessaan yhdessä poikansa kanssa. Bjurströmer Almgren sanoi lyöneensä kuvaajaa kepillä Kärrtorpissa, mutta että ennen sitä kuvaaja olisi pahoinpidellyt hänet. Bjurströmer Almgrenin oman kertoman mukaan hän olisi vasta sitten iskenyt veitsellä avaintodistajaa.
Syyttäjä katsoi Bjurströmer Almgrenin väkivaltaan yllyttämisen aloittajaksi, koska tämä oli lähetellyt muille äärivasemmistolaisille tekstiviestejä kehottaen näitä tulemaan paikalle Kärrtorpin mielenosoitukseen. Syytetty kiisti tämän, mutta myönsi kuitenkin heittäneensä poliisia kastelukannulla ja riehuneensa paikalla veitsen ja lipputangon kanssa.
Kahden Bjurströmer Almgrenin mukanaan kantaman ”miekankaltaisen esineen” hän väitti olevan poikansa saamia lahjoja. Veistä hän olisi kantanut tuona päivänä siksi, että tunsi itsensä uhatuksi, ja koska poikansa kanssa hänen olisi ollut vaikeaa paeta ”hyökkääjiä”.
Kuulustelun päätyttyä oikeussalissa näytettiin videonpätkiä, jotka vahvistivat monia syyttäjän väitteitä.
Lähde: Nordfront.se
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
http://www.patriootti.com/joel-bjurstro ... vankeutta/Joel Bjurströmer Almgrenille odotettavissa seitsemän vuotta vankeutta
Syyttäjä vaatii äärivasemmistolaisterroristi Joel Bjurströmer Almgrenille seitsemän vuoden vankeusrangaistusta lukuisista rikoksista. Lopullinen tuomio julkaistaan 29. huhtikuuta.
Västmanlandin käräjäoikeuden maanantainen päätös tuomita kaksi Revolutionära Frontenin johtavassa asemassa olevaa jäsentä sakkoihin ja viiden kuukauden vankeusrangaistukseen kuin myös päätös vapauttaa neljä muuta syytettyä kaikista syytteistä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä. Syyttäjä Helena Lundgren on päättänyt valittaa virheelliseksi kutsumastaan tuomiosta hovioikeuteen. Hän kommentoi, ettei ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Hän myös ihmetteli, miksei käräjäoikeus noteerannut yhden syytettynä olleen naisista tunnustusta ja muiden rikoksentekijöiden ilmiantamista chat-keskustelussa.
Lähde: Nordfront.se
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
http://www.patriootti.com/joel-bjurstro ... ankeuteen/Joel Bjurströmer Almgren tuomittu kuuden ja puolen vuoden vankeuteen
Julkaistu: 30.4.2014
Södertörnin käräjäoikeus julkisti tänään tiistaina tuomionsa Revolutionära Frontenin keulahahmo Joel Bjurströmer Almgrenin jutussa. Käräjäoikeus tuomitsi Bjurströmer Almgrenin tapon yrityksestä, väkivaltaan yllyttämisestä ja teräaseen hallussapidosta Kärrtorpin mielenosoituksessa kuuden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen sekä maksamaan lähes 4 000 euron sakot kahdelle uhrilleen. Bjurströmer Almgrenin tuomioon sisältyvät myös toinen teräaseen hallussapitorikos ja laiton uhkaus.
Teräaseen hallussapidosta poliisi pidätti Almgrenin muutamia päiviä ennen Kärrtorpin mellakkaa. Laiton uhkaus liittyy tapaukseen toukokuulta 2013, jolloin Bjurströmer Almgren hyökkäsi yhdessä muiden antifasistien kanssa Pluton Svea -yhtyettä kuunnelleen joukon kimppuun Tukholman Södermalmin kaupunginosassa sijaitsevassa Tantolundenin puistossa. Antifasistit luulivat joukkiota ”rasisteiksi” siitä huolimatta, että joukossa oli tummaihoinen henkilö. Kyseinen henkilö yritti selittää, etteivät he olleet rasisteja, mutta tuloksetta.
Bjurströmer Almgren pysyy pidätettynä siihen asti, kunnes hän alkaa suorittaa vankeusrangaistustaan. Tuomiosta ei ole vielä valitettu, mutta Bjurströmer Almgren sekä hänen asianajajansa kertoivat olevansa tyytymättömiä tuomioon.
Kärrtorp-oikeudenkäyntien asianajajakulut ovat nousseet yli 25 000 euroon eli 250 000 kruunuun, ja Ruotsin valtio tulee maksamaan tämän summan.
Lähde: Nordfront.se
Myös toinen, karkumatkalla ollut antifasisti on saatu kiinni ja häntä odottaa syyte törkeästä pahoinpitelystä.
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Ruotsin äärivasemmistoa vankilaan väkivaltaisista hyökkäyksistä
Tukholmalainen tuomioistuin tuomitsi keskiviikkona viisi ruotsalaista äärivasemmistolaista vankilaan muun muassa väkivaltaisista hyökkäyksistä ja tuhopolton yrityksestä.
Miesten vankeustuomiot vaihtelevat runsaasta vuodesta kahteen vuoteen.
Miehet kiistivät valtaosan syytteistä ja ilmoittivat valittavansa tuomiosta.
Oikeuden mukaan parikymppiset miehet olivat muun muassa piesseet pulloilla, tuoleilla ja kukkaruukuilla kaksi slovakialaista vierastyöläistä, joita he olivat luulleet uusnatseiksi. Lisäksi he olivat uhkailleet ruotsalaista uusnatsia.
Viime kuukausien aikana Ruotsissa useita ihmisiä on loukkaantunut uusnatsien ja äärivasemmiston yhteenotoissa mielenosoituksissa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... k-trm-uutu

Iltapulu kirjoitti:Oikeuden mukaan parikymppiset miehet olivat muun muassa piesseet pulloilla, tuoleilla ja kukkaruukuilla kaksi slovakialaista vierastyöläistä, joita he olivat luulleet uusnatseiksi.

Kerrassaan surkeaa toimintaa, jopa huvittavan surkeaa! Vähemmän väkivaltaista uhoa, enemmän oikeata rasismin vastustamista - siinä ohjenuoraa näille idiooteille.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
-
Hans-Peter Haulikko
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 486
- Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
- Paikkakunta: Holjakoski
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Joo ja semmosia...
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... le/3392026
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... le/3392026
JSN antoi langettavan päätöksen MTV Uutisille
KOTIMAA JULKAISTU 22.05.2014 14:01 5
Langettava päätös 5411/TV/14
Vastaaja: MTV
Asia: Virheen korjaus
STT:n tekemässä ja MTV:n julkaisemassa uutisessa oli olennainen virhe. Toimitus ei sitä korjannut kantelijan pyynnöstä ja STT:n oikaisusta huolimatta.
Kantelu 10.1.2014
Kantelu kohdistuu MTV:n Kymmenen uutisissa 22.12.2013 olleeseen uutiseen mielenosoituksesta Ruotsissa. Uutisessa kerrottiin virheellisesti, että edellisellä viikolla toisen mielenosoituksen yhteydessä tapahtuneen puukotuksen tekijä oli uusnatsi.
Kantelija vaati oikaisua ja toimitti sen yhteydessä linkin, jossa viitattiin Dagens Nyheterin samana päivänä julkaisemaan uutiseen asiasta. Uutisessa kerrottiin, että kiinniotettu puukottaja oli vasemmistolainen.
MTV:n vastaus 3.2.2014
Vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle päätoimittaja Merja Ylä-Anttila myöntää, että MTV3:n uutisoimassa sähkeessä oli virhe. ”Uutisen julkaisuvaiheessa meillä ei ollut suoraa tietoa siitä, että puukottaja oli jo saatu kiinni ja että hän oli tunnettu äärivasemmistolainen.”
Päätoimittajan mukaan oikaisupyyntöä ei toimitettu asiakaspalvelusta uutistoimitukselle. Siksi juttua ei ole oikaistu.
STT:n vastaus 20.1.2014
STT:n päätoimittaja Mika Pettersson toteaa, ettei uutistoimisto ole itse huomannut tekemäänsä virhettä, mutta korjasi sen heti 17.1.2014 saatuaan tietoonsa kantelun ja sen osoittaman virheen.
Ratkaisu
Olennainen asiavirhe on korjattava heti tiedotusvälineen verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20/2011).
Päätös perustuu vuoden 2011 ohjeisiin. Uudet Journalistin ohjeet otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa.
MTV julkaisi Kymmenen uutisissa 22.12.2013 jutun, jonka mukaan uusnatsit olisivat syyllistyneet puukotuksiin Ruotsissa järjestetyssä rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. Tosiasiassa puukottaja oli vasemmistolainen. MTV ei reagoinut oikaisupyyntöön, eikä vastannut kantelijan kyselyyn pyynnön käsittelystä. Toimitus ei korjannut virhettä, vaikka uutisen välittänyt STT oikaisi oman uutisensa.
Julkisen sanan neuvoston pitää erikoisena sitä, ettei kantelijan oikaisupyyntö tavoittanut MTV:n uutistoimitusta ja ettei toimitus reagoinut sen sähköpostiin lähetettyihin viesteihin. MTV ei oikaissut uutiseensa sisältynyttä väärää tietoa silloinkaan kun STT välitti sille kyseistä uutista koskevan korjauksensa.
Julkisen sanan neuvoston katsoo, että MTV on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja neuvosto antaa MTV:lle huomautuksen.
21.5.2014
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Eeva Ruotsalainen, Anssi Halmesvirta, Pasi Kivioja, Heli Kärkkäinen, Marja Irjala ja Jaakko Ujainen.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Vasuri vimputtajien "puhtoinen" sädekehä murenee.. 
-
PalmiakkiSastilli
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 109
- Liittynyt: Pe Maalis 02, 2012 2:57 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Ei tee silti oikestonkaan väkivallasta sen hyväksyttävämpää.Mman kirjoitti:Vasuri vimputtajien "puhtoinen" sädekehä murenee..
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Ei tietenkään tee! pääasia että totuus tulee julkiPalmiakkiSastilli kirjoitti:Ei tee silti oikestonkaan väkivallasta sen hyväksyttävämpää.Mman kirjoitti:Vasuri vimputtajien "puhtoinen" sädekehä murenee..
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Tuskin median valehteleminen tekee yhtään mistään väkivallasta sen hyväksyttävämpää tai paheksuttavampaa. Media on - jälleen kerran - valehdellut kansallismielisistä täysin tarkoituksella ja jättänyt ihmisten mieliin vääränlaisen kuvan tapahtuneesta.PalmiakkiSastilli kirjoitti:Ei tee silti oikestonkaan väkivallasta sen hyväksyttävämpää.Mman kirjoitti:Vasuri vimputtajien "puhtoinen" sädekehä murenee..
Vastarintaliikkeeseen kuuluva Emil Hagberg on vapautunut eilen vankilasta suoritettuaan Kärrtorpin tapahtuimsta saamansa vankeusrangaistuksen.
http://www.patriootti.com/emil-hagberg-vapautettu/
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
-
Vastarinta
- Remington Steele
- Viestit: 229
- Liittynyt: To Marras 14, 2013 12:23 pm
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Emil Hagbergin haastattelu suomeksi: http://www.patriootti.com/emil-hagberg-palasi-kotiin/
En edusta Suomen Vastarintaliikkeen virallista mielipidettä, vaan kyseessä on henkilökohtainen tunnus.
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Niin no...taisin aiemmin sanoa tästä jo jotakin. Suomessa on ihan sama juttu.Mman kirjoitti:Vasuri vimputtajien "puhtoinen" sädekehä murenee..
Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu
40.346°S 176.5402°E
40.346°S 176.5402°E
Re: Raju yhteenotto äärivasemmiston kanssa Tukholmassa
Jatkoa edelliseen... http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... recommends
IS kirjoitti:JSN:lta langettava päätös Ilta-Sanomien jutusta
Julkaistu: 20.6.2014 0:01
Langettava päätös 5407/SL/14. Vastaaja: Ilta-Sanomat. Asia: Virheen korjaus.
STT:n tekemässä ja lehden julkaisemassa verkkouutisessa oli olennainen virhe, jota lehti ei kantelijan yhteydenotoista huolimatta korjannut. Lehti korjasi virheen vasta STT:n lähetettyä oikaisun.
Päätös tehtiin ensimmäisen kerran 21.5.2014, mutta neuvosto otti sen uudelleen käsittelyyn päätöksessä olleen virheen vuoksi. Tämä päätös korvaa aiemman päätöksen.
Kantelu 10.1.2014
Kantelu kohdistuu Ilta-Sanomien verkkosivuilla 21.12.2013 olleeseen uutiseen mielenosoituksesta Ruotsissa. Uutisessa kerrotaan virheellisesti, että edellisellä viikolla toisen mielenosoituksen yhteydessä tapahtuneen puukotuksen tekijä oli uusnatsi.
Kantelija vaati lehdeltä oikaisua ja toimitti lehdelle samassa yhteydessä linkin, jossa viitattiin Dagens Nyheterin 22.12.2013 julkaisemaan uutiseen asiasta. Uutisessa kerrottiin, että kiinniotettu puukottaja oli vasemmistolainen.
Ilta-Sanomien vastaus 31.1.2014 ja vastaus 3.6.2014 neuvoston otettua päätöksen uudelleen käsittelyyn ilmeisen virheen vuoksi
Vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle päätoimittaja Tapio Sadeoja toteaa, että ”Ilta-Sanomat ei ole vastaanottanut kantelijan oikaisupyyntöä. Myöskään kanteluun liitetystä aineistosta ei ilmene, että oikaisupyyntö olisi kantajan väittämin tavoin lähetetty Ilta-Sanomille 22.12.2013. Ilta-Sanomat on vastaanottanut ainoastaan kantelijan kuittauspyynnön 30.12.2013.”
Päätoimittaja jatkaa, että Ilta-Sanomat on julkaissut STT:n uutisen, joka on julkaistu llta-Sanomien lisäksi monissa muissa suomalaisissa ja ulkomaisissa julkaisuissa. Päätoimittajan mukaan lehti ei ole voinut oikaista juttua ainoastaan sillä perusteella, että oikeistolainen verkkolehti julkaisee tietoja, joita ei ole pystytty varmentamaan muista lähteistä.
Päätoimittaja Sadeojan mukaan Ilta-Sanomat julkaisi oikaisun välittömästi saatuaan tiedon virheestä luotettavasta lähteestä eli uutisen alun perin välittäneeltä STT:ltä. Tätä ennen Ilta-Sanomilla ei ollut luotettavaa tietoa uutisessa olleesta virheestä.
STT:n vastaus 20.1.2014
STT:n päätoimittaja Mika Pettersson toteaa, ettei uutistoimisto ole itse huomannut tekemäänsä virhettä, mutta korjasi sen heti 17.1.2014 saatuaan tietoonsa kantelun ja sen osoittaman virheen.
Ratkaisu
Olennainen asiavirhe on korjattava heti tiedotusvälineen verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20/2011).
Päätös perustuu vuoden 2011 ohjeisiin. Uudet Journalistin ohjeet otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa.
Ilta-Sanomat julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jonka mukaan uusnatsit olisivat syyllistyneet puukotuksiin Ruotsissa järjestetyssä rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. Tosiasiassa puukottaja oli vasemmistolainen. Lehti ei reagoinut oikaisupyyntöön, eikä vastannut kantelijan tiedusteluun oikaisupyynnön käsittelystä. Ilta-Sanomat julkaisi oikaisun 17.1.2014, kun STT oli sen asiakkailleen välittänyt.
Alkuperäisessä vastauksessaan 31.1.2014 päätoimittaja Tapio Sadeoja kirjoitti, että juttua ei ollut oikaistu. Tästä johtui neuvoston päätöksen perusteluissa ollut virhe, minkä vuoksi neuvosto päätti käsitellä tämän kantelun uudelleen.
Lehden olisi pitänyt ryhtyä selvittämään oikaisun tarvetta, kun se oli vastaanottanut kantelijan kuittauspyynnön. Kantelija tiedusteli, oliko toimitus saanut hänen oikaisupyyntönsä, ja kertoi, missä jutussa virhe oli. Sen sijaan lehti tyytyi arvioimaan julkaisemansa uutisen paikkansapitävyyttä yhden epäluotettavana pitämänsä lähteen perusteella, vaikka se olisi helposti voinut tarkistaa tiedon muista lähteistä, esimerkiksi seuraamalla ruotsalaista mediaa. Lehti myös jätti vastaamatta kantelijan tiedusteluun oikaisun vastaanottamisesta ja käsittelystä.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisu tehty: 18.6.2014
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"