LSH-Hovi Turku kevät 2013
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Tarkoitatko kenties tätä oikeudenkäyntiä, jossa syyttäjänä on poliisirikosten tutkinnanjohtaja Valtakunnansyyttäjän virastosta?
Alethes doksa meta logu
-
annaanna
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Monta tekijää varmaan vaikuttaa, miten lie perusteltu KKO:n silmissä hakemus. Joki-Erkkilästä ainakin luulisi saavan valitukselle pontta. Poissuljettua tuskin tässä tapauksessa kuitenkaan sekään, että tulevaisuudessa ihmetellään miten KKO ei edes Joki-Erkkilän höperehtimiseen oikeusasteissa havahtunut. Umpeenkasvaneita raiskauksen uhreja.Nätti_Jussi kirjoitti:Valituslupahakemukset olisi jo hylätty, jos kyseessä olisi niin sanotusti "selvä tapaus" ja syytettyjen syyllisyys olisi täysin varma.
Tapaus menee taatusti KKO:n käsittelyyn. Hovin tuomio on niin kyseenalainen, ettei sitä voi jättää lainvoimaiseksi. "Rikoksen mahdollisuutta ei pystytä sulkemaan pois" ei ole mikään syy tuomita.
Tuossahan hovi myöntää rivien välistä, ettei näyttöä syyllisyydestä ole, mutta silti langetetaan pitkät tuomiot. Muista hovin tuomion törkeistä epäloogisuuksista mainitsinkin aiemmassa viestissäni. Hovi on vaatinut Aueria ja Kukkaa todistamaan syyttömyytensä. Siinä ollaan jo lähtökohtaisesti hukassa, länsimaisessa oikeusjärjestelmässä ei ikinä vaadita todistamaan syyttömyyttä. KKO:n pitäisi myöntää valitusluvat jo pelkästään sillä perusteella.
Olettaisi toki koht`sillään sen päätöksen tulevan.
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11891
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Sirpa, sain jonkinlaisen ahaa-elämyksen tuosta edellä olevasta viestistäsi. Tarkoitatko, että syyttäjänä käytetään poliisirikosten tutkinnanjohtajaa Valtakunnansyyttäjän virastosta, koska asiassa on tehty poliisirikoksia? Olen kyllä ollut sitä mieltä viime syksystä lähtien, että kaikilla poliiseilla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Saa nähdä, miten suuri soppa tästä vielä seuraa ja päästäänkö puhtaille vesille laisinkaan. Rohkeutta ja voimia niille, jotka asioita selvittävät!Sirpa kirjoitti:Tarkoitatko kenties tätä oikeudenkäyntiä, jossa syyttäjänä on poliisirikosten tutkinnanjohtaja Valtakunnansyyttäjän virastosta?
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
annaanna
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Eihän toki!
Ei Sirpa/PieniLiekki tarkoita sitä, että Nätti-Jussi tässä viestissään:
olisi viitannut siihen, että oikeudenkäynnissä, jossa syyttäjänä oli poliisirikosten tutkinnanjohtaja Valtakunnansyyttäjän virastosta, tuo syyttäjä olisi muutakuin erityisesti toiminut aiemmin monasti muun muassa "poliisirikosten" syyttäjä/tutkinnanjohtajana, sillä Sirpa/Pieni Liekki tietää hyvin Heli Haapalehdon toimineen monessa muussakin jutussa syyttäjäviraston edustajana. Kukaan täysjärkinen tuskin olettaa "poliisirikoksia" Suomessa sentään niin paljon tutkintaan asti päästetyn, että ne kokopäiväisesti ja ympärivuotisesti yhtä henkilöä työllistäisivät. Mikäli Suomessa olisi länsimaalainen poliisin sisäisen toiminnan ja sen laillisuuden tutkinnan hoitava taho, niin tilanne toki olisi toinen!
Luultavasti Sirpaa vaan vähän harmitti Nätti-Jussin asiallinen ja aiheenmukainen pohdinta ja halusi kuitata ketjun. Ja sitten PikkuLiekki halusi kuitata ketjun. Ja sitten...

Nätti_Jussi kirjoitti:Valituslupahakemukset olisi jo hylätty, jos kyseessä olisi niin sanotusti "selvä tapaus" ja syytettyjen syyllisyys olisi täysin varma.
Tapaus menee taatusti KKO:n käsittelyyn. Hovin tuomio on niin kyseenalainen, ettei sitä voi jättää lainvoimaiseksi. "Rikoksen mahdollisuutta ei pystytä sulkemaan pois" ei ole mikään syy tuomita.
Tuossahan hovi myöntää rivien välistä, ettei näyttöä syyllisyydestä ole, mutta silti langetetaan pitkät tuomiot. Muista hovin tuomion törkeistä epäloogisuuksista mainitsinkin aiemmassa viestissäni. Hovi on vaatinut Aueria ja Kukkaa todistamaan syyttömyytensä. Siinä ollaan jo lähtökohtaisesti hukassa, länsimaisessa oikeusjärjestelmässä ei ikinä vaadita todistamaan syyttömyyttä. KKO:n pitäisi myöntää valitusluvat jo pelkästään sillä perusteella.
olisi viitannut siihen, että oikeudenkäynnissä, jossa syyttäjänä oli poliisirikosten tutkinnanjohtaja Valtakunnansyyttäjän virastosta, tuo syyttäjä olisi muutakuin erityisesti toiminut aiemmin monasti muun muassa "poliisirikosten" syyttäjä/tutkinnanjohtajana, sillä Sirpa/Pieni Liekki tietää hyvin Heli Haapalehdon toimineen monessa muussakin jutussa syyttäjäviraston edustajana. Kukaan täysjärkinen tuskin olettaa "poliisirikoksia" Suomessa sentään niin paljon tutkintaan asti päästetyn, että ne kokopäiväisesti ja ympärivuotisesti yhtä henkilöä työllistäisivät. Mikäli Suomessa olisi länsimaalainen poliisin sisäisen toiminnan ja sen laillisuuden tutkinnan hoitava taho, niin tilanne toki olisi toinen!
Luultavasti Sirpaa vaan vähän harmitti Nätti-Jussin asiallinen ja aiheenmukainen pohdinta ja halusi kuitata ketjun. Ja sitten PikkuLiekki halusi kuitata ketjun. Ja sitten...
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Annaanna kirjoitti:
Ilmeisesti sinulta on mennyt ohitsi Aarnio-tapauksen tiedotustilaisuus, jossa puhuttiin 80 tutkijasta poliisirikosten yhteydessä ja 19.000 sivusta aineistoa. Sekä useista sadoista laitetakavarikoinneista.Kukaan täysjärkinen tuskin olettaa "poliisirikoksia" Suomessa sentään niin paljon tutkintaan asti päästetyn, että ne kokopäiväisesti ja ympärivuotisesti yhtä henkilöä työllistäisivät.
Alethes doksa meta logu
-
annaanna
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Mikäli kysymys on minulle osoitettu, niin vastaus on, että tuskin liittyy tähän ketjuun mun television tuijottamiset tai tuijottamatta jättämiset.Sirpa kirjoitti:Ilmeisesti sinulta on mennyt ohitsi Aarnio-tapauksen tiedotustilaisuus, jossa puhuttiin 80 tutkijasta poliisirikosten yhteydessä ja 19.000 sivusta aineistoa.
Onko sinulta mennyt ohi se, ettei Heli Haapalehto, yksi muun muassa poliisirikosten tutkinnanjohtajana toimineista VKSV:n syyttäjistä, ole mukana tutkinnanjohtajana tässä valtakunnallista huomiota saaneessa Aarnio-asiassa. Krista Soukola, joka ollut tutkinnanjohtajana muun muassa siinä "poliisirikosasiassa": "poliisi hukutti naisystävänsä polvenkorkuiseen rantaveteen/naisystävä hukutti ihan itse itsensä polvenkorkuiseen rantaveteen" -jutussa, on tutkinnanjohtajana tässä Aarnio-tapauksessa. Samoin Haavisto, joka on ollut tutkinnajohtajana myös aiemmin "poliisirikos"asioissa.
Nähtäväksi jää, saako Sirpa/Pieni Liekki tästä viestistä ahaa-elämyksiään. Aika varmasti ei!
Niinkuin esimerkiksi, ettei Heli Haapalehdon ilmaantuminen syyttäjäksi kerro yhtään mitään siitä, onko kyseessä joku mystinen "poliisirikos"
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Edellisessä viestissähän oli kyse väitteestäsi, ettei poliisirikoksia tutkita, ei sinun television katselusta.
Joko annaanna sait selvitettyä, että miksi syyttäjä Valkama väittää ainoaa omaa AA:n syyllisyyttä todistavaa seikkaansa lavastetuksi, jossa asialla on FBI? (Jonka väitteen menit jopa kieltämään!) Ja vuoden 2011 näytöshän perustuu samaan, jota lapset ovat kertomuksillaan tukemassa: murha on lavastettu.
Se "hukuttava poliisi" oli muuten presidentinlinnan vartijapoliisi. Ja asiaa sivuten kaksi valtioneuvoston autonkuljettajaa teki itsemurhan, toinen tappoi koko perheensä, samoihin aikoihin.
Joko annaanna sait selvitettyä, että miksi syyttäjä Valkama väittää ainoaa omaa AA:n syyllisyyttä todistavaa seikkaansa lavastetuksi, jossa asialla on FBI? (Jonka väitteen menit jopa kieltämään!) Ja vuoden 2011 näytöshän perustuu samaan, jota lapset ovat kertomuksillaan tukemassa: murha on lavastettu.
Se "hukuttava poliisi" oli muuten presidentinlinnan vartijapoliisi. Ja asiaa sivuten kaksi valtioneuvoston autonkuljettajaa teki itsemurhan, toinen tappoi koko perheensä, samoihin aikoihin.
Alethes doksa meta logu
-
annaanna
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Valitettavasti en voi kysymyksiisi vastata täällä LSH-ketjussa, kun ei tänne kuulu. Mutta onhan minun puolestani Kuolemannakka jo selventävän vastauksen asiasta antanut ja sinun erehdyksesi ja väärinymmärryksesi korjannut.Sirpa kirjoitti:Edellisessä viestissähän oli kyse väitteestäsi, ettei poliisirikoksia tutkita, ei sinun television katselusta.
Joko annaanna sait selvitettyä, että miksi syyttäjä Valkama väittää ainoaa omaa AA:n syyllisyyttä todistavaa seikkaansa lavastetuksi, jossa asialla on FBI? (Jonka väitteen menit jopa kieltämään!) Ja vuoden 2011 näytöshän perustuu samaan, jota lapset ovat kertomuksillaan tukemassa: murha on lavastettu.
Se "hukuttava poliisi" oli muuten presidentinlinnan vartijapoliisi. Ja asiaa sivuten kaksi valtioneuvoston autonkuljettajaa teki itsemurhan, toinen tappoi koko perheensä, samoihin aikoihin.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
No, sitäpä arvelinkin. Ei muuta, kiitos. Sinun oikein ymmärryksellä ei poliisirikoksiakaan tutkita, vaikka juuri on ollut tiedotustilaisuus, jossa on sanottu jopa 80 poliisin olleen mukana poliisirikosten tutkinnassa. Haluatko peitellä poliisirikoksia estämällä jatkuvasti minua tuomasta esiin poliiseihin liittyviä ongelmia tai tutkintoja? Johon nyt tällä kertaa on tarvittu FBI:ta avuksi, joka siis on minun "väärinymmärrys".
Sinun mielestäsi (oikein ymmärrys) ihan normimaassa poliisit tappavat itseään, toisiaan, harjoittelevat toisen maailmansodan aikaisissa natsi-Saksan asepuvuissa puolustusvoimien ampumaradoilla, valtion autonkuljettajat tappavat itsensä ja perheensä, kuten myös poliisiylitarkastajat ja poliisiylijohtajat?! Ai niin, otitkin juuri esille myös ongelman liittyen presidentinlinnan poliisiin, eikä tietenkään pidä unohtaa Porvoo ongelmaa tietojen vakoilun, puheluiden ja laajennettujen itsemurhien kera. Eikä myöskään pidä tietenkään unohtaa CIA-rahoitteista lestadiolaistoimintaa kaikkine lasten hyväksikäyttöjuttuineen (Rovaniemen yliopiston tutkimus Kahden valtakunnan kansalaiset).
Ja nyt lopetat ämmä vähättelemästä, kun ihmiset yrittävät tässä karmeassa tilanteessa edes tehdä jotakin!!!
Lasten hyväksikäyttöoikeudenkäynnissä on syyttäjä Heli Haapalehto, joka tuli siis lennosta vaihtona tähän juttuun Valtakunnansyyttäjävirastosta oltuaan siellä ensin 2 vuotta tutkimassa poliisirikoksia, siis poliisirikosten tutkintojen johtajana.
Jos suomalaisille pitää tarjota jotakin näin naurettavassa paketissa, ilman, että edes naurettavuutta tajutaan, niin menkää katsomaan peiliin, hyvä tuulipukukansa, kuten joku asian ilmaisi jossakin ketjussa!
Ehkä olisi syytä antaa arvoa Anneli Auerille siinä kohdassa, jossa se hänelle kuuluu, kun häntä ei sentään vielä ole julistettu martyyriksi, eikä edes poltettu roviolla (emeritus rik.oik.prof. Virolaisen sanoja mukaillen Karhu-jahdista ja noitavainoista).

Höpsis, Nätti-Jussi. Lapissakin osataan valehdella paremmin.
Hovin tuomiossa todetaan, että useamman lapsen kertomukset+ lääkäreiden + muiden asiantuntijoiden todistukset puhuvat syytteen puolesta. Yhden uhreista syytteen vastainen kertomus ei ole uskottava, lääketieteelliset todisteet hänen kohdallaan eivät todista suuntaan eivätkä toiseen.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Ei valituslupaa. Case closed:
KKO hylkäsi Auerin valitushakemuksen
Korkein oikeus (KKO) on hylännyt Anneli Auerin, Jens Kukan sekä heidän asiamiestensä valituslupahakemukset törkeitä raiskauksia koskevassa asiassa.
Hovioikeuden antama tuomio jää siis pysyväksi.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa 2012 Anneli Auerin törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, pakottamisista seksuaalisiin tekoihin, törkeistä raiskauksista, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pahoinpitelyistä sekä laittomasta uhkauksesta yhteiseen seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen. Jens Rurik Kukan käräjäoikeus puolestaan tuomitsi yhteiseen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, pakottamisista seksuaalisiin tekoihin, törkeistä raiskauksista, pahoinpitelystä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lisäksi heidät velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan kärsimyskorvauksia.
Turun hovioikeus muutti viime kesänä käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus lisäsi Auerin tuomiolistaan kolme törkeää pahoinpitelyä ja korotti Auerin rangaistusta kuudella kuukaudella. Yhteiseksi vankeusrangaistukseksi tuli seitsemän vuotta kuusi kuukautta vankeutta.
Muilta osin hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.
KKO:lle lähetetyt valituslupahakemukset koskivat Auerin ja Kukan osalta hovioikeuden tuomiota kokonaisuudessaan. Asianajajien Juha Mannerin ja Miikka Hakasen osalta valituslupa koski heille määrättyjä puolustajan palkkioita.
TS
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/639850 ... hakemuksen
Yle:
http://yle.fi/uutiset/auerin_valituslup ... ty/7290990

Ei jumaleissön. Paitsi jos tälle nyt halutaan tosiaan panna piste. Miten on, jos Anneli vapautuu hovista, joko hän on istunut lsh-puolella riittävästi että pääsee vapaaksi? Sitten tää bullshit tosiaan loppuisi, muutenhan tää jatkuisi edelleen ties miten kauan?
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
No mikä bullshit? Nyt on korkeinta myöten kaikki oikeuslaitokset todenneet syyllisyyden. Vai viedäänkö koko asia vielä laajempaan perspektiin; taivaassa vasta perseet tervataan, joten Auer on teknisesti syytön kuolemaansa asti?
Jaa niin, Auer on istunut aika kauan, todennäköisesti väkivalta- ja seksuaalirikostuomioiden (7,5 ja siitä alennukset) verran ainakin. Jos hovi katsoo, ettei näyttö riitä, on käsittääkseni istumisensa vuosimääräisesti istunut.
Jaa niin, Auer on istunut aika kauan, todennäköisesti väkivalta- ja seksuaalirikostuomioiden (7,5 ja siitä alennukset) verran ainakin. Jos hovi katsoo, ettei näyttö riitä, on käsittääkseni istumisensa vuosimääräisesti istunut.
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
pystykorvat
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 138
- Liittynyt: To Marras 21, 2013 5:41 pm
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Eipäs - vaan nyt on todistettu että immenkalvot sittenkin kasvavat uudelleen. Siitä vaan tietotoimistot jakamaan maailmanlaajuisesti tätä uutta supisuomalaista havaintoa.
Nyt kun suomalainen oikeudenkäyntijärjestelmä on käyty loppuun niin vuorossa lienee EIT.
Nyt kun suomalainen oikeudenkäyntijärjestelmä on käyty loppuun niin vuorossa lienee EIT.
Re: LSH-Hovi Turku kevät 2013
Aivan törkeätä, ja tämä ajoitus on vielä törkämpi. Suomen valtio oikeusmurhan suosijana. Lapset joita ei ole raiskattu elävät nyt elämänsä raiskattuina. Ari ostaa uuden veneen, ja elää elämänsä hyvin, ilman omantunnon tuskia. Enpä olisi uskonut tätä tapahtuvan. Ei tälle mitään muuta selitystä ole kuin itse presidentin määräys.