PaxCow kirjoitti:holmesin haamu kirjoitti:Suomessa vasemmistopiirit ovat antaneet julkisensa tukensa kaikille näille mellakoille ja vasemmiston anarkialle.
Mitkä 'vasemmistopiirit' antoivat julkisen tuen anarkialle? Väitteelle olisi hyvä laittaa lähde. Muistelisin, että Kiakkovierasjuhlien mellakoinnin taustoja (mm. tuloerojen kehitys) kyllä ymmärrettiin, mutta en muista puolueiden hyväksyneen rikollista toimintaa.
Esim. tämän kiakkoviaras mellakan taustalla oli Sitoutumaton Vasemmisto-liike (voisi puhua vasemmiston opiskelijajärjestöstä), josta on vain pieni matka vasemmistoliittoon. Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontulakin taisi sanoa tunteneensa mielenosoittajia.
Vasemmistoliittoa ja vasemmistonuorten liittoa ei vaikuttanut asia paljonkaan haittaavan, vaan ennen kaikkea mielenosoituksen syyn annettiin ymmärtää johtuvan vanhanaikaisesta sanasta: "luokkaeroista" / tuloeroista.
Tilaisuutta varten oli valmistauduttu jääkiekkomailoilla/varsilla, joilla myöhemmin mm. hajoitettiin ikkunoita.
PaxCow kirjoitti:holmesin haamu kirjoitti:Anarkismia puolustetaan olevinaan sillä, että se kohdistuu omaisuuteen (paikkojen hajoittamiseen) ja poliisiin.
Nyt meni ihan ohi. Siis kuka näin tekee?
Tuon kuuluisan selityksen antoi vasemmistonuorten puheenjohtajana Li Andersson aikaisemmin YLE A2-teeman vihaillassa.
PaxCow kirjoitti:No tämähän on hyvä juttu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nyt
useita "aktivismitempauksia" tehnyttä järjestöä kannattaisi vähätellä. Ei tosin tietty liioitellakaan. Vähän hupaisalta ryhmittymältä se minunkin silmään vaikuttaa.

Niitä aktivismitempauksia, joista on uutisoitu koko Suomen valtamediassa kuukausitolkulla on tosiaan tapahtunut useamman vuoden varrella n. 5. Kyseiset tempauksetkin ovat olleet "naurettavan lieviä". Suomen pienimmissä kaupungeissakin tapahtuu pahempia tilanteita päivittäin. Siitä huolimatta valtamediassa on annettu ymmärtää kyseessä olevan valtava uhka.
PaxCow kirjoitti:
Siis tarkoittanet tuota yhtä tapausta? Mun on vaikea nähdä tässä mitään isoa linjausta tai salaliittoa.
Ensinnäkin noita uutisia on tietoisesti vääristelty, joista laitoin esimerkit. Varsinkin tuo Ruotsissa sattunut kohu kertoi jo laajemmasta median suhtautumisesta, kun yksikään Suomen isoista medioista ei korjannut juttuaan, vaikka STT lähetti korjatun tiedon eteenpäin.
Oma osuutensa on tuollakin, miten vaikka noista mainitun "äärioikeiston" teoista on Suomessa uutisoitu. Tekojen määrään ja niiden vakavuuteen nähden, niin uutisointi on ollut täysin naurettavan suurta. Samaan aikaan vasemmistotahojen omat kytkökset on jätetty tietoisesti selvittämättä / uutisoimatta, kuten mainitun kiakkovieras-tapahtuman järjestäjien taustatiedot.
PaxCow kirjoitti:
Jos valtamediaa lukee, niin kyllä se on melko keskustaoikeistolaishenkistä. Ainakin Hesarin talous-, raha- ja veropoliittiset kannanotot ovat stubbilaisia. Rasismin tai rasististen liikkeiden tuomitseminen ei tee mediasta vasemmistolaista, vaan kyseessä on universaali asia, joka yhdistää päteviä medioita maailman eri kolkissa.
Totesinkin tuossa, että mediassa on niin vasemmisto (vihreät ja vasemmistoliitto) - toimittajien tasolla kuin oikeistoklikit (oikeistosta kokoomus ja RKP edustettuina) - päätoimittaja ja usein poliitikan toimittajatasoilla.
Suomessa media on kyllä keskittynyt ensisijaisesti haukkumaan tavallisia suomalaisia, joskin nykyisin ei tätäkään tapahdu siinä määrin missä aikaisemmin. Siinä mielessä on jopa huvittavaa, että samaan aikaan on otettu kantaa oletettuihin rasistisiin liikkeisiin.
PaxCow kirjoitti:
Mitä on vähemmistöpoliittinen retoriikka? Missä RKP on todennut pyrkivänsä olemaan virallisesti Suomen ainoa vähemmistö?
RKP on ominut Suomessa vähemmistöstatuksen täysin itselleen. Jopa vähemmistövaltuutettujen pestit pitää aina valita puolueen jäsenkirjojen mukaan. Oikeastaan kaikki vähemmistöihin kohdistuvat asiat katsotaan ensin RKP:n poliitikan mukaan. Sen jälkeen mietitään muita, jos mietitään.
PaxCow kirjoitti:Nyt kaipaisin ketjun otsikkoon liittyvää analyysia. Millaisia nämä äärivasemmistolaiset ääriliikkeet Suomessa oikeastaan ovat? Mitkä järjestöt/porukat tähän kuuluvat? Miten äärihenkisyys näkyy niiden toiminnassa, mikä siinä on ääriliikkeille ominaista?
Äärivasemmistoradikalismi saattoi aikaisemmin olla mm. kettutyttö-touhua, jossa hyökättiin joukottain vapauttamaan eläimiä.
Nykyisin tilanne on vaikuttanut muuttuvan ennen kaikkea vasemmistojärjestöihin kytköksissä oleviin radikaaliajattelijoihin, joilla on vahva halu vastustaa epämääräistä fasismia (samalla tavalla Venäjälläkin kaikki vastustajat leimataan fasisteiksi), "äärioikeistoa" tai rahavaltaa.
Ääriliiketoiminta näkyy näissä mellakoissa, joihin varustaudutaan etukäteen "aseilla". Tarkoitus on siis ollut aiheuttaa enemmän-vähemmän tuhoa jo etukäteen.
Harmillisesti tuolle asialle ei löydy Suomesta toimittajia, jotka haluaisivat tutkia mainittua ilmiötä tai järjestöjä.