Heissan arvon minfolaiset. Tässä ketjussa ei viime aikoina ole juuri tapahtunut, mutta minullapa olisi muutama kysymys. Nämä nyt ovat lähinnä tällaista "peruskauraa", ja sen takia kysynkin, koska oletan teillä olevan tietoa. Eli siis haluan vastauksia
Ja mikäli nämä kysymykset alkuunsa näyttävät kovin pitkiltä, johtunee se siitä, että perään olen heittänyt omaa pohdintaa. Toki olisin voinut näitä kyökkiksen puolellekin rustailla....
- Annelin kännykkä? Oliko hänellä sellaista? Tähän kysymykseen olisi ihan kiva saada vain faktavastaus : oli tai ei. Mikäli tästä ei kellään ( tutkijoillakaan ) ole varmuutta, niin johan on kumma. Olkoot sitten vaikka prepaid, mutta Jukkahan oli soittanut surmailtana tulevansa aikaisemmin kotiin. Siis soittanut lankapuhelimeen? Jukan teletiedothan on jo selvitetty. Lapset väittävät, että kyllä äidillä puhelin oli, mutta eikö sitten Jukka tiennyt sellaisesta? Eikä kukaan sukulainen? Anneli itse kuitenkin sanoo, ettei hänellä sellaista ollut? Mikäli Anneli edelleen pysyy kannassaan, miksi hän valehtelisi tästä? En tiedä, milloin auermedian yhteystietoja on päivitetty, mutta esim.taloussanomien yrityshaussa ainakin näkyy tarkat osoitetiedot sekä yhteyspuhelin : aivan, lankapuhelinnumero, ei kännykkää. Olisihan hän voinut omistaa vaikka ns.oman työpuhelimen, jonka sitten vaikka yöksi laittaa äänettömälle. Sitäkään en tiedä, kuinka kovasti tuo kyseinen lankapuhelinlinja on paukkunut nettisi
vuihin liittyen.
-Jukan puhelimet: oli työpuhelin, oli työkännykkä, mutta entäs oma henk.koht? Oliko sellaista, vai kantoiko mukanaan työkännykkää? Jos oli oma känny, missä se mahtoi olla surmailtana?
-klapit: keiden kaikkien dnat niistä siis löytyi? Entäs kuidut? Löytyikö molemmista klapeista jotakin? Itse hieman lähinnä ihmettelen sitä, että miksi KAKSI klapia. Voisin olettaa, että Jukkahan ne on kerennyt käteensä nappaamaan kun ei ole muutakaan keksinyt tunkeilijaa vastaa. Mutta miksi kaksi? Lopulta toinen löytyy sängyltä, toinen lattialta. Miten Anneli itse on kommentoinut näitä klapeja? Onko hänellä mitään muistikuvia? Kun jotenkin ei tunnu loogiselta ( näin jälkikäteen puituna ), että Jukka olisi itselleen ottanut molempiin käsiinsä tuollaiset, tarkoituksenaan niillä puolustautua. Sama koskee myös Annelia. Voihan tuota jokainen kokeilla kotonansa, kuinka paljon hyötyä / voimaa saat siitä, kun molemmissa käsissä on jotain. Ja sitä en jaksa uskoa, että Anneli ja Jukka toisiaan niillä mäiskivät, mikäli siis keskenänsä tappelivat. Toki, onhan se voinut niinkin mennä, että ensimmäinen klapi "karkaa" painin seurauksena sängylle ja sitten otetaan toinen, mutta....ei, ellei sinulla sitten ole ihan rauhassa aikaa ottaa uutta klapia toisen estellessä. Niin, lähinnä sitä mietin, olisiko se sängyllä ollut klapi voinut päätyä sinne sen seurauksena, että tunkeutujan sisään pyrkiessä olisi jalkeilla ollut Jukka yrittänyt ojentaa vaimolleen sänkyyn tuota klapia, jotta tämäkin pystyisi jollain puolustautumaan? Näin voisin ainakin olettaa oman mieheni toimivan sellaisessa tilanteessa. Eli vähän niinkuin 2 vastaan 1 tilanne.
-surmatalon valot? Aikoinaan luin, että naapuri näki vielä 00.50-01.00. Mitenkäs tämä asia tänä päivänä on, oliko ne valot sinä yönä vai ei? Jos siellä on tuohon aikaan valot palanut, niin antaahan se vähän aihetta epäillä Annelin touhunneen siellä jotain pahojaan. Mutta toisaalta, Jukallahan oli pelkotaustaa, uhkasoittoja sekä joku omituinen Porvoo-episodi. Jukkahan lähti "menoistaan" tarkoitustaan aiemmin kotiinsa tuona yönä. Olisko tuohon edellispäivään / iltaan voinut liittyä jonkun kohtaaminen? Olisko Jukka voinut nukkua alkuyönsä huonosti, kenties herännyt johonkin rysähdykseen, sytyttänyt hetkeksi valot? Annelihan ei ole tähän välttämättä edes herännyt. Olisiko sitten kuitenkin hetken mietittyään rauhoittunut ja nukahtanut?
-Porvoon puhelut: Ja ei siis kukaan vieläkään myönnä puhuneensa Jukan kanssa? Muistinmenetykseen en jaksa uskoa.
-Annelin antamat tuntomerkit tekijästä : mitenkä paljon ne on muuttuneet häkepuhelusta? Luin, että Anneli oli muutama päivä surman jälkeen todennut P.P:n ( en aio käyttää kokonimiä ) kuvaa katsoessa, ettei näe mitään syytä, miksei tämä voisi olla tekijä. Myöhemmin tunnisti K.T :n. Minä en sano heistä muuta kuin sen, että herrojen yhdennäköisyys on melkoinen. Kasvot, ruumiinrakenne, pituus. Kummatkin vastaavat häkepuheluun ilmoitettuja ensitietoja. Eli onko Anneli pysynyt näissä faktoissa tekijän ulkonäöstä? Eli näiden näköinen ja kokoinen oli tekijä...
-Mihin liittyi aiemmin samana iltana?tullut hälytystehtävä Tähtisentielle?
Näihin kysymyksiin siis saattaa hyvinkin olla faktaa, mutta jostain syystä en ole sitä löytänyt. Pahoittelut. Ja, pohdintaa on maailman tappiin asti lisääkin, mutta tämä ei ole oikea ketju.