Lasten kertomukset
Re: Lasten kertomukset
En ole perehtynyt tarkemmin tuomion sanamuotoihin, enkä myöskään lue tänne postattuja lasten haastatteluja. Minulle riittää, että kaksi tuomioastetta on päätynyt samaan tulokseen. Siellä on ollut nähtävillä kaikki todisteet. Mihin sillä pyritään, ettei uskota noihin tuomioihin?
On säälittävää laittaa yhtään enempää julki noiden lasten sanomisia, ja ruotia niitä ja vähätellä asiaa. Kyse on helvetti soikoon LAPSISTA, jotka ovat täysin syyttömiä tapahtumiin. Jos ette usko tuomioon, niin jättäkää nyt jo lapset kuitenkin rauhaan.
Lasten puheet alkoivat murhasta ja siihen liittyvästä, ja vasta kun heitä ASIANTUNTIJAT alkoivat jututtamaan, alkoi paljastua muutakin. Tuon ikäiset lapset tietenkin kokevat ja ymmärtävät asioita eri tavalla kuin aikuinen, mutta nuorempien lasten kertomat ovat olleet yhden vertaisia. Tuntuu uskomattomalta, että oletettavasti aikuiset ihmiset takertuvat tarkoitushakuisesti julkisuuteen päästettyihin yksityiskohtiin, joilla ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä ja niiden perusteella uskottelevat, ettei mikään ole totta.
Anneli Auer on heittänyt lapsensa julkisiksi syöteiksi, joita ahneet annelistit kaluavat kuola valuen. Voiko oksettavampaa olla?!
Anneli Auer käytti lapsiaan hyväksi jo perhekerhossaan, yrittäen luoda mielikuvaa täydellisestä perhe-elämästä. Toki nämä myöhemmät tapahtumat vaikuttavat mielipiteeseeni ko. sivustosta, mutta kovin pinnalliselta koko homma tuntuu.

-
kaljaloota
- Theo Kojak
- Viestit: 1158
- Liittynyt: To Syys 13, 2012 5:34 pm
- Paikkakunta: si lähikauppa
Re: Lasten kertomukset
Syytetty on myös vaatinut kaikkia salaisiksi julistettuja tietoja julkisiksi, taka-ajatuksena siitä saatu mielihyvä, julkinen hyväksikäyttö ja oma hyöty?
Sellainen mielikuva on välillä tullut mieleen, tiedetään myös se, että minkälaiset ihmiset näin pelaa.
LSH on varsin selkeä tapaus ja tuomiot on sen verran kovaa luokkaa, että totuutta löytyy ja kaikkia yksitykohtia ei meidän tarvitsekkaan tietää.

Jos joku ei halua keskustella lasten kertomuksista, niin kannattaa olla lukematta tätä aihetta eikä raivota muille keskustelijoille asiasta.
En väitä enkä ole väittänyt, että Auerin lsh-tuomio olisi väärin perustein langetettu, koska en ole tutustunut kaikkiin jutun asiakirjoihin. Mielipiteeni pohjustuu enimmäkseen niihin tietoihin, joita on ollut julkisuudessa ja edellä mainituissa blogeissa.
Oikeastaan koko tuomio perustuu lauseeseen, jonka Turun hovioikeus kirjoitti julkiseen selosteeseen: ''Hovioikeus on pitänyt hyvin epätodennäköisenä, että näin nuoret lapset olisivat keskenään kyenneet suunnittelemaan tällaisia kertomuksia ja sopimaan niistä niin hyvin, etteivät he jää kiinni valehtelusta kertomusten ristiriitaisuuksien, muuttumisten tai muun syyn vuoksi''. Ja noin se hyvin todennäköisesti onkin.
Sitä voimme vain arvailla, koska asiakirjat ovat nyt salaisia. Ehkä Auer vaati niitä julkisiksi, että kaikki näkisivät minkälaista (hänen mielestään hataraa) näyttöä jutussa on. Tai sitten vain nöyryttääkseen lapsia, kuka tietää. Nythän joitain (salaisia) tietoja on julkistettu Niskasaaren ja Bergin blogeissa.kaljaloota kirjoitti:Syytetty on myös vaatinut kaikkia salaisiksi julistettuja tietoja julkisiksi, taka-ajatuksena siitä saatu mielihyvä, julkinen hyväksikäyttö ja oma hyöty?
En väitä enkä ole väittänyt, että Auerin lsh-tuomio olisi väärin perustein langetettu, koska en ole tutustunut kaikkiin jutun asiakirjoihin. Mielipiteeni pohjustuu enimmäkseen niihin tietoihin, joita on ollut julkisuudessa ja edellä mainituissa blogeissa.
Oikeastaan koko tuomio perustuu lauseeseen, jonka Turun hovioikeus kirjoitti julkiseen selosteeseen: ''Hovioikeus on pitänyt hyvin epätodennäköisenä, että näin nuoret lapset olisivat keskenään kyenneet suunnittelemaan tällaisia kertomuksia ja sopimaan niistä niin hyvin, etteivät he jää kiinni valehtelusta kertomusten ristiriitaisuuksien, muuttumisten tai muun syyn vuoksi''. Ja noin se hyvin todennäköisesti onkin.
Re: Lasten kertomukset
Täytyy vain todeta etten usko että tämä salaisuus kestää, vaan oikeusmurha on niin polttava että julki ne tulee, ja kaiken kansan tietoon, eikä siinä mene 60v. Siksi olisi fiksumpaa tunnustaa tässä vaiheessa valehdelleensa. Se saisi olla myös Ari A ja Minna A seuraava funktio.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Höpötihöpöti, et tiedä Auerista ja Jukasta yhtään mitään=)) Tää oli puhdasta Tara/cicero -osastoa taas... Te ootte kyllä niin ahdasmielisen tynnyrissä kasvaneita, ettei voi kuin nauraa=) Ehkä jonain päivänä sitä elämänkokemusta tulee, tai sitten ei...ruffe kirjoitti:Viittaukset pahoinpitelyihin löytyvät oikeuden pöytäkirjoista.
Siis ne, jotka hän on tunnustanut.
Alla oleva on oma käsitykseni etp-materiaalin pohjalta:
Annelin mielentilatutkimus tehtiin vuosia murhan jälkeen. Mikä hänen henkinen tila oli murhan tapahtuessa on epäselvää. Anneli on kertonut Jukan kohdelleen häntä huonosti, jopa niin että kohtelu oli alkuaikoina pahempaa, inhosi itsekkäitä ihmisiä ja vähätteli Annelin tekemisiä. Myös Annelin isä on moittinut tytärtään murhan jälkeen; "olet yhtä laiska kuin ennenkin". Lapset pelkäsivät Annelia enemmän hänen suuttuessa kuin Jukkaa, vaikka Anneli maalaileekin kuvaa kylmässä suihkussa seisottavasta isästä. Jukka siivosi, imuroi, pesi lattiat jne. keitti vaimolle aamukahvit ja lähti aamuisin varhain töihin. Illalla myöhään työpäivän jälkeen Jukka kotiin tullessa kohtasi koneella virtuaalimaailmassa haahuilevan vaimonsa, kalapuikot ja ranskalaiset heitetty hätäisesti uuniin, Annelin oli "valmistanut" aterian. Puhtaita vaatteita ei tahtonut löytyä, koska Anneli ei saanut pyykkiä koneeseen ja narulle. Ne sullottiin jätesäkkeihin ja pinottiin epämääräisiin kasoihin. Koti oli sekaisin ja rojun täyttämä, astiat laittamatta koneeseen. Annelin itsekäs oma maailma, virtuaalinen elämä oli tärkeämpää kuin oman perheen viihtyisyys kodissa ja arjen toimivuus. Kodissa ei käynyt ystäviä, sukulaiset poikkesivat muutaman kerran vuodessa, kukaan ystävä ei soitellut. Jukka venyi äärimmilleen päivätyössä ja kotiin palatessa sama kaaos oli vastassa. Murhapäivänä Anneli ei tehnyt elettäkään kodin hyväksi, sängyssä samat viikkoja vanhat lakanat, matkalaukut siinä mihin ne oli matkalta tullessa sattuneet jäämään, kodinhoitohuone täynnä likaisia vaatteita säkkeihin sullottuna, "askartelutarvikkeita" viemässä arvokasta kaappitilaa, lehtiä ja papereita pinoissa, kasoina niin, että yksi huone oli käyttökelvoton. Murhapäivänä Anneli teki joulujuttuja perhekerhon sivuilla, virtuaalisesti. Oman kodin joulun laitto olisi jäänyt Jukan jaksamisen varaan. Mistä Anneli oli uupunut? Lapset pysyivät pois jaloista, Anneli ei hoitanut arjen askareita eikä ne olleet häntä pitkään aikaan kiinnostaneet. Anneli oli sulkeutunut ja puhumaton, Jukka sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Hän pyrki pitämään voimavarojensa puitteissa edes jotain järjestystä yllä. Latasi tiskikoneen yli 12 tunnin työpäivän jälkeen, miksi Anneli ei saanut itsestään irti sen vertaa. Mikä Annelin henkinen status todellisuudessa oli murhan aikoihin? Murhan jälkeen hän kukoistaa, puhua pulputtaa, etsii aktiivisesti uutta kumppania, pitää kotinsa siistinä. Melkoinen muutos. Silti lasten kertomuksista kuvastuu itsekäs Anneli, lapset eivät saaneet sitä apua ja huolenpitoa, joita he olisivat tarvinneet. Anneli tuo heidän elämäänsä jopa väkivaltaisen Jens Kukan, omien lasten pahoinpitelystä tuomitun miehen. Anneli on kertonut suhteen loppuneen luottamuspulaan, silti se oli moottoripyörän arvoinen.
Mikäköhän mielensairaus sillä Jukalla oli, kun ei saanut kämppää pidettyä siistinä?=)
Ei nyt mentäs tähän kyökkipsykologiaan, kun sille on oma ketjunsa jossa voi vuodattaa "kyllä meillä ainakin on kulissit pystyssä, kuten kaikilla kunnon ihmisillä" -omannokannostolitanioita. Voi kun näkisitte munkin kämppäni, niin poliisin soittaisitte
Kummisetäni kämppä, silloin kun heillä oli lapsia, oli kyllä 2 kertaa sekaisempi kuin Auerien kämppä, eikä hekään murhaa tehneet. Kieltämättä hiukan jo vieraillessa ihmettelin. Mutta se oli HEIDÄN kämppänsä eikä minun. HE asuvat siellä, en minä, ette te, eikä meillä muilla ole siihen yhtään mitään sanomista. Oma kämppä; oma järjestys, se on hyvä ohjenuora. Pidetään vaan oma kämppä neuroottisen "siistinä", jos se itsestä hyvältä tuntuu, ja annetaan jonkun muun käyttää aikaansa johonkin muuhun kuin siivoamiseen. Eiks vaan?
Näin kerran semmoisen "kulttuurikodissa on aina hiukan pölyä" -seinätaulun. Hitsi kun en ostanut. Neuroottisia jäykistelijäkonservatiiveja on muutenkin mukava kiusata=) Sitten kun ootte vanhoja, olette varmaan tosi iloisia, että paikat oli aina puhtaina! Mut jotain jäikin sitten saavuttamatta. Ei sitä kaikkea ehdi=)
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Se oli Jukka joka näitä kylmiä suihkuja harrasti.jmit kirjoitti:Maybellane,
En minä ole sinua solvannut, mutta sinä kyllä minua, rakkikoira ym.
Kyse ei ole lasten sotkuista. Lapsen tehtävä ei ole pestä pyykkiä, vaihtaa lakanoita tai raivata lehtiröykkiöitä.
Anneli on tunnustanut myös seisottaneensa lapsia lapsia kylmässä suihkussa. No vesikidutuskin on varmaan ok, kun äiti on väsynyt. Vai kuinka?
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Se aina ällöttää, kun puhutaan näistä uusista jutuista, muttei yhtään ällötä kertoilla täällä vaikka tytön osallistuneen murhaan, tai kerrata sadanteen kertaan, kuinka Auer lapsiaan raiskasi=) Jos vaikka sattuisivat lukemaan taas murhainfoa, niin ei pääsisi unohtumaan.silves kirjoitti:
En voi sille mitään, että ällöttää näiden lasten sanomisten riepottelu tällä foorumilla. Onneksi aika harva mainitsee heitä nimeltä. Sisotalo on maininnut jo pitkään - auermissionsa varjolla.
Zem on viestiensä mukaan todistellut olevansa ääniasiantuntijuuden lisäksi myös lasten psykologian tai psykiatrian asiantuntija. Hyvä, jos näin on, mutta en tähän kahden alan erityisosaamiseen oikein jaksa uskoa.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikö oikeat asiantuntijat arvioineet lasten kertomusten paikkansapitävyyttä LSH-jutussa ja kai niillä arvioilla on merkitystä myös murhan käsittelyssä hovissa. Tosin osa aineistosta on salattu "yleisöltä" ja hyvä näin.
Eipä nyt muuta jaksa vääntää tai tule mieleen.
Ai niin, mistä muuten ne ruskeat kuidut tulivat. Eiks se huppari ollut pukeutuneet mustiin vai oliko sillä jokin ruskea ja helposti kuituja irroittava kangas päällään.
SE mikä oikeasti ällöttää, on se kaksinaamaisuus, miten näihin "todisteisiin" suhtaudutaan. Jokainen anti-annelisti hekumoisi ajatuksella päästä taivastelemaan, mitä kaikkea kamalaa se Anneli on tehnyt (siksihän te täällä palstalla olette), mutta "sattuneesta syystä" nyt on hyvä siunailla että onneksi (onneksi!!) kaikki todisteet on salaisia ja toivottavasti me ei ikuna niistä mitään kuulla! Hyihyi, anneli, hyi!
Tiedäks muuten, että puolustus haluaa lähettää LSH-"todisteet" ulkomaille oikeiden asiantuntijoiden arvioitavaksi? Alansa kansainvälisten huippujen, eikä suomalaisten itseoppineitten hihhuleitten. Se vaan maksaa rahaa, eikä sellaista yhdistystä saa Suomessa perustaa, joka keräisi rahaa ko. tarkoitukseen. Se on varmaankin anti-annelistien mielestä just oikein, koska ei tässä nyt enää mitään tutkimista tarvita, koska meillä on erehtymätön ja oikeamielinen poliisi, lääkäreistä puhumattakaan, ja kirkko, koti, isänmaa, ne hurraa-huudon multa saa!
Mutta... konstit on monet=) Saas kuule vielä nähdä...
Kuiduista tuli mieleeni eräs palstan helmistä, jonka olen, sen viisauden edessä mykistyneenä, tallettanut koneelleni:
Peikonlehti 22.9.2013:
Kuituja taisi olla usemmankin värisiä, mutta ruskeankirjavia tekokuituja eniten.
Omituisinta omasta mielestäni on, että kuituja löytyy esim. petivaatteista, mutta ei sängyssä nukkuneen AA:n T-paidasta.
Osaako tähän joku antaa selitystä? Itse olin bannattuna tuolloin, niin en päässyt vastaamaan.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: Lasten kertomukset
Naakka,
Esitutkinnassa Auer kertoi, että Jukka S. Lahti saattoi rangaistukseksi ”seisottaa lapsia kylmässä suihkussa tai seisottaa heitä ulkona”. Anneli Auer vastasi, ettei hän pannut vastaan, kun hänen miehensä rankaisi lapsia näin.
Eli tietosi oli peräisin siis henkilöltä, joka ei ole syyllistynyt mihinkään vähääkään tuomittavaan
Suosittelisin Naakka, että et uskoisi kaikkea mitä Anneli sinulle keksii syöttää. Auerin mittavasta tuomioista ja rikosnimikkeistä voi päätellä kuka on kaikella todennäköisyydellä henkilö, joka todellisuudessa on näitä suihkussa seisottamisia harrastanut.
Esitutkinnassa Auer kertoi, että Jukka S. Lahti saattoi rangaistukseksi ”seisottaa lapsia kylmässä suihkussa tai seisottaa heitä ulkona”. Anneli Auer vastasi, ettei hän pannut vastaan, kun hänen miehensä rankaisi lapsia näin.
Eli tietosi oli peräisin siis henkilöltä, joka ei ole syyllistynyt mihinkään vähääkään tuomittavaan
Re: Lasten kertomukset
Naakka,
Käydään nyt vielä läpi korrelaatio ja kausaliteetti. Asunnon pysyväisluonteinen paskaisuus ja epäjärjestys korreloivat sen kanssa, että muutkin perheen asiat ovat retuperällä ja väkivaltaakin tuollaisessa perheessä esiintyy merkittävästi enemmän kuin perheissä joissa vallitsee järjestys. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että perheessä jossa vallitsee kaaos, niin äiti välttämättä tappaisi isää. Aika perusjuttuja, ihan turhaan sotket keskustelua sotkemalla näitä käsitteitä.
Kummisetäsi saa asua ihan millaisessa paskaläävässä haluaa, mutta jos paikalla on lapsia, niin tilanne muuttuu. Kyllä se nyt on jo ihan turvallisuusasia, että olennaisesti Annelin kämppää heikommassa järjestyksessä ja hygieniassa ei lapsia saa missään nimessä asuttaa.

Ehkä se ällöttää ilmaisu oli liian provosoiva. Ehkä.Kuolemannaakka kirjoitti:
Se aina ällöttää, kun puhutaan näistä uusista jutuista, muttei yhtään ällötä kertoilla täällä vaikka tytön osallistuneen murhaan, tai kerrata sadanteen kertaan, kuinka Auer lapsiaan raiskasi=) Jos vaikka sattuisivat lukemaan taas murhainfoa, niin ei pääsisi unohtumaan.
SE mikä oikeasti ällöttää, on se kaksinaamaisuus, miten näihin "todisteisiin" suhtaudutaan. Jokainen anti-annelisti hekumoisi ajatuksella päästä taivastelemaan, mitä kaikkea kamalaa se Anneli on tehnyt (siksihän te täällä palstalla olette), mutta "sattuneesta syystä" nyt on hyvä siunailla että onneksi (onneksi!!) kaikki todisteet on salaisia ja toivottavasti me ei ikuna niistä mitään kuulla! Hyihyi, anneli, hyi!
Tiedäks muuten, että puolustus haluaa lähettää LSH-"todisteet" ulkomaille oikeiden asiantuntijoiden arvioitavaksi? Alansa kansainvälisten huippujen, eikä suomalaisten itseoppineitten hihhuleitten. Se vaan maksaa rahaa, eikä sellaista yhdistystä saa Suomessa perustaa, joka keräisi rahaa ko. tarkoitukseen. Se on varmaankin anti-annelistien mielestä just oikein, koska ei tässä nyt enää mitään tutkimista tarvita, koska meillä on erehtymätön ja oikeamielinen poliisi, lääkäreistä puhumattakaan, ja kirkko, koti, isänmaa, ne hurraa-huudon multa saa!
Mutta... konstit on monet=) Saas kuule vielä nähdä...
Kuiduista tuli mieleeni eräs palstan helmistä, jonka olen, sen viisauden edessä mykistyneenä, tallettanut koneelleni:
Peikonlehti 22.9.2013:
Kuituja taisi olla usemmankin värisiä, mutta ruskeankirjavia tekokuituja eniten.
Omituisinta omasta mielestäni on, että kuituja löytyy esim. petivaatteista, mutta ei sängyssä nukkuneen AA:n T-paidasta.
Osaako tähän joku antaa selitystä? Itse olin bannattuna tuolloin, niin en päässyt vastaamaan.
Nyt olen aika pettynyt Naakan äskeisiin viesteihin (etenkin 10.40 lähettyyn). Hänen viestiensä haastavuus ja hyvä argumentointi on ollut eräs syy, että olen tätä murha.infoa seurannut ja jonkin verran kommentoinutkin. Ulvilakeissiä usein aika epävarmana.
Naakan viesteistä paistaa läpi turhautuneisuus.
Katsoin äsken hovin tiedotteen lsh-päätöksestä ja se oli ihan tanakka.
Katsoin myös murhakeissin 2013 julkisen selosteen ja se oli jo vähän hankalampi luettava. Mielestäni se kertoi kuitenkin enemmän Auerin syyllisyydestä kuin syyttömyydestä. Huppari on edelleenkin täysin arvoitus ja pimennossa.
En pidä tällä foorumilla tapahtuvasta "oikeudenkäynnistä", jossa amatöörit asettuvat ammattilaisten asemaan ja pitävät oikeutenaan asettua tuomion antajien asemaan.
En ole anti-annelisti, toivon vain, että Lahden murhan käsittely saadaan nopeasti päätökseen. LSH-asian käsittely on jo päättynyt. Jos sille jotain purkua esim. ulkomailta haetaan, niin siitä vaan.
Niistä kuiduista vielä - taisiko Auer mainita, että havaitsi hupparin ihohuokoset ja tummat vaatteet (ei mustat). Ruskeankirjavat kuidut voivat olla peräisin myös tummista vaatteista.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
No en minä ole väittänytkään, että Auer olis pannut vastaan. Vakka valitsee kantensa. Yleensä on yhteiset kasvatusmetodit, eikä toinen kauaa katsele kovia ylilyöntejä. Kun 10 vuotta yhdessä asutaan, on särmät yleensä hioutuneet ja yhteiset pelisäännöt kehitetty.jmit kirjoitti:Naakka,
Esitutkinnassa Auer kertoi, että Jukka S. Lahti saattoi rangaistukseksi ”seisottaa lapsia kylmässä suihkussa tai seisottaa heitä ulkona”. Anneli Auer vastasi, ettei hän pannut vastaan, kun hänen miehensä rankaisi lapsia näin.
Eli tietosi oli peräisin siis henkilöltä, joka ei ole syyllistynyt mihinkään vähääkään tuomittavaanSuosittelisin Naakka, että et uskoisi kaikkea mitä Anneli sinulle keksii syöttää. Auerin mittavasta tuomioista ja rikosnimikkeistä voi päätellä kuka on kaikella todennäköisyydellä henkilö, joka todellisuudessa on näitä suihkussa seisottamisia harrastanut.
Se vaan, ettei tämmöiset asiat liity MURHAAN millään lailla. Kyllä täällä kuule on yks ja toinen tälläkin palstalla läpsäissyt lapsiaan ja tehnyt paljon pahempiakin asioita, eikä ne silti ole mitään murhaajia. Todennäköisesti sinäkin olet pahempia asioita tehnyt. Et vaikuta yhtään miltään lempeältä isältä. Voi olla tietysti väärä käsitys, pelkästään kirjoitustesi pohjalta syntynyt. Sinä olet täällä ristiretkellä naisia vastaan, koska olet jotenkin heidän vuokseen traumatisoitunut. Mutta Anneli Auer ei ole sinun ongelmiisi syypää.
En minä ole tässä Auerista pyhimystä tekemässä, vaan ihmistä. Ärsyttää tämmöinen jeesustelu asioista, joita kirjoittajat itse tekevät taatusti elämässään.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Ihmeen hyvin ne lapset silti pärjäsi koulussa eikä kukaan kertonut, että olisi ollut edes likaiset vaatteet. Oikeasti sinä et tiedä Auerin perheen elämästä yhtään mitään. Olet ehkä nähnyt pari epäselvää etp-kuvaa, siinä sinun kosketuspintasi tähän tapaukseen. Puhut Jukan suulla, kun hän ei voi itse puhua eikä itseään puolustaa. Todennäköisesti Jukka oli arvomaailmaltaan aivan vastakohtasi, etkä puolustaisi häntä lainkaan, jos hän ei sattuisi olemaan kuollut=) Siksi tämä on kaksinaamaista.jmit kirjoitti:Naakka,
Käydään nyt vielä läpi korrelaatio ja kausaliteetti. Asunnon pysyväisluonteinen paskaisuus ja epäjärjestys korreloivat sen kanssa, että muutkin perheen asiat ovat retuperällä ja väkivaltaakin tuollaisessa perheessä esiintyy merkittävästi enemmän kuin perheissä joissa vallitsee järjestys. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että perheessä jossa vallitsee kaaos, niin äiti välttämättä tappaisi isää. Aika perusjuttuja, ihan turhaan sotket keskustelua sotkemalla näitä käsitteitä.
Kummisetäsi saa asua ihan millaisessa paskaläävässä haluaa, mutta jos paikalla on lapsia, niin tilanne muuttuu. Kyllä se nyt on jo ihan turvallisuusasia, että olennaisesti Annelin kämppää heikommassa järjestyksessä ja hygieniassa ei lapsia saa missään nimessä asuttaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Joo, olen turhautunut joskus, kun en jaksa semmosta jeesustelua ja syy-ja seuraussuhteiden tajuamattomuutta ja tämän keissin epäreiluutta. Tässä koneisto jyrää järjen, ja suuri osa kansasta vaan hurraa. Näen tämän esimerkkinä siitä, kuinka helppo ihmisiä on kusettaa ja kuinka ihminen hyväksyy mitä tahansa, kun se hänelle oikealla tavalla annostellaan. Ahdistukseni on siis huomattavasti laaja-alaisempaa, kuin pelkästään tämän jutun osalta. Mut kyllä se tästä vielä ehkä joskus iloksi muuttuu, ja eipä kai näitä kannattaisi liian vakavasti ottaa, kun en mitenkään juttuun edes liity. Toisilla on huonompi tuuri kuin toisilla. Itsellä on hyvä tuuri ollut tähän mennessä.silves kirjoitti:
Ehkä se ällöttää ilmaisu oli liian provosoiva. Ehkä.
Nyt olen aika pettynyt Naakan äskeisiin viesteihin (etenkin 10.40 lähettyyn). Hänen viestiensä haastavuus ja hyvä argumentointi on ollut eräs syy, että olen tätä murha.infoa seurannut ja jonkin verran kommentoinutkin. Ulvilakeissiä usein aika epävarmana.
Naakan viesteistä paistaa läpi turhautuneisuus.
Katsoin äsken hovin tiedotteen lsh-päätöksestä ja se oli ihan tanakka.
Katsoin myös murhakeissin 2013 julkisen selosteen ja se oli jo vähän hankalampi luettava. Mielestäni se kertoi kuitenkin enemmän Auerin syyllisyydestä kuin syyttömyydestä. Huppari on edelleenkin täysin arvoitus ja pimennossa.
En pidä tällä foorumilla tapahtuvasta "oikeudenkäynnistä", jossa amatöörit asettuvat ammattilaisten asemaan ja pitävät oikeutenaan asettua tuomion antajien asemaan.
En ole anti-annelisti, toivon vain, että Lahden murhan käsittely saadaan nopeasti päätökseen. LSH-asian käsittely on jo päättynyt. Jos sille jotain purkua esim. ulkomailta haetaan, niin siitä vaan.
Niistä kuiduista vielä - taisiko Auer mainita, että havaitsi hupparin ihohuokoset ja tummat vaatteet (ei mustat). Ruskeankirjavat kuidut voivat olla peräisin myös tummista vaatteista.
Pistän vielä tämän loistavan tiedeartikkelin, niin näette, miten saatte mut turhautumaan, ja voitte hommata mulle sitten bannin. Tuon oikean kirjoittamisen ei ole niin väliä, en itsekään oikein noita pilkkuja aina muista.
Loogisesti ajattelevia ihmisiä on helppo ärsyttää. Kun asioita ja
ongelmia lähestytään tunteen ja intuition pohjalta, raivo alkaa
nousta. Business Insider listasi, miten järkeilevän ihmisen saa
suuttumaan.
Loogisesti kaikkeen suhtautuvat ihmiset saattavat olla välillä
turhan hankalia. Verkkolehti Business Insider keräsi yhteen
asioita, jotka ärsyttävät heitä eniten.
Tunteet ja intuitio
Intuitiolle ja tunteille vallan antaminen on vaikea pala
järkeilijälle. Varsinkin päätösten tekemisen tai mielipiteen
muodostamisen yhteydessä.
Viittaaminen luontoon tai hämäriin tarkoitusperiin ilman
todisteita on myös vikatikki.
Tieteen opiskelijoita tunteva taiteilija kertoo loogisten
ystäviensä värisevän, kun puhutaan faktoista ilman tarkkaa
tietoa tiedon alkuperästä.
Ajatus "tiedä asioita oppimatta niitä tietoisesti", on
loogiselle ihmiselle vieras ja ärsyttävä.
Epätarkkuus ja väärät sitaatit
Syy-seuraussuhteiden liioittelu saa loogisen ihmisen
helposti kiehumaan. Vaikka kaksi asiaa tapahtuu samaan
aikaan, asioiden välillä ei välttämättä ole yhteyttä.
Jos yleistät omassa lähipiirissäsi usein tapahtuneita asioita
kaikkia koskeviksi yleisiksi ongelmiksi, saat järkeilijän
tuhahtamaan.
Ärsytystä herättää myös epätarkka sitaatti, tarkan termin käyttäminen
väärässä asiayhteydessä tai epäolennaisen tiedon esiin
nostaminen.
Mikäli haluat ärsyttää oikein kunnolla, siteeraa televisiossa tai
elokuvassa kuulemaasi pätevänä faktana myös tosielämää varten.
Jos väität Loch Nessin järven kätkevän jättiläisliskon, looginen
ihminen kuitenkin tyyntyy. Todisteita ei ole, puolesta eikä
vastaan.
Kirjoitusasut ja sähköpostietiketti kuntoon
Tarkka ihminen kiinnittää huomionsa pieniinkin asioihin.
Kieliopin sääntöjen soveltaminen saa loogisen henkilön
ärsyyntymään.
Kirjoittamisen on oltava hallussa, ja pilkkujen on löydyttävä
oikeilta paikoiltaan.
Asiallisten sähköpostitapojen unohtaminen saattaa myös
nostaa loogisen ihmisen karvat pystyyn. Loputtomat
sähköpostilistat ja typerät keskustelut kiehuttavat järkeilijää.
Loogisten ihmisten mielestä tyhmiä kysymyksiä on olemassa -
ja paljon.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11891
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Lasten kertomukset
Kumma juttu, mutta en nähnyt Annelin ja Jukan asunnosta otetuissa valokuvissa yhtään pölypalleroa. Näytti siltä, että lasten lelut oli kerätty omaan laatikkoonsa, kylpyhuone oli siisti, terassilla ei ollut ylimääräistä rojua jne. Takkahuone oli ymmärrettävästi sekaisin, koska siellä oli käyty murhaajan ja perheen isän välistä kamppailua.jmit kirjoitti:Kyllä se nyt on jo ihan turvallisuusasia, että olennaisesti Annelin kämppää heikommassa järjestyksessä ja hygieniassa ei lapsia saa missään nimessä asuttaa.
Lapset eivät pienestä epäjärjestyksestä piittaa, jos aikuiset ovat läsnä heidän elämässään. Meillä on lipaston päällä projektipinoja, kuten oli Annelilla ja Jukallakin. Uskon, että lapset ovat olleet Annelin ja Jukan ykkösprioriteetteja, kuten ovat meilläkin, vaikka emme mitään siivousfriikkejä olekaan. Todennäköisesti jmit tuomitsisi minulle elinkautisen, koska en ole tänä vuonna pessyt yhtään kotimme ikkunoista.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Minun kotini ikkunat pestiin tänä kesänä ekan kerran neljään vuoteen. Ulkoa päin. En pessyt itse.Pieni liekki kirjoitti: Todennäköisesti jmit tuomitsisi minulle elinkautisen, koska en ole tänä vuonna pessyt yhtään kotimme ikkunoista.
Olen vallan paha ihminen, mutta onneksi ei ole lapsia tämän kauheuden keskellä. Itsehän minä niistä ikkunoista katselen ja kärsin, jos kärsin. Mitä se muille kuuluu, onko ikkunani puhtaat vai likaiset?? Minussa on paljon muita hyviä puolia=))