https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014080118536243
Silminnäkijä: Oulussa iso poliisioperaatio
Perjantai 01.08.2014 klo 22:37 (muokattu 01.08.2014 klo 22:50)
Oulun Maikkulassa on parhaillaan käynnissä poliisioperaatio.
Poliisi on eristänyt alueen Oulun Maikkulassa. LUKIJAN KUVA
Silminnäkijän mukaan paikalla on 4-5 poliisin yksikköä, yksi paloauto ja kaksi ambulanssia.
– Poliisilla oli vielä aseita käsissä, silminnäkijä kertoo.
Oulun poliisi vahvistaa operaation, mutta ei toistaiseksi kerro tapauksesta muuta. Asiasta tiedotetaan myöhemmin
Mitähän tällä kertaa..?
Kuva lisätty, otsikkoa muutettu
-NILS-
Oulun Maikkulassa perittiin väkivaltaisesti velkaa
-
johnny rebel
Re: Oulun Maikkulassa perittiin väkivaltaisesti velkaa
Oulussa suuri poliisioperaatio: Miestä ammuttiin yksityisasunnossa
1.8.2014 22:20, Päivitetty 2.8.2014 1:26
Oulun Maikkulassa sijaitsevassa yksityisasunnossa ammuskeltiin perjantai-iltana.
Poliisi kertoo, että miestä sumutettiin kaasulla ja ammuttiin käsiaseella Oulun Maikkulassa. Välikohtaus tapahtui Puohitien päässä olevassa kerrostaloasunnossa.
Asunnosta poistui kaksi miestä ase mukanaan. Havaintojen mukaan he nousivat Aittatiellä punaiseen Toyota Celica -henkilöautoon ja poistuivat paikalta kevyen liikenteen väyliä pitkin.
Poliisi etsi autoa Maikkulasta ja sai sivulliselta ilmoituksen tuntomerkkeihin sopineesta autosta. Ajoneuvon läheisyydessä olleet kaksi miestä ehtivät lähteä pakoon ennen kuin poliisi pääsi heidän luokseen. Auto pakeni kovalla nopeudella Maikkulasta Kainuuntielle.
Toinen miehistä jäi kesken kovavauhtisen pakomatkan pois kyydistä, jolloin poliisit ottivat hänet kiinni. Toisen miehen jäljille poliisit pääsivät löytäessään pakoauton hylättynä tienvarresta. Poliisikoiran avulla suoritetuissa etsinnöissä ajoneuvon kuljettaja löytyi maastosta Oulun itäpuolelta. Poliisin mukaan molemmat etsityistä miehistä ovat tällä hetkellä kiinniotettuina.
Puohitiellä perjantai-iltana käynyt valokuvaaja Ville Honkonen kertoi IS:lle, että alueella oli ammuskelun jälkeen ainakin neljä poliisiautoa sekä yksi ambulanssi. Hänen mukaansa poliisi pysäytteli alueella ajaneita autoja ammuskelijoiden etsintöjen yhteydessä.
- Kerrostalon rappukäytävän edessä seisoo luotiliivein ja asein varustautuneet poliisit. Rappukäytävään ei pääse tällä hetkellä kukaan, Honkonen kertoi tapahtumien keskipisteestä.
Lauantain vastaisena yönä poliisi tiedotti, että kaasulla sumutettu ja käsiaseella ammuttu uhri selvisi tilanteesta verrattain vähäisin vammoin. Hänen saamansa vammat eivät poliisin mukaan ole vakavia, eikä hänellä ole hengenvaaraa.
Poliisi jakoi auliisti kiitosta myös silminnäkijähavaintoja ilmoittaneille sivullisille. Viranomaisten mukaan tapauksesta saadut lukuisat ilmoitukset edesauttoivat tekijöiden nopeaa kiinniottoa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000789294.html
Linkki lisätty, uutista täydennetty

Re: Oulun Maikkulassa suuri poliisioperaatio 2014
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ma ... aa/671287/
KOTIMAA 4.8.2014 12:46
Maikkulan ampumisessa käytettiin kuula-asetta, taustalla velanperintää
Poliisi on saanut tarkennettua tapahtumien kulkua perjantai-iltana sattuneessa ampumatapauksessa Maikkulassa.
Alkutietojen mukaan miestä oli ammuttu kaasulla ja käsiaseella yksityisasunnossa.
Tutkinnassa selvisi, että miestä olikin ammuttu kaasukäyttöisellä kuula-aseella.
Rikoskomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista kertoo, että välikohtauksen taustalla oli aikuisten miesten keskinäinen välienselvittely, johon liittyi muun muassa velkojen perintää.
Poliisin mukaan asunnossa oli tapahtumahetkellä tekijöiden ja uhrin lisäksi muitakin ihmisiä.
Uhrille ei tullut kuula-aseesta vakavia vammoja.
Epäillyt päästetty vapaaksi
Poliisi otti perjantai-iltana kiinni kaksi tekijää takaa-ajon jälkeen. Toisen miehen epäillään olleen tekohetkellä huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Poliisi epäilee miehiä yhteensä 12 eri rikoksesta. Nimikkeissä on mukana useita liikennerikkomuksia, mukaan lukien törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Miehiä epäillään myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelystä.
Kuula-aseen osalta miehiä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Tekijät eivät ole enää kiinniotettuina, eikä heitä esitetä vangittaviksi.
Perjantai-iltaiseen operaatioon osallistui useita poliisipartioita ja ensihoidon yksikköjä. Kiiskisen mukaan poliisi oli varautunut siihen, että miesten käytössä olisi ollut oikea ampuma-ase.

Roadkill, Roadkill
Jeffrey Used To Bring Home
Roadkill, Roadkill
Young Jeffrey Loved To Play With
Roadkill, Roadkill, Roadkill
Jeffrey Bleached The Bones Of
Roadkill, Roadkill
Jeffrey Used To Bring Home
Roadkill, Roadkill
Young Jeffrey Loved To Play With
Roadkill, Roadkill, Roadkill
Jeffrey Bleached The Bones Of
Roadkill, Roadkill