Tämän tapauksen rajaaminen tiettyyn osastoon - olkoot se sitten Henkirikokset kotimaa tai Muut rikokset, on vaikeaa. Olkoon nyt täällä "muissa rikoksissa", mutta en kuitenkaan laittanut sitä "promillet paukkuu" -osioon teon luonteen ja sen aikoinaan saaman julkisuuden johdosta.
Maaliskuussa 1996 ajoi 44-vuotias jyväskyläläinen yrittäjä Petäjävedellä 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen päälle. Tytöt saivat surmansa välittömästi. Lapset olivat isänsä kanssa päiväkävelyllä. Päälleajaja oli 1,73 promillen humalassa.
Jyväskylän käräjäoikeudessa kesäkuussa 1996 tuomittiin Jari Keurulainen kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus hylkäsi lasten vanhemoien kärsimyksistään esittämän korvausvaatimuksen.
Vaasan hovioikeus korotti joulukuussa 1996 tuomion kolmeen vuoteen vankeutta. Lisäksi Keurulainen tuomittiin maksamaan isälle tämän kärsimyksistä 100 000 markkaa. Hovioikeus katsoi, että isä joutui törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenteen vaarantamisen johdosta itsekin välittömään hengen ja terveyden vaaraan. Oli vain sattumaa, ettei hän itsekin loukkaantunut. Lasten äidin korvausvaatimukset hovioikeus hylkäsi.
KKO käsitteli asian kesäkuussa 1998 ja piti voimassa hovioikeuden tuomion. KKO myös katsoi, että Keurulainen aiheutti psyykkisen vamman isälle, joka joutui vierestä katsomaan kahden lapsensa kuolemaa.
Tyttöjen äidille korvauksia ei herunut. Hän oli turman sattuessa kotona perheen kuopuksen kanssa.
Lähdeaineisto HS arkisto
Tästä tapauksesta oli aikoinaan muistaakseni joko Avussa tai Seurassa muutaman sivun artikkeli.
Rattijuoppoja on aina vaan liikenteessä ja moni ei sitä pidä edes rikoksena. "Ei tää sulle vittu kuulu ja mä ajan kuule kännissä ihan yhtä hyvin kun selvänäkin, joten mee vittuun siitä moralisoimasta tai sut hakataan". Näin sanottiin eräälle joka uskalsi puuttua päihtyneen ajamiseen.
Rattijuoppo ajoi päälle - kaksi lasta kuoli
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Rattijuoppo ajoi päälle - kaksi lasta kuoli
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Näitä rattijuoppojen aiheuttamia kolareita ja yliajoja tuntuu tapahtuvan nykypäivänä koko ajan. Ja tuomiot niistä on mitättömiä vahinkoihin nähden.
Irlannissa on käytössä niin sanottu piste systeemi eli jos ajat kännissä niin saat kymmenen pistettä ajokorttiin ja 12 pisteestä lähtee kortti eli täällä noita rattijuoppoja näkee ihan pilvin pimein. Monet ihmiset varsinkin maaseudulla menee omalla autolla pubiin ja ottaa tukevan kännin ja sitten illaalla omalla autolla takaisin kotiin.
Jokelan ammuskelun jälkeen aselaki tiukennettiin heti mutta rattijuopot tappaa varmasti enemmän ihmisiä vuosittain Suomessa kuin aseet, silti ei lakia tiukenneta. Tuntuu hullulta!!!

Re: Rattijuoppo ajoi päälle - kaksi lasta kuoli
Samoin monet eivät pidä ylinopeuksia rikoksena. Käsittämätöntä!Doctor Lecter kirjoitti: Rattijuoppoja on aina vaan liikenteessä ja moni ei sitä pidä edes rikoksena.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Näinpä, valitettavasti.
Ja lisäksi rattijuoppo harvoin ajelee kännissä vain kerran, vaan se on enemmänkin jokaviikkoinen harrastus
. Jos oma auto romuttuu tieltä suistuttaessa, niin eikun kaverin autoa lainaamaan. Ja usein vielä hyvällä menestyksellä.
Tuttavani entinen mies ajelee joka viikko kännissä tai aineissa. On ajanut monet kerrat tieltä, vielä ei ole loukannut kuin itseään. Kerran oli jopa oma poika kyydissä, kun veti pellolle. Entinen anoppi kun soitti poliisit perään, niin tämähän riemastui ja kävi yöllä anopin oven takana vannomassa kotoa, kun häntä NIIN väärin on kohdeltu.
Tää aloittajan juttu on tosi surullinen. Ja tuomio olematon siihen nähden, että aiheutti kuitenkin kahden ihmisen kuoleman ajelullaan. Oisko mahtanut kummempaa saada, vaikka olisi selvinpäin vahingossa lasten päälle ajanut....
Mikäköhän ois ratkaisu näihin....
Pidemmät tuomiot? Useinhan sitä lähtee vaan kortti ja sehän nyt ei tiettävästi ajamista paljon estä
.
Auton takavarikointi?
Tuo voisi vähentää ainakin kaverien auton lainaamista.
Ja lisäksi rattijuoppo harvoin ajelee kännissä vain kerran, vaan se on enemmänkin jokaviikkoinen harrastus
Tuttavani entinen mies ajelee joka viikko kännissä tai aineissa. On ajanut monet kerrat tieltä, vielä ei ole loukannut kuin itseään. Kerran oli jopa oma poika kyydissä, kun veti pellolle. Entinen anoppi kun soitti poliisit perään, niin tämähän riemastui ja kävi yöllä anopin oven takana vannomassa kotoa, kun häntä NIIN väärin on kohdeltu.
Tää aloittajan juttu on tosi surullinen. Ja tuomio olematon siihen nähden, että aiheutti kuitenkin kahden ihmisen kuoleman ajelullaan. Oisko mahtanut kummempaa saada, vaikka olisi selvinpäin vahingossa lasten päälle ajanut....
Mikäköhän ois ratkaisu näihin....
Pidemmät tuomiot? Useinhan sitä lähtee vaan kortti ja sehän nyt ei tiettävästi ajamista paljon estä
Auton takavarikointi?
Tuo voisi vähentää ainakin kaverien auton lainaamista.
-
Patricia C. Itämaa
- Javier Pena
- Viestit: 1863
- Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am
Re: Rattijuoppo ajoi päälle - kaksi lasta kuoli
Että pistää vihaksi tuollaiset ihmiset.Eka tuomiokin aivan törkeä lepsu,onneksi kohosi hovissa. Mutta onkohan uhrit saaneet rahoja koskaan. Miten äiti voidaan jätää ilman korvausta,järkyttävää touhua.Doctor Lecter kirjoitti:
Maaliskuussa 1996 ajoi 44-vuotias jyväskyläläinen yrittäjä Petäjävedellä 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen päälle. Tytöt saivat surmansa välittömästi. Lapset olivat isänsä kanssa päiväkävelyllä. Päälleajaja oli 1,73 promillen humalassa.
Jyväskylän käräjäoikeudessa kesäkuussa 1996 tuomittiin Jari Keurulainen kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus hylkäsi lasten vanhemoien kärsimyksistään esittämän korvausvaatimuksen.
Vaasan hovioikeus korotti joulukuussa 1996 tuomion kolmeen vuoteen vankeutta. Lisäksi Keurulainen tuomittiin maksamaan isälle tämän kärsimyksistä 100 000 markkaa. Hovioikeus katsoi, että isä joutui törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenteen vaarantamisen johdosta itsekin välittömään hengen ja terveyden vaaraan. Oli vain sattumaa, ettei hän itsekin loukkaantunut. Lasten äidin korvausvaatimukset hovioikeus hylkäsi.
KKO käsitteli asian kesäkuussa 1998 ja piti voimassa hovioikeuden tuomion. KKO myös katsoi, että Keurulainen aiheutti psyykkisen vamman isälle, joka joutui vierestä katsomaan kahden lapsensa kuolemaa.
Tyttöjen äidille korvauksia ei herunut. Hän oli turman sattuessa kotona perheen kuopuksen kanssa.
Lähdeaineisto HS arkisto
Totuus on tarua ihmeellisempää
Tapaus oli yksi Kylliä eniten järkyttäneistä. Jossain vaiheessa vanhemmat (isä) keräsi nimiä listaan, jolla vaadittiin muutoksia rattijuopumusrikoksia koskevaan lakiin. Onko kellään tietoa, mahtoiko minkäänlaista muutosta tapahtua?
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...
Liikennevahinkolautakunnan normit ja ohjeet kertovat seuraavaa:
http://www.liikennevahinkolautakunta.fi ... asp?id=505LÄHEISEN OIKEUS KORVAUKSEEN HENKISESTÄ KÄRSIMYKSESTÄ (VahL 5:4 a §)
Korvauksen edellytykset
Korvausta henkisestä kärsimyksestä harkittaessa on selvitettävä seuraavat yleiset ja erityiset edellytykset. Molempien yleisten edellytysten täyttyminen on ehdoton edellytys korvaukselle:
Yleiset edellytykset
a) Korvauksen hakija on ollut lain tarkoittamassa läheisessä suhteessa surmansa saaneeseen. Laissa lueteltuja omaisia ovat surmansa saaneen vanhemmat, lapset sekä aviopuoliso. Näihin rinnastettaviksi erityisen läheisiksi henkilöiksi voidaan tapauskohtaisesti katsoa esim. avopuoliso, kasvattilapset ja kasvattivanhemmat. Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 950/2001 tarkoittaman parisuhteen osapuoli rinnastetaan puolisoon. Laki rekisteröidystä parisuhteesta tuli voimaan 1.3.2002.
b) Kuolema on aiheutettu tahallisella tai törkeän tuottamuksellisella teolla. Rikosnimikkeellä sinänsä ei ole merkitystä korvausvastuuta ajatellen. Ratkaisevaa on se, onko itse kuoleman aiheuttanutta tekoa pidettävänä törkeän huolimattomana tai tahallisena.
Erityiset edellytykset
Mikäli molemmat yleiset edellytykset täyttyvät, on korvauksen suorittamista harkittaessa otettava huomioon seuraavat erityiset edellytykset:
a) Kuinka läheisessä suhteessa surmansa saanut ja korvausta hakenut ovat olleet: esimerkiksi ovatko he asuneet yhdessä tai onko heidän välillään ollut tosiasiallinen yhteenkuuluvuus- tai riippuvuussuhde.
b) Teon laatu: onko tekotapa ollut esimerkiksi poikkeuksellisen raaka ja uhrin ihmisarvoa alentava tai onko käytetty pitkäaikaista väkivaltaa.
c) Muut olosuhteet: esimerkiksi korvauksen hakijan läsnäolo surmahetkellä.
Korvausta maksetaan, mikäli se erityisissä edellytyksissä mainittujen seikkojen perusteella tehdyn kokonaisharkinnan jälkeen harkitaan kohtuulliseksi.
Korvauksen määrä harkitaan tapauskohtaisesti. Hallituksen esityksen (116/1998) mukaan korvausmäärän ei tulisi ylittää kivusta ja särystä vakiintuneesti maksettujen korvausten enimmäismääriä.
VahL 5:4 a §:n mukaan läheiselle kärsimyksestä maksettavalla korvauksella on tarkoitettu katettavaksi myös asiantuntija-avun, yleensä terveydenhuollon ammattihenkilön käyttämisestä aiheutuneita kuluja ja ansiotyöstä poissaolosta aiheutuvaa ansion menetystä. Koska mainitut vahingot nyttemmin tulevat korvattaviksi myös 5:4 b §:n nojalla, on tämä mahdollinen korvaus otettava huomioon määrättäessä korvausta kärsimyksestä.
Ohjeen soveltaminen
Ohjetta on sovellettava 1.2.1999 tai sen jälkeen sattuneisiin liikennevahinkoihin. Rekisteröityä parisuhdetta koskevalta osin ohje soveltuu 1.3.2002 tai sen jälkeen sattuneisiin liikennevahinkoihin.
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
and I can see you in the dark