Xerxes kirjoitti:Eihän tarkalleen tiedetä mitä siellä tapahtui, mutta se mitä tapahtui on tarpeeksi vakavaa, että jo sillä perusteella muistiaukko on täysin mahdollinen. Misri koettaa kuvitella siihen muita syitä. Ei siihen tarvita muita syitä. Ollut tilanne hyvin riittää. Sitä paitsi tätä potilasta oli hakattu päähän ja muistamattomuus voi johtua myös siitä. Se on hyvin mahdollista myös. Nämä mainitut syyt riittävät muistiaukon syntymiseen. Onko Misri eri mieltä?
Jos puhutaan kengistä, niin kenkien tutkimus ei kertonut syyllistä. Tämähän oli lopputulos käräjäoikeudessa. Eikä valituksen aihetta löytynyt.
No se oli käräjäoikeuden näkemys, jotenkin tämä juttu oli klaarattava läpi, että sen pystyi järkevästi myöskin perustelemaan. Roisketutkimuksen tutkinnallinen totuus kertoi kuitenkin sen, että kengät ovat olleet surmaajan jaloissa, kun Mäen roiskeet ovat niiden pintaan tulleet. Ja surmaajan on pitänyt olla sijoittuneena kohteeseensa nähden siten, että roiskeet ovat voineet osua kenkien päälle. Ja sellainen sijoittuminen NGn oikeanjalan kengälle löytyi teltan void-kuvion verettömästä jäljestä.
Täällä menee traumat ja psyyket hieman sekaisin. Ihmisen psyyke kykenee sulkemaan asioita mielestään pois, jos ne tuottaa esim. liian suurta häpeää, kuten Lauerma on todennut. Eli psyyke suojelee ihmistä sellaisilta asioilta, joita ihmisen mieli ei muuten kestäisi. Tietenkään tämä psyyken antama suoja, ei ole täysin varma. Joten niitä heräämisiä todellisuuteen välillä tulee, niitä epämiellyttäviä mieleen palaavia ikäviä asioita voi yrittää torjua vaikka kossun voimalla. Ja jos sekään ei tehoa, niin ihminen voi ulkoistaa näitä ikäviä asioita, ja syyttää muita omista pahoista teoistaan. Ja näin toimien ihminen voi kehittää itselleen kokonaan uuden persoonallisuustason, jonka kanssa voi elää sopusoinnussa omaa elämäänsä. Tietysti sellainen elämä ei ole sitä täyttä elämää, vaan se on eräänlaista varjoelämää, elämää oman persoonansa varjossa.
Trauma toimii taas toisipäin, ihminen ei saa kokemaansa järkyttävää asiaa mielestään pois, vaan se on läsnä ajatuksissa yötä päivää. Ja traumatisoinutta ihmistä ei saamillään keinolla plaamaan tapahtumapaikalle takaisin, jossa ne kauhukuvat ovat syntyneet.