Kyseessä lienee nyt se ykkösepäilty? Hän on eri henkilö kuin Koiviston mies. Hänestä on julkaistu lehtiartikkeli, jossa kertoo mm. lopettaneensa talkkarin hommat, kun asiakkaiden vaatimukset kasvoivat liian suuriksi. Työskentelee tällä hetkellä kaupungin hommissa.Pieni liekki kirjoitti:Olen tässä kovasti pohdiskellut, voisiko oma pääepäiltyni olla sama henkilö kuin "Koiviston huppumies". Molemmat ovat ainakin saaneet lopputilin Outokummusta vuonna 2003.
Oma epäiltyni on kestävyysurheilija, jonka voisi olettaa säännöllisesti käyvän esimerkiksi fysioterapeutilla huollattamassa/hoidattamassa kroppaansa.
Epäiltyni on perustanut isännöintiin ja kiinteistönhoitoon keskittyvän yrityksen keväällä 2006, jonka puitteissa hän on toiminut talonmiehenä. Koivisto on puolestaan tarjonnut huppumiehelleen pientä remonttia tehtäväksi autotallissaan kesällä 2006.
Kaivelin netin uumenista epäillylleni kaksi puhelinnumeroa, mutta kumpikaan niistä ei ollut enää käytössä, kun tänään yritin niihin soittaa. Eipä taida tuon koti- ja mökkitalkkarin palveluksia olla helposti saatavilla, kun ei henkilöä pysty tavoittamaan. Myöskään Fonecta Finderista ei epäiltyni yhteystietoja löydy.
"Koiviston huppumies"
-
peltirumpu
- Adrian Monk
- Viestit: 2876
- Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am
Re: "Koiviston huppumies"
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: "Koiviston huppumies"
Urheilija on se "Auerin ykkösepäilty", ei siis "Koiviston huppumies".Pieni liekki kirjoitti:Olen tässä kovasti pohdiskellut, voisiko oma pääepäiltyni olla sama henkilö kuin "Koiviston huppumies". Molemmat ovat ainakin saaneet lopputilin Outokummusta vuonna 2003.
Oma epäiltyni on kestävyysurheilija, jonka voisi olettaa säännöllisesti käyvän esimerkiksi fysioterapeutilla huollattamassa/hoidattamassa kroppaansa.
Epäiltyni on perustanut isännöintiin ja kiinteistönhoitoon keskittyvän yrityksen keväällä 2006, jonka puitteissa hän on toiminut talonmiehenä. Koivisto on puolestaan tarjonnut huppumiehelleen pientä remonttia tehtäväksi autotallissaan kesällä 2006.
Uusimmassa Alibissa on hänestä jonkun verran tietoja. En viitsi täällä hänestä enempiä kertoa, koska ei ole epäiltynä nyt.
Auerin puolustuksen uusi selvityspyyntö siitä, kävikö Lahti Turussa paria viikoa ennen murhaa (vai viikkoa, en nyt muista ulkoa), liittyy tähän mieheen. On mahdollista, että Lahti ja tämä urheilija tapasivat tuolloin sattumalta Turussa, ja tästä olisi tullut jonkinlainen lisämotiivi murhaan ja linkki miesten välille. Mies on itse kieltänyt edes tunteneensa Lahtea ulkonäöltä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

mikaelk
Re: "Koiviston huppumies"
^^Mitä tätä Koiviston hupparia vielä jauhetaan kun koko juttu osoittautui kusetukseksi?
-
pystykorvat
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 138
- Liittynyt: To Marras 21, 2013 5:41 pm
Re: "Koiviston huppumies"
Minä ainakin uskon enemmän kyseiseen tohtoriin kuin hänen "potilaaseensa". Uskokoot muut mihin haluavat.
Re: "Koiviston huppumies"
Tietääkö kukaan, asuuko kukaan noista epäillyistä talossa, jossa oli murhan aikaan heinäseipäistä tehty aita tontin ympärillä?
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
Re: "Koiviston huppumies"
Ohops, onko sellainen aita jollain ollut ? Mielenkiintoista olisi tietää tuosta enemmän..
Seurassa oli tosiaan kertomus, kommentoin mitä ajatuksia se herätti.
Ensimmäinen ajatus tuli, että kertomuksessa ei ole piirteitä jotka olisi epäuskottavia.Noiden asioiden perusteella minäkin olisin ilmoituksen tehnyt.
Hyvä kun se julkaistiin.
Se että nainen ilmaisi tietonsa siinä vaiheessa kun näyttelijä oli keskipisteessä, tämä ilmoitus ei herättänyt poliisia tarpeeksi.
Oli syyllinen tai ei, puheet olivat sitä luokkaa että tutkia olisi pitänyt.

Myös selvännäkijä yritti ratkoa Ulvilan murhaa - näin siinä kävi
http://www.iltalehti.fi/iltvleffat/2014 ... 5_a9.shtml

Nebukadnessar
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 256
- Liittynyt: Ti Heinä 08, 2014 10:20 am
Re: "Koiviston huppumies"
Alkaako taraa jo kyllästyttään, anteeksi siis frankieta.Frankie kirjoitti:Myös selvännäkijä yritti ratkoa Ulvilan murhaa - näin siinä kävi
http://www.iltalehti.fi/iltvleffat/2014 ... 5_a9.shtml
Hieno sulla oli se kuvalinkki, joka kumma kyllä vei taran jakopostuumiin, kaksoisnicceilyäkö?
Eihän nyt toki, eihän tara niin tee.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: "Koiviston huppumies"
Myöhemmin vuonna 2007 ulvilalainen Pirjo Koivisto kertoi poliisille muiden tietojensa lisäksi, mitä oli kuullut tuosta murhayötä seuraavana aamuna nähdystä sorkkarautaa muistuttavasta rautaesineestä. Tiedon vastaanottanut poliisimies Tapio Santaoja oli tähän todennut, että poliisille oli ilmoitettu kyseisestä havainnosta ja että he olivat ottaneet tuon välineen talteen. Koivistolle Santaoja oli kertonut myös, että naapurissa oli joku rouva juuri synnyttänyt eivätkä he siksi viitsineet mennä häiritsemään yöllä ja kysymään, oliko tuo vempain heidän.
Lisäisiköhän Koiviston tarinan uskottavuutta se, mikäli paljastuisi, että ko. väitetyn sorkkaraudan löytöpaikan (neljän postilaatikon ryhmä Pääskyntiellä) taloissa olisi tosiaan 2006 syntynyt vauva? Olisihan se aikamoinen yhteensattuma täysin keksityssä tarinassa? Eikö vaan?
Lisäisiköhän Koiviston tarinan uskottavuutta se, mikäli paljastuisi, että ko. väitetyn sorkkaraudan löytöpaikan (neljän postilaatikon ryhmä Pääskyntiellä) taloissa olisi tosiaan 2006 syntynyt vauva? Olisihan se aikamoinen yhteensattuma täysin keksityssä tarinassa? Eikö vaan?
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: "Koiviston huppumies"
Niskasaari valottaa Koiviston tarinaa ja tarinan käsittelyä...
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/191
Hallussani olevissa terapeutin aikaisemmissa kirjeissä ja sähköpostiviestissä hän kertoo johdonmukaisesti oleellisesti toisin, kuin syyttäjät väittävät. Hän on kirjoittanut: "Myöhemmin ilmoitin puhelimitse Santaojalle, että Pääskyntiellä asuva naisasiakkaani (---) kertoi, että sorkkarautaa muistuttava esine oli nähty Pääskyntien postilaatikoiden takana nurmella aikaisin murha-aamuna. Santaoja kertoi minulle, että poliisi on tietoinen havainnosta ja poliisi on ottanut esineen talteen. Santaoja kertoi minulle, ettei poliisi halunnut mennä häiritsemään naapureita ja kyselemään kenelle rautaesine kuului ---"
Terapeutti antoi tämän naisen nimen ja pyysi poliisia kuulemaan hänet todistajana. Syyttäjät ja poliisi kieltäytyivät.
Kulmala ja Pajula siis väittävät terapeutin kertoneen sorkkaraudasta omana havaintonaan. Terapeutti on kuitenkin tässä kohden tunnollisesti painottanut kertovansa toisen käden tietoa, ja kehottanut poliisia kuulemaan alkuperäistä tietolähdettä, mihin syyttäjät eivät ole suostuneet. Näyttäisi siis siltä, että ne ovat kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmala ja Paula Pajula, jotka valehtelevat.
Asia on tietysti tarkistettavissa lisätutkintapöytäkirjasta, joka sisältää terapeutin ja epäillyn kuulustelut. Pöytäkirja tuli julkiseksi kun syyttäjät päättivät olla syyttämättä, ja Porin poliisiasemalta luvattiin lähettää se ripeästi. Seuraavaksi tuli kuitenkin puhelinsoitto, jossa kerrottiin tutkinnanjohtaja Erik Salonsaaren määränneen pöytäkirjan salaiseksi. Päätöstä perusteluineen poliisi ei kuitenkaan ole toistaiseksi suostunut toimittamaan.
Koivistoa on syytetty nyt vanhasta salassapitorikoksesta=)
Rikosnimike muuttui
Heti rikosilmoituksen jättämisen jälkeen poliisi alkoi vaatia terapeuttia kuulusteluun, joka toteutui 1.9. Terapeutti kertoo, että häntä kuultiinkin salassapitorikoksesta. Noin vuotta aikaisemmin oli fysioterapeutin potilastietoja joutunut roskikseen, josta joku oli niitä kaivellut ja poliisille kantanut. Terapeutti oli sairas, ja kun asiakastiloja piti tyhjentää, hänen puolisonsa heitti vahingossa potilastietoja menemään. Fysioterapeutin mukaan niissä ei ollut mitään arkaluontoisia tietoja ja voinee uskoa, ettei papereissa selkäkipuja kummallisempia asioita ole käsitelty. Tapaus oli jo vanha, eikä poliisi ollut viitsinyt siitä aiemmin juttua tehdä. Terapeutin mukaan kuulustelussa ei kyselty mistään muusta kuin roskispapereista.
Mihin katosivat ne perusteet, joihin syyttäjä Kulmala on toimittajille väittänyt hänen ja Paula Pajulan tutkintapyyntönsä nojanneen? Mihin katosivat väärä ilmianto ja perätön lausuma viranomaismenettelyssä?
Nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella tapahtumain kulku näyttää seuraavalta.
Kun terapeutti lisätutkinnassa kertoi havaintonsa murhan tunnustaneesta asiakkaastaan, syyttäjät päättivät mustamaalata puolustuksen uuden todistajan. Poliisi kaivoi näppärästi esille vanhan ilmoituksen roskikseen joutuneista papereista, joista kukaan ei ollut siihen asti piitannut.
Koska roskispaperit eivät millään tavalla horjuta todistajan luotettavuutta mitä tulee hänen asiakkaansa tunnustuksiin, syyttäjä Kalle Kulmala valehteli toimittajille, antaen ymmärtää terapeutin puhuneen perättömiä esitutkinnassa, todistajan asemassa.

^^Voi luoja tuota ylläolevaa mitä Naakka kirjoittaa / lainaa. Eikö nyt joku lehti jo tarttuisi näihin käsittämättömiin käänteisiin mitä tässä Koiviston asiassakin on? Jo se että Kulmala ja Pajula saa hösätä tässä kaalimaan vartijoina tuntuu täysin käsittämättömältä. Pekka Lehto tekemään dokkaria nro 2.
-
peltirumpu
- Adrian Monk
- Viestit: 2876
- Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am
Re: "Koiviston huppumies"
^tätä kannattaa nyt pitää keskustelussa.
Niskasaarelta jälleen oivallinen kirjoitus ja selkeä osoitus syyttäjien tekemistä rikkomuksista ja valehtelusta. Niskasaari unohti mainita kirjoituksessaan vielä yhden syyttäjien valheen. Iltalehden artikkelin mukaan he kertoivat, ettei epäillyllä ollut mitää yhteyksiä Jukka Lahteen. Tämähän on myös täyttä puppua. Epäilty on työskennellyt Luvatalla ja tullut sieltä irtisanotuksi.
Ja vielä vain riittää syyttäjien valheisiin uskovia. Lujassa on viranomaisten pelko tässä maassa.
Täältä koko juttu: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/191
Nyt jokainen miettiköön, mikä panee syyttäjät valehtelemaan ja uhkailemaan puolustuksen todistajaa. Jos et keksi vastausta, et ole kärryillä juonessa. Ulvilan surmassa ei ole enää vuosikausiin etsitty oikeaa murhaajaa. Kyseessä on vain syyttäjien ja muutaman poliisin kyseenalainen arvovalta ja pelko sen menettämisestä. Monen mielestä pelko on täysin aiheeton

haulinippu
- Frank Drebin
- Viestit: 387
- Liittynyt: Pe Elo 01, 2014 9:03 am
Re: "Koiviston huppumies"
No nyt kaikki miettimään mikä saa suomen viranomaiset uhraamaan virkansa,tulevaisuutensa ja vapautensa saadakseen yksi ihminen vankilaan.Pitää olla vähän H......N hyvä syy
Re: "Koiviston huppumies"
No se on ihan selvä, että murhaajaa ei sen jälkeen etsitä, kun syyllinen on selvitetty ja odottelee tuomiotaan.
Sen sijaan niin paljon annumamma sotki ja lavasti, että ainakin minä pidin mahdollisena, että hänellä oli apuri.
Ei sitten kuitenkaan tainnut olla kovin ulkopuolinen apurikaan.
Sen sijaan niin paljon annumamma sotki ja lavasti, että ainakin minä pidin mahdollisena, että hänellä oli apuri.
Ei sitten kuitenkaan tainnut olla kovin ulkopuolinen apurikaan.
Re: "Koiviston huppumies"
Juuri tuota juttua ajoin takaa tuolla heinäseiväsaidalla. Selvänäkijät näkevät asiat joskus vähän viitteellisesti, joten kyse saattoi olla hyvinkin aidasta, eikä mistään heinäseiväsryppäästä pellolla niinkuin poliisi oletti.Frankie kirjoitti:Myös selvännäkijä yritti ratkoa Ulvilan murhaa - näin siinä kävi