Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämä uutinen kuuluisi (myös) johonkin toiseen osioon, mm. gallupiin, jossa on osio "Naisille kovemmat tuomiot", mutta sitä ei juuri kukaan lue, joten parempi täällä, missä on lukijoitakin:

Vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen: "Naisvankeja pitää suojella"

"Vankeutta määrätään, jotta me saisimme kostomme", sanoo vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Koston ohessa hän yrittää auttaa.

Vanajan vankilan naisosaston palvelutiskiä sanotaan itkumuuriksi. Sitä vasten ovat Kaisa Tammi-Moilasen nähden nyyhkyttäneet kymmenet kovanaamat. Naarmuista näkee, että välillä tiskiä myös raavitaan ja paukutetaan.

"Se on hyvä", vankilanjohtaja sanoo.

"Tunteiden näyttäminen ei kuulu vankilakoodistoon, siihen eivät osaa suhtautua miesvangit eikä henkilökunta. Mutta me osaamme."

Naisvangeilla on paha maine. Kun Kaisa aloitti työt Katajanokan vankilassa, hänelle kerrottiin, että naiset tappelevat ja kiroilevat enemmän kuin miehet, valittavat ja ovat hankalia. 20 vuotta myöhemmin hänen johtamassaan Vanajan avovankilassa tilanne on toinen.

"Täällä he alkavat käyttäytyä aivan normaalisti. Ongelma on laitoskulttuurissa. Epänormaaleissa olosuhteissa, siis kiven sisässä, vangit oireilevat. Normaalielämää muistuttaviin olosuhteisiin päästyään he alkavat käyttäytyä tavallisesti. He tulevat rankoista oloista. Ei ole ihme, että täytyy päästää höyryjä."

...Yliopiston seinältä silmiin osui ilmoitus, jossa Katajanokan vankila haki kesävartijoita. Kaisa tarttui puhelimeen.

"Vartiopäällikkö sanoi, että tänne ei naisia tarvita. Soittelin hänelle kuukauden, ja lopulta pääsin haastatteluun."

Kesän alussa vartijoina aloitti toistakymmentä nuorta miestä ja 20-vuotias Kaisa, joka oli liian pienikokoinen yhteenkään univormuun.

Sinä kesänä opiskelukaverit saivat kihlasormuksia ja kutsuja osakuntaillallisille. Kaisa sai vangeilta pantterikarkkeja ja syyhyn.

Karkottaessaan ihonsa alla kasvavia syyhypunkin munia linimentillä Kaisa päätti, että pienestä epämukavuudesta huolimatta vankila oli häntä varten.

"Fitness-alalla oli omat pöljät kotkotuksensa ja musertavat ulkonäköpaineensa. Vankilassa ei ollut helvetin väliä sillä, miltä näytti. Piti vaan pärjätä."

Vuosi Kaisan valmistumisen jälkeen Pelson vankila haki psykologia.

"Työhaastattelussa kysyttiin, kuinka paljon nestettä panen kolmen munan kakkuun. Kuulemma naisesta kertoo paljon se, millaisia kakkuja hän leipoo. Sanoin, etten ole keittiöihmisiä."

Kaisa sai paikan, koska oli ainoa hakija. Kahden vuoden jälkeen hän tajusi, että ihmisten murheiden kuunteleminen ei riitä. Hän halusi valtaa vaikuttaa asioihin.

Kaisa pääsi Pelson apulaisjohtajaksi, sitten johtajaksi Vanajan avovankilaan. Vanajalla on naisosasto, ja Kaisa oli jo pitkään halunnut työskennellä naisvankien parissa. Hän muistaa, miten henkilökunta tuolloin naisvangeista puhui.

"Keskustelut olivat pöyristyttäviä. Kikateltiin, että pitääkö tänne nyt tilata jotain, hihi, siteitä. Kukaan ei puhunut vangeista tai rikostaustoista vaan kuukautissiteistä."

Vanajassa Kaisa ilmoitti, että henkilökunnan naisia halventavat vitsit loppuvat nyt. Täällä kukaan ei kommentoisi naisvankien takapuolia.

"Jokainen mies, joka palkataan, käy syvälliset keskustelut siitä, miten miehet täällä käyttäytyvät. Täällä ei voi kertoa ronskeja vitsejä, vaikka vanki antaisikin ymmärtää, että se on ok. Täällä on raiskattuja naisia, hakattuja naisia, ihmisiä, jotka eivät pysty vetämään rajojaan."

Kaisa tietää, että seuraava lausunto ärsyttää monia. Hän sanoo sen silti.

"Naisvangit ovat huonommassa asemassa kuin miesvangit. Heidän taustoissaan on aivan uskomattoman paljon henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Yhteiskunnan naista alistavat valtarakenteet korostuvat vankilassa. Naisvankeja pitää suojella."

Aluksi Kaisa oli ylpeä siitä, että heidän avoyksikössään oli sekaisin miehiä ja naisia. Vuosien mittaan järjestely alkoi tuntua yhä huonommalta.

"Päihdejaksoilla ja vihanhallintaryhmissä naiset olivat hiljaa. Narkkaava ja hakkaava nainen oli liian suuri tabu jopa vankilassa."

Vuonna 2008 osasto jaettiin miesten ja naisten yksiköihin. Yhtäkkiä vankilassa alettiin puhua naisten asioista: särkyneestä äitiydestä ja sen aiheuttamasta häpeästä.

"Sitä raastavaa surua ei voi ymmärtää. Naiset ovat on rikkoneet lakia, mutta myös kaikkia niitä rooleja, jotka yhteiskunnassa naisiin liitetään. Pitäisi olla elämän suojelija, mutta onkin juoppo ja tappaja."

Kaisa haluaa viedä järjestelmää kohti vapaudessa suoritettavia rangaistuksia. Vähemmän vankilaan sulkemista, enemmän avovankilaa, yhdyskuntapalvelua, valvottua koevapautta ja valvontarangaistusta, jossa tuomitun menoja vahditaan sähköisellä paikantimella.

Suuren yleisön oikeustajuun tämä ei sovi. Mutta se on halpaa ja toimii paljon paremmin kuin lukkojen taakse paneminen.

Mitä pidempään ihminen on vankilassa, sitä enemmän hän erkaantuu yhteiskunnasta ja sitä huonommin hän sopeutuu sinne takaisin.

"Vankiloissa yritetään kuntouttaa ihmisiä, mutta todellisuudessa vaurioitamme heitä lisää. Tämä on tiedetty jo 200 vuotta: vankilat tekevät ihmisistä entistä vaarallisempia."

Kaisan mielestä on hyvä, että Suomessa vankilaan päätyvät vain harvat.

"Vapausrangaistus on kärsimyksen aiheuttamista, vaikka sitä ei saa sanoa. Se ei ole tapa tehdä yhteiskunnasta turvallisempi, vaan tapa osoittaa, että joku on tehnyt väärin. Joidenkin kohdalla vankilaan sulkeminen parantaa turvallisuutta, mutta vain väliaikaisesti."

"Vankeutta ei määrätä siksi, että ihmisestä tulisi yhteiskuntakelpoinen. Vankeutta määrätään, jotta me saisimme kostomme."

Työssään Kaisa käyttää suurta valtaa.

Kaisa päättää, keitä vangit saavat tavata ilman valvontaa ja milloin. Pääsevätkö he lomille, millaista työtä he tekevät. Hän antaa lausunnon siitä, lusiiko vanki kiven sisällä vai avovankilassa.

"Joillekin annan mahdollisuuden lomailla ja paikata välejä perheeseen. Sitten on niitä, jotka yrittävät vedättää ja käydä samaan aikaan vaikka huumekauppaa. Silloin on tyydyttävää sanoa, että älä yritä, ei todellakaan onnistu."

Joskus valinnat ovat vaikeita. Kumpi painaa enemmän: Se, että vanki on tappanut ja aiheuttanut järkyttävää tuskaa kuolleen omaisille? Vai se, että vangin oma lapsi on kuolemansairas? Pitäisikö vanki päästää tapaamaan lastaan sairaalaan?

Joka vuosi Kaisa käyttää valtaansa ja lähettää ihmisiä avovankilasta takaisin kiven sisään, määrääpä vielä eristystäkin.

"Aina joku katkeroituu. Että se oli juuri se inhottava sika Tammi-Moilanen, joka pilasi mun elämän. Joskus he kantavat kaunaa."

Kaisa tietää, että lapset ovat hänen heikko kohtansa.

"Olen turvallisuushakuinen ihminen, en ota riskejä. Pari kertaa olen sanonut päiväkodissa, että nyt on tilanne päällä, ette saa ilmaista kenellekään, kuka on mun lapseni. Mitään ei ole koskaan sattunut."

Valta tekee työstä vaativaa, mutta myös kutkuttavaa.

"Teen päätökset omalla eettisellä koodistollani. Mietin, mikä on oikein. Pidän siitä, kuten aika moni tässä asemassa oleva. Että saa määrätä ihmisen elämän kannalta tosi merkittävistä asioista. Se on vaikeaa, mutta jollain tasolla nautinnollista."


HS

Pilkoin uutista ja jätin joitain kohtia pois, koska keskitytään olennaiseen. Ei vankilanjohtajan lapsuuteen.

Näihin takerruin:

1) Epänormaaleissa olosuhteissa, siis kiven sisässä, vangit oireilevat. Normaalielämää muistuttaviin olosuhteisiin päästyään he alkavat käyttäytyä tavallisesti.

Onko tavallista siis tehdä rikos/rikoksia jos siviilissä käyttäydytään tavallisesti, mutta vankilassa "oireillaan". Tuo sana "oireillaan" vituttaa suunnattomasti. Pikemminkin toisinpäin. Voidaanko sanoa, että Helsingissä miehen pysäkille polttanut käyttäytyi tavallisesti ja ryhtyy nyt vankilassa "oireilemaan". Ja miten hän "oireilee". No, saa kyllä viinakrampin ja vituttaa kun ei pääse häiriköimään.

2) "Vanajassa Kaisa ilmoitti, että henkilökunnan naisia halventavat vitsit loppuvat nyt. Täällä kukaan ei kommentoisi naisvankien takapuolia."

Tuohan on ihan perseilyä. Ei sellainen ilmoittamalla lopu. Eikä pidäkään loppua.

3) "Jokainen mies, joka palkataan, käy syvälliset keskustelut siitä, miten miehet täällä käyttäytyvät. Täällä ei voi kertoa ronskeja vitsejä, vaikka vanki antaisikin ymmärtää, että se on ok. Täällä on raiskattuja naisia, hakattuja naisia, ihmisiä, jotka eivät pysty vetämään rajojaan."

Entä kun nainen palkataan miesvankilaan. Käykö hän läpi samat testit ja luetaanko hänelle samat teesit?

Siellä on myös toisia ihmisiä surmannneita naisia. Ovatko he niitä, jota eivät pysyty vetämään rajojaan? Eräskin ek:ta lusiva mustalaisämmä kyllä pystyi vetämään uhria auton peräkoukussa, mutta rajojaanko ei pysty vetämään?

4) "Naisvangit ovat huonommassa asemassa kuin miesvangit. Heidän taustoissaan on aivan uskomattoman paljon henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Yhteiskunnan naista alistavat valtarakenteet korostuvat vankilassa. Naisvankeja pitää suojella."

Millä tavoin huonommassa asemassa? Perustelut? Heidän taustoissaan on uskomattoman paljon väkivaltaa - toisiin ihmisiin kohdistettua! Mikä yhteiskunnan valtarakenne alistaa naista ja miten se korostuu vankilassa? Naisvankeja pitää suojella? Miten, miksi, millä? Naiset koohottavat tasa-arvoa, mutta kuitenkin vaativat suojelua ja "että ei se tasa-arvo niiku tässä voi olla tasa-arvo, mut sitten niiku toisissa jutuissa kyllä. Tai jotain". Vankilanjohtaja puhuu, mutta ei kerro että miten nuo asiat ilmenevät.
- Minäkin voin sanoa, että maatalouden tuottavuutta on tehostettava, mutta en kerro että kuinka. Koska en tiedä!

5) "Vapausrangaistus on kärsimyksen aiheuttamista, vaikka sitä ei saa sanoa. Se ei ole tapa tehdä yhteiskunnasta turvallisempi, vaan tapa osoittaa, että joku on tehnyt väärin. Joidenkin kohdalla vankilaan sulkeminen parantaa turvallisuutta, mutta vain väliaikaisesti."

Eriävä mielipide! Yhteiskunta, arki sun muu on paljon mukavamapaa kun vaaralliset häiriköt ovat pois silmistä ja kaduilta. Kyllä se paljonkin parantaa turvallisuutta - eikä vaan joidenkin kohdalla - että ovat vankilassa. Ihan tarpeeksi on esimerkkejä, siitä että vapautunut vanki on syyllistynyt hetikohta rikokseen. No, jos ei omalle kohdalla osu, niin helppohan se on sormea heristää heille jotka vaativat lisää turvallisuutta.

Jos pohditaan vaikkapa tämä osion toimekkaita naisia, niin kyllä heistä moni on päihdeongelmainen ja huonoon seuraan hakemalla hakeutunut. Osa on pahoja luonnostaan. Mutta suurin osa omasta mielestään syyttömiä! Osa sellaisia, joista kuullaan vielä ja osa on vankilan kautta oppinut, että ei sinne enää palaa.
- Vaikka vankilanjohtaja muuta väittääkin, niin ei jalkapanta ole mikään vastaus pahenevaan päihdeongelmaan ja sitä kautta lisääntyvään rötöstelyyn.

Mihis muutes laitetaan sellainen vanki, jolla ei ole osoitetta Suomessa, mutta pitäisi olla valvotussa vapaudessa. Hankitaanko hänelle kaupungin vuokra-asunto vai kuinka? Vai takaisin Romanian mustalaisten pariin jatkamaan rötöstelyä, koska vankeus tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle.
- Ja yhteiskunta ei ole hän, kenen lompakon tämä "köyhä ja sorrettu" mustalainen rosvoaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tuo ylläoleva uutinen ei herättänyt keskustelua naisten todella heikosta asemasta Suomessa, mutta ei myöskään tuonut selvyyttä siihen, onko naisia ek:ssa 10 vai enemmän.

Iltasanomain Rikos-tv:n mukaan (27.11.2013) ek-tuomion saaneita naisia on 14. Tilanne siis muuttuu useimmin kuin mitä tulee uutisia naisten saamista ek-tuomioista? Tuossa samaisessa uutisessa kerrotaan myös, että "vähimmillään ek-tuomio on kestänyt hieman alle 12 vuotta"! Eriävä mielipide! Orvokki Lylys suoritti tuomiotaan melko tarkalleen 10 vuotta.

Päivitellään tilannetta:

Eestiläinen Karmen Kivilo, 27, tuomittiin Hyvinkään käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen marraskuussa 2013. Hän surmasi pyöräyttämänsä kaksoisvauvat kesällä 2012 Nurmijärven Klaukkalassa. Tuomio tuli kahdesta murhasta ja kahdesta hautarauhan rikkomisesta. Tietojen mukaan vastaaja on valittanut hovioikeuteen.

Kivilo taitaapi olla toinen ulkomaalaistaustainen nainen joka on tuomittu Suomessa elinkautiseen. Taiwanilainen kolmen lapsensa murhaaja oli ensimmäinen. Sitten on tietty sujuvasti Suomessa ja Ruotsissa sukkuloiva mustalaisakka sekä marokkolais-ranskalaisen mielikuvituskaverin omaava Laamanen, joten voidaan todeta, että viimeistään tämän eestiläisen myötä myös ek-vankien keskuudessa on etnistä värinää.

Palstamme ehkä puhutuin nainen, Anneli Auer, tuomittiin Porin käräjäoikeudessa uudestaan elinkautiseen vankeuteen. Auer murhasi miehensä joulukuussa 2006. Hovissa jatkettaneen tämän ehkäpä Suomen toiseksi kalleimman henkirikosoikeudenkäynnin käsittelyä.

Palaan tuohon lukumäärään. Ynnäilenpä hieman... 14 naista...? Edelliseen listaan sain 12 ja siitä unohdin aivokirurgi Laamasen = 13 ja jos tuohon IS:n uutiseen jo sisältyy Kivilo, (IS uutinen 27.11. ja KIvilon tuomio 22.11.) niin sitten on 14. Auer pääsee taas mukaan, niin saadaan luku 15.
- Kahdella naisella on kokemusta jo aiemmasta ek-tuomiosta; Auer ja Grönfors. Kumpainenkin on saanut myös hovissa helpotusta tukalaan oloonsa, vaan kuinkas lopulta kävikään...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Destiny »

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... ilit=terhi[/quote]

Nuori likka,kyllä varmasti kerkiää vielä listalle mukaan. Ei se vankilassa ymmärtäminen ja eheyttäminen onnistunut ensimäiselläkään kerralla.
Muistaakseni naikkonen sanoi,muistaakseni,jossain haaststtelussa karkumatkansa jälkeen,ettei hänelle sovi avovankilassa olo, vaan lusii mieluummin tuomionsa loppuun suljetussa yksikössä. Joten mitenkähän mahtaa sujua elo ja oli vapaassa yhteiskunnassa.Ehkä se sujuu taas juuri sen ajan,että ensi kerralla ruomitaan taas "ensikertalainena" ja naiselle ymmäretään olla antamatta ek:ta.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
kallesanteri
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 5:11 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja kallesanteri »

Palstamme ehkä puhutuin nainen, Anneli Auer, tuomittiin Porin käräjäoikeudessa uudestaan elinkautiseen vankeuteen. Auer murhasi miehensä joulukuussa 2006. Hovissa jatkettaneen tämän ehkäpä Suomen toiseksi kalleimman henkirikosoikeudenkäynnin käsittelyä.

Mikä se kallein case on? :oops:
Joo, oikeen tuntuu joo, kyllä, hjyvää on.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Destiny »

kallesanteri kirjoitti:Palstamme ehkä puhutuin nainen, Anneli Auer, tuomittiin Porin käräjäoikeudessa uudestaan elinkautiseen vankeuteen. Auer murhasi miehensä joulukuussa 2006. Hovissa jatkettaneen tämän ehkäpä Suomen toiseksi kalleimman henkirikosoikeudenkäynnin käsittelyä.

Mikä se kallein case on? :oops:
ns. Ruanda-oikeudenkäynti,ehkä vai löytyykö vieläkin kalliimpaa?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/94829-3 ... ikeusjuttu
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
aasintappi
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Ti Huhti 30, 2013 2:04 am

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja aasintappi »

Doctor Lecter kirjoitti:Kivilo taitaapi olla toinen ulkomaalaistaustainen nainen joka on tuomittu Suomessa elinkautiseen. Taiwanilainen kolmen lapsensa murhaaja oli ensimmäinen.
Eikös se Inga Krook (vai mikä se nyt oli) ollut virolainen?

Edit. Inga Kruus
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Inga Kruus on virolainen, nainen kuitenkin. Alustavasti istuu elinkautista, kunnes hovi muuttaa sen vuosille.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

aasintappi kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:Kivilo taitaapi olla toinen ulkomaalaistaustainen nainen joka on tuomittu Suomessa elinkautiseen. Taiwanilainen kolmen lapsensa murhaaja oli ensimmäinen.
Eikös se Inga Krook (vai mikä se nyt oli) ollut virolainen?

Edit. Inga Kruus
Juuh, miten saatoinkaan unhoittaa hänet?! Kruus on olnud juba paar aastat vaba. Loodetavasti oli Kruus siis esimene välismaalane, eluaegse karistusega karistatud naisterahvas Soome vabariigis. Kruus oli siis ensimmäinen ulkomaalainen nainen, joka sai Suomess ek-tuomion. Vapautunut jo aikoja sitten. Hän kuuluu siihen syyttömien naisten joukkoon, joita suurin osa nais ek-vangeista omasta mielestään on. Miehiä syyttävät tekijöiksi. Kuinkas muuten.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

kakkosurpo kirjoitti:Inga Kruus on virolainen, nainen kuitenkin. Alustavasti istuu elinkautista, kunnes hovi muuttaa sen vuosille.
Jopa mulle sattui aivopieru kun sotkin tämän Kiviloon. Kyllähän Kruus istui mallikkaasti elinkautisen kunnes Halonen sanoi sille et hus hus mene siviiliin.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2688
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 4:48 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Heidi Annika Puustinen s. 1983.

Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014050 ... 7_uu.shtml
gettiz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: To Loka 29, 2009 12:32 pm
Paikkakunta: Under the sea

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja gettiz »

Doctor Lecter kirjoitti: Susanna Tähti. Vuonna -96 34-vuotiaan Tähden edesottamuksista on kerrottu mm. vuoden -94 Alibeissa pariinkin otteeseen. Vapautui tammikuussa -95 ja jo 10.1.-96 tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vankeuteen. 3.7.1995 rääväsuisena raivottarena tunnettu Tähti hakkasi Tampereen Pispalassa umpihumalassa nukkuneen 34-vuotiaan miehen hengiltä. Seuraavan päivänä ”Tähtönen” seuralaisineen tunkeutui Sääksjärvellä erääseen asuntoon, jossa hän hakkasi pölynimurin putkella ja jakoavaimella aamu-uniltaan yllätetyn naisen. Uhrin henki pelastui, kun kirjahylly rojahti hänen päälleen. Asunnon irtaimisto tuhottiin pirstaleiksi.

4.7.1996 Turun hovioikeus muutti rikoksen tapoksi ja tuomitsi Tähden 11 vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Todettakoot, että Susannalla on ollut joskus elämässään sellainenkin vaihe, jossa määräsivät aivan toisenlaiset arvot kuin ne, jotka johtivat näihin tekoihin.
Millaisiin arvoihin viittaat?

Jotenkin pelottava ajatus, että Butt olisi pian vapaalla jalalla!
Kyä näi o!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

gettiz kirjoitti:Millaisiin arvoihin viittaat?

Jotenkin pelottava ajatus, että Butt olisi pian vapaalla jalalla!
Tämä lista saattaa olla päivittämistä vailla... Täytyykin joku päivä todeta, että ei taaskaan viitsi päivittää tai sitten ryhtyä ahkeroimaan.

Alibissa mainittiin rva Tähden ammoisista arvoista ja se kuulemma tarkoitti että oli ollut perinteisten arvojen ihminen; koti, uskonto ja isänmaa. Ne samat, jotka Kansallinen Kokoomus muutti muotoon velkatalous, islam ja EU!

Onko nti Butt sitten muuttunut ihminen kärsittyään rangaistuksen? Ei ihminen oikeasti muuksi muutu sitä mitä on ollut. Monasti ikä tasoittaa pahimmat pinnanpalamiset. En silti lähtisi kanssaan illanviettoon.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Jokisen Eija (tai mikä hänen nimensä nykyään onkaan) pääsee vapauteen:

Pienen tyttärensä murhannut äiti pääsee vapaaksi


Helsingin hovioikeus on hyväksynyt murhasta elinkautiseen tuomitun hakemuksen ehdonalaisesta vapaudesta.

Nainen murhasi Sahalahdella nukkumassa olleen kahdeksanvuotiaan tyttärensä ampumalla tätä pistoolilla päähän vuonna 2002. Surmatyön taustalla oli kiista isän oikeudesta tavata tytärtään.

Nainen tuomittiin myös tuhotyöstä, sillä hän oli levittänyt puurakenteisessa pienkerrostalossa sijaitsevaan asuntoonsa bensiiniä ja jättänyt sinne palavia kynttilöitä. Oikeuden mukaan asunnossa oli välitön tulipalon syttymisvaaran, ja talon muut asukkat olivat hengenvaarassa. Tulipalo saatiin estettyä naapureiden herättyä bensiinin hajuun ja hälytettyä palokunnan paikalle.

Turun hovioikeus tuomitsi naisen murhasta elinkautiseen vankeuteen marraskuussa 2003. Nainen tuomittiin Eija Jokisena, mutta on sittemin vaihtanut nimensä.

Helsingin hovioikeus on hyväksynyt naisen hakemuksen päästä elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen. Vapauttamispäivä on 30.6.2015. Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... si/4342076

Äiti ampui pistoolilla tytärtään päähän. Tytär kuoli noin kahden tunnin kuluttua ampumisesta. Äiti yritti myös sytyttää asunnon tuleen valelemalla bensiiniä asuntoon ja sytyttämällä neljä kynttilää palamaan. Kynttilöiden viereen hän oli asettanut paperisia sytykkeitä.

Äiti piiloutui itse omakotitalon kellariin, josta hänet löydettiin.

Tekoa edelsi huoltajuusriita. Äidin ja lapsen isän olisi pitänyt neuvotella lapsen isän oikeudesta tavata tytärtään. Äiti vastusti tapaamista. Hän pelkäsi menettävänsä tyttären.

Isä ei asunut lapsen ja äidin kanssa. Isä oli tunnustanut lapsen tämän ollessa 6-vuotias. Hän ehti tavata lastaan kymmenen kertaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 09583.html
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
karvakemoni
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 5:13 pm

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja karvakemoni »

Mies olisi istunut varmasti pidempään :)
Eazy
Nikke Knatterton
Viestit: 158
Liittynyt: Ti Heinä 09, 2013 5:27 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Elinkautisen tuomion saaneet naiset

Viesti Kirjoittaja Eazy »

Niin. Minkä takia naisten elinkautiset on aina lyhyempiä. Naiset elää tunnetusti miehiä pidempäänkin. Vähän epäreilua. Vai onko sitten tehty tutkimuksia, että elinkautisen suorittaunut nainen ei tee enää sen jälkeen rikoksia tai tekee vähemmän kun miehet ja siksi elinkautinen lyhyempi?
Bein me is so neat!
Vastaa Viestiin