mikaelk kirjoitti:Täyttä puppua, älä taas suolla paskaa! Lahden ääni selvästi, "outo" äänenpaino johtunee siitä, että uhri on henkihieverissä. Tutkintakin tuon muistaakseni on laittanut uhrin sanomaksi - ja kun ilman päähänpinttymää avoimin mielin kuuntelee voi itsekin huomata että JL siinä sopertaa.. On se vaan hankala joidenkin hyväksyä, ettei nauhalla kuulu ulkopuolista..
Ketjun aiheeseen:
Ihmettelen suuresti sitä, että eräät nikit sivuuttavat olankohautuksella Koiviston selvät valheet ja monet epämääräisyydet!? Hyvänen aika, oikeudessakin puhelee itsensä pussiin jo het alkuun!

Miten se voisi olla Lahden ääni, kun Lahti on kuollut? Hänellä on sorkkarauta ollut aivoissa, päässä on iso reikä. Ei taatusti ole puhunut selviä eikä epäselviä lauseita enää siinä kohtaa.
Suuhunkin osunut isku olisi asiantuntijan mukaan aiheuttanut tajuttomuuden, ja ohimoon tullut tappoi välittömästi. Eihän tämä sitten sovi mihinkään, ellei Auer niitä iskuja anna puhelun jälkeen. Vaikeaksi menee.
Koivisto oli jonkun parran muistanut eri lailla 2007, siis 7 vuotta sitten. Tai hänhän väitti, että se on vain väärin poliisi kirjannut. Sitä hän siinä yritti selittää, mutta meni niin sekavaksi koko partajuttu, kun ei syyttäjä antanut puhua loppuun, ettei siitä mitään tajunnut.
Eli Koivistoa vastaanhan syyttäjän mukaan puhui kaksi asiaa:
1) muisti parran väärin
2) Santaoja väitti, ettei ole puhunut Koiviston kanssa astalosta
Näistä uhataan todistajaa syytteellä!
Mitään muuta ei kaiketi vääräksi ole osoitettu, ja esim siitä varastetusta veitsestä on tosiaan tehty aikoinaan ilmoitus. Jos parran muoto olisi kirjattu väärin ja Santaoja valehtelisi tästä puhumisesta (johon hänellä tietysti on porukan suurin motiivi), niin siinähän tuo on.