Mikä havainto tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan
tyynyliina
Oma tulkinta: Tyynyliinan kahvi- ja huulipunatahrat, alkuperäiset nyörit ja nimikirjaimet sekä palttinainen kangas viittaavat kaikki naiseen, mutta julkisivun puolelle.
Analyysejä: Veritahroja oli keskellä ja pisaroita kulmassa sekä kosketusjälkiä kuminauhan leikkauspinnoilla. Ei tiedetä olivatko keskenään samaa vai eri verta, mutta B:tä luultavasti ABO-luokituksessa. Ulkopuolista siis. Sperma oli ulkopuolista ja viittaa mieheen, molemmat täysin varmasti.
Mikä se pussi viimeksi oli? Mysteeriossa veikataan käyttötarkoituksen olleen työkalun säilyttäminen. Itse olen nähnyt työkalua pidettävän samantyyppisessä kangaspussissa. Voi hyvin olla viimeiseksi jäänyt käyttötarkoitus. Siinä tapauksessa sen luultavasti toi mies.
Arvaus: Entä jos siinä tuotiin sopivan kokoinen Billnäs teltalle jossain muussa tarkoituksessa? Pussi olisi jäänyt maahan, sille kohdalle, missä kirves otettiin pussista, ja lyötiin teltan kattoa, kun teltassa olijat rupesivat hermostuttamaan liiaksi. Pussi olisi jäänyt kaatuneen teltan päädyn alle. Ehkä mies palasi takaisin hakemaan sitä, ja lintupojat näkivät hänet etsimässä pussia. Klo kuuden mies ei olisi ollut itse teossa, mutta mahdollisesti kuitenkin tekijä. Pussia on ehkä käytetty rikoksentekovälineen säilyttämiseen.

Jos rättiä on käytetty polkupyörän satulansuojana, niin miksi se on täytynyt leikata puukolla irti?
Käittääkseni siinä on olleet nuo kuminauhat juuri sen takia, että sen on saanut helposti iri, esim. sateen sattuessa, kun polkija on joutunut käymään asiolla kuten, kaupassa, postissa, tai muussa sellaisessa.
Miksi koko läpyskä yleensäottaen on leikattu puukolla irti ja jätetty maastoon löydettäväksi?
Eiköhän se ole ollut siellä koko ajan, mutta tullut jossain kohtaa esille, esimerkiksi murhaajan lavastellessa paikkoja, se on nakattu löytöpaikalleen hämmentämään soppaa.

Re: tyynyliina
teemu kirjoitti:Oma tulkinta: Tyynyliinan kahvi- ja huulipunatahrat, alkuperäiset nyörit ja nimikirjaimet sekä palttinainen kangas viittaavat kaikki naiseen, mutta julkisivun puolelle.
Analyysejä: Veritahroja oli keskellä ja pisaroita kulmassa sekä kosketusjälkiä kuminauhan leikkauspinnoilla. Ei tiedetä olivatko keskenään samaa vai eri verta, mutta B:tä luultavasti ABO-luokituksessa. Ulkopuolista siis. Sperma oli ulkopuolista ja viittaa mieheen, molemmat täysin varmasti.
Mikä se pussi viimeksi oli? Mysteeriossa veikataan käyttötarkoituksen olleen työkalun säilyttäminen. Itse olen nähnyt työkalua pidettävän samantyyppisessä kangaspussissa. Voi hyvin olla viimeiseksi jäänyt käyttötarkoitus. Siinä tapauksessa sen luultavasti toi mies.
Arvaus: Entä jos siinä tuotiin sopivan kokoinen Billnäs teltalle jossain muussa tarkoituksessa? Pussi olisi jäänyt maahan, sille kohdalle, missä kirves otettiin pussista, ja lyötiin teltan kattoa, kun teltassa olijat rupesivat hermostuttamaan liiaksi. Pussi olisi jäänyt kaatuneen teltan päädyn alle. Ehkä mies palasi takaisin hakemaan sitä, ja lintupojat näkivät hänet etsimässä pussia. Klo kuuden mies ei olisi ollut itse teossa, mutta mahdollisesti kuitenkin tekijä. Pussia on ehkä käytetty rikoksentekovälineen säilyttämiseen.
Vuonna 2005 tehty verenosoituskoe antoi negetiivisen tuloksen. 1960 saatiin "epävarmasti veriryhmämääritelmä". Ei nuo oikein vakuuttavasti todista, että liinassa olisi ollut verta. Vai olisiko eläimen?
-
Urho
Re: tyynyliina
Verta ei tosiaan löytynyt vuonna 2005, kun veritahrat oli leikattu pois vuonna 1960. Paikalla oli vain reikiä.kukkuu kirjoitti:
Vuonna 2005 tehty verenosoituskoe antoi negetiivisen tuloksen. 1960 saatiin "epävarmasti veriryhmämääritelmä". Ei nuo oikein vakuuttavasti todista, että liinassa olisi ollut verta. Vai olisiko eläimen?
Juu tiedän että tätäkin on kyselty jo monen monituista kertaa, mutta siltikin
voisiko olla ihan mahdottumuus että ko. tyynyliina olisi kulkeutunut paikalle
muista yhteyksistä? Jos ajattelee mitenkä osin täysin merkityksetöntä tavaraa hävisi bodomilta, esim. pyyhe jne.
Niin voisiko olettaa että ulkopuolinen ? murhaaja olisi tuonut tuon ko. tyynyliinan ikäänkuin "löydettäväksi" jostain edellisestä tapahtumasta?
Koettelisi ehkä tutkijoita antaen silti merkin että sama tyyppi kyseessä kuin jossakin toisessa tapauksessa. Eli jotain "ei kuvioihin sopivaa löydettiin" ja
jos ulkopuolinen olisi ollut ehkä tämän kaavan mukaan toiminut olisi jättänyt jotakin bodomilta ottamaansa johonkin?
meniks ylihilseen 
Niin ja oliko bodomilaisilla edes kahvia mukanaan? Mistään en muista
lukeneeni että aamukahveille saakka olisi päästy
ja toisaalta jos ajattelee, niin kuukautissuojaksi tarkoitetut rätit olisi varmaankin pesty,
tätä tyynyliinaa ei? Silloin keitettiin/ pestiin lakanat, vaipat jne... ja tuskin tahroja
olisi ollut
tai jäänyt?
voisiko olla ihan mahdottumuus että ko. tyynyliina olisi kulkeutunut paikalle
muista yhteyksistä? Jos ajattelee mitenkä osin täysin merkityksetöntä tavaraa hävisi bodomilta, esim. pyyhe jne.
Niin voisiko olettaa että ulkopuolinen ? murhaaja olisi tuonut tuon ko. tyynyliinan ikäänkuin "löydettäväksi" jostain edellisestä tapahtumasta?
Koettelisi ehkä tutkijoita antaen silti merkin että sama tyyppi kyseessä kuin jossakin toisessa tapauksessa. Eli jotain "ei kuvioihin sopivaa löydettiin" ja
jos ulkopuolinen olisi ollut ehkä tämän kaavan mukaan toiminut olisi jättänyt jotakin bodomilta ottamaansa johonkin?
Niin ja oliko bodomilaisilla edes kahvia mukanaan? Mistään en muista
lukeneeni että aamukahveille saakka olisi päästy
tätä tyynyliinaa ei? Silloin keitettiin/ pestiin lakanat, vaipat jne... ja tuskin tahroja
olisi ollut
Mielestäni on ehkä liian vähän spekuloitu uhrien vaatteista niiltä osin, että Sepolla olivat housut jalassa, mutta sepalus auki, miksi?
Ei kait hän olisi telttaan sisälle kussut, ja eiköhän hän olisi muuten laittanut jo ulkona kustessaan sepaluksen kiinni?
Toisaalta, Irmelihän oli puolittain alasti, panee miettimään.

Tuo poliisin avaus voisi olla varteenotettava. Mutta miksi se oli kääröllä?Jos sen sisätä oli kiskaistu astalo, niin miksi kuminauhan leikkausjäljessä oli verta ?Okei, astaloa on tarvittu nopeasti, tässä vaiheessa puukkoa oli jo käytetty, ensin yksi kuminauha puukolla poikki, sitten kiireessä astalo ulos liinakääröstä. Liinan veritahrat eivät tässä tapauksessa liittyisi tapaukseen, tuskin seemenetkään.teemu kirjoitti: Arvaus: Entä jos siinä tuotiin sopivan kokoinen Billnäs teltalle jossain muussa tarkoituksessa? Pussi olisi jäänyt maahan, sille kohdalle, missä kirves otettiin pussista, ja lyötiin teltan kattoa, kun teltassa olijat rupesivat hermostuttamaan liiaksi. Pussi olisi jäänyt kaatuneen teltan päädyn alle. Ehkä mies palasi takaisin hakemaan sitä, ja lintupojat näkivät hänet etsimässä pussia. Klo kuuden mies ei olisi ollut itse teossa, mutta mahdollisesti kuitenkin tekijä. Pussia on ehkä käytetty rikoksentekovälineen säilyttämiseen.
Re: tyynyliina
Nämä ovat mielenkiintoisia pohdintoja Teemulta ja konstalta .konsta kirjoitti:Tuo poliisin avaus voisi olla varteenotettava. Mutta miksi se oli kääröllä?Jos sen sisätä oli kiskaistu astalo, niin miksi kuminauhan leikkausjäljessä oli verta ?Okei, astaloa on tarvittu nopeasti, tässä vaiheessa puukkoa oli jo käytetty, ensin yksi kuminauha puukolla poikki, sitten kiireessä astalo ulos liinakääröstä. Liinan veritahrat eivät tässä tapauksessa liittyisi tapaukseen, tuskin seemenetkään.teemu kirjoitti: Arvaus: Entä jos siinä tuotiin sopivan kokoinen Billnäs teltalle jossain muussa tarkoituksessa? Pussi olisi jäänyt maahan, sille kohdalle, missä kirves otettiin pussista, ja lyötiin teltan kattoa, kun teltassa olijat rupesivat hermostuttamaan liiaksi. Pussi olisi jäänyt kaatuneen teltan päädyn alle. Ehkä mies palasi takaisin hakemaan sitä, ja lintupojat näkivät hänet etsimässä pussia. Klo kuuden mies ei olisi ollut itse teossa, mutta mahdollisesti kuitenkin tekijä. Pussia on ehkä käytetty rikoksentekovälineen säilyttämiseen.
Olen itsekin miettinyt sitä - jos murhaaja olisi hyökännyt kirveen kanssa telttaseurueen kimppuun tarkoituksenaan tappaa - miksi olisi lyönyt hamarapuolella ? Yksi isku kirveen teräpuolella ja kallo halkeaa. Neljä iskua ja kukaan ei jää muistamattomana hortoilemaan - poliisien kiusattavaksi..
Toinen on tuo liinakäärön nauhat - jotka on toden totta verisellä puukolla leikattu. No aihe on toisaalla käsitelty ja siihen on kaikilla oma arvauksensa. Poliisi oli sitä mieltä, että liina oli Irmelin kuukautissuoja.
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Otsikko on hieman outo: mikä tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan ?
Kyllä siellä paikalla on ollut Bodomin murhaaja, kuka sitten olikin.
Jopa Espoon käräjäoikeus päätyi siihen, ettei surmaaja ollut seurueen jäsen joten asettelu sisäpuolinen/ulkopuolinen on sitenkin väärä.
Mikä sitten tukee Bodomilla olleen murhaajan ?
Kolme ruumista ja yksi heitteillejätetty ja pahoinpidelty uhri.
Niinku Awalle vain tiedoksi.

Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että Espoon käräjäoikeudessa olisi suoraan todettu kyseessä olevan varmuudella ulkopuolisen murhaajan.
Tässä yhteydessäkin on oikeus jokaisella mielipiteeseen.
Bodomin tapauksessa joidenkin mielestä jäi yhäkin syitä epäillä myös Nilsiä. Hänen syyllisyydestään ei saatu sellaisia todisteita, että niillä olisi voinut tuomita.
Niin kauan kuin murhaaja on vapaana, spekulointia tulee suuntaan jos toiseenkin. Sitä ei oikein voisi estää kuin sananvapautta kaventamalla.

-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Tiedetään, että alueelle saattoi mennä ja sieltä poistua kenenkään näkemättä. Ei tekijää ole välttämättä kukaan nähnyt. Nyt on tilanne se, että yksi henkilö on todettu syyttömäksi, ja kaikki muut tuolloin eläneet aikuiset ja vähän nuoremmatkin ovat vielä jäljellä. Eli muutama miljoona epäiltyä.
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Niinpä. Tuuri on ollut huipussaan, tai sitten suuri osa kansaa on väärässä. Sekin on toki mahdollisuus. Ehkä voisi kuitenkin ajatella myös siten, että Nisseä vastaan oli hyvin paljon juttuja, joita ei vain pystytty todistamaan ja todistustaakka oli toki syyttäjällä.Jukka kirjoitti:Hänen syyllisyydestään ei saatu minkäänlaisia todisteita.
Mustavalkoista ajattelua että Gusse on 100% varmasti syytön tekoihin, sitäkään kun ei tullut missään esille. Vain näyttää siltä -vahvasti.
Hieman hapuilevaa tekstiä Wagnerilta - mutta kyllä sieltä se totuuden siemenkin löytyi. Poiketen Wagnerin teksteistä yleensä tässä on juuri sitä asiaa johon topiccin otsikossa viitataan.Wagner kirjoitti:Otsikko on hieman outo: mikä tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan ?
Kyllä siellä paikalla on ollut Bodomin murhaaja, kuka sitten olikin.
Jopa Espoon käräjäoikeus päätyi siihen, ettei surmaaja ollut seurueen jäsen joten asettelu sisäpuolinen/ulkopuolinen on sitenkin väärä.
Mikä sitten tukee Bodomilla olleen murhaajan ?
Kolme ruumista ja yksi heitteillejätetty ja pahoinpidelty uhri.
Niinku Awalle vain tiedoksi.
Mikään ei tue oletusta, että Bodomilla olisi ollut ulkopuolinen murhaaja.
Asiallista pohdintaa Wagnerilta - juuri tuohon päätelmään olen itsekin päätynyt - > Bodomilla on todellakin ollut murhaaja - mitä Wagnerkin epäili?