Pieni liekki kirjoitti:Hei Sirpa!
Piti tulla tänne kyläilemään, kun mieleeni nousi yksi kysymys, johon toivoisin sinulta selkokielisen vastauksen. Kuvittele minut vaikka 10-vuotiaaksi lapsoseksi, jolle yrität kertoa asioita mahdollisimman yksinkertaisesti. Kysymys kuuluu:
Mikä on sinun henkilökohtainen missiosi Ulvilan murhamysteerissä?
Olen jotenkin saanut vaikutelman, että olisit aikalailla älykäs henkilö, mutta jostain syystä viestisi jotenkin pirstaloituvat alkuräjähdyksenomaisesti, eikä niistä saa mitään otetta. Olen kyllä pohtinut, että ajatteletko asioita miehen logiikalla, kun itselläni on käytössä naisen logiikka, joten sen vuoksi en ymmärrä sanomaasi.
Haluaisin ymmärtää sinua, koska minulla on tunne, että tiedät motiivin ja tekijän Jukka S. Lahden surmaan. Missä Jukka S. Lahti tällä hetkellä on?
Tervetuloa! Otatko kupin kahvia?
Mikä on sinun henkilökohtainen missiosi Ulvilan murhamysteerissä?
Ei minulla ole mitään missiota juuri Ulvilan murhamysteerin suhteen, koska se ei ole minulle mikään mysteerio edes. Olen ollut kärryillä jo keväältä 2009 alkaen, eli puoli vuotta ennen kuin Anneli Auer edes pidätettiin. Ymmärrätkö? Sitten kun AA pidätettiin, pystyin seuraamaan tarkkaan asiaa aivan toiselta kannalta kuin muut. Ymmärrätkö? Minulle oli kevään 2010 oikeudenkäynti aivan uskomatonta seurattavaa, että ihmiset ihan tosissaan tuijottaa silmät soikeana kaiken maailman sellissä tehtyjä mehutestejä, lavastamisille nauramisia ja todistusaineiston tuomisia oikeuteen ruskeissa paperikasseissa, tajuamatta vitsejä?! En alunperin uskonut, että tämä farssi menisi Suomen kansaan päivääkään. Siellä ne minun ihmettelyni on kirjattuna. Tai Valkkaman letkautus, kun puolustus sanoi, ettei Lahdella ole edes sellaisia kenkiä, jotka sopisivat lavastamisjälkiin, että ne on tehty vaikka Lahden luistimilla, jos ne on hukassa.
Eihän tällainen nyt mitään oikeudenkäyntiä oikesti ole tai oikeaa syyttäjän toimintaa?! En ole koskaan ymmärtänyt, että joku voi ottaa sen vakavasti, ja aina vain pahempaa oli tulossa. Tosin Valkama kyllä varoitti, ettei koko pajatsoa ole vielä tyhjättä, joten sentään tiesi, että mitä piti odottaa aina seuraavaan kierrokseen. Tosin kaiken maailman Murhalesken muistelmat -kirjojen jälkeen lopetin nauramasta, kun näin, että miten tosissaan ihmiset kaiken ottavat. Alkoi jo huolettaa ihmisten henkinen hyvinvointi.
En minä tiedä, että miten minun aivoni olisivat niksahtaneet, jos olisin kuullut Anneli Auerista esim. vasta oikeudenkäyntiaineistosta ja Iltalehdestä, miten minut olisi pystytty manipuloimaan - en todellakaan tiedä.
Mutta olet oikeassa - jollakulla oli missio sotkea minut tähän, ja ehkä etsin tuota hänen missionsa motiivia ja ihmettelen...
Tämä on nyt umpirehellinen vastaus sitten. Mutta tippuisit tuolilta, jos sanoisin, että "kuka" tuo joku oli, joka tämän minulle teki, eikä se taida sopia edes 10 vuotiaan korville...
Jos kokemuksesi on viesteistäni pirstoutuminen, etkä näe pointtia, niin sinun on nyt ihan pakko sitten katsoa peiliin, koska en pysty halutessanikaan antamaan ymmärrystä. Nimittäin, koska itse kirjoitan ne, niin myös ymmärrän ne.
En tiedä murhaan motiivia, ja annettujen tietojen perusteella en taida edes uskoa murhaankaan, koska - niin tällä logiikalla: Anneli Aueria lapsineen ei koskaan olisi voitu laittaa tällaiseen tilanteeseen, jos Jukka Lahti olisi oikeasti kuollut, ja ottamaan "syntipukin roolin, jotta homma tulee hoidettua".
Tällaisen moraalin kuvittelen Suomessa vielä olevan. Ikävää, jos joudun pettymään tämän suhteen.
En tiedä missä Jukka Lahti on, mutta jos tarve oli nakata koko pytty mereen, ja korostaa tuhkalla leikkimistä, niin tulee jälleen vaikutelma, että ei hän ainakaan krematorioon päätynyt.
Miten sinulla menee koko ajan ohitse tämä: en usko, että Jukka Lahti on kuollut. Ymmärrätkö? Ja jos hän ei ole kuollut, ei ole murhaakaan, ja silloin Anneli Auer ei voi olla murhaaja.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tuona kyseisenä iltana ja yönä olisi joku hyökännyt Tähtisentielle. Muistan kun luin siitä ensimmäisen uutisen. Nämä parin päivän ensimmäiset uutiset on kokonaan nyt poistettu, ei löydy edes Iltalehdestä mitään.
Sanotaan niin, että se mitä on kerrottu jälkeenpäin, ei vastaa tuota alkuperäistä uutisointia. Tai sanotaan vielä niinkin - jotakin jätetään kertomatta, enkä minä pilaa juttua kertomalla sitä.
Olet oikeassa, tuo jokin poisjätetty antaa kyllä motiivin ulkopuolisen teolle, mutta älkää minun horinoista välittäkö - voin yhtä hyvin muistaa väärin, kun en ole vuoden 2006 jälkeen voinut tuota faktaa tarkistaa.
Huomautan nyt vain jälleen: alunperinkään Ulvilan ketjun nimi ei ole ollut Jukka Lahden murha, vaan Ulvilan tapaus - jo alkaen alkuvuodesta 2007.