Se on sitten merkillistä Suomessa, kun jotakin tapahtuu, on aivan mieletöntä yrittää katsoa organisaatioita, että kenellä on vastuu ja mistä, ja kenet sitten ylipäätään laitetaan vastuuseen?!
Se on vähän kuin sikapiikkirokotukset, joista maksetaan nyt jättimittavat korvaukset Suomen valtion varoista, mutta tuntuu kuin kenelläkään ei olisi mitään tekemistä koko asian kanssa, että hyväuskoiseen Suomen kansaan pistettiin tällainen rodunjalostusrokotus, jonka ainoa toimintamekanismi oli laukaista piilevät autoimmuunisairaudet siihen altiina olevassa kudostyypissä.
Missä vastuuasemassa nyt tämä henkilö on ollut edellä mainitussa kuviossa? Viittaan siis tähän edellä olevaan viestiin:
Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sai vasta helmikuussa tietää, että pääesikunnan tutkintaosasto oli jonkin aikaa yrittänyt selvittää outoa ja kallista viestivälineiden hankintaprosessia, josta on aiheutunut puolustusvoimille lähinnä vain kuluja.
Eversti Heinonen Pääesikunnan viestintäosaston päälliköksi
Puolustusvoimain komentaja on määrännyt eversti, VTM Jyrki Heinosen Pääesikunnan viestintäosaston osastopäälliköksi sekä puolustusvoimien viestintäjohtajaksi 1.1.2011 lukien. Hän seuraa tehtävässä YTM Ossi Kervistä, joka siirtyy tuolloin eläkkeelle palveltuaan puolustusvoimien ensimmäisenä viestintäjohtajana lähes yhdeksän vuotta.
Eversti Heinonen on aiemmin palvellut muun muassa Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien apulaisjohtajana ja Pääesikunnan suunnitteluosastolla hallinnon kehittämissektorin johtajana vastuualueinaan rauhan ajan organisaatiorakenteen kehittäminen sekä strategiset kumppanuudet. Hän palvelee tällä hetkellä Strategian laitoksen johtajana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Heinonen on ylennetty everstiksi 4.6.2010.
Eversti Jyrki Heinosen painokelpoinen kuva
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/su+pu ... llikoksi+3
Onko tämä Kervinen nyt ollut ko. tapahtuma-aikaan vastuussa tapahtumista, koska tiedotteen mukaan hän on ollut vastaavassa virassa jo alkaen ensimmäisistä vuosista 2000-luvulla?
Ja näiden edellä olevien tapahtumien sanotaan alkaneen vuonna 2005. Tieto edellä olevasta uutisesta:
Suomen Puolustusvoimat tiedotti syyskuussa 2006 valinneensa strategiseksi tuotteekseen Ascom-liityntälaitteen ja budjetoineensa yhteensä 11,1 miljoonaa euroa (alv 0%) Ascomin liityntälaitejärjestelmän tuotteiden hankintaan ja ylläpitoon. Nyt Suomen Puolustusvoimat on tehnyt tähän budjettiraamiin liittyvän tilauksen, jonka arvo on 1,18 miljoonaa euroa. Lisäksi Merivoimat on tilannut käyttöönsä Ascomin liityntälaitteita n. 0,66 miljoonan euron arvosta.
Suomen Puolustusvoimat ja Ascom tekivät Ascomin openAccess -teknologiaan liittyvän puitesopimuksen vuonna 2005.
Kun laitan uutisia ylös, laitan myös linkin siihen. Tässä uutisessa ei sellaista ole, joten sensuuripaholainen oli iskenyt jälleen. Mutta etsin tämän, koska jutut juontavat juuri tuohon mielenkiintoiseen vuoteen 2005. Tässä uutisessa on kyse puoluejohtaja Kataisen puhelinsoitosta edesmenneelle Supon päällikkö Nevalalle (huom. poliitikko, yhden puolueen johtaja!) ja näyttää, että mistä kana pissii.
Supon Nevala: Urasi tyssää tähän
7.9.2010 18.33 - Nelonen (Päivitetty 7.9.2010 20.20)
Nelosen uutiset kertoi eilen, kuinka Jyrki Katainen syytti suojelupoliisia yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä viisi vuotta sitten. Nato-lausunnoista suivaantunut Katainen lähestyi suoraan myös Supon virkamiestä 2005. Katainen sanoi virkamiehelle lähettämässään sähköpostissa olevansa todella yllättynyt Supon edustajien Nato-lausunnoista.
Lisäksi kokoomusjohtaja oli yhteydessä Suojelupoliisin silloiseen pomoon Seppo Nevalaan. Nelosen uutisten haltuunsa saamalta ääninauhalta paljastuu, että Supon Seppo Nevala tyrmäsi alaisensa poliisiurahaaveet Kataisen yhteydenoton jälkeen. Nevala läksytti alaistaan ja teki selväksi, että tämän virkaura ei enää etene."Kai sinä ymmärrät, että sinä et ole viraston päälikkö. Ja niin kauan kuin minä voin vaikuttaa, sinusta ei koskaan tulekaan. Koska tämä alkaa olla jo liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin", sanoi Nevala alaiselleen 6.9.2005.
"Enhän mä poliittisiin kysymyksiin...", vastasi virkamies."Olethan sinä ottanut, jos sinä olet tämmöisen mennyt möläyttämään. Katainen on tämän tiedon välittänyt ja sinä et ole pystynyt sitä kumoamaan. Päinvastoin tämmöisiä selityksiä, minä en niitä halua kuulla", jatkoi Nevala.
Supon terrorismin torjunnan asiantuntijana toiminut virkamies oli kertonut näkemyksiään silloisen sisäministerin Kari Rajamäen koollekutsumassa tilaisuudessa."Mä olen antanut vain asiallista tietoa eri viranomaisten roolista", sanoi virkamies puhelussa Nevalalle.
"Ei tämä mitään asiallista tietoa ole koska se ei kuulu sinun toimivaltaan. Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Että nyt minä joudun täältä käsin paikkailemaan tätä taas. Sinä et vähään aikaan lausu mitään", sanoi Nevala.
"Se on kuule parempi, että jätät tämän poliittisen puolen minun hoitoon, etkä laajenna toimialaasi. Vaikka sinulla on suuri julkisuuskipeys ja poliisiylijohtajan virka oli tavoitteena, niin minä en kuule kauaa enää katsele tämmöistä menoa", jatkoi Nevala.
Kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund nimitti Nevalan kuoleman jälkeen Supon uudeksi päälliköksi kokoomuslaisen Ilkka Salmen. Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sdp) ei menettänyt yöuniaan Supon Nato-lausuntojen takia viisi vuotta sitten."Aika erikoinen merkki, vakavakin merkki suojelupoliisin sisällä tapahtuvasta kuplinnasta on se, että näitä käsitellään tällä tavoin julkisuudessa. Supon johtamisessa on tällä hetkellä mielestäni jotakin pielessä", sanoi Rajamäki tänään Nelosen uutisille.
No niin, Nevala nyt kuuluu näihin edesmenneisiin poliisijohtajiin vuodenvaihteen 2008-2009 ajalta, kun oli poliisijohtajien itsemurhabuumi - poliisiylijohtaja Salmisen ja poliisiylitarkastaja Välkin lisäksi.
Ja tämä taas liittyy maanpetosrikosuutisointiin:
Epäillyn rikoksen eli turvallisuussalaisuuden paljastamisen uskotaan tapahtuneen toukokuussa 2004. Tämän ohella on tutkittu kahta epäiltyä törkeää petosta, joiden osalta tekoaika ajoittuu vuoden 2004 syyskuun ja vuoden 2009 kesäkuun välille. Rikospaikka on Helsinki. Poliisi on takavarikoinut aineistoa ainakin Väestörekisterikeskuksesta ja Fujitsu Services -yhtiöstä.
Fujitsu on tietotekniikan palvelu- ja laitetoimittaja, jonka asiakkaisiin kuuluu useita valtionhallinnon toimijoita mukaan lukien Väestörekisterikeskus. Luntiala ei halua kertoa, onko puhe juuri Fujitsu Servicestä.
Ja tämä taas liittyy Anneli Aueriin, mutta näitä uutisia ei sensuroida.
Epäilyt ajoittuvat vuosiin 2004-2009 ja rikosten epäillään tapahtuneen Raisiossa, Ulvilassa ja Turussa. Auer kiistää asianajajansa mukaan kaikki väitteet jyrkästi.
http://yle.fi/uutiset/anneli_auer_vangi ... ta/5424515
Ja kysymykseni kuuluu, että jos näitä ei olisi myyty, olisiko tuota kallista Ascom-viestityssysteemiä edes tarvittu.
Digita Oy on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori, joka hallinnoi maanpäällisiä radio-, tv- ja mobiili-tv-verkkoja lähetysasemineen ja mastoineen.
Valtioneuvoston 4.3.2004 tekemän periaatepäätöksen mukaan koko maanpäällinen lähetysverkko siirtyi käyttämään digitaalitekniikkaa 31.8.[5] Sen jälkeen TV-lähetysten katseleminen on ollut mahdollista vain digitaalisena.
Digita Oy on entinen YLE:n Jakelutekniikka, joka yhtiöitettiin YLE:n kokonaan omistamaksi tytäryhtiöksi vuonna 1999.
No, juu - se on tossa sitten.
Marraskuussa 1999 YLE teki Soneran kanssa sopimuksen 34 %:n osuuden myymisestä Digitasta. Sopimuksen mukaan 20 % osuus siirtyisi heti 180 miljoonalla markalla ja loput 14 % viimeistään 31.3.2003 Digitan kassavirran perusteella määräytyvään hintaan.[9] Kilpailuvirasto kuitenkin esitti kaupan kieltämistä.[10] Kilpailuneuvosto hyväksyi kaupan mutta asetti ehdoksi, ettei Sonera tai sen määräysvallassa oleva yhtiö hae lupaa digitaalisille TV-lähetyksille.[11] Sonera ei hyväksynyt ehtoa, joten kauppa raukesi.[12]
Joulukuussa 2000 YLE myi 141 miljoonalla eurolla 49 % Digitan osakkeista TDF-konsernille, joka oli silloin ranskalaisen France Télécomin 100 %:sesti omistama tytäryhtiö.[13] Kauppaan sisältyi 31.1.2005 päättyvä myyntioptio kaikista osakkeista ja osto-optio 90 %:iin saakka. Myöhemmin France Télécomin osuus alentui TDF:stä 36 %:iin, kun pääosakkaaksi 45 % osuudella tuli sijoitusyhtymä Charterhouse Capital Development ja CDC IXIS Equity Capital. Nykyinen pääomistaja on Texas Pacific Group (TPG) 42 %:n osuudella [14]
Heinäkuussa 2003 YLE myi 133 miljoonalla eurolla 41 % [15] ja tammikuussa 2005 YLE:n hallintoneuvoston päättämällä kaupalla loputkin Digitan osakkeista yhtä lukuun ottamatta TDF:lle.[16] Elokuussa 2012 TDF-konserni myi Digitan australialaiselle sijoitusrahasto First State Investmentsille.[17]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Digita
Tästä nyt hyvin pystyy päättelemään, että mitkä ylipäätään ovat olleet nämä yksityistämisten ja yhtiöittämisten todelliset kuviot, ja miten tätä kautta sitten koko Suomen valtion omaisuus on päätynyt ihan joillekin muille kuin Suomen kanssalle, ja tietysti bonukset johtajien ja poliitikkojen taskuun. Mites nyt yksityistetyssä terveydenhoidossa - missä ovat tilat ja kalliit laitteet, jotka on valtionvaroin hankittu? Ei tarvinnut yksityisten hankkia omia, ja kun katteeseen ei tarvitse merkitä tila/laitekustannuksia, niin onko se ihme, jos näitä yksityistettyjä (vale)lääkärimiljonääretä syntyy kuin sieniä sateella. On tämä ollut kyllä jättimittava Suomen ryöstö. Ilmankos se Venäjä ryhtyi sitä maata ostamaan kaikkien näiden mastojen ja tolppien ympäriltä sieltä itärajalta...
Tässä teille auktoriteetteja ja poliitikkoja luotettavaksi. Tätä ketjua pystyy jatkamaan ihan loputtomiin kyseisistä vuosista alkaen. Ja kun googlaatte kyseisille vuosille Suomen valtioneuvostoa (sisältää ministerit ja presidentin), niin näette ne vastuunkantajat, jotka tämän tekivät.
Kukas sitten oli siellä YLE:n hallintoneuvostossa päättämässä näistä asioista mm. 2005?
...tammikuussa 2005 YLE:n hallintoneuvoston päättämällä kaupalla loputkin Digitan osakkeista yhtä lukuun ottamatta TDF:lle
No, missäs ja kenellä nyt on tuo YKSI osake?