Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

japittaja kirjoitti:Tuli vielä mieleeni kun pohdiskelin aamulla tätä juttua, että eikös joskus 5-6 vuotta sitten Pikku Horhan alueella siinä Lintuviidan ja Haukiluoman välissä sattunut vähän samankaltainen tapaus vain 1-2 kilometriä tästä paikasta pohjoiseen ? Kyseessä on sama ulkoilureitti ja tapahtuma paikka oli suojaisessa paikassa aivan ulkoilureitin tuntumassa kuten tässäkin. Tekotapa oli raaka ja en ole aivan varma käytettiinkö siinäkin teräasetta ? Joku saattaa muistaa tapauksen paremmin, mutta liittyikö siihen jotain huumevelkojen perimisiä. Muistuttavat vaan kovasti toisiaan monessakin mielessä nämä tapaukset.
Olen asunut alueella melkein 10 vuotta ja sinä aikana tiedän vain yhden tapetun tuolta mainitsemaltasi alueelta. Se oli se mies, joka oli tuotu Ylöjärveltä tai jostain muualta ja dumpattu autosta sinne kävelytielle metsään. Eli surma oli tapahtunut muualla ja siitä tekijä on tuomittu. Tai sitten on vielä joku tapaus, joka on menny ohi..?
FaceOff
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Pe Tammi 11, 2008 3:12 am

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja FaceOff »

Missä uhri asui? Tuossa on paljon variaatioita mitä kautta vois lähteä oikomaan,kun pub olkkosesta on lähtenyt kävelee.
Liitteet
murha10.gif
murha10.gif (241.65 KiB) Katsottu 4299 kertaa
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Kai se poliisi on tajunnut pyytää kaikki valvontakameratallenteet siltä yöltä liikekeskukselta, uimahallilta, koululta jne. Ainakin pyöriessä Tesomalla enemmän, väkisinkin siinä johonkin kameroihin jää. Niitä tallenteita ei kai pitkään säilytetä, mutta just in case, jos ei ala selvitä, voi niitäkin alkaa katsoa ja tunnistella kaikki näkyvät henkilöt.
retardo
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: Ti Marras 18, 2014 1:13 am

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja retardo »

FaceOff kirjoitti:Missä uhri asui? Tuossa on paljon variaatioita mitä kautta vois lähteä oikomaan,kun pub olkkosesta on lähtenyt kävelee.
Just tätä aikaisemmin itsekin tuolla pohdin.

Eli sulaa tuo Kuusen_juurella_väijymis-teoria. Kaverihan olisi voinut kävellä mitä reittiä tahansa. Olettaen nyt tietysti että uhri ei valikoitunut sattumalta.
japittaja kirjoitti:Harkintaa varmaankin osoittaa tuo rikospaikan valinta. On sen verran hyvin valittu ulkopuolisilta suojassa, että varmasti jonkin tasoista harkintaa on käytetty. Baarista on kuitenkin sen verran matkaa ja on oiva "iskun paikka", jotta ulkopuoliset eivät sitä näkisi. Oikeastaan eka hyvä rikospaikka tässä mielessä baarista lähdön jälkeen.
Juurikin näin!

Jos uhrilla ja tekijällä ei ole yhteyttä toisiinsa, mitä epäilen, on voitu väijyä.

Jos tekijä tunsi uhrinsa, mitä pidän todennäköisempänä. Perässä on seurailtu niin kauan pubista lähtemisestä asti että on tultu alueelle jossa murhan voi suorittaa rauhassa. Oletettavasti tekijä on juossut/kävellyt uhrinsa kiinni ja iskenyt. Vaihtoehtoisesti kauempaa ensin vahingoittanut ja sitten vielä lähempää viimeistellyt tekonsa.

Ikävä sanoa, mutta kun vähän tutustuu tuohon Facebook-profiiliin niin täytyy sanoa ettei kaveripiirissä ainakaan kaikki ole ihan niitä leppoisimman oloisia kavereita... Enemmän sitä puolta nyt tässä arvioimatta.

Siksipä:
Kuivakorppu kirjoitti:Tunsin todellakin tämän kaverin ja sinä aikana kun pyörittiin samoissa kuvioissa, hän oli hyvinkin sen oloinen miksi häntä on täälläkin kuvattu.
Mutta en oikeasti tiedä mitä tässä on tapahtunut vuosien välissä.
Eräälle tuntemalleni ihmiselle tämä uhri oli baarissa jokuaika sitten kertonut, että jotakin tyhmää on tullut tehtyä vuosien saatossa tai ollut jossain "paskassa jutussa" mukana.
Minä en tiedä mitä ja missä on tapahtunut, jos jollakin on tietoa niin minua myös kiinnostais tietää...yv:nä kiitos..
Tämä tieto voisi kiinnostaa kovasti myös poliisia. Toivottavasti jotain aukeaisi jos tästä tietävät suunsa avaisivat.
Caracalla
Remington Steele
Viestit: 223
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 5:05 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja Caracalla »

Minulta on mennyt vähän ohi, että miksi uhrin nimeä ei ole julkaistu, toisin kuin usein on tehty vastaavissa surmatapauksissa? Viittaako julkaisematta jättäminen siihen, että poliisi ei usko, että nimen paljastaminen yleisölle toisi mitään lisävalaistusta tapahtumiin? Vai halutaanko tässä vain suojella perhettä? Suojella keneltä? Vain uteliailta kansalaisilta vai eikö ehkä haluta, että tekijä saisi tietää uhrin nimeä ja siten osoitetta?

Toisekseen mietin, että tuskinpa harkitun henkirikoksen tehnyt tunaroisi niin, että pudottaa vahingossa puukon maahan. Etenkään kun ei ollut kenenkään takaa-ajama. Ihan hyvin olisi ehtinyt nostaa puukon maasta, vaikka se olisikin pudonnut. Eikä tuollainen vempele huomaamatta keneltäkään putoa. Olisikohan tekijä pikemminkin yrittänyt hankkiutua puukosta pikaisesti eroon viskaamalla nopeasti sen pois? On saattaunut pelätä jäävänsä kiinni verinen puukko taskussaan. Mahdolliset sormenjäljet on kuitenkin pyyhitty, joten tietää, ettei sitä kautta jää kiinni.
hirvoska

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja hirvoska »

voisko joku laitta minulle tuon facebook profiilin nimen niin voisin itse katsoa sitä profiilia siis tietenkin yv viestinä eihän tänne saa julkisesti kuolleiden nimeä laittaa
Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Tuolloin ei muuten ollut lunta juurikaan eli suorintakin reittiä olisi varmaan tossuilla päässyt koipien kastumatta.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."
sine qua non

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Sionnachin muuten havainnollistavaan karttakuvaan semmoista korjausta, että "ala-asteen etsityt" ovat varmaan olleet alakoululla eli Tesomajärven koululla (osoitteessa Raiskionkatu 7, kartassa suorakulmion muotoinen rakennus pyöreän rakennuksen "alapuolella" , pyöreä rakennus on vesitorni) Tesomajärven puolella Tesoman valtatietä. Nyt teksti "ala-asteen etsityt" on yläkoulun eli Tesoman koulun kohdalla. (En osaa itse liittää tähän mitään selventävää karttakuvaa, sori).

Uskoisin myös, että "jäähallin etsityt" ovat olleet havaintohetkellään kävelemässä kohti jäähallia Tesoman valtien varren kävelytietä pitkin eli pikemminkin olleet lähempänä uhrin löytöpaikkaa kuin jo jäähallilla saakka.

Uhrin reittivalintaan oma arvaus, että Olkkosesta kun lähtee kohti Käräjätörmää tallustamaan (mahdollisesti pienessä sievässä), voisi suopea reitti olla Siwan nurkalta Veikonpuiston ohi Käärmekallionpolulle (Veikonpuistoa ei karttaan ole nimetty, mutta se jää Siwan rakennuksen ja Käärmekallionpolun väliin, siinä on nurmialuetta, puita ja lasten pieni lasten leikkipuisto; Sionnachin kartasta huomaatte, että Käärmekallionpolku kulkee alakoulun ohitse ostarille, toisella puolella on kerrostaloja, joita ei tietenkään kartassa ole) ja sitä kautta aiemmin kuvattua reittiä kirkon ja ostarin ohi kohden Kärtsyä. Siwalta kirkolle Tesomajärvenkatu nimittäin nousee mäeksi (ei nyt kovin jyrkäksi, mutta kuitenkin), jota uhri ei ehkä ole halunnut käyttää... Tämä reitti näyttää kartalla paljon pidemmältä kuin suoraan kirkonmäen kautta kulku, mutta ei sitä oikeastaan juuri ole. Mutta arvailua tämä kaikki siis.
Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Olin uutisista ymmärtävinäni että alueella oli tavattu kaksi nuorten miesten porukkaa, siis pedrossa ja jääkiekkohallille kävelleet (voivat toki olla sama kolmikko) ja se kolmas porukka olisi ollut nuorempia. Saatoin ymmärtää väärin.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."
Man
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:09 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja Man »

Ahaa, sitä jää näemmä joskus ulkopuoliseksi, kun blokkaa inhokkeja.
Kuvina julkaistut veitsi ja tuppi olivat siis metsästä löydetyt kappaleet (jotka olivat jonkin minulle tuntemattoman veitsimerkin kopio). Ja tällä kopioveitsellä surmattiin aamutossumies (jonka tossut olivat siis meille tunnetumman aamutossun kopiot).

Hyökkääjän on tarttenut tuntea ympäristöä, koska lähti Tesoman valtatien itäpuollelle, josta aukeaa reittejä moneen suuntaan. Puukottaja on voinut tulla kävelytietä myös pohjoisesta, uhriaan vastaan. Jos pinkkitossuinen uhri olikin tuttu samoilta asuinkulmilta? (=Käräjätörmä muutaman sadan metrin päässä). Vanha känä iski päälle, ja nyt oltiin "puolueettomalla" seudulla...
tssc
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 10:03 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja tssc »

Uutena kirjoittajana ja ikänsä Tesoma-Kalkku alueella pyörineenä ja nykyään myös tässä vieressä asuvana paria asiaa.

Itse vaikka 15 vuotta aktiivisesti kulkenut tesomalla, käynyt tesomajärvellä uimassa ja paljon kävellytkin täällä, pakko todeta, että itse jos lähtisin Olkkoselta Käräjätörmälle kävelyteitä pitkin oikomaan, löytäisin itseni todennäköisemmin Haukiluomasta kuin oikeasta määränpäästä. Tämäkin voi olla osasyynä reittivalintaan. Vuoden jos on asunut Tesomalla, kuten uhri, ei välttämättä nämä järven ympäristön oikoreitit ole edes tuttuja.

Tesoma on pääpiirteissään mun mielestä ihan rauhallista aluetta esim. Linnainmaa-Multisilta verrattuna Tampereella, mutta ne jokuset piripäät täällä tekee sen kyllä, että en itsekään parimetrisenä ja toistasataakiloisena äijänä mielelläni noita oikoreittejä yksin yöllä painele. Enkä mielelläni muutenkaan alueella yöaikaan, ellei ole kättä pidempää mukana. Ostarilta lähtevät tiet ovat mielestäni jopa viikonloppuöisin uskomattoman hiljaisia sen jälkeen, kun porukka on Pedrosta lähtenyt pois valomerkin jälkeen. Tämä tulee hyvin usein havainnoitua myös autolla, kun siihen aikaan liikkuu. Juuri La-su yönä yli palloiltua ympäri tesomaa, mutta maanantaita vasten tuli koomattua kotona. Tie löytöpaikan ohi on -kuten täällä todettukin- hyvin pitkälti läpiajoliikennettä. Tohlopinkadulta tulee lähelle tie, jossa toki risteysalueelta ja ajetaan hiljempaa, mutta tätäkin rajoittaa se, että tohlopinkadulla on läpiajo kielletty, joten sinne kääntyvät keskittynee risteykseen ja sieltä tulevista iso osa lähtee toista kautta Vaasantien suuntaan. Motarille lähtijöiden huomiohan on tasan se vilkaisu, jotta tuleeko Lintuviidan suunnasta ketään.

Itse en tuolla alueella ainakaan kiinnitä huomiota satunnaisiin kulkijoihin kuin seuraavissa tilanteissa:
a) Olen autolla juoppokuskina ja ajelen huvikseni odotellen baarien sulkeutumista
b) istun kännissä pelkääjän paikalla (ja silloinkin huomio keskittyy monia hetkiä muihin ihmisiin tai cd-soittimeen)
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 421
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Tuo kartta on hyvä niille, jotka ei tunne seutua ja tapaus kiinnostaa. Sen verran korjaisin, että löytöpaikka on lähempänä jäähallin-uimahallin risteystä. Se nyt on pieni yksityiskohta, mutta se taas vie mielenkiintoa niihin jäähallilla pyörineisiin tyyppeihin. Toivottavasti nyt etsityt porukat ilmoittautuvat mahdollisimman paljon poliisille.

Tuo paikka on kyllä hiljainen. Tänään ajoin murhapaikan ohi tuossa 20:30 ja ajamani auto oli ainoa koko tienpätkällä. Yksi jalankulkija oli koko matkalla alakoulun risteyksestä Myllypurontielle. On se kuollutta seutua näin ilta-aikaan. Ja synkkää... Metsä sen tekee.
hirvoska

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja hirvoska »

Siit' löydetystä ramboveitsestä. Arvioni on että on uhrin omaisuutta ei pysytynyt vain hätävarjelemaan itseään, voi toki olla sen päällehyökkääjänkin, mut mihinkään jengijuttuun en oikein usko..koska paikalta löytyi uhrin lisäksi vain hyökkääjän jäljet
jokke78
Nikke Knakkertton
Viestit: 154
Liittynyt: To Loka 22, 2009 4:15 pm
Paikkakunta: Nokia

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja jokke78 »

"4. Noin klo 23.15 - 23.20 Tesoman liikekeskukselta kohti jäähallia kävellyt kolmen nuoren miehen seurue."

Tuo on kyllä mielenkiintoinen seurue, mikäli ei ilmoittaudu. Juuri surman aikoihin noin lähellä ja suunta sama. Voisiko olla jopa mahdollista, että itse uhri olisi yksi noista kolmesta ja ne kaksi ovat tämän jutun avain
poepporoo
Theo Kojak
Viestit: 1122
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Viesti Kirjoittaja poepporoo »

hirvoska kirjoitti:Siit' löydetystä ramboveitsestä. Arvioni on että on uhrin omaisuutta ei pysytynyt vain hätävarjelemaan itseään, voi toki olla sen päällehyökkääjänkin, mut mihinkään jengijuttuun en oikein usko..koska paikalta löytyi uhrin lisäksi vain hyökkääjän jäljet

Ajattelin kanssa samaa, että voisiko puukko olla uhrin oma? Ehkä siksi heitetty ja jätetty löydettäväksi..piilottaa ei ole taidettu edes yrittää?
How do you hold a moonbeam in your hand?

-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
Vastaa Viestiin