Red Lake lukion verilöyly tapahtui maanantaina 21. maaliskuuta 2005, kun Jeffrey Weise, lukion opiskelija, tappoi seitsemän ihmistä. Lopuksi Weise ampui myös itsensä. Uhreihin kuului myös opettaja sekä turvallisuusvartija. Weise oli myös tappanut kaksi muuta ennen ampumistaan koulussa.
Tapahtumat saivat alkunsa iltapäivällä, kun Weise ampui kotonaan isoisäänsä, Daryl ”Dash” Lussieria, .22 kalipeerisella pistoolilla Lussierin nukkuessa. Vieläkään ei ole tiedossa, mistä Weise sai pistoolin, mutta sen uskotaan olleen hänen hallussaan ainakin vuoden ennen ampumisia. Tämän jälkeen Weise varasti kaksi Lussierin poliisiasetta, 9 mm Glockin sekä haulikon. Sitten hän ampui Lussierin tyttöystävän, Michelle Siganan, kun tämä palasi kotiin.
Tämän jälkeen Weise ajoi isoisänsä poliisiautolla kouluun, saapuen sinne noin klo 14.45. Mennessään rakennuksen pääsisäänkäynnistä sisään, hän kohtasi aseettoman vartijan Derrick Bruniin, joka käytti koulun metallinpaljastimia. Weise ampui Brunia kuolettavasti jatkaen sitten alas aulaa ampuen oppilaita. Tuolloin hän tappoi viisi oppilasta ja opettajan (Neva Rogersin) sekä haavoitti seitsemää muuta. Silminnäkijät kertovat Weisen hymyilleen ja vilkuttaneen samalla, kun hän ampui ihmisiä. Eräs silminnäkijä myös kertoi kuulleensa Weisen kysyvän eräältä opiskelijalta, uskooko tämä Jumalaan, ennen kuin ampui pojan. Samanlainen silminnäkijälausunto tehtiin myös Columbinen verilöylyn jälkeen 1999.
Eräässä vaiheessa ampumisia Weise myös palasi sisäänkäynnille, jossa hän avasi tulen poliiseja kohti. Tuolloin Weise joutui perääntymään luokkahuoneeseen haavoittuneena, häneen oli osunut ainakin kaksi luotia lonkkaan ja jalkaan. Yhteenkään poliisiin ei ollut osunut.
Lopullisia kuolleita koululla oli 8 ja 14 loukkaantui.
Lista kuolleista:
Daryl Lussier, 58-vuotias Weisen isoisä, joka kuoli useisiin osumiin torsoon.
Michelle Sigana, 32-vuotias Lussierin tyttöystävä, joka kuoli ainakin yhteen osumaan rintaan.
Neva Wynkoop-Rogers, 62-vuotias englanninkielen opettaja.
Derrick Brun, 28-vuotias aseeton vartija. Brun oli koettanut estää Weiseä pääsemästä ovesta sisään, mutta Weise ampui häntä kuolettavasti. Tämän takia jotkut ajattelevat Brunin olleen sankari.
Dewayne Lewis, 15-vuotias opiskelija.
Chase Lussier, 15-vuotias opiskelija, jolla sukunimestään huolimatta ei ole yhteyttä toiseen Weisen uhriin. Chasen huhutaan koittaneen pelastaa toinen opiskelija.
Chanelle Rosebear, 15-vuotias fuksi.
Thurlene Stillday, 15-vuotias fuksi.
Alicia White, 14-vuotias fuksi.
Jeffrey Weise, 16-vuotias opiskelija, joka teki itsemurhan ampumalla itseään päähän haulikolla.
Lista joistain haavoittuneista:
Ryan Auginash, 14-vuotias opiskelija, ampumahaava rinnassa.
Steven Cobenais, 15-vuotias toisen vuoden opiskelija, ammuttiin otsaan.
Lance Crowe, 15-vuotias opiskelija, ampumahaavat kädessä ja rinnassa.
Jeffrey May, 15-vuotias toisen vuoden opiskelija, joka koetti painia Weisen kanssa ja hyökkäsi hänen kimppuunsa kynällä. Weise ampui Mayta niskaan. Kuten Brunia, myös Mayta jotkut pitävät sankarina.
Cody Thunder, 15-vuotias toisen vuoden opiskelija, ampumahaava lonkassa.
Tapahtumien jälkeen Floyd ”Buck” Jourdain Jr.:n (Red Laken Chippewa Indianssejen puheenjohtajan) poika Louis Jourdain pidätettiin yhteydestä ampumisiin viikon kuluttua tapahtuneesta. Häntä syytettiin murhan suunnittelusta pohjautuen useisiin sähköpostiviestein, joita hän lähetteli Weisen kanssa liittyen verilöylyn suunnitteluun. Syytteet hylättiin myöhemmin.
Lähde: Wikipedia
Kuvat: home.earthlink.net
Suomentelen lisää Weisestä itsestään myöhemmin.
Jeffrey Weise (Red Lake High school massacre)
Odotellessani Howlerin kirjoituksia minä lisään kuvalinkin Jeff Weisestä. Huomioi komea kampaus.
http://www.indianz.com/news/images/jeffweise2005.jpg

"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Komiat on hiukset!Mäsä-Masa kirjoitti:Odotellessani Howlerin kirjoituksia minä lisään kuvalinkin Jeff Weisestä. Huomioi komea kampaus.
![]()
http://www.indianz.com/news/images/jeffweise2005.jpg
Tuleepa pojasta joku mieleen, en nyt saa päähäni kuka. Joku tälläinen ammuskelija kuitenkin.
Lisää, Howler! Kuten sanoin, ilo lukea välillä jonkun muunkin suomentamaa.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
Tietoa tekijästä
Taustaa
Jeffrey James Weise syntyi 8. elokuuta vuonna 1988. Hän oli juuriltaan intiaani, kuuluen Ojibwa-heimoon (tunnetaan myös nimellä Chippewa). Weise asui Red Laken reservaatiossa isoisänsä, poliisi Daryl ”Dash” Lussierin kanssa. Weisen isä, Daryl ”Baby Dash” Lussier oli tehnyt itsemurhan heinäkuussa 1997, ymmärtääkseni piiritystilanteen päätteeksi. Lussier Sr. oli koittanut puuttua tapahtumiin, muttei saanut niille rauhallista loppua.
Weisen äiti, Joanne Weise, oli kova alkoholin käyttäjä. Hän joutui auto-onnettomuuteen (alkoholi liittyi ko. onnettomuuteen) 1999, ja kärsi sen seurauksena aivovammasta. Tästä syystä hän joutui hoitokotiin Minneapolisiin. Ennen onnettomuutta Jeffrey oli asunut Minneapolisin alueella äitinsä ja kolmen tätinsä kanssa, mutta onnettomuuden jälkeen hän joutui takaisin reservaattiin.
Tästä syystä Weise tunsi turhautumista ja moni piti häntä ulkopuolisena. Hankala käytös johti lopulta siihen, että Weise laitettiin kotikouluohjelmaan vuonna 2004. Weise söi lääkettä masennukseen ja kävi terapeutilla. Hän myös vahingoitti itseään ja koulutoverin mukaan yritti itsemurhaa vuoden 2005 alussa.
Pintaa syvemmältä
Weisellä väitetään olleen historiaa kouluongelmista, esim. nyrkkitappeluista. Vaikka vieläkään Weisen teolle ei ole selvää motiivia, kuitenkin häntä kuvattiin yksinolijaksi, jota kiusattiin – mahdollisesti ulkonäkönsä vuoksi. Hän pukeutui pitkään nahkatakkiin ympäri vuoden ja hänellä tiedetään olleen muistikirja, johon hän piirsi piirroksia, joiden kuvataan olleen ”pahoja ja pimeitä… asioita.” Weiseä kiehtoivat myös hakaristit.
Weise käytti paljon Internetiä. Online viesteissään hän usein käsitteli zombeja, käyttäen nimimerkkinään ”Blades11”. Lyhyessä tarinassaan ”Surviving the Dead”, jonka hän julkaisi vuoden 2003 lopun ja 2004 vuoden alun välillä, hän kuvaili yksityiskohtaisesti kouluverilöylyä uhrin näkökulmasta, yhdistäen siihen zombiteeman. Tarina oli verinen ja raaka. Tarinan tapahtumapaikka, Grover’s Mill, oli myös Orson Wellesin War of the Worlds version tapahtumapaikka. Weise kirjoitti myös abovetopsecret.com sivustolle.
Weise myös kävi usein virallisilla Mars sivuilla (tarkoittaen Horrorcope räppärin Marsin sivuja), jossa käyttäjiä rohkaistaan kirjoittamaan musiikista, murhasta ja itsemurhasta fooorumillaan. Weisen ystävät ja perhe kertovat hänen olleen Horrorcode-musiikin ja Marsin pakkomielteinen fani.
Weise teki myös väkivaltaisia Flash animaatioita ja lähetti niitä Internetiin (esimerkiksi Newgroungsiin) käyttäen nimimerkkiä ”Regret”. Yksi animaatio, nimeltään Target Practice, on tehty ”frame-by-frame” tyylillä. Siinä yksi henkilö ampuu kolme ihmistä kiväärillä, räjäyttää poliisiauton kranaatilla ja ampuu sitten Ku Klux Klan-jäsenen. Animaation lopussa hahmo ampuu itseään päähän käsiaseella. Animaatioon sisältyy ammuskelun ääntä. Aikainen animaation katsoja kirjoitti, “Umm.... selvä. Oliko tämä kuin varoitusviesti? Hmm, jätkä sinä tarvitset apua pahasti.”, johon Weise vastasi: “Lol, sinä et selvästi pysty kertomaan eroa fantasian ja todellisuuden välillä. Tämä piirretty oli tehty vain satunnaisesta väkivallasta, ja usko tai älä tuolla jossain on yleisö johon tämä vetoaa. Joten älä koita tuomita minun henkistä terveyttäni yksinkertaisen animaation tähden, selvä?” Weisen Newgrounds profiilissa hän kertoi kahden lempielokuvansa olevan Elephant ja Zero Day, jotka perustuivat Columbinen lukion verilöylyyn. Toinen Weisen animaatio Newgroundsissa on nimeltään ”Clown”, jossa pelle nappaa ja tappaa miehen.
Weisen uskotaan myös kirjoittaneen viestejä Neo-Nazi Internetfoorumiin nimimerkeillä NativeNazi ja Todesengel (saksaa, tarkoittaa kuoleman enkeliä). Nämä viestit osoittavat ihailua Adolf Hitlerin ideoita kohtaan ja kiinnostuksen nähdä muut intiaanit näiden ideoiden meriittinä. Eräässä tapauksessa Weise tappeli koululaisen kanssa, jota hän väitti kommunistiksi. Hän myös väitti koulun varoittaneen, että joku aikoisi avata koululla tulen 20. päivä huhtikuuta, Adolf Hitlerin syntymäpäivänä ja Columbinen tapahtumien vuosipäivänä. Koulun viranomaiset yhdisti uhkauksen häneen.
Eräässä kirjoituksessaan vuonna 2004 Weise kirjoittaa puhdasverisyydestä, siitä miten vähäistä alkuperäisamerikkalaisten puhdasverisyys on. Hän myös puhuu olevansa pro-natsi. Kymmenen kuukautta ennen Red Laken tapahtumia, Weise kirjoitti ”Minä koitan olla olematta aggressiivinen suurimmassa osassa tilanteista, minä käytän voimaa jos minun on pakko, mutta en mene ulos ja hae tappelua. Olen suurimmaksi osaksi puolustuva, puolustan itseäni jos joku koittaa jotain mutta muuten olen rauhaisa ihminen.”
Weise kirjoitti myös LiveJournaliin, vaikkakin vain kolme kertaa joulukuun 2004 ja tammikuun 2005 välillä. Weisen LiveJournal on värimaailmaltaan mustaa ja valkoista, ja Weise kirjoitti tunteistaan ja toiveistaan muutokseen ja pelastukseen. Hän kuvaili itseään infosivuillaan ”ei miksikään muuksi kuin keskiverroksi alkuperäisamerikkalaiseksi pilvettäjäksi” ja mainitsi käyttävänsä marihuanaa. Murhien jälkeen Weisen LiveJournaliin tuli 1 848 kommenttia (ne eivät enää ole näkyvillä siellä).
Pari kuvaa Weisestä:
Vuoden 2005 luokkakuva

Olipa muuten hienosti tehty animaatio. Odotin jotain semmoista paintin ja animointiohjelman sekaista kamalaa sekavaa sotkua, mutta tuo oli jopa aika hyvä. Ei aiheen, vaan tyylinsä vuoksi. Juonellisestihan tuo oli todella heikko.Howler kirjoitti:Yksi animaatio, nimeltään Target Practice, on tehty ”frame-by-frame” tyylillä. Siinä yksi henkilö ampuu kolme ihmistä kiväärillä, räjäyttää poliisiauton kranaatilla ja ampuu sitten Ku Klux Klan-jäsenen.
No kukapa niistä ei tykkäisi?Howler kirjoitti:Weisen Newgrounds profiilissa hän kertoi kahden lempielokuvansa olevan Elephant ja Zero Day, jotka perustuivat Columbinen lukion verilöylyyn.
Tämä oli tyylillisesti jopa vielä hienompi kuin se ensimmäinen. Pojalla on ollut selkeästi kykyä tuommoiseen. Mutta eikös sitä sanotakin, että taiteilijat on yleensä aina masentuneita ja itsetuhoisia?Howler kirjoitti: Toinen Weisen animaatio Newgroundsissa on nimeltään ”Clown”, jossa pelle nappaa ja tappaa miehen.
Olet kyllä Howler onnistunut löytämään todella hyvän aiheen ja henkilön, jolla tuntuu selkeästi olevan erilaisia tasoja ja puolia itsessään, eikä vain semmoinen tapaus joka pinnallisesti on esiintynyt internetissä.
Onko muuten niin, että tyyliin kaikki viimeisen 15 vuoden aikana olleista tälläisistä tapauksista on kirjoitelleet nettiin ja/tai julkaissut siellä juttuja ennen tekoaan?
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
gravedigger
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1314
- Liittynyt: La Marras 17, 2007 7:50 pm
- Paikkakunta: Rairairailaamassa
Aivansama miten synkkä ajatusmaailmasi on löydät netistä kaltaistasi seuraa aivan varmasti.
Tavallaan ymmärtää nuorta jonka elämä on ollut edellä mainittua. Taiteellisuus ja sen tuoma itseilmaisun pakko on monelle nuorelle kritiikkeineen liikaa. Massasta poikkeava käytös,mielipiteet ja pukeutuminen aiheuttaa aina arvostelua.
En väitä että olosuhteet tekevät murhaajia, mutta ns. hyvien perheiden tappajilla on mun mielestä enemmän vikaa kuin jollain alkoholistiperheen nuorella. En komppaa tappajateinien ajatusmaailmaa, mutta ongelmanuorten ajatusmaailma on aika mustavalkoista.

Mä oon Matti, sä oot vaan Mervi