Harpo kirjoitti:Miksi pitäisi odottaa EITn päätöstä, kun ei se edes pysty vapauttamaan ketään vankilasta, vain ottamaan kantaa ja loput jää Suomen oikeuslaitoksen tehtäväksi? Lsh-tuomioista on hovin päätöksen jälkeen haettu KOn kanta ja siinä vaiheessa KO katsoi, ettei ole perusteita muuttaa hovin päätöstä. Sen jälkeen samojen lasten samassa tilanteessa syntyneet kertomukset, joihin lsh-tuomiot perustuvat, on todettu murhaoikeudenkäynnissä epäluotettaviksi sekä käräjillä että hovissa. Tilanne on siis oleellisesti muuttunut ja nopein tapa lopettaa tämä epäoikeudenmukaisuus on että KO purkaa lsh-tuomiot ilman mitään EITn kehotuksia niin tehdä. I
Ei tietenkää pidä odottaa, mutta ainakin näillä tiedoilla se on järkevintä (koska jos siellä katsotaan, että hovi on käyttänyt harkintavaltaansa EIS:n vastaisella tavalla päätöksessään olla kuulematta puolustuksen todistelua, niin sillä voi olla painoarvoa, tai sitten ei. Jos EIT ylipäätänsä edes käsittelisi asiaa), koska ilman sitä Auerilla ei oikein olisi mitään perustetta hakea tuomionpurkua (näillä tiedoilla), koska tuomion purun edellytykset on kirjattu oikeudenkäymiskaareen ja niitä tulkitaan suppeasti (koska kyseessä on poikkeuksellinen menettely).
Ja oletan, että KO:lla tarkoitat KKO:ta. Mutta jätät vastaamatta kysymykseen, että jos pidät tästä murhatuomiosta saatuja perusteluja niin oleellisina, niin miksi tässä murhatapauksessa ei sitten olisi otettu kertomuksia totena sillä perusteella, että ne katsottiin rikosten osalta uskottaviksi LSH-tuomiossa? Se on tällainen irrationaalinen hyppäys, jonka tässä teet. Samalla näytät unohtavan sen, että ylimääräiset muutoksenhakukeinot ovat poikkeuksellisia, varsinkin tuomion purkaminen.
Ja näytät unohtavan sen, että nimenomaan LSH-oikeudenkäynneissä lasten kertomusten uskottavuuden arviointi on ollut keskiössä ja sielläkin on todettu osa kertomuksista mielikuvituksen tuotteiksi, eikä kaikkea siis ole mitenkään otettu todesta. Kyseessä on myös kaksi eri tapahtumaa: toisessa lapset ovat olleet joko silminnäkijänä tai niin, että eivät ole olleet edes suoraan todistamassa murhayön tapahtumia, toisessa taas rikollisten tekojen kohteena.
Toki Auer voi hakea nyt jo tuomion purkua, mutta minusta se ei olisi ns. taktiselta kannalta järkevää. Mutta tästäkin on paha sanoa, koska oikeastaan mitään ei ole tihkunut julkisuuteen (ei edes sitä, mistä tarkalleen ottaen EIT:iin valitetaan, se on kerrottu aika ympäripyöreästi). Ja tietenkään EIT ei voi tehdä muuta kuin määrätä maksettavaksi korvauksia, se ei voi määrätä kansallisista tuomioista. Eikä pelkästään uusi tuomio ole peruste purkaa tuomiota (oli se EIT:stä tai kansallisesta tuomioistuimesta)