Missing person in Tampere

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 358
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Oma (ja monen muunkin) ajatus tapahtumainkulusta:

Mies viimeistä kertaa todennäköisesti Suomessa. Kello ei ole vielä paljoa, mutta väsyttää. Lähtee kuitenkin baariin muutamalle, koska hotelli on aika helkkarin tylsä paikka oleilla, jos ei kuitenkaan väsytä siten, että unesta saisi kiinni. Baarista lähtee kohti hotellia. Kello ei edelleenkään paljoa, ajattelee kävellä pienen kierroksen esim. juuri rannassa, viimeistä kertaa kun ehkä tämänkin kaupungin maisemia katselee. Pissahätä iskee ulkomaalaisillekin, joten voinut mennä ihan rantaan tätä toimenpidettä suorittamaan, mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan, kun suomalainen julkikuseminen ei ole kaikille muille yhtä luonnollista. Lipsahtanut veteen, mahdollisesti lyönyt päänsä samalla. Tai sitten sairauskohtaus yhtä huomaamattomassa paikassa.
Golden redriver
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 12:16 am

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Golden redriver »

Kun kysymys on tuon ikäisestä mieshenkilöstä, niin yksi vaihtoehto voisi olla sairaskohtaus. Jos on vielä väsyttänyt tai ollut huonovointinen ja stressiä työmatkasta, niin hyvinkin todennäköinen vaihtoehto. Mikähän oli miehen terveydentila ollut aikaisemmin. Mutta jos jonkun kohtauksen olisi saanut, niin missä ruumis?
Plan B
Nikke Knakkertton
Viestit: 163
Liittynyt: Ti Maalis 10, 2015 10:34 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Plan B »

Ehkäpä kaukaa haettu teoria, mutta esitän kuitenkin:
Mikä yhdistää ainakin lehdistön perusteella kadonnutta Croeseria, Tesomalla puukotettua miestä sekä Tampereella surmattua kiinalaisnaista. Ja myös Jukka S. Lahtea. Pienikokoisuus.

Lisäksi Croeseria, kiinalaisnaista sekä Lahtea yhdistää pienikokoisuuden lisäksi työskentely isossa globaalissa yrityksessä (Luvata, Nokia, Metso).

Voisiko kyseessä olla sarjamurhaaja, joka kostaa jostain isosta firmasta saamansa potkut? Yksityiskohdat voivat olla sattumaa, mutta merkillistä sattumaa kylläkin.
L.G.W.Persson
Remington Steele
Viestit: 232
Liittynyt: To Syys 25, 2014 2:23 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja L.G.W.Persson »

Plan B kirjoitti:Ehkäpä kaukaa haettu teoria, mutta esitän kuitenkin:
Mikä yhdistää ainakin lehdistön perusteella kadonnutta Croeseria, Tesomalla puukotettua miestä sekä Tampereella surmattua kiinalaisnaista. Ja myös Jukka S. Lahtea. Pienikokoisuus.

Lisäksi Croeseria, kiinalaisnaista sekä Lahtea yhdistää pienikokoisuuden lisäksi työskentely isossa globaalissa yrityksessä (Luvata, Nokia, Metso).

Voisiko kyseessä olla sarjamurhaaja, joka kostaa jostain isosta firmasta saamansa potkut? Yksityiskohdat voivat olla sattumaa, mutta merkillistä sattumaa kylläkin.
Taitaa olla modus operandikin sama, eli kuolettavan monta iskua teräaseella. Mutta kuten viittasit, Tesoma ei taida sopia tuohon firma -yhteyteen. Siinä tapauksessa Tesoma olisi sattumaa, jos muilla tapauksilla olisikin yhteys.
Viimeksi muokannut L.G.W.Persson, Ke Maalis 11, 2015 12:30 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sohvapoliisi
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 4:10 pm
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Sohvapoliisi »

Maruna kirjoitti:
Kiinnitin aivan samaan seikkaan huomiota, kuin sinäkin! Täällä on kirjoitettu, että mies salasi baarireissunsa vaimoltaan, ja sanoi sen sijaan menevänsä nukkumaan. Miksi sellainen seikka pitäisi salata, ellei miehellä sitten ollut taipumusta liialliseen naukkailuun(?) Ja mitä saman yrityksen johtoporrasta edustaneisiin työtovereihin tulee, he tuskin ovat ensimmäisinä kertomassa julkisuuteen, mikäli kollegalla oli taipumusta tissutella liikaa. Googlasin kadonneen kuvia, ja minusta hän näyttää hiljaiselta, hillityltä ja hyväntahtoiselta mieheltä, joka saattaisi hyvinkin purkaa paineitaan/rentoutua mieluummin juomalla - kun kenellekään räyhäämällä tai muutoinkaan sanallisesti avautumalla. Ehkäpä tämä herrashenkilö on ollut enemmän juovuksissa, ja helpompi kohde ryöstäjille, kuin on tähän asti luultukaan. (Kerran eräs ravintola-alaa nähnyt henkilö totesi, että useimmiten eniten humaltuneita ovat ne, jotka korjailevat solmioitaan/asusteitaan ja koettavat muutenkin skarpata, eivät suinkaan ne, jotka äänekkäimmin "humalaista" esittävät.)
Näinpä, samanlainen profilointi kuvia katsellessa tulee itsellä mieleen, ei varmaankaan mikään pöydillätanssiva showmies, vaan enemmänkin hieman valokeilasta poisvetäytyvä, mutta kuitenkin sympaattinen ja pidetty työtoveri. Sosiaalisten rajoitteiden vapauttamiseen voi useinkin olla alkoholi helpoin vaihtoehto, etenkin mikäli joutuu olemaan ns. kotikentän ulkopuolella. Ei se kaikille ole kovin luontevaa sosialisoida "toisella puolella" maailmaa työnsä puolesta, siinä saattaa piilopulloilu muodostua tilannetta helpottavaksi tekijäksi.

Toinen asia mikä vain tuli mieleen, niin miksi kuljetella satoja euroja käteistä mukanaan, tai siis hotellihuoneessa olivat mutta kuitenkin? Johtotason kaverilla takuuvarmasti firman luottokortti, jolla kaikki kulut reissussa voi maksaa, myös ne pari valkoviinilasia jos niikseen tulee (tosin veikkaan, että nämä on maksanut suomalainen kollegansa omalla kortillaan). Käteinen on todennäköisesti henkilön omaa rahaa, firman puolesta tuskin on käteistä jaettu matkaan mukaan. Henkilöllä varmasti ollut myös oma luottokortti, jolla voi maksaa työasioihin kuulumattomia ostoksia. Tokihan käteistä on aina hyvä vähän olla mikäli jossain tarvitsee, mutta miksi satoja euroja? Ensimmäisenä tulee mieleen, ettei halua sen enempää firman kuin omankaan korttinsa tilitapahtumiin näkyviin tiettyjä ostoksia. Firman kortilla tehdyistä ostoksista joutuu tilille matkalaskua tehdessä, omalla kortilla tehdyistä ehkäpä vaimolle. Omalla kortilla tehdystä käteisnostosta ei tietenkään jää kotiväellekään ihmeteltävää, muutoin kuin oma selitys mihin fyrkat menivät, mikäli vaimo kysyy. Ja jos ei ole yhteistä käyttöoikeutta tiliin niin sittenhän ei tarvitse senkään vertaa selitellä.

Summasummarum, ei kai tästä mun sepustuksesta sen viisaammaksi tapauksen tiimoilta kukaan tule, mutta hiukan veikkaisin että sitä känniä on ollut enemmän kuin ne pari valkkarilasillista, mikä toki altistaa vahingolle. Ja koodisanat väsymys ja viimeinen työmatka voivat toki kieliä jostain pidempään kyteneestä ongelmasta, josta ei vain olla haluttu/kyetty edes läheisimmille puhua.
Avatar
Ulrike
Hetty Wainthropp
Viestit: 480
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2014 9:34 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Ulrike »

Maruna kirjoitti:Ja mitä saman yrityksen johtoporrasta edustaneisiin työtovereihin tulee, he tuskin ovat ensimmäisinä kertomassa julkisuuteen, mikäli kollegalla oli taipumusta tissutella liikaa.
Kadonnut nyt tuskin ihan Metso Mineralsin johtoryhmätason ylintä johtoa edusti, vaan oli jonkinlainen toimihenkilötasolla oleva keskijohdon mies. Metson kokoisen firman johtoryhmä ei todellakaan lähde torstai-iltana Hämeenkadulle kaljalle.
Rocket
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Rocket »

Tässä on muutamankin kerran tullut esille käsitys että olisi ilmoittanut vaimolleen menevänsä nukkumaan ja sen jälkeen / salaa lähtenyt baariin. Mutta uutisoinnin mukaan hän on lähtenyt baariin (klo 19) ennen soittoa vaimolleen (klo 20). Eli tulkitsen tuon niin että baarista on soittanut ja sanonut lähtevänsä nukkumaan, mutta jäänyt kuitenkin vielä "hetkeksi".
disposal
Jane Marple
Viestit: 1015
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja disposal »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 15332.html
It-pomo katosi kesken työmatkan: 6 outoa yksityiskohtaa hämmästyttää
työmatkalla Tampereella ollut it-johtaja katosi torstai-iltana kuin maan nielemänä. Tapauksessa on monta outoa yksityiskohtaa.
Metso Mineralsilla IT-pomona työskentelevä eteläafrikkalainen Herc Croeser, 60, katosi torstai-iltana Tampereen keskustassa.

Croeser oli Tampereella työmatkalla. Viimeisissä havainnoissa hän oli vain 400 metrin päässä hotelli Ilveksestä, jossa hänellä oli huone, mutta johon hän ei kuitenkaan koskaan saapunut perille.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pasi Mettälä kertoi Ilta-Sanomille tiistaina, että Croeserin katoaminen on edelleen täysi mysteeri, eikä poliisi ole saanut juurikaan vihjeitä siihen liittyen.

Ilta-Sanomat kokosi seitsemän seikkaa, jotka Croeserin viimeisistä liikkeistä tiedetään.

1. Tuttujen seurassa vielä hetki ennen katoamista
Croeser keskusteli viimeisen kerran vaimonsa kanssa torstai-iltana noin kello 20. Mies kertoi vaimolleen olevansa väsynyt ja innoissaan kotiinpaluusta.

Vielä noin kello 22 Croeser vietti iltaa työkavereidensa kanssa Tampereen pääkadun Hämeenkadun varrella sijaitsevassa Aussie Barissa.

Hän lähti Aussie Barista kohti hotelliaan, Sokos Hotel Ilvestä noin kello 22.50.


2. Vain 400 metrin päässä hotellista
Matkaa Aussie Barista Sokos Hotel Ilvekseen on alle 800 metriä. Aussie Barin baarimikon mukaan Croeser lähti baarista hotellin suuntaan. Päästäkseen baarista hotellille Croeserin olisi pitänyt ylittää Hämeensilta ja kääntyä sitten yhden kerran oikealle Hatanpään valtatielle, jonka varressa hotelli jo sijaitsee.

Viimeinen valvontakamerakuva Croeserista on otettu Tampereen Keskustorilla. Siinä mies kulkee yksin kohti itää ja hotellia, johon on matkaa enää 400 metriä.

Sen jälkeen hänestä ei ole löytynyt jälkeäkään.

3. Hotellihuoneesta löytyi passi ja rahaa
Rikoskomisario Pasi Mettälä kertoi jo aiemmin Ilta-Sanomille, ettei Croeser todennäköisesti käynyt enää hotellihuoneessaan poistuttuaan Aussie Barista.

Poliisi löysi myöhemmin hotellihuoneesta miehen passin ja joitakin satoja euroja rahaa.

– Kyllä hänellä on osa omaisuudessa hallussaankin. Ei hän täysin rahattomana ollut liikkeellä, Mettälä kertoi.

4. Eksyminen epätodennäköistä
Eksyminen matkalla baarista hotelliin vaikuttaa epätodennäköiseltä. Matka Aussie Barista hotellille on lyhyt. Lisäksi Croeser oli ollut Tampereella monta kertaa aiemminkin. Croeserin vaimon mukaan tämä oli miehen neljäs työmatka Suomeen.

Croeser oli nauttinut illan aikana alkoholia, muttei kuitenkaan ollut voimakkaassa humalassa.

5. Mysteeripuhelu ei auttanut jäljille
Esti-tytär kertoi maanantaina saaneensa isänsä matkapuhelinoperaattorin kautta tiedon, että Croeserin liittymästä oli soitettu vielä katoamisen jälkeen perjantai-iltapäivänä Etelä-Afrikkaan.

Kun perhe yritti soittaa samaan numeroon, se ei kuitenkaan saanut siihen yhteyttä.

Myöhemmin kuitenkin selvisi, ettei kysymys sittenkään ollut puhelusta, joka olisi soitettu Croeserin kännykästä vielä katoamisen jälkeen.

– Ei. Se ei ollutkaan mysteeripuhelu. Puhelinoperaattori kertoi meille, että kyseessä oli puhepostiin liittyvä automaatti-ilmoitus, koska muun muassa minä ja äitimme olimme yrittäneet soittaa hänelle Etelä-Afrikasta, tytär kertoi IS:lle.

6. Viimeiset havainnot puhelimessa?
Herc Croeseriin ei ole saatu puhelinyhteyttä torstai-illan jälkeen. Hänen tyttärensä tosin kertoo Croeserin olleen viimeisen kerran aktiivinen pikaviestipalvelu Whatsappissa torstaina vielä kello 23:n jälkeen.
karvakemoni
Sabrina Duncan
Viestit: 361
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 5:13 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja karvakemoni »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 76416.html

Eteläafrikkalainen mies katosi oudosti viime torstaina ollessaan työmatkalla Tampereella.
Poliisi ja pelastuslaitos aloittivat keskiviikkona kadonneen miehen sukellusetsinnät Ratinan suvannossa. Ilta-Sanomien tietojen vedestä nostettiin puolen päivän aikaan ruumis, jota epäillään viime viikolla kadonneeksi it-johtajaksi.

Mies katosi viime viikon torstaina matkalla Aussie Barista hotelli Ilvekseen. Miehen jäljet päättyivät Tampereen Keskustorille. Siellä hän näkyy viimeisen kerran valvontakameran kuvissa.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.
gettiz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: To Loka 29, 2009 1:32 pm
Paikkakunta: Under the sea

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja gettiz »

rikosperhonen kirjoitti:Liittyyköhän tuo väärän oven ryskyttäminen mihinkään? Se toki voisi kieliä vahvemmasta humalatilasta, mutta ei välttämättä.

Toivotaan että juttu selviää pian.
Mikäköhän väärän oven ryskyttäminen? En löydä ketjusta mainintaa moisesta!

Eiköhän tämäkin mies vesistössä ole. Se, onko siellä ilman ulkoista vaikutunta, onkin sitten eri juttu...
Kyä näi o!
=M=
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: To Joulu 11, 2008 5:21 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja =M= »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031 ... 6_uu.shtml

Tammerkoskesta löytyi vainaja

Keskiviikko 11.3.2015 klo 12.39

Poliisipartio nosti Tammerkoskesta Laukontorin rannasta ruumiin puolen päivän aikaan.
mikaelk

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja mikaelk »

karvakemoni kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 76416.html

Eteläafrikkalainen mies katosi oudosti viime torstaina ollessaan työmatkalla Tampereella.
Poliisi ja pelastuslaitos aloittivat keskiviikkona kadonneen miehen sukellusetsinnät Ratinan suvannossa. Ilta-Sanomien tietojen vedestä nostettiin puolen päivän aikaan ruumis, jota epäillään viime viikolla kadonneeksi it-johtajaksi.

Mies katosi viime viikon torstaina matkalla Aussie Barista hotelli Ilvekseen. Miehen jäljet päättyivät Tampereen Keskustorille. Siellä hän näkyy viimeisen kerran valvontakameran kuvissa.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.
Case solved jos ei väkivallan merkkejä ole. Surullista, mutta odotettavissa oli :(
Rebdomine
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Syys 28, 2014 10:15 am
Paikkakunta: 7878km Columbine High Schoolista

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Rebdomine »

mikaelk kirjoitti:
karvakemoni kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 76416.html

Eteläafrikkalainen mies katosi oudosti viime torstaina ollessaan työmatkalla Tampereella.
Poliisi ja pelastuslaitos aloittivat keskiviikkona kadonneen miehen sukellusetsinnät Ratinan suvannossa. Ilta-Sanomien tietojen vedestä nostettiin puolen päivän aikaan ruumis, jota epäillään viime viikolla kadonneeksi it-johtajaksi.

Mies katosi viime viikon torstaina matkalla Aussie Barista hotelli Ilvekseen. Miehen jäljet päättyivät Tampereen Keskustorille. Siellä hän näkyy viimeisen kerran valvontakameran kuvissa.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.
Case solved jos ei väkivallan merkkejä ole. Surullista, mutta odotettavissa oli :(
Olin justiinsa laittamassa tätä mutta ehdit ensin! Surullista, miksiköhän joutunut veteen..
“Fine, I’ll start shooting anyway!”
-Eric Harris 20.4.1999
Pätemistä Minfossa vuodesta 2011
Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

No niinhän siinä sitten kävi, että valitettavasti vesistöstä löytyi. Hyvä kuitenkin, että epätietoisuus päättyi ja omaiset saavat aloittaa surutyön.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Missing person in Tampere

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

=M= kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031 ... 6_uu.shtml

Tammerkoskesta löytyi vainaja

Keskiviikko 11.3.2015 klo 12.39

Poliisipartio nosti Tammerkoskesta Laukontorin rannasta ruumiin puolen päivän aikaan.
Saman uutisen luin juuri äsken! Jo pari päivää sitten mietin, ettei tämä ulkomaalainen vain olisi joutunut Tammerkoskeen, saa nähdä nyt sitten kuka se koskesta löytynyt on. Surullista.
Gods made heavy metal.
Vastaa Viestiin