Tämä kenkien piilotuspaikka ei ollut siellä suunnalla, mistä lintupojat tulivat, vaan siellä suunnalla, johon lintupojat menivät. Sillä suunnalla oli suuri vaara tulla nähdyksi esim. Kivilahden toimesta. Sensijaan idästäpäin murhaniemeen saattoi tulla ja sieltä poistua ainakin keskiyön tienoilla kenenkään näkemättä. Siis sieltä Högnäsistä päin polkuja pitkin. On oletettu, että lintupojat ja Kivilahti olivat nähneet saman miehen. Kivilahti on puolestaan kuvannut tuota miestä kohtuullisen tarkasti. Keskimittainen, pyöreäkasvoinen, vaaleanruskeatukkainen, pukeutunut tummiin suoriin housuihin, ja vaaleaan pikkutakkiin, jalassaan mustat puolikengät. Tosin poliisi on voinut merkitä Kivilahdelta saaduiksi muista lähteistä keräämiään tietoja. Niitä tuntomerkkejä on saatu siis muualtakin. Ja kannattaa huomata, että Kivilahti on vakuuttanut, että tuo kävelijä ei ollut NG.Hessu52 kirjoitti:Niinpä, tuskinpa hän kusellakaan on ollut, mutta ei sitten puhuta siitä, että lintupojat ovat varmasti nähneet jonkun klo. 06.00 miehen, sillä kuten joku teistä Gussettajista on hienosti minulle kirjoittanut, niin niemeltä olisi päässyt O.K.:n näkemättä hiipimään lintupoikien tuloreittiä pois, esimerkiksi kenkien piilopaikalle.
Jaa niin, ja miksi ei myöskin takaisin.
Miten arvelee käräjäoikeus tuomiossaan? :
"Se seikka, että teltan ollessa lysähtäneenä maassa ja väkivallan käytön teltalla siten mitä ilmeisemmin jo tapahduttua, teltan välittömästä läheisyydestä ja heti tämän jälkeen alueelta on nähty poistuvan kiireesti tuntematon mies, jonka tuntomerkit eivät sovellu olemukseltaan tummaan Gustafssoniin, tukee vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole Gustafsson."
Niin oli arvellut käräjäoikeus. Eipä ole tuo mies ilmoittautunut! Ja syyn saattaa arvata.