Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11891
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
On mielenkiintoista seurata, miten tätä Ulvilan surma-asiaa lähdetään viranomaisten toimesta purkamaan. Pistän toivoni siihen, että vielä löytyy riittävästi suoraselkäisiä, korkean moraalin omaavia virkamiehiä, ettei Anneli Auerin kaltoinkohtelua lähdetä lakaisemaan maton alle, vaan nostetaan kissa rohkeasti pöydälle ja aletaan tehdä töitä asioiden kuntoon saamiseksi.
Olen hieman septinen sen suhteen, että oikea murhaaja saataisiin joskus tilille tekosistaan. Surman alkututkinnat on tehty aikoinaan käsittääkseni niin hyvin kuin on kyetty. Onko Suomessa tehty yhdenkään surman alkututkimuksia paremmin kuin Ulvilassa? Jos on, niin saatte tulla vapaasti tänne kertomaan esimerkin. Uskon, että tämä ulkopuolinen tappaja on ollut erittäin taitava ja onnekas. Lisäksi hänen tekojaan on saatettu peitellä muiden avustuksella.
Olen parjatun Juha Joutsenlahden kanssa samoilla linjoilla, että erityisesti teknisessä tutkinnassa kertynyt näyttö ei ole tukenut Anneli Auerin syyllisyyttä, vaan on monta seikkaa, jotka ovat selkeästi viitanneet ulkopuoliseen tekijään. Myös Pirjo Koiviston vakuuttava todistajalausunto viittaa selkeästi ulkopuoliseen tekijään.
Jotenkin minulla on sellainen tunne, että kyllä tämän oikean tappajan omatunto pitää huolen siitä, että hän saa riittävän rangaistuksen, vaikkei häntä koskaan saataisi oikeuden eteen. Anneli Auerin median toimesta liatun maineen vuoksi elän tietysti toivossa, että oikea tekijä tunnustaisi tekonsa tai hänen toimistaan löytyisi riittävästi näyttöä rangaistuksen antamiseksi. Mitään vastaavaa noitavainoa, minkä kohteeksi Auer on joutunut, en halua kenenkään osalle ja jätän kyllä tutkinnat siltä osin täysin ammattinsa osaaville poliiseille.
Minua kiinnostaisi suuresti tietää, missä mahtaa tällä hetkellä majailla Peite-Seppo. Hän on minusta henkilö, joka pystyisi tulla oikomaan asioita noissa väitetyissä lsh-rikosasioissa. Seppohan on ollut viimeinen henkilö, joka on viettänyt aikaansa Anneli Auerin ja tämän lasten kanssa lähikontaktissa, ennen kuin lapset otettiin huostaan ja Auer pidätettiin. Seppo seurasi Auereiden perhe-elämää useissa tapaamisissa vuoden 2009 aikana. Lapset pitivät Seppoa äidin poikaystävänä ja erityisesti Auerin poika hakeutui Sepon seuraan, ja ilmeisesti Seppo sai ansaittua pojan luottamuksen.
Peite-Sepon raportti perhe-elämän osalta on olennaista tietoa, jotta tiedetään, minkälaiset ovat olleet perheenjäsenten keskinäiset välit. Käsittääkseni Seppo ei havainnut minkäänlaista lasten kaltoinkohtelua tarkkailujaksonsa aikana eikä Anneli Auer osoittanut heidän kontaktiaikanaan omituisia mielihaluja joukkoseksiin taloyhtiön kuntosalissa tai tarvetta juosta pihamaalla dildosarvet päässä. Seppo ei tainnut havaita mitään eläinten uhraamisia, myymälävarkauksia eikä viiltely- tai verelläkirjoitussessioitakaan.
Itseäni ihmetyttää, mitä Anneli Auerin kolmelle nuorimmalle lapselle on tapahtunut ajanjaksolla 27.8.2009-1.8.2011. Lapset eivät nimittäin kahteen vuoteen puhua pukahtaneetkaan mistään äitinsä ja tämän entisen miesystävänsä suorittamista joukkoraiskauksista, jotka siis olivat tapahtuneet jo ennen Sepon ilmaantumista kuvioihin. Nämä harvinaisen värittyneet lasten kertomukset puhkesivat kukkaansa vasta 1.8.2011 jälkeen, kun syyttäjä Jarmo Valkama määräsi lapset tarkempiin tutkimuksiin.
Lapset elävät hetkessä ja he eivät millään olisi pystyneet pitämään monia vuosia sisällään kertomiaan karmeuksia, jos olisivat ne todellisuudessa kokeneet. Traumoja nämä lapset ovat elämässään kokeneet (isän kuolema, vieraannuttaminen äidistä, isosiskosta ja isovanhemmista), joten maaperä on ollut otollinen mielikuvitusrikkaiden tarinoiden syntymiselle. Käsittääkseni parasta, mitä näille lapsille voisi tapahtua, olisi se, että he pääsisivät katsomaan äitinsä, isosiskonsa ja isovanhempiensa kanssa vanhoja valokuvia perhealbumeista ja palauttamaan luottamuksellisia suhteita toistensa välille. Kenellä on se avain, joka tämän mahdollistaa?

"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Olen tutkinut kirjallisuutta noitavainolista, jota Ulvilan surma on olut viimeiset neljä vuotta. Ruotsissa ne olivat käynnissä vain kymmenen vuotta. Periaate oli ihan sama kuin Ulvilan surmassa. Sisarukset riitelivät. Riidassa hävinnyt pikkuveli kosti kertomalla, että sisko oli saatanan palvoja. Se meni paikallisen papin piikkiin kuin Auerin pojan tarinat syyttäjälle.
Ruotsin noitavainot levisivät kuin kulovalkea kun lapset naapurikunnissakin alkoivat ilmiantaa naisia saatanan palvonnasta. Sitä kutsuttiin Kyöpelin vuorella käymiseksi (Båkulla). Näistä syytöksistä oli hyötyä eräille aikuisille kuten Minna ja Ari Auerille pojan vääristä ilmiannoista.
Viranomaiset tekivät työtä käskettyä kuten Valkama Annelin syyttämisessä. Kun asia alkoi levitä käsittämään satoja noitia säikähti virkavalta samalla tavalla kuin nyt ministeri Räsänen. Mutta ei siitä ollut apua. Lapsia tuli maaseudulta Tukholmaan tunnistamaan saatanan palvojia. Kolme ehdittiin tuomitta kuolemaan, mutta sitten tuomarit alkoivat kysellä yhdeltä epävarmalta lapsitodistajalta mistä tiedot oikein tulivat. Lapsi tunnusti, että missään Kyöpelin vuodella ei oltu käyty vaan, että toiset lapset olivat pakottaneet hänet valehtelemaan. Kuin näin saatiin pää auki kääntyivät lapsitodistajat yksi toisensa jälkeen totuuden puolelle. Noitavainot loppuivat siihen paikkaan. Tähän vaiheeseen on nyt tultu Auerin ja Kukan vainoamisessa
Niitä lapsia, jotka jatkoivat valehtelemista rangaistiin. He olivat valheillaan tietoisesti aiheuttaneet kaikkiaan 300 ihmisen teloitukset. Myös Auerin lapsia, jotka nyt on saatu kiinni valehtelemisesta pitäisi rangaista - he yrittivät saada äidin elinkaudeksi vankilaan. Heidän kuulustelunsa lsh-asiassa on suoritettava uudelleen tavallisilla poliisimenetelmillä.
Joka tapauksessa 15-vuotias poika on siirrettävä hoitokotiin - muut lapset on sijoitettava yksitellen luotettaviin perheisiin. Amandan osalta asiat lienevät järjestyksessä.

Lapset kasvaa ja kohta he ei kiinnosta enää ketään Annelisteista.
Tämä on ihan hyvä ja iljettävällä tavalla terve asia!
Tässä vastaus moneenkin - "kysymyksiä ja vastauksia" -osiossa! Valitettavasti.
Tämä on ihan hyvä ja iljettävällä tavalla terve asia!
Tässä vastaus moneenkin - "kysymyksiä ja vastauksia" -osiossa! Valitettavasti.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
^^ Nelivuotias lapsikin käy hyvin todistajasta. Törkeää lapsen aliarvioimista oli se, ettei Hovioikeus antanut arvoa näiden nuorempien lasten kertomuksille. Korkeinoikeus sentään LSH-tuomiossaan arvosti lapsien kertomaa kuten kuuluukin tehdä..
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11891
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Kyllä sinulla nyt on aika monitulkintainen viesti, vaikka se lyhyehkö onkin. Totta on, että lapset kasvavat, ja sen takia on tärkeää, että Anneli Auerin perhe pääsee lastensuojelun ammattilaisten myötävaikutuksella mahdollisimman pian työstämään perhesuhteitaan kuntoon. Näiden lasten elämänvaiheissa on ollut kriisejä yllin kyllin, joten en olisi ensimmäisenä repimässä heitä pois sijaisvanhemmiltaan. Nuorimmat lapset luottavat heihin ja veli on Annelille rakas ihminen, vaikka on kohdellut sisartaan niin väärin kuin vaan toista ihmistä kohdella saattaa.awa kirjoitti:Lapset kasvaa ja kohta he ei kiinnosta enää ketään Annelisteista.
Tämä on ihan hyvä ja iljettävällä tavalla terve asia!
Tässä vastaus moneenkin - "kysymyksiä ja vastauksia" -osiossa! Valitettavasti.
Jotenkin haluaisin uskoa, että sijaisvanhemmat ovat joutuneet vähän vastaavanlaisen viranomaismanipuloinnin kohteeksi kuin mihin Anneli joutui viisi vuotta sitten, ja mistä seurasi, että hän meni tunnustamaan teon, jota ei edes ollut tehnyt, eli miehensä surman.
Lapsia ei missään tapauksessa tule rankaista siitä, että he ovat keksineet perättömiä tarinoita. He ovat olleet olosuhteiden uhreja ja pelosta kipinän saanut joukkopsykoosi on ottanut vallan vuonna 2011. Äiti oli yhtäkkiä yllättäen vapautettu murhasyytteistä ja he olivat luulleet joutuvansa muuttamaan murhaajan luokse asumaan. Lapset eivät käsittääkseni edes välttämättä tiedosta kaikkia valheitaan ja varsinkaan niiden seuraamuksia.
En tiedä, löytyykö riittävästi hyvää tahtoa ja yhteisymmärrystä sille, että parasta, mitä Auer/Lahden perheen lapsille voisi tapahtua, olisi se, että sijaisvanhemmat, Anneli ja lasten isovanhemmat tekisivät sovinnon ja lähtisivät selvittämään yhteistyössä seikkoja, jotka ovat johtaneet nykytilanteeseen. Itse näen yhteistyön välttämättömänä, jos haluamme, että näistä kolmesta nuorimmaisesta lapsesta kasvaa yhteiskuntaan sopeutuvia tasapainoisia aikuisia. Valheiden verkot on avattava ja asioita on lähdettävä työstämään avoimin mielin perheen parhaaksi.
Taidanpa omassa iltarukouksessani muistaa tätä perhettä ja toivoa heille riittävästi rakkautta ja anteeksiantoa, että he onnistuvat tehtävässään!
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Meni kauan niin, että minä kartoin tätä Ulvila juttua. Aavistelin siinä jotakin hyvin pahaa ja ilkeää. Se on juuri sellainen. En vieläkään ymmärrä kaikkia sen koukeroita. Epäilen, että virheellisen menettelyn takia, seuraa välttämättä huonoja seuraamuksia pitkälle ajalle ja monille ihmisille. Niitä ei voi enää estää. Ei se kaikki suinkaan johdu oikeuslaitoksesta. Oikeuslaitoksen virhe oli se, että se väkisin pyrki tekemään haluamastaan henkilöstä syyllisen, vaikka olisi pitänyt hyvissä ajoin huomata, että tämä syytettynä ollut henkilö ei voinut olla se oikea murhaaja. Olihan siellä muutamia vähän viisaampia. Esim. poliisit JJ, MM ja KK.
1. Missä oikeus teki virheen?
Käräjäoikeuden olisi pitänyt uskoa niitä kolme tutkijaa, jotka olivat mukana tutkimuksissa alusta lähtien, ja olivat todenneet, että AA voidaan sulkea pois epäiltyjen joukosta. Ne olivat poliisit JJ, MM ja KK. Nämä ovat avoimesti olleet sitä mieltä, että tekijä ei ole AA. Virhe oli myös se, että tutkimuksia ei siirretty KRP:lle. P esti jutun siirtämisen KRP:lle. Se oli virhe. Sitten on haaskattu aikaa, rahaa ja resursseja yrittämällä väkisin tehdä syyttömästä syyllistä. Eihän se onnistu, koska on niin paljon jo faktatietoja, jotka osoittavat, että tekijä on ulkopuolinen. Tämä epätoivoinen väärässä kannassa pysyminen on aiheuttanut yhä lisää ongelmia. Ainakin tutkija TS on tässä osiossa kunnostautunut. En tiedä, johtuuko se loogisen ajattelun puuttumisesta, vai onko se tahallista. Kyllä älykkään tutkijan olisi pitänyt huomata, että AA ei voi olla ainakaan se pääsyyllinen. Virheitä ei voi enää korjata, huonoja seurauksia voidaan ehkä vähän lieventää, mutta kaikkea pahaa ei voida enää estää toteutumasta. Todella ikävä tapaus. Voidaan vain toivoa, että tilanne kehittyy myönteiseen suuntaan. Edellisen lisäksi lehdistö ja muu media on omalta osaltaan edesvastuuttomasti ja pahasti ohjannut tilannetta pahempaan suuntaan.
Kaikki tämä on tapahtunut "Kehittyneessä Länsimaassa, Suomessa". Tämä tapaus ei ole ollut hyvää mainosta sen alueen oikeusjärjestelmälle tai poliisille. Jossakin muualla juttua olisi ehkä hoidettu viisaammin.

Syksynä 2011 oli selvää mistä on kysymys Ulvilan surmasta, ei enempää eikä vähempää kuin noitavaino. Auerin lapset olivat aloittaneet hyökkäyksen saadakseen äitinsä ja sisarensa pysyvästi vankilaan tai ainakin sellaiseen asemaan, että he eivät voisi tavata nuoria lapsia. Thän avaukseen oli ensin syyttäjä tarttunut ja sitten saanut vielä KKO:n näkemään Ulvilan surmassa jotain uutta tietoa, joka ei mitenkään ohjannut tutkimusta lähemmäs murhaajaa.
KO:n ja hovioikeuden toiminnassa ei oikeastaan tapahtunut mitään yllätystä, tekivät mitä KKO käski. Tulosta ei tietenkään tullut. Hovioikeuden 2-1 päätös antaa kuitenkin mahdollisuuden edetä asiassa siltä pohjalta niin, että lasten valheet eliminoidaan. Minna ja Ari Auer panevat vastaan - he eivät halua luopua isoista tuloistaan, mutta oikeudellisesti heidän asemansa ei kestä.
KO:n ja hovioikeuden toiminnassa ei oikeastaan tapahtunut mitään yllätystä, tekivät mitä KKO käski. Tulosta ei tietenkään tullut. Hovioikeuden 2-1 päätös antaa kuitenkin mahdollisuuden edetä asiassa siltä pohjalta niin, että lasten valheet eliminoidaan. Minna ja Ari Auer panevat vastaan - he eivät halua luopua isoista tuloistaan, mutta oikeudellisesti heidän asemansa ei kestä.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
MITÄ TAPAHTUU JATKOSSA?
Jos nyt yrittäisi ennakoida mitä tapahtuu! Tämä hovioikeuden päätös jää voimaan valitetaan tai ei. AA pääsee pois vankilasta. AA:n asianajajat panevat vireille sen toisen tuomion purkamisen. Myös se puretaan, joskin siihen menee aikaa. Tässä vaiheessa on mielenkiintoista kuunnella miten media suhtautuu asiaan. AA:lle maksetaan historian suurimmat korvaukset valtion varoista.
Yksi asia jää hämäräksi. Jos on niin, että todisteita on hävitetty, on esitetty vääriä todistuksia, tärkeitä todisteita on kadonnut salaperäisesti, pieniä lapsia on kuulusteluissa johdateltu ja ohjailtu antamaan vääriä todistuksia. Ei tarvitse olla psykologi, kun näin voi päätellä. Se elinympäristö ja ne vanhemmat henkilöt, jotka ovat sillä hetkellä siinä ympärillä, luovat lapselle sellaisen ohjaavan taustan, joka "ohjaa" heidät antamaan siinä ympäristössä soveliaita ja kuuntelijoita miellyttäviä vastauksia. Lapsi haluaa miellyttää näitä ystävällisiä vanhempia ihmisiä, joita on ympärillä. On tosi, että näin syntyneet "todistukset" ovat epäluotettavia, sen tajuaa aivan tavallinenkin ihminen "maalaisjärjellään". Ehkä Korkein Oikeus ei tajua??? Ainakaan käräjäoikeus ei ole tajunnut!
Tuota en voi sanoa varmuudella, mutta tuota voi kyllä epäillä. Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää, miksi ei ole valokuvaa JL:n retkikengistä ja niiden pohjakuviosta. Sehän olisi ensiarvoisen tärkeä todiste. Jos sellainen on olemassa, niin missä se on? Ja millainen on niiden kenkien pohjakuvio. Sitä ei näy todisteissa, vaikka se on hyvin tärkeä ja keskeinen todiste. Onhan huppumiehen kengänpohjista kohtalaisen selviä jälkiä löydetty a) takkahuoneessa b) takkahuoneen arkunpäällä olleiden housujen päällä c) Kuistin puolella olevan tuolin päällä kurainen kengänjälki (huppumies tullut sisään) d) Kuistin lattialla
Näitä jälkiä on siis paljon, vaikka kaikki eivät ole täydellisiä, mutta pohjakuvio on kaikissa ollut sama. Siitä on voitu tunnistaa kengän valmistaja. Minkä valmistajan kengät oli JL:lla? Sitäkään tietoa ei löydy. Tätä vastaavia kummallisia puutteita saattaa todisteissa olla muitakin.
Siis on epäilys, että kaikkia todisteita ei ole esitetty (tai ei ole edes otettu) hyvin mahdollisesti tarkoituksellisesti. Joutuneeko kukaan vastuuseen tärkeiden todisteiden pimittämisestä? Tätäkin asiaa tietysti pitäisi tutkia niin kuin muitakin rikoksia, siitä huolimatta vaikka mahdollinen syyllinen olisi vaikka syyttäjä tai poliisi. Näin tuskin tapahtuu, vaikka niin pitäisi tapahtua, jos halutaan, että oikeus toteutuu. Tosin jos kysymyksessä oleva syy on olosuhteisiin nähden puutteelliset kyvyt, ei siitä voi rankaista. "Tyhmyydestä ei välttämättä edes sakoteta!"
...

Kehoitan lukemaan Jan Guilloun perustavan kirjan noitavainoista Ruotsissa Noitien asianajaja. Suomessa ei noitavainoja juuri ollut, mutaa Ruotsissa se tuli epidemiaksi, joka hiemn levisi Ahvenanmaalle ja Pohjanmaan ruotsinkielisille seuduille.
Keskeistä oli, että lapset10-15 vuotiaat aivan oma-aloitisesti lähtivät hyökkäykseen, usein miten aivan vieraiden naisten saamiseksi roviolle. Jos noidat tunnustivat, kidutuksen alla, heidät armahdettiin, siis teloitettiin ja vasta sitten poltettiin. Jos eivät tunnustaneet niin poltettiin elävänä. Jokaisessa oikeudenkännissä oli kymmenittäin näitä lapsitodistajia. He kertoivat kuinka syytettynä ole noita oli kuljettanut heitä Pirun vuorelle ja siellä pakottanut makaamaan pirun kanssa.
Neljäsataa vuotta myöhemmin on noitavaino toisessa muodossa, mutta kyllä Annelin ja Jens Kukan käsittelyä voidaan aivan perustellusti kutsua noitavainoksi. Sen perustana ovat Auerin pienten lasten todistukset, joita on ohjannut poika, silloin 11 vuotiaana. Se että Annelin veli ja tämän vaimo ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen on tietenkin poliisitutkimuksella selvitettävä. Se oli todellisuudessa sitä mitä Valkama heti epäili lasten laitonta haltuun otto.
Mutta myös lasten osuus asiassa on selvitettävä samanalaisilla kuulusteluilla kuin mihin Amanda joutui jo yhdeksän vuotiaasta lähtien. Poika on kohta 16, ja siis vastaa omista puheistaan, vaikka ei vankilaan voi joutua. Ilman tällaista käännettä ei Anneli ja Jens vapaudu muuten kuin ehdonalaisesti. Siinä tilassa he eivät voi edes kertoa mistä heitä on syytetty.
Tietysti myös rikollisten puolesta voidaan rukoilla ja heidän motiivejaan voidaan ymmärtää, mutta kyllä rikokset on selvitettävä vaikka tekijänä olisi teini-ikäinen valehtelija. Rangaistukset en tiedä, sen saavat oikeusistuimet määrätä kun syyllisyys on selvitetty. Eriomainen tapa asian selvittämiseksi olisi, että Minna ja Ari Auer nyt veisivät koko lapsikatraansa syyttäjän toimistoon kertomaan, että olivat tahallaan valehdelleet. Siihen pysähtyisi valituspyynnön kyhääminen.
Todellisuus näyttää toiselta. Jos media nyt menisi varsinaiseen asiaan ja haastattelisi Auerin uusperhettä saataisiin ilmaisesti valheiden vahvistaminen vielä kerran. Sossutkin olisivat varmaankin paikalla todistamassa annelin Syyllisyyttä

Mitä Xerxes tarkoitat retkikengillä? Jukallahan oli sirot nilkkurimalliset talvikengät (sellaiset pukumiehen työkengät, vetskari sivussa?) ja lisäksi oli käyttämättömät(?) turvakengät. Ainakin noiden nilkkurikenkien pohjakuvio on ymmärtääkseni kuvattu.Xerxes kirjoitti:Tuota en voi sanoa varmuudella, mutta tuota voi kyllä epäillä. Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää, miksi ei ole valokuvaa JL:n retkikengistä ja niiden pohjakuviosta. Sehän olisi ensiarvoisen tärkeä todiste. Jos sellainen on olemassa, niin missä se on? Ja millainen on niiden kenkien pohjakuvio. Sitä ei näy todisteissa, vaikka se on hyvin tärkeä ja keskeinen todiste. Onhan huppumiehen kengänpohjista kohtalaisen selviä jälkiä löydetty a) takkahuoneessa b) takkahuoneen arkunpäällä olleiden housujen päällä c) Kuistin puolella olevan tuolin päällä kurainen kengänjälki (huppumies tullut sisään) d) Kuistin lattialla...
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
---------------------------------------Piu kirjoitti:Mitä Xerxes tarkoitat retkikengillä? Jukallahan oli sirot nilkkurimalliset talvikengät (sellaiset pukumiehen työkengät, vetskari sivussa?) ja lisäksi oli käyttämättömät(?) turvakengät. Ainakin noiden nilkkurikenkien pohjakuvio on ymmärtääkseni kuvattu.Xerxes kirjoitti:Tuota en voi sanoa varmuudella, mutta tuota voi kyllä epäillä. Minua henkilökohtaisesti ihmetyttää, miksi ei ole valokuvaa JL:n retkikengistä ja niiden pohjakuviosta. Sehän olisi ensiarvoisen tärkeä todiste. Jos sellainen on olemassa, niin missä se on? Ja millainen on niiden kenkien pohjakuvio. Sitä ei näy todisteissa, vaikka se on hyvin tärkeä ja keskeinen todiste. Onhan huppumiehen kengänpohjista kohtalaisen selviä jälkiä löydetty a) takkahuoneessa b) takkahuoneen arkunpäällä olleiden housujen päällä c) Kuistin puolella olevan tuolin päällä kurainen kengänjälki (huppumies tullut sisään) d) Kuistin lattialla...
Käytin sitä "retkikengät" yleisnimityksenä tuollaisille kengille joissa on voimakas pohjakuviointi. Niissä kenkäkuvissa on monenlaista kenkää. Mm. JJ on arvellut, että ne havaitut kengänjäljet ovat suuremmat kuin JL:n kenkien jälki. Samoin on arvellut hovioikeus.Yhdessä kuvassakin on kaksi kenkää, pienempi ehkä numeroa 41, suurempi ehkä numeroa 47. Ehkä on haettu kenkiä, joissa pohjakuvio on tietynlainen, mutta kenkien koot vaihtelevat. Olisi ollut selvää tekstiä, jos olisi ollut pohjakuvio a) JL:n kengästä ja b) huppumiehen kengästä (sehän tunnetaan). Ne vierekkäin. Ja sitten kengän pohjan pituus a) JL:n kenkä 29 cm (nr 41) b) Huppumiehen kenkä 31,5 cm (nr 45). Nämä arvot olen laittanut aivan oman arvion mukaan. Tällaista selkeää vertailua ei ole esitetty. Kuva alla:

- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11891
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Vääntäkää nyt mulle rautalangasta, että miten lavastetaan veriset kengänjäljet uhrin alle. Mä en kyllä usko hetkeäkään, että AA olisi lavastanut yhtään mitään.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Tässä voisi esittää kysymyksen? ...... Kuka oli se oikea tekijä?
Ja vastaus ehkä:
.............................................. Se mies, jonka kuvan AA oli pihistänyt
materiaalista. Ehkäpä hän oli tunnistanut
miehen valokuvasta.

-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Eikös poliisit kertoneet, että peite-Seppo on kuollut?=) Puolustus olisi kuulustellut ja pyysi saada nähdä hänen kuolintodistuksensa, mutta tämmöistä ei löytynyt. Näin meillä Suomessa.Pieni liekki kirjoitti:
Minua kiinnostaisi suuresti tietää, missä mahtaa tällä hetkellä majailla Peite-Seppo. Hän on minusta henkilö, joka pystyisi tulla oikomaan asioita noissa väitetyissä lsh-rikosasioissa. Seppohan on ollut viimeinen henkilö, joka on viettänyt aikaansa Anneli Auerin ja tämän lasten kanssa lähikontaktissa, ennen kuin lapset otettiin huostaan ja Auer pidätettiin. Seppo seurasi Auereiden perhe-elämää useissa tapaamisissa vuoden 2009 aikana. Lapset pitivät Seppoa äidin poikaystävänä ja erityisesti Auerin poika hakeutui Sepon seuraan, ja ilmeisesti Seppo sai ansaittua pojan luottamuksen.
Peite-Sepon raportti perhe-elämän osalta on olennaista tietoa, jotta tiedetään, minkälaiset ovat olleet perheenjäsenten keskinäiset välit. Käsittääkseni Seppo ei havainnut minkäänlaista lasten kaltoinkohtelua tarkkailujaksonsa aikana eikä Anneli Auer osoittanut heidän kontaktiaikanaan omituisia mielihaluja joukkoseksiin taloyhtiön kuntosalissa tai tarvetta juosta pihamaalla dildosarvet päässä. Seppo ei tainnut havaita mitään eläinten uhraamisia, myymälävarkauksia eikä viiltely- tai verelläkirjoitussessioitakaan.
Ajattele, jos tämän Sepon salainen raportti olisi syyttänyt Aueria kaikesta mahdollisesta. Asiaa ei voitaisi todistaa mitenkään, kun koko ihmistä ei muka ole olemassa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia (ketju 2)
Î Xerxes, tuo sinun laatimasi kuva selityksineen on niin päin seiniä kuin ikinä:
Ei hajuakaan perspektiivin ymmärtämisestä. Tämä ei ole moite vaan tosiasia.

Mieti nyt vähän: Tässä kuvassa on 42-numeroiset kengät.

Toinen on nostettu pulikalla siten, että sen kengän pohja on 7 cm korkeammalla kuin sen pari, joka makaa pöytäliinalla. Jos olisin nostanut sitä vielä esim 3 cm, kenkä näyttäisi jättiläisen kengältä! Poliisin oakwood-kenkäkuvassa on kyse samasta ilmiöstä!!
nyyh...
miksei tuota voi ymmärtää??

tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...