Eihän tässä tapauksessa pitäisi lainkaan ruotia sitä seikkaa miten lahjakkaita olivat ja kumpi oli parempi. Sillä ei ole mitään merkitystä tässä tilanteessa, mediakin voisi jo lopettaa tuon lahjakkuuden suitsuttamisen.Kaksoislaukaus kirjoitti:No siis onhan huomattavasti parempi oppilas kuin Kannonlahti. En lähde erikseen perkaamaan väitettä, mutta H on huippuoppilas.
15 tyttö murhasi samanikäisen tytön kotonaan Seinäjoella 28.4.2015
-
Dr Bergmeister
- Adrian Monk
- Viestit: 2800
- Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
- Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Gods made heavy metal.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Kyllä poltetutkin uhrit avataan, otetaan dna näytteet, kudosnäytteet ym. Olen itse ollut patologisella töissä ja pahoinkin palaneita uhreja avataan. Palaneestakin ruumiista voi näkyä henkirikoksen jälkiä. Lisäksi voidaan palanut uhri esim.magneettikuvata kokonaan, jolloin luunmurtumat selviää (myös rtg-kuva), kuoleman jälkeen kun verenkierto loppuu, jää veitseniskutkin näkyviin viiltona, eli palanut uhrikin päätyy oikeuslääketieteelliseen avaukseen. Suomessa kuolinsyy on selvitettävä jokaisen kohdalla, palaneesta ruumiista selvitetään paloiko "normaalisti" esim.asuntopalon yhteydessä vai oliko kuollut jo ennen palon syttymistä. Myös kehoon jää usein nesteitä(jopa palaneeseen) josta saadaan tarkat näytteet esim.alkoholin, huumeiden ja muiden päihteiden selvittämiseksi.jöörani kirjoitti:Yritämpä uudelleen.
Äskeinen viesti katosi mystisesti...Ilmeisesti foorumisoftaan on lisätty ominaisuus, joka "hävittää" viestit, joissa on jokin tietty sana.
Muotoilen erilailla, joten nyt tämän pitäisi näkyä:
Mistä päin Suomea epäillyn ja uhrin isät ovat kotoisin?
En löytänyt heidän nimiään Seinäjoen Botnia-loosin jäsenluettelosta.
Ai niin: En uskonut itsekään koko takkateoriaan, koska jos uhri olisi poltettu, niin eihän ruumiinavausta olisi voitu tehdä, koska ei ole mitään avattavaa.
-
AlexKrycek
- Martin Beck
- Viestit: 757
- Liittynyt: Ke Elo 07, 2013 7:29 am
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Musta tuntuu että näiden itsestäänselvien asioiden selittäminen kaikenmaailman jööraneille (15v) on suht koht sama kuin hakkaisi päätään betoniseinään.mary1234 kirjoitti:Kyllä poltetutkin uhrit avataan, otetaan dna näytteet, kudosnäytteet ym. Olen itse ollut patologisella töissä ja pahoinkin palaneita uhreja avataan. Palaneestakin ruumiista voi näkyä henkirikoksen jälkiä. Lisäksi voidaan palanut uhri esim.magneettikuvata kokonaan, jolloin luunmurtumat selviää (myös rtg-kuva), kuoleman jälkeen kun verenkierto loppuu, jää veitseniskutkin näkyviin viiltona, eli palanut uhrikin päätyy oikeuslääketieteelliseen avaukseen. Suomessa kuolinsyy on selvitettävä jokaisen kohdalla, palaneesta ruumiista selvitetään paloiko "normaalisti" esim.asuntopalon yhteydessä vai oliko kuollut jo ennen palon syttymistä. Myös kehoon jää usein nesteitä(jopa palaneeseen) josta saadaan tarkat näytteet esim.alkoholin, huumeiden ja muiden päihteiden selvittämiseksi.jöörani kirjoitti:Yritämpä uudelleen.
Äskeinen viesti katosi mystisesti...Ilmeisesti foorumisoftaan on lisätty ominaisuus, joka "hävittää" viestit, joissa on jokin tietty sana.
Muotoilen erilailla, joten nyt tämän pitäisi näkyä:
Mistä päin Suomea epäillyn ja uhrin isät ovat kotoisin?
En löytänyt heidän nimiään Seinäjoen Botnia-loosin jäsenluettelosta.
Ai niin: En uskonut itsekään koko takkateoriaan, koska jos uhri olisi poltettu, niin eihän ruumiinavausta olisi voitu tehdä, koska ei ole mitään avattavaa.
Poikkeuksellisen paljon on tässä ketjussa aivan hirveetä idiotismia ja selkeetä elämänkokemuksen puutetta. Mistä lie johtuu...
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
OT tämän tapauksen kannalta, mutta jos käy niin, että kesken "tavallisena" alkaneen esim. kotonaan kuolleen vainajan ruumiinavauksessa alkaa vaikuttaa, että kuolemaan liittyykin rikos, kutsutaanko poliisi sitten hälytyksenä paikalle? Koska luulisi että homma hoidetaan mielellään kerralla loppuun eikä useita kertoja avata. Kerran olen lukenut ruumiinavauspöytäkirjaa (vai mikä sen virallinen nimi onkaan) jossa vaihdettiin kesken kaiken oikeuslääketieteelliseksi.mary1234 kirjoitti:Poliisit ovat paikalla aina oikeuslääketieteelliessä avauksessa
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
"Hän on erittäin lahjakas oppilas." En ymmärrä, miksi tuota täytyy korostaa? Halutaanko tässä vain tehdä selväksi, että poliisi kohtelee alaikäistä vankia hyvin vai mitä? Kuulostaa jo melkein siltä, että Uusi-Kakkuri säälii tyttöä. Ei sillä, että se olisi väärin, mutta tiedottamisen osalta riittäisi ihan hyvin se, että tekijän kuvattaisiin olevan yhteistyökykyinen ja hyvä oppilas ja että hänellä ei ole aikaisempaa rikostaustaa. On kyllä niin tyypillistä Suomea, että uhrista ei puhuta mitään, vaan tekijä saa kaiken palstatilan.
-
iknow
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Eipä mitään, kiitos tästä tiedosta.sine qua non kirjoitti: Sori, mulla oli siinä linkki väärään juttuun!Nyt linkki on korjattu ja pitäisi viedä tuohon "puhelu asunnosta" -uutiseen. Ei näyttänyt olevan muokattu tuota juttua.
Edit. Pannaan se linkki tarkoittamaani juttuun nyt vielä tähänkin: http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ut/5055292
No, jos asia tosiaan on niin kuin tuossa uutisessa lukee, eli puhelu on soitettu asunnosta, niin kallistuisin melkein epäilemään, että epäilty on kuitenkin tehnyt ilmoituksen häkeen itse.
Jos ilmoituksen olisi kuitenkin tehnyt kolmas osapuoli, näkisin kaksi vaihtoehtoa:
a) Kolmas osapuoli on saanut asiasta niin sekavan ilmoituksen epäillyltä, että ei ole ymmärtänyt ja/tai uskonut ihmisen todella olevan hengenvaarassa (tai jo menehtynyt): muuten olisi todennäköisesti tehnyt häke-ilmoituksen jo matkalla tapahtumapaikalle. Tilanteen vakavuus on valjennut vasta paikan päällä, jolloin ilmoituskin on sitten tehty.
b) Kolmas osapuoli on saapunut paikalle teon jo tapahduttua ilman mitään esitietoja asiasta, ja soittanut häkeen tultuaan paikalle ja todettuaan tilanteen. Tämä tarkoittaisi varmaan käytännössä, että epäilty on lamaantunut teon jälkeen niin, että on vain odottanut jonkun tulevan paikalle. (Tiennyt esimerkiksi vanhempien tulevan pian töistä kotiin?)
(Poliisin varustus sopii mielestäni kumpaankin vaihtoehtoon.)
Toki ihminen voi toimia poikkeusoloissa epäloogisestikin, joten onhan sekin mahdollista, että kolmas osapuoli on saanut epäillyltä tiedon, että on tapahtunut henkirikos, mutta ajanut kuitenkin itse paikalle ennen kuin on hälyttänyt apua. Ehkä tämä olisi vähän paremmin ymmärrettävissä, jos kolmas osapuoli olisi ollut tiedon saadessaan suhteellisen lähellä tapahtumapaikkaa. Ja jos tuo jonkun esittämä havainto hätävilkut päällä tapahtuma-aikaan tapahtumapaikkaa kohti kaasuttaneesta autosta pitää paikkansa, niin voisi tietysti ajatella niinkin, että tämä autoilija (sikäli kuin olisi sattunut olemaan juuri tämä kolmas osapuoli, eli vaikka nyt sitten epäillyn isä) olisi ajanut sen verran lujaa, että ei olisi yksinkertaisesti pystynyt soittamaan häkeen kesken ajon.
Toivottavasti tämä häke-puhelun pyörittely ei ole kaikkien muiden mielestä ihan turhaa, itse kuitenkin näkisin, että sillä on tapahtumankulun kannalta jonkin verran merkitystä.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Olisivatko esim. uhrin omaiset esittääneet medialle toiveen, ettei hänestä puhuttaisi henkilökohtaisia? En pitäisi pahana jos sellaista kunnioitettaisiin.charlie kirjoitti:On kyllä niin tyypillistä Suomea, että uhrista ei puhuta mitään, vaan tekijä saa kaiken palstatilan.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Uusi-Kakkuri kertoo tuossa il-tv:n haastattelussa, että tämä ihastuminen (EHKÄ) samaan poikaan pyörii taustalla, mutta ei ole tällä hetkellä olennainen. Ja koska samassa artikkelissa sanotaan, että motiivi on udun peitossaä, syy tuskin siis on tämä yhteinen ihastus. Josta ei siis ole edes täyttä varmuutta. Asiahan on mahdollisesti tullut ilmi, kun on tutkittu puhelimia tai kuulusteltu lähipiiriä tms. Eihän H ole sitä välttämättä tuonut esille kuulustelussa lainkaan. Saas nähdä mitä sieltä paljastuu.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Kommentoin siis yleisesti palanutta ruumista. Poliisihan tämän huhun kumosi jo lausunnossaan. Eli en spekuloi tätä Seinäjoen surman tapaa millääntavoin tässä kommentissani. Tästä tapauksesta ei ole itselläni sen kummempaa tietoa kun mitä meillä muillakin foormumilaisilla on, eli lehtijuttujen perusteella vaan toisen käden löpinöitä. Poliisi ja uhrin lähipiiri vaan ovat tietoisia tästä, toivon mukaan eivät tänne eksy lueskelemaan. Sympatiani ovat uhrin perheen puolella sekä omallatavallani säälin tekijän vanhempia, he joutuvat aikamoisen vihan kohteeksi. On hirveää kuulla, että oma lapsi on tappanut 15v toisen samanikäisen lapsen/nuoren, ei se heille ole helppoa. Joskus mielenterveysongelmainen voi olla lähipiirin mukaan normaali, varsinkin teineillä kuohahtaa tunteet helposti yli, mutta kyllä jotain on päässä pahasti naksahtanut kun tappamaan menee toisen. Ei normaali teini vaan vihapäissään tapa toista, kaveriaan ei vihamiestäänkään. Akuutti sokki jostain, pojasta? Oma speku olisi, tai voisiko olla että tekijä olisi ollut hetken pojan kanssa, tullut hylätyksi ja poika olisikin valinnut sitten uhrin. Uhri olusi kertonut olevansa pojan kanssa ja tekijä olisi saanut vasta siinä vaiheessa tietää että hänen poikaystävä onkin "pettänyt" häntä ja valinnut uhrin tämän tekijän seläntakana.mary1234 kirjoitti:Kyllä poltetutkin uhrit avataan, otetaan dna näytteet, kudosnäytteet ym. Olen itse ollut patologisella töissä ja pahoinkin palaneita uhreja avataan. Palaneestakin ruumiista voi näkyä henkirikoksen jälkiä. Lisäksi voidaan palanut uhri esim.magneettikuvata kokonaan, jolloin luunmurtumat selviää (myös rtg-kuva), kuoleman jälkeen kun verenkierto loppuu, jää veitseniskutkin näkyviin viiltona, eli palanut uhrikin päätyy oikeuslääketieteelliseen avaukseen. Suomessa kuolinsyy on selvitettävä jokaisen kohdalla, palaneesta ruumiista selvitetään paloiko "normaalisti" esim.asuntopalon yhteydessä vai oliko kuollut jo ennen palon syttymistä. Myös kehoon jää usein nesteitä(jopa palaneeseen) josta saadaan tarkat näytteet esim.alkoholin, huumeiden ja muiden päihteiden selvittämiseksi.jöörani kirjoitti:Yritämpä uudelleen.
Äskeinen viesti katosi mystisesti...Ilmeisesti foorumisoftaan on lisätty ominaisuus, joka "hävittää" viestit, joissa on jokin tietty sana.
Muotoilen erilailla, joten nyt tämän pitäisi näkyä:
Mistä päin Suomea epäillyn ja uhrin isät ovat kotoisin?
En löytänyt heidän nimiään Seinäjoen Botnia-loosin jäsenluettelosta.
Ai niin: En uskonut itsekään koko takkateoriaan, koska jos uhri olisi poltettu, niin eihän ruumiinavausta olisi voitu tehdä, koska ei ole mitään avattavaa.
Spekua vaan...ei mitään faktatietoa ko.asiasta.Ei se silti tappamiseen oikeuta.
Tuo koulunkäynnin jatkaminen poliisivankilassa ihmetyttää, kuinka tekijä voi keskittyä kouluun, kun juuri tappanut ystävänsä/kaverinsa/tuntemansa ihmisen? Eikö ajatukset pitäisi olka nyt ihan muualla kun opiskelussa. Hoitoa uhri tarvitsee, pitkää hoitoa. Tietty kun murhamieskin vapautuu, on hän lain mukaan suorittanut tuomion ja hänelle pitäisi taata samat oikeudet siviilissä kun muillekkin, ikuista leimaa ei soisi nuorelle, vaikka omakin pää kertoo että ikuisesti on murhaaja muiden silmissä, laki kuitenkin toinen.
-
hedelmälaatikko
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 289
- Liittynyt: Ke Tammi 26, 2011 1:50 pm
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Onko tuo normaali aikataulu että jos henkirikoksen uhri löytyy, niin heti jo seuraavana päivänä "katsotaan mitä hän on syönyt"?
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Olokoot huippuoppilas tai vaikka kuinka hyvä matikan vääntäjä ja kielipää, mutta täysnolla ja mätä ihminen tappaa! Todella harmi, että Suomessa nämä rangaistukset ovat vaan muutaman vuoden pikavisiitteja linnassa. Sielläkin kuitenkin päästään kanttiiniin ostelemaan karkkia, seuraamaan lempparisarjaa ja ainii - opiskelemaan! Olisikin se 20-30 vuotta linnaa niin siinä jo vähän ehtisi miettimään mitä tuli tehtyä.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
En minäkään, mutta tarkoitin ihan yleisestikin. Koulusurmaajien nimet tietää koko kansa, mutta uhreista kerrotaan vain ikä ja sukupuoli. Norjassakin vaikka Breivik saikin hurjasti (liikaa) julkisuutta, niin uhreista puhuttiin paljon mediassa ja esim itsekin edelleen muistan useamman surmatun nimen. Ehkä tämä on vain oma näkemykseni asiaan, mutta jos minä kokisin saman kohtalon, toivoisin, että yleisö ajattelisi minua, eikä surmaajaa. En pidä hyvänä sitä, että tässäkin tapauksessa tekijä saa niin paljon huomiota. Ennenkin on käynyt niin, että yhdestä ainutlaatuisesta, suurta julkisuutta saneesta teosta on seurannut perään toinen...Rousku kirjoitti:Olisivatko esim. uhrin omaiset esittääneet medialle toiveen, ettei hänestä puhuttaisi henkilökohtaisia? En pitäisi pahana jos sellaista kunnioitettaisiin.charlie kirjoitti:On kyllä niin tyypillistä Suomea, että uhrista ei puhuta mitään, vaan tekijä saa kaiken palstatilan.
Muokattu kirjoitusvirhe.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Eli puheluita ei ole soitettu mihinkään välittömästi teon jälkeen? Vasta 14.50?
Tuskin poliisi vertaisi paikalla olijoiden määrää kotibileisiin, jos siellä oli vain tekijä ja joku muu.
Tekijä löytyi tekopaikan lähistöltä, eli on voinut olla talon muussa osassa?
Jos paikalla oli ennen poliiseja joku, miksi ei estänyt tekijää poistumasta? Vai onko niin, että tekijä oli teon jälkeen piilossa (vaikkapa takassa) ja ulkopuolinen tuli, löysi uhrin ja soitti häkeen?
Jospa soittajallekn tuli tekijä yllätyksenä?
Uhrin elvytys; uhria ei voitu pelastaa vaikka olisi aloitettu elvytys olisi aloitettu heti? Elvytyksestä tulee mieleen puhallus ja painelu. Taas esim isonkin verenvuodon tyrehdys on ensiapua.
Eli onko uhri kuristettu liinalla, huivilla tms, onko suuhun työnnetty jotain väkisin, vai onko rintakehään tai kaulaan osunut kova isku?

Mitä sieltä sisältä voisi löytyä, tai etsiä?jöörani kirjoitti:Eli uhrille ei tehty kuolemansyyntutkintaa, vaan ruumis jostakin syystä avattiin. Eli etsittiin ruumiin sisältä jotakin.lammas1 kirjoitti:Uhrille tehtiin ruumiinavaus keskiviikkona.
Jotain hyvin erikoista on täytynyt tapahtua.
Re: Seinäjoki: 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena - Henkiriko
Tuli mieleeni, että ehkä siinä oli kimpassa suunniteltu alkoholihankintoja vappuaattoa varten. Tuossa iässä se vaatii aina kaikenlaista säätämistä (kuka hakee ja kenelle ja koska ja missä jne.). Täällä kun on kovasti pohdittu sitä miksi O ja H juuri tuona kyseisenä päivänä kaveerasivat keskenään ja miksi O päätyi mauton kyytiin ja H:n kotiin, niin ehkä selittävänä tekijänä tai mahdollisena houkuttimena toimikin päärynäsidukka?
All is pretty.
- Andy Warhol
- Andy Warhol