Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Spider kirjoitti:Tuo 'luonnevikaisuus' nyt on vähän kyseenalainen termi, joka tuntuu olevan muotisanana joka jutussa jossa koira on toiminut vastoin yleisiä toiveita. Ikäänkuin olisi kyse jostain koneesta jossa on sisäänrakennettu vika, mille ei mitään voi tehdä. Lähes mistä tahansa koirasta saadaan aggressiivinen huonolla kohtelulla/ aggressiivisesta käytöksestä palkitsemalla, ja vastaavasti lähes joka koirasta saadaan oikenlaisella (lue: kyseiselle koiralle sopivalla) koulutuksella hyväkäytöksinen/tottelevainen.
Koirien luonteissa on sitten toki erilaisuuksia niin rotujen kuin yksilöiden välillä (niinkuin meissä ihmisissäkin): arkoja, epäluuloisia, rohkeita, luottavaisia, varautuneita, alistuvia, taistelutahtoisia jne. ja jokaista piirrettä voi ihminen toiminnallaan vahvistaa tai vaimentaa. Viasta on kyse silloin kun koiralla on häiriö aivoissa - ei mahdotonta mutta todella harvinaista.
Muuten samaa mieltä, mutta valitettavasti nykyisellään ja nykyjalostuksen tuloksena nuo viat hermorakenteessa ei ole enää niinkään harvinaisia. Itse tiedän pari rotua, joilla tuo tuntuu olevan jo ongelma. Valitettavasti kun tuntuu, että jalostukseen käytetään mitä tahansa kunhan se näyttää hyvältä ja kerää sertejä näyttelyssä ja tämä suuntaus ei ole pelkkä seurakoirarotujen vitsaus vaan on näköjään siirtymässä jo käyttökoiriinkin.
EDIT. Ja vielä lisäys.. Tarkoitus ei ole siis väittää, että juuri tällä koiralla olisi rakenteellista vikaa. Mutta koirien kanssa eläneenä ja elävänä olen sen oppinut, että koira ei tee mitään ns. "vittumaisuuttaan" vaan sen käytökseen on aina joku syy. Ja monesti se syy löytyy sieltä hihnan toisesta päästä.
Viimeksi muokannut Samarina, Ti Joulu 11, 2007 1:44 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mun mielestä on mitä pisimmälti omistajasta kiinni millaisen koiran kasvattaa.
NM:kokemusta on itselläni sen verran koirista, ja kokemusta on, sivusta seuranneena että kuinka yhellä ukolla on kaikki koirat seonneet ihan hulluiksi ajan mittaan.
Mut eipä se äijäkää kulje täpöllä.:=))
Sillon ollut n. 4-5 koiraa ja kaikki on tosiaan seonneet ennenpitkään.
Mut toki on poikkeuksiakin että koira on jo valmiiksi luonnevikainen.
Mielestäni koiralle sakot ja omistajalle kuolemantuomio.
^yhdyn siinä mielessä, että eläinten kohtelusta saa suomessa ihan liian pieniä tuomioita. Se on vaan niin äärettömän väärin, että periaatteessa viaton eläin kärsii omistajan mielenterveyden häiriöistä ja usein maksaa siitä hengellään. Julkiset ruoskimiset voisi tehota paremmin kuin kuolemantuomio, tuntisivatpa eläinten kaltoin kohtelijat nahoissaan tuomionsa.
^ja tunnetustihan nämä eläintenpitokiellon saaneet pitävät tuomiota pilkkanaan, kun heti seuraavassa käänteessä on taas nurkat täynnä kärsiviä eläimiä. eikä uusimisestakaan rapsahda tuntuvampia tuomioita, silitellään päätä ja annetaan vähän lisää sakkoja ja mahdollisesti vähän lisää eläintenpitokieltoa, jota ei kuitenkaan noudateta ja jättää sakkonsa maksamatta. plus miinus nolla.
No olipa luonnevika tai ei, tilanne on kuitenkin kestämätön, jos koira kerta toisensa jälkeen käy ihmisen kimppuun. Oikeuslaitos ei tuossa ainakaan hätiköinyt, jos kyse oli jo neljästä tapauksesta lyhyen ajan sisällä. Se toimi myös todistuksena sille, ettei omista edes yrittänyt tehdä mitään asialle.
Ohessa osia Aamulehden sunnuntailiitteestä, juttu naisesta joka sai koiran puremasta verenmyrkytyksen jne.
Selviytyjä | Sitkeyden perikuva
08.12.2007
Leena Rasinkangas pyöräili Tampereelta ystäviensä kesämökille Urjalaan. Hänen piti viettää siellä pari päivää. Toisin kävi. Rasinkangas palasi kotiinsa vasta vuoden kuluttua ilman käsiä, jalkoja ja nenää. Nyt hän kertoo tarinansa itse.
Kotiin palaaminen pitkän laitoshoidon jälkeen oli juhlahetki. Oma tupa, oma lupa. Arki sujuu, kun sinnikkäästi yrittää. Katkeruus ja masennus eivät saa tästä naisesta otetta. Urjalan mökin isäntäväellä on Laku-niminen paimenkoira. Mustaa, ruskeaa ja valkoista, lyhytkarvainen, vähän saksanpaimenkoiraa pienempi. Rodun nimi alkaa sanalla, joka muistuttaa appelsiinia.
Olin tavannut Lakun ennenkin. Se on arka ja epäluuloinen.
Kun saavuin mökille, Laku oli liekassa kiinni, ettei se lähtisi metsän eläinten perään. Koira pääsi silti liikkumaan väljästi. Annoin sille tuliaiseksi puruluun.
Lähdin käymään mökissä. Yritin kiertää koiran, joka oli varuillaan uuden luunsa takia.
Laku hyökkäsi kiinni oikeaan käteeni. Sanoin irti, mutta se ei totellut. Jotenkin sain käteni pois sen suusta. Ei jäänyt edes jälkeä.
Samassa koira iski hampaansa vasempaan kämmeneeni. Sain senkin irti. Vasempaan käteen tuli muutama reikä. Ei sattunut pahasti.
Minulla oli mukana Basimysin-jauhetta, jota laitoin hampaanjälkiin. Jäykkäkouristusrokotus oli voimassa, joten ei ollut syytä huoleen.
Koiran omistajat järkyttyivät ja rauhoittelin heitä: eihän tässä kuinkaan käynyt.
Isäntä meni koiran kanssa hautaamaan puruluun kauas pihalle. Koiran rankaiseminen siinä vaiheessa olisi ollut turhaa, eihän se sitä olisi enää tajunnut.
Seuraavana päivänä vasemmassa kädessä alkoi tuntua pientä särkyä. Kävin pyörällä kaupassa. Ohjaustanko tärisi soratiellä. Siinä huomasin, että käsi on todella kipeä.
Iltapäivällä aloin palella niin, että piti ottaa viltti niskaan. Laku tuli kylkeeni istumaan ja lämmitti minua. Ihmettelin kuumeen nousemista, mutta en osannut yhdistää sitä puremiseen.
Seuraavasta aamusta on vain hataria muistikuvia. Yritin nousta vessaan, mutta en päässyt sängystä ylös. Jalat eivät kantaneet. Oli todella huono olo. En tajunnut, mitä tapahtuu.
Isäntäväki säikähti ja arveli, että kyse on diabeteksen aiheuttamasta verensokerin laskusta. He soittivat ambulanssin.
Sairaankuljettajat tulivat mökin vierashuoneeseen ja tiputtivat suoneeni glukoosiliuosta. Silmänaluseni alkoivat mustua. Olo huononi yhä.
Ystäväni kinusivat, että minut on vietävä heti sairaalaan. Meni kuulemma pari tuntia ennen kuin ambulanssi viimein lähti liikkeelle.
Lopulta minua lähdettiin kuskaamaan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Vasta matkalla sairaankuljettajille valkeni, että nyt on tosi kysymyksessä. Olin ihan vetelä.
Ensiavusta ilmoitettiin isälleni, että tytär on kriittisessä tilassa.
Kun isä tuli sairaalaan, olin maannut jossain eteisessä. Sairaanhoitajat olivat rasvanneet käsiäni ja jalkojani. Kieleni oli niin turvonnut, ettei se mahtunut enää suuhun.
Minulla todettiin verenmyrkytys ja jouduin teho-osastolle. Sain sydänpysähdyksen, mutta minut saatiin elvytettyä.
Ensimmäisistä päivistä en muista mitään. En tiennyt, missä olin.
Minulla on hataria muistikuvia siitä, että hoitotoimiin liittynyt kääntäminen sattui. Myös käsien ja jalkojen siteiden vaihtaminen teki kipeää. Aloin pelätä tilanteita jo etukäteen.
Kun aloin tulla tolkkuihini, lääkäri selitti, että olin saanut koiran puremasta elimistööni maabakteerin. Bakteeri oli tullut koiran suusta. Tarkemmin sitä ei saatu määriteltyä.
Bakteeri aiheutti pieniä kuolioita ympäri kehoa. Pahimmillaan kuoliot olivat raajoissa ja nenässä. Tilanne oli vakava.
Lääkäri sanoi, että raajat on amputoitava 15 senttiä polven alapuolelta ja kädet ranteista. Myös nenä menee. Olin samaa mieltä amputaatioista. Näinhän itsekin, että raajani olivat ihan mustat. Käsien nahka kuivettui ja lähti pois.
Kivut olivat nollasta kymmeneen -asteikolla yhdeksän luokkaa. Pystyin liikuttamaan vain päätäni.
Sain usein kipupiikkejä. Ne auttoivat ja vaivuin uneen.
Amputoiminen ei pelottanut. En jaksanut ajatella koko asiaa. Toivoin vain, että jalat ja kädet katkaistaisiin mahdollisimman pian, jotta kuolion eteneminen ja kauhea särky lakkaisivat.
Raaja-amputaatioiden lisäksi minulle tehtiin uusi nenä korvista otetusta rustosta.
Kuukauden tehohoidon jälkeen sain siirron yliopistosairaalan osastolle ja sen jälkeen Hatanpäälle.
Kun huomasin, että minulle syötetään masennuslääkettä, heitin lääkkeen salaa roskiin.
Maaliskuun alussa pääsin pois sairaalasta. Olin ollut hoidossa kahdeksan kuukautta. Menin aluksi Hervantaan Invalidiliiton palvelutaloon. Se oli kolmen kuukauden asumiskokeilu.
Jo Hatanpäällä sain jalkoihini proteesit. Oli hieno tunne, kun pääsin ensimmäisen kerran telineen avulla liikkeelle sairaalan käytävälle. Teki mieli pomppia!
Vasempaan käteen laitettiin aluksi kosmeettinen proteesi. Se oli käden näköinen, mutta nyrkkiä ei voinut avata eikä sulkea. Oikeaan käteen tuli heti toiminnallinen proteesi. Sillä pystyi vähän jo jotain tekemäänkin.
Nyt odottelen uusia jalkoja. Koska tyngät ovat kutistuneet, ensimmäiset jalkaproteesit ovat käyneet väljiksi. Näistä vanhoista tehdään minulle kylpyjalat, sillä tykkään uimisesta. Viime kesänä katselin kateellisena uimareita, mutta ensi vuonna pääsen taas Lahdesjärveen.
Uusista jaloista tulee paremmat kuin ensimmäisistä, sillä niihin tehdään hiilikuidusta joustavat nilkat.
Käsiproteesit ovat jo käyneet remontissa. Ne ovat nyt kunnossa.
Pieni näpertäminen ei proteeseilla kyllä onnistu. Onneksi saan elintarvikepakkaukset auki, sillä syön valtaosin valmisruokia.
Peseminen ja suihkussa käyminen sujuvat parhaiten käsien tyngillä.
Kyllä oli hienoa, kun palasin lopulta kotiin viime heinäkuussa.
Ensitöikseni leikkasin ruohon moottorileikkurilla. Se oli vähän niin kuin näytös. Naapuri tuijotti kuin olisi aaveen nähnyt.
Isä oli hoitanut vanhaa Toope-kissaani. Se oli niin loukkaantunut, ettei aluksi katsonut minuun päinkään. Kesti aikansa ennen kuin Toope antoi armon ja tuli viereeni.
Laku-koiran omistajat ovat käyneet minua tervehtimässä ja auttamassa. He ovat pesseet ikkunani, sahanneet ja pinonneet polttopuuni, vieneet asiointimatkoille.
Pariskunta syyllistää itseään ja kantaa huonoa omaatuntoa, sillä Laku on purrut ihmistä ennenkin. Minä en syytä heitä mistään enkä ole vihainen koiralle.
Lakua ei ole lopetettu. Se on jo 14-vuotias. Olen tavannutkin koiran jo kerran. Heti se tuli rapsutusta vaatimaan. Varovainen sen kanssa täytyy kyllä olla.
Aluksi kotona oleminen oli hirveän vaikeaa, koska kädet eivät olleet kunnossa. Vasta viime aikoina on tullut semmoinen olo, ettei tarvitse koko ajan ajatella pärjäämistä.
Tavarat putoilevat yhä käsistä, mutta parempi on yrittää itse kuin antaa jonkun tehdä kaiken valmiiksi.
Minulla olisi oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, mutta en halua sellaista. Kun talvenräiskeet alkavat keväällä liikaa näkyä, palkkaan jonkun firman tekemään suursiivouksen. Saavatkin sitten luututa kaikki paikat kuntoon.
Koiran omistajan kotivakuutuksesta sain raajojen menetyksistä 50 000 euron korvauksen. Kivusta, särystä ja kosmeettisesta haitasta tuli 30 000 euroa. Lisäksi vakuutus korvasi sairaalamaksut ja hoitokulut.
Eläkkeeni on niin pieni, etten olisi mitenkään selviytynyt maksuista. Sossun kanssa en ole joutunut tekemisiin koko aikana. Se olisikin ollut minulle karmea paikka.
Vammaispalvelu teetti talooni remontin, että pystyn elämään täällä. Vesijohdon vetäminen oli suurin juttu ja sen maksoin itse.
Katkeruutta en tunne. Se vain myrkyttäisi mielen.
Niiden edellytysten mukaan on mentävä, jotka tässä nyt ovat jäljellä. Olen mielissäni, että ylipäätään selvisin hengissä.
Olen sopeutunut. Kai minä olen vähän tavallista päättäväisempi ja sisukkaampi ihminen.
Sain lainaksi tietokoneen. Surffailen netissä, sillä olen päättänyt hommata ensi kesäksi nojapyörän. Täytyy päästä ulos ja liikkeelle. Olen aina ollut kova pyöräilemään. Parhaana vuonna on kertynyt 7 000 kilometriä.
Ongelmana on se, miten ihmeessä pystyn jarruttamaan. Kuulin juuri, että apuvälinefirma voisi tehdä nojapyörään tarvittavat muutostyöt. Täytyy kehitellä jarru, jota voi käyttää kyynärpäällä.
Olen asunut 30 vuotta yksin isoisäni rakentamassa talossa Tampereen Nirvassa. Olen nyt 56-vuotias.
Työelämässä tein konttorihommia ja olin kaupungin puisto-osastolla. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 20 vuotta sitten diabeteksen takia.
Olen ujo ja hiljainen. Viihdyn hyvin yksin.
Minulla ei ole televisiota, mutta olen kirjaston suurkuluttaja. Luen useita kirjoja viikossa. Nyt on menossa Anna Politkovskajan Venäläinen päiväkirja. Aika railakkaat mielipiteet. En yhtään ihmettele, että hänet tapettiin.
Herään yleensä jo viideltä aamulla. Siihen menee tunti, kun rassaan kaikki vehkeet ja vaatteet päälle. Onneksi ei ole kiire mihinkään.
Sitten kahvia. Se on aamun tärkein hetki.
Sääliä minä en kaipaa, vaan normaalia kanssakäymistä. Jos jotain voisi toivoa, niin sitä, että saisin mahdollisimman pitkään elää rauhassa ja normaalisti omassa kodissani.
Kotioloissa ei koskaan tule aika pitkäksi. Aina on jotain pientä, mitä voi yrittää.
Olen käynyt Marokossa toistakymmentä kertaa ja viipynyt siellä pisimmillään kolme kuukautta. Pidän sikäläisestä elämästä: se on niin erilaista, ihmiset ovat niin erilaisia.
Parhaat ystäväni ovat Abdellatif ja Gina. Tutustuin Abdellatifiin rannalla. Hän myi siellä rihkamaa. Mies kutsui minut kotiinsa tapaamaan vaimoaan. Marokkolaiset eivät jätä rauhaan ennen kuin saavat tahtonsa läpi. Niinpä minä menin, koska halusin nähdä oikeaa elämää.
Meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta ei se mitään haittaa. Teemme yhdessä sapuskaa, käymme sukulaisissa.
Ystävyytemme on kestänyt kymmenen vuotta. Abdellatif ja Gina soittivat heti saatuaan tietää, mitä minulle on tapahtunut. Molemmat itkivät. He yrittivät lohduttaa kömpelöllä englannillaan. Lopulta jo nauroimmekin. He ovat köyhiä, lukutaidottomia ihmisiä. Se oli kallis puhelu heille.
Vielä minä lähden Marokkoon ystäviäni tapaamaan! Menen näyttämään heille, että tämmöinen minä nyt olen."
Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan Suomessa kuoli koiran pureman jäljiltä yhdeksän ihmistä vuosien 1998-2002 aikana. Kuolemaan johtaneita koirien raatelutapauksia ei jakson jälkeen ole sattunut, lievempiä sitä vastoin lukuisia. Tilanteet johtuvat Suomen Kennelliiton tiedotuspäällikön Kaija Unholan mukaan useimmiten siitä, että rodun käyttötarkoitus ei ole omistajalle selvillä ja koira ei pääse toteuttamaan luontaista tehtäväänsä. Tällöin koira turhautuu.
- Toisilla roduilla on voimakkaampi saalistusvietti, ja ne lähtevät helpommin juoksevan ihmisen perään, Unhola sanoo.
Myös Turun seudulla on ollut tilanteita, joissa koira on hyökännyt ihmisen kimppuun. Turun kaupungin eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser korostaa, että ihmisen ei tulisi hankkia koiraa, jota tämä ei pysty fyysisesti ja henkisesti hallitsemaan.
- Eläimellä on eläimen järki, ihmisellä ihmisen. Jos ihminen juoksee vaikka lenkkipolulla koiraa vastaan, tämä ei ymmärrä, että ihmisen tarkoitus on juosta ohi, Leyser sanoo.
- Jos lujaa kouluttamista ja sosiaalistamista vaativa rotu jää ilman kasvatusta, koirasta tulee pommi. Pitää ottaa sellainen rotu, johon resurssit riittävät, hän jatkaa.
Lähde Turun sanomat
Se "koira-ajokortti" ei taitais olla hullumpi ajatus..
Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan Suomessa kuoli koiran pureman jäljiltä yhdeksän ihmistä vuosien 1998-2002 aikana.
Lähde Turun sanomat
Se "koira-ajokortti" ei taitais olla hullumpi ajatus..
Jos susi on nähty likellä ihmisasutusta, niin sitä lähtee jahtamaan kymmenen aseistettua miestä, mutta kun koira puree ihmistä, niin satakymmenen ihmistä asettuu puolustamaan sitä.
Tänään taas nähty 50-kiloinen nainen kahden ison, kuolaavan hurtan kanssa kävelyllä. Kuka siinä vie ja ketä? Onneksi olin autolla liikkeellä. Pyöräily tai kävely olisi voinut olla kohtalokas.
Mutta arvostellahan näitä koiraimmeisiä ei saa...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Mä olen kyllä vähän eri mieltä tuosta. Kyllä sillä koiralla on Suomessa henki löyhemmässä kuin sudella . Meillä täällä lähialueilla kiertelee susi/susia, eikä niitä kukaan jahtaa eikä ole ollut suunnitelmissakaan.. Miksei koiraihmisiä saisi arvostella? Kyllä minä ainakin arvostelen ja kestän arvostelua, vaikka koiraihminen olenkin.
Suden laittomasta kaatamisesta rapsahtaa ymmärtääkseni isommat sakot kuin esim. naapurin vapaana juoksevan koiran.
Kyllä minunkin mielestäni koiranomistajia saa arvostella, mutta minkä ihmeen takia juuri heidän pitäisi sitten aina olla kääntämässä toinen poski? Mä olen ainakin kymmenet kerrat saarnannut paatoksella mm. niille naapuruston mummeleille, jotka jaksavat valittaa eriteasioista. (Muuttakoot s-tana maalle jos eivät siedä keltaista lunta 500 metrin säteellä kotiovestaan. )