Hellapoliisi kirjoitti:
Tuon kartan mukaan kalmo löytyi vanhasta karjakeittiöstä joka on sivummalla kompleksista. Sen kylkeen on rakennettu ilmeisesti työkalujen säilyttämiseen tarkoitettu vaja.
Jos vanhempi veljes on mennyt hölmöyttään avaamaan vanhan karjakeittiön sieltä tulevan löyhkän vuoksi niin tottahan toki hän on syyllistynyt olennaisen asian kertomatta jättämiseen ja mahdollisesti myös hautarauhan rikkomiseen kun on jättänyt tytön mätänemään etiäpäin.
Balteilla ei ole kovinkaan vahva usko korruptiovapaaseen poliisiin ja oikeuslaitokseen. Sen vuoksi he ovat päättäneet olla vaiti löydöstään. Missing Peoplesin etsijöiden paikalle pöllähtäminen on tullut varmasti yllätyksenä kaikille osapuolille. Nyt vain obduktiopöytäkirja voi selvittää syyttäjälle mikä osuus vanhemmalla veljeksellä oli Lisa Holmin kuolemaan. DNA-näytettähän löytyy taatusti veljesten kunnostamasta vanhasta karjakeittiöstä ja sen kylkeen rakennetusta työkaluvajasta.
Lisää pontta antavat tietenkin myös veljesten kännykät. He eivät voi siten kieltää käyneensä työkaluvajalla/vanhalla karjakeittiöllä. He ajattelevat kenties olevansa jo tulilinjalla oman vierautensa vuoksi ja hehän antoivat omat DNA-näytteensä hanskan löydyttyä ladosta. Myös muiltakin miehiltä on otettu näytteitä muttei siitä ole kirjoitettu yhtä paljon kuin liettualaisista.
Blombergin kännykkäkentästä löysin seuraavan kartan, jossa harmaa tarkoittaa hyvää, vihreä keskivertoa ja keltainen heikkoa kenttää
https://anonfiles.com/file/e39754e48328 ... 29c952e1d4 . Kännykkäkenttähän on siis heikoin juuri veljesten kotinurkilla ja teletietojen tutkinnassa näyttää pahalta jos heihin ei ole saatu yhteyttä uhrin katoamisen aikoihin.
Mieleeni jäi jostain lehtijutusta lause jonka mukaan Lisa Holmin kuolemaan vaikuttaneiden seikkojen tutkinta tulee ravistelemaan koko yhteisöä. Olen ihmetellyt kovasti millä ihmeellä nämä paikan silmäätekevät pitävät elintasoaan yllä koska kuluja vaikuttaa olevan enemmän kuin tuloja. Naisten touhu kahvilansa tai erikoisputiikkinsa kanssa on myös milteipä harrastustoimintaa koska omilleen rouvat eivät vaikuta pääsevän.
Facebookista bongasin Blomberg Säterin sivulta Bengt-Inge Carlssonin säterin viiniäkin happamamman kommentin: Tänk, när Arne Jönsson blåste oss så hela firman höll på att gå åt fanders... Mycket pengar att möblera ditt slott Arne... Är du stolt över detta?
Vapaa käännös: Ajatelkaa, kun Arne Jönsson kusetti meitä niin, että koko firma meinasi mennä p..een... Paljon rahaa sinun linnasi kalustamiseen Arne... Oletko ylpeä siitä?
Mitä enemmän tätä tonkii niin sitä ennemmän aivan ulkopuolinenkin löytää infoa tästä ökyisännästä. Eipä taida hänelläkään olla kaikki päivänvaloa kestävää ja paikallisen urakoitsijan Jönsson on näköjään suututtanut oikein kunnolla. Tästä voi poikia poliisille murhatutkinnan lisäksi vielä talousrikoustutkintavyyhti.
Olen vahvasti samaa mieltä siinä että Jönssonin kohdalla juttu haisee hyvin epäilyttävältä,
itseasiassa joka ainoa tieto mitä tästä Arnesta tiedetään, puhuu jollakin lailla tätä vastaan.
On epämääräinen esittely uhriin katoamispäivänä, tai hanskan dna jälkien lähes tahalliselta vaikuttava tuhriminen, on poistumista paikkakunnalta jutun tutkintaan nähden outoihin aikoihin. ym.ym. Voiko jonkun kohdalle osua ikäviä sattumia näinkin monta sattumalta.
Voitko vähän avata mitä tarkoitat karjakeittiöllä, en nyt onnistu löytämään mainintaa kartasta?
Voisitko laittaa jonkun linkin missä karjakeittiöstä puhuttaisiin enemmän.
Tuntuu, että nyt nimitykset ovat jotenkin sekaantuneet.
Kartassahan on oikeassa ylänurkassa suurennoskuva jossa lukee,
Lisa hittas avliden i detta skjul
eli minun hoonolla rootsilla (korjatkaa jos olen väärässä)
Lisa löytyi kuolleena tästä vajasta
Skjul=> vaja, liiteri, katos, suoja.
Kyseessä lienee se pieni valkoinen, kalteri-ikkunainen työmaakoppi, josta oli lehtikuvia Lisan ruumiin löydyttyä ja joka sijaitsi erillään muista rakennuksista pellon pientareella, niinkuin kartan suurennuskuvasta näkee.
Sen jälkeen en ole nähnyt asiasta mitään mainintaa.
Onkohan kyseessä väärinkäsitys?
Joka tapauksessa tämähän sekoittaa taas pohdintoja.
Muistan ajatelleeni sen vajakuvan nähtyäni tuoreeltaan, että tuonne minäkin sen olisin piilottanut.