Lasten vienti ulkomaille ilman toisen huoltajan suostumusta
niin tuohon minulle esitettyyn kysymykseen eli minun täytyy joka kerta kun poistun suomesta ilmoittaa eksälleni että olen lähdössä lasten kanssa ja tehdä kirjallinen selvitys siitä koska lähdemme ja milloin tulemme takaisin.
Vain siksi että eksälläni "on hyvä syy epäillä" että muutan pois suomesta koska A)nykyinen mieheni on ulkomaalainen B)minulla on kahden maan passit C) olen asunut aiemmin ulkomailla
Jos onnistun poistumaan maasta lasten kanssa olen täysin turvassa kohdemaassani mutta en voi tulla enää takaisin suomeen siinä tapauksessa. Kirjoitetut dokumentit ovat dokumentteja eli jos olen joutunut omalla llekirjoituksellani/viranomaisten kautta tekemään selvityksen eksälle niin en olekaan enää turvassa siellä kohdemaassa vaan minut voi siinä tapauksessa ottaa talteen lasten kanssa....
Suurimmaksi osaksi eronneiden parien asiat ovat kuitenkin siinä mallissa että ei tarvitse pelätä että lasten isä soittaa poliisille kesken lomamatkan väittäen että olet lähtenyt ilman lupaa pois maasta, näinkin on käynyt. (suullisesti on sovittu että voi lähteä mutta sitten on tehty tahallista kiusaa)
eli useimmat voivat lähteä ihan hyvillä mielin ilman miettimisiä erikseen lasten kanssa vaikka lomalle. Jos kuitenkaan on millaistakaan pelkoa siitä että toinen haluaa tehdä kiusaa kannatttaa vaikka soittaa etukäteen lastenvalvojalle tms. ja kertoa että on lähdössä ja lasten toinne vanhempi tietää siitä myös. On ainakin jotain konkreettista esittää "vahingon" sattuessa.
Huoltajuuden menettäminen uhkaa yleensä siinä vaiheessa jos todetaan että olet ottanut lapset ulkomaille kertomatta siitä lapsen toiselle vanhemmalle ja hän päättää viedä jutun oikeuteen. tähän vielä sanoisin että sosiaalivirastossa on herätty nimenomaan äitien toimintaan monessa suhteessa mitä tulee lasten asioiden pimittämisessä isältä. Noihin juttuihin on alettu ottaa kovemmalla kädellä kantaa ja ote tulee tiukentumaan entisestään. Isät ovat nykyään entistä hanakampia menemään oikeuteen ja heillä on yleensä kerättynä todisteita ja lausuntoja jo pidemmältä ajalta (esim. nauhoitettuja puhelinkeskusteluja jne.) Lähivanhempi ei YKSIN päätä lasten asioista jos on yhteishuoltajuus eikä se yleensä ole lapsen edun mukaistakaan edes todellisuudessa.

"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Aivan! Tästä syystä:CJS kirjoitti:No ei nyt ihan. Lainsäädäntö on osittain olemassa tietysti lapsikaappauksia varten, mutta täytyy sen myös mahdollistaa ulkomaanmatkailu ilman, että toinen ihan kiusallaan sen estää.ABC kirjoitti:^ Muuttaminen ja matkustaminen ovat tietysti aivan sama asia, koska lapsikaappaukset pyritään estämään.
"5) jos sosiaalilautakunta tai huoltaja on peruuttanut 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa; jos huoltaja peruu 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa, passi voidaan jättää peruuttamatta, jos peruuttaminen olisi selvästi vastoin lapsen etua ja jos voidaan pitää ilmeisenä, ettei lasta vastoin huoltajan suostumusta muutoin kuin tilapäisesti viedä toiseen valtioon; sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen velvollisuudesta antaa lausuntonsa lapsen edusta passin peruuttamatta jättämistä koskevassa asiassa noudatetaan, mitä tämän lain 11 §:n 3 momentissa säädetään"
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Olen edelleen sitä mieltä, että periaatteessa se lupa tarvittaisiin. Jos toinen yhteishuoltajuudessa oleva vanhempi haluaa kieltää lasta esim. menemästä sinne ruotsinlaivalle toisen vanhemman kanssa, se on mahdollista. Käytännössä hän ei kuitenkaan voi sitä estää, paitsi jos lapsella ei ole vielä passia, jonka hakemukseen hän voi kieltäytyä laittamasta nimeään. Muussa tapauksessa hänen ainoa mahdollisuutensa on viedä juttu sosiaaliviranomaisille, jotka voivat kieltää lapsen matkan heti, ja myös oikeuteen eli ottaa toiseen huoltajaan yhteyttä asianajajan välityksellä. Hän ei ehkä pysty käytännössä estämään lapsen matkaa, mutta jos hän on ehtinyt toimittaa kieltonsa perille ennen matkaa, hänellä on hyvät perusteet alkaa vaatia oikeudessa yksinhuoltajuutta itselleen, koska toinen osapuoli 'on osoittanut olevansa kykenemätön yhteishuoltajuuteen' tms..Marsalkka kirjoitti:Eli olet siis sitä mieltä, että muuta erityistä lupaa toiselta vanhemmalta ei tarvita? Passi riittää?ABC kirjoitti:^^ Niin. Sen passin saamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus.
Eli olet samaa mieltä kuin Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitos 05.09.2007?
Tämmöistä tämä käytännössä on. Jos toinen osapuoli haluaa alkaa vaikeuttamaan elämää, se on mahdollista. Lähes kaikki asiat on mahdollista riitauttaa oikeudessa, koska kaikki ratkaisut ovat aina tapauskohtaisia.
On esim. tapauksia, joissa yhteishuoltajuuden toinen osapuoli alkaa vaatimaan lapsen huoltoa itselleen sen vuoksi, että toinen vanhempi haluaa muuttaa työn tai avioliiton takia toiselle paikkakunnalle Suomen rajojen sisäpuolella.
Viimeksi muokannut ABC, Pe Joulu 21, 2007 12:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Every ship must sail a world.
Ahaa! Kyse olikin vain mielipiteestäsi...ABC kirjoitti:Olen edelleen sitä mieltä, että periaatteessa se lupa tarvittaisiin.Marsalkka kirjoitti:Eli olet siis sitä mieltä, että muuta erityistä lupaa toiselta vanhemmalta ei tarvita? Passi riittää?ABC kirjoitti:^^ Niin. Sen passin saamiseen tarvitaan molempien huoltajien suostumus.
Eli olet samaa mieltä kuin Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitos 05.09.2007?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Lollero!cicero kirjoitti:niin tuohon minulle esitettyyn kysymykseen eli minun täytyy joka kerta kun poistun suomesta ilmoittaa eksälleni että olen lähdössä lasten kanssa ja tehdä kirjallinen selvitys siitä koska lähdemme ja milloin tulemme takaisin.
niinpä minun täytyy joka kerta pyytää häneltä allekirjoitettu hyväksyntä asiaan siltä varalta että joku sitä minulta pyytää
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Ja jos kyseessä olisi kiusanteko (mukavan lomamatkan torpedointi), niin passi järjestyisi joka tapauksessa.ABC kirjoitti:
Olen edelleen sitä mieltä, että periaatteessa se lupa tarvittaisiin. Jos toinen yhteishuoltajuudessa oleva vanhempi haluaa kieltää lasta esim. menemästä sinne ruotsinlaivalle toisen vanhemman kanssa, se on mahdollista. Käytännössä hän ei kuitenkaan voi sitä estää, paitsi jos lapsella ei ole vielä passia, jonka hakemukseen hän voi kieltäytyä laittamasta nimeään.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
"5) jos sosiaalilautakunta tai huoltaja on peruuttanut 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa; jos huoltaja peruu 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa, passi voidaan jättää peruuttamatta, jos peruuttaminen olisi selvästi vastoin lapsen etua ja jos voidaan pitää ilmeisenä, ettei lasta vastoin huoltajan suostumusta muutoin kuin tilapäisesti viedä toiseen valtioon; sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen velvollisuudesta antaa lausuntonsa lapsen edusta passin peruuttamatta jättämistä koskevassa asiassa noudatetaan, mitä tämän lain 11 §:n 3 momentissa säädetään"Marsalkka kirjoitti:Ahaa! Kyse olikin vain mielipiteestäsi...ABC kirjoitti:Olen edelleen sitä mieltä, että periaatteessa se lupa tarvittaisiin.Marsalkka kirjoitti: Eli olet siis sitä mieltä, että muuta erityistä lupaa toiselta vanhemmalta ei tarvita? Passi riittää?
Eli olet samaa mieltä kuin Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitos 05.09.2007?
Käytännössä minkä tahansa jutun saa riitautettua noiden jossien avulla.
Every ship must sail a world.
Toki. Kaiken voi riitauttaa. Mutta lopputulos on se, että lomamatkaa ei voi silti estää. Passin voi toki yrittää peruuttaa.ABC kirjoitti:
Käytännössä minkä tahansa jutun saa riitautettua noiden jossien avulla.
Viimeksi muokannut Marsalkka, Pe Joulu 21, 2007 12:18 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Mihin tällaiset matkustuskiellot toimitetaan?ABC kirjoitti:Hän ei ehkä pysty käytännössä estämään lapsen matkaa, mutta jos hän on ehtinyt toimittaa kieltonsa perille ennen matkaa, hänellä on hyvät perusteet alkaa vaatia oikeudessa yksinhuoltajuutta itselleen, koska toinen osapuoli 'on osoittanut olevansa kykenemätön yhteishuoltajuuteen' tms..
"Minä Marcus Tullius kiellän, että lapseni eivät saa lähteä ex-puolisoni kanssa ruotsinristeilylle tahi kanarialle." Hehee
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Tulipa vielä sellainen seikka mieleen, että voiko matkan käytännössä estää niin, että vaikka lasten passit on kunnossa ja erillistä matkustuslupaa ei tarvita, niin lähtöpäivänä toinen osapuoli soittaa poliisille ja ilmoittaa epäilevänsä, että toinen aikoo viedä lapset pysyvästi pois maasta. Sittenhän poliisi pysäyttää lentokentällä, ja kysymys kuuluu kuinka nopeasti asia saadaan selvitettyä... Siinä jos selvitellessä lento myöhästyy, niin mahtaako tuolla syyllä saada uutta lentoa jne..? Tietysti äärettömän v-mäistä toimintaa, mutta niin kaiketi voi tehdä. Tosin onko tuollainen sitten perätön ilmianto, jos ei kykene perustelemaan kaappauspelkojaan, mutta saa tuollaisella asioita hankaloitettua.
Toiselle osapuolelle tietysti. Mutta se pitää pystyä todistamaan, eli neuvokas kusipää ottaa lisäksi yhteyttä sos.viranomaisiin sekä asianajajaan.Marsalkka kirjoitti:Mihin tällaiset matkustuskiellot toimitetaan?ABC kirjoitti:Hän ei ehkä pysty käytännössä estämään lapsen matkaa, mutta jos hän on ehtinyt toimittaa kieltonsa perille ennen matkaa, hänellä on hyvät perusteet alkaa vaatia oikeudessa yksinhuoltajuutta itselleen, koska toinen osapuoli 'on osoittanut olevansa kykenemätön yhteishuoltajuuteen' tms..
Every ship must sail a world.
Missä näistä matkustuskieltoasioista voisi lukea tarkemmin? Varmaan olet perehtynyt asiaan?ABC kirjoitti:Toiselle osapuolelle tietysti. Mutta se pitää pystyä todistamaan, eli neuvokas kusipää ottaa lisäksi yhteyttä sos.viranomaisiin sekä asianajajaan.Marsalkka kirjoitti:Mihin tällaiset matkustuskiellot toimitetaan?ABC kirjoitti:Hän ei ehkä pysty käytännössä estämään lapsen matkaa, mutta jos hän on ehtinyt toimittaa kieltonsa perille ennen matkaa, hänellä on hyvät perusteet alkaa vaatia oikeudessa yksinhuoltajuutta itselleen, koska toinen osapuoli 'on osoittanut olevansa kykenemätön yhteishuoltajuuteen' tms..
Voiko sellaisen laittaa yleisesti koskemaan kaikkia lomamatkoja nyt ja aina vai vain tiettyä matkaa koskevana?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Juuri noin voi yhteishuoltajuudessa käytännössä käydä, vaikka se harvinaista onkin. Akuuteissa riitatilanteissa sos.viranomaiset ovat yleensä niitä, jotka tekevät päätökset, ja siellä asioidessa tunnetusti pärstävärkki vaikuttaa asiaan, koska sos.viranomaisten täytyy tehdä päätöksensä usein tuntematta ihmisiä kunnolla. Poliisi taas tekee akuuttitilanteessa kuten sosiaaliviranomaiset sanovat. Kohtuuttomat vaatimukset menevät harvoin läpi oikeudessa, mutta pointtina onkin monessa tapauksessa nimenomaan toisen osapuolen jokapäiväisen elämän vaikeuttaminen.CJS kirjoitti:Tulipa vielä sellainen seikka mieleen, että voiko matkan käytännössä estää niin, että vaikka lasten passit on kunnossa ja erillistä matkustuslupaa ei tarvita, niin lähtöpäivänä toinen osapuoli soittaa poliisille ja ilmoittaa epäilevänsä, että toinen aikoo viedä lapset pysyvästi pois maasta. Sittenhän poliisi pysäyttää lentokentällä, ja kysymys kuuluu kuinka nopeasti asia saadaan selvitettyä... Siinä jos selvitellessä lento myöhästyy, niin mahtaako tuolla syyllä saada uutta lentoa jne..? Tietysti äärettömän v-mäistä toimintaa, mutta niin kaiketi voi tehdä. Tosin onko tuollainen sitten perätön ilmianto, jos ei kykene perustelemaan kaappauspelkojaan, mutta saa tuollaisella asioita hankaloitettua.
Viimeksi muokannut ABC, Pe Joulu 21, 2007 12:30 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Every ship must sail a world.
Kaikki ulkomaille suuntautuvat lomamatkat saa peruutettua kätevästi sillä, että saa passin peruutettua. Lisäksi tietysti pitää toimia kuten yllä jo kirjoitin.Marsalkka kirjoitti:Missä näistä matkustuskieltoasioista voisi lukea tarkemmin? Varmaan olet perehtynyt asiaan?ABC kirjoitti:Toiselle osapuolelle tietysti. Mutta se pitää pystyä todistamaan, eli neuvokas kusipää ottaa lisäksi yhteyttä sos.viranomaisiin sekä asianajajaan.Marsalkka kirjoitti: Mihin tällaiset matkustuskiellot toimitetaan?
Voiko sellaisen laittaa yleisesti koskemaan kaikkia lomamatkoja nyt ja aina vai vain tiettyä matkaa koskevana?
Every ship must sail a world.
Mutta kun se ei olekaan niin yksinkertaista, kuten laista luimme.ABC kirjoitti:
Kaikki ulkomaille suuntautuvat lomamatkat saa peruutettua kätevästi sillä, että saa passin peruutettua.
Missä näistä matkustuskieltoasioista voisi lukea tarkemmin? Varmaan olet perehtynyt asiaan?
Viimeksi muokannut Marsalkka, Pe Joulu 21, 2007 12:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.