TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Oppenheimer
Christopher Lorenzo
Viestit: 1534
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

perusasiamies kirjoitti:
Caldera kirjoitti:Yritin sunnuntai-iltapäivän ratoksi väsätä taustanauhasta teonkuvausta mutta kyllähän se yhtä kompastelua on. Periaatteessa juttu pyllähtää heti alkumetreillä jo siihen että tytär olisi tietoinen häkepuhelun taustalla soivasta murhanauhasta. Sinänsä syyttäjä on ihan oikeassa pääteltyään että näin täytyisi olla, mutta hei haloo, ei tarvi kuin kuunnella häkenauha...
Verijälkien perusteella on selvää, että joku on takkahuoneen ikkunan rikkonut ulkokautta, hypännyt sisään, ja poistunut taas samasta ikkunasta. Mutta se joku voinee olla myös Auer itse.
Ai selvää? Edes puolustus tai Annelinhalaajaporukka ei ole pystynyt esittämään sellaisia verijälkiä, mitkä tukisivat tällaista tapahtumainkulkua. Ikkunanpuitteisiin oli paineltu muutama himmeä näppylähanskan jälki Annelin toimesta. Minkään huppumiehen mukana olleen verisen astalon jälkeä ei löydy väitetyltä poistumisreitiltä. Ikkuna-aukosta könyämisen on täytynyt olla äärimmäisen hankala tapahtuma, lähes mahdoton. Nyt se on suoritettu niin, ettei oveen ole jäänyt verijälkiä, eikä nauhalle ääniä lasinpalojen päällä kävelystä.

Oviaukon ulkopuolella on sen sijaan verinen iskemäjälki, kun Anneli on viimeistellyt ikkunaan liittyvää lavastusta samalla työkalulla, jolla suoritti Jukan pääkopan avaamisen.
Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Nikolajevits kirjoitti:Vaikka tytär olisi murhanhimoinen hirviö, hän on syyntakeeton ja pikemminkin ohjattavissa kuin ohjaksissa. Tiesi hän taustanauhoituksesta tai ei.
Se että tytön kertomus tukee hovinkin mukaan kokonaisuudessaan Annelin kertomusta perustuu ainakin yhtä paljon siihen mitä hän ei kerro kuin siihen mitä hän kertoo. Todisteiden Bermudan kolmioon ovat kadonneet ainakin seuraavat tapahtumat, joista tytön olisi kaiken järjen mukaan pitänyt havaita tai kertoa edes jotain (riippuen eri teorioista eri kombinaatioina):

(- Puoli vuotta kestäneet harjoittelemiset. Eikö ny jotain olisi lipsahtanut joskus jollekulle, että mulla on salaisuus, me äiskän kanssa suunnitellaan iskän murhaa.)
- Surmayönä tuntitolkulla kestävä perheriita jos perheriita karkaa käsistä.
- Ne tapahtumat jotka johtivat siihen että lasi on rikki, isä seisoo sängyn päädyssä kunnossa ja äiti makaa sängyssä. Eli: Jukka pakotti Annelin pihalle? Anneli oli sitä ennen lasauttanut Jukkaa niin että Annelilla oli joku verinen astalo jolla läimiä ovenpieliä verisiksi mutta ei ikkunaa. Sitten Anneli rikkoi ikkunan ja tuli raamit kaulassa sisään ja meni sitten takaisin sänkyyn. Tällä aikaa Jukka ei liikkunut haavoineen takkahuoneesta mihinkään hakemaan laastaria tai mennyt soittamaan poliisille tai huutanut solvauksia Annelille. Kun tyttö tuli paikalle, hän ei havainnut mitään riitaa vanhempien välillä. Tämä kohta on niin yhteensopimaton kaiken Annelin syyttämisen kanssa, että Mannerinkin mukaan Annelin olisi pitänyt suggeroida tämänkin tytölle. Aivot nyrjähtää kun yritän kuvitella miten tämä skene sopii suunniteltuun taustanauhamurhaan. Ehkä vain siten että Anneli on keksinyt koko jutun ja käskenyt tyttöä valehtelemaan poliisille.
- Kun yksi silminnäkijä on jo käynyt paikalla, Anneli päättää aloittaa absurdin taustanauhamurhan ja virittelee kasettinauhurinsa. Anneli vetää jostain kehitellyt Jukalle liian isot maihinnousukengät jalkaansa, lyö Jukalta nyrkillä hammassillan suusta, käy pystypainin ja iskee pystyasennosta viistot pernaiskut. Jukka pysyy sivistyneenä miehenä eikä huuda Anneli, lopeta helvetin hullu!! Tämäkin vaihe jää tytöltä havaitsematta.
- Samoin kuin seuraava vaihe, jossa Anneli on jossain ja Jukka huutaa Annua apuun ja Anneli käy hänet lopullisesti nististämässä. Tämä on sit se häkeen soitettava osuus.
- Sitten peseydytään ja piilotetaan jne jne jne. Koska Annelin paita on putipuhdas, hän joutuu tässä kohtaa myös puukottamaan itseään.
- Täällä on ehdotettu että Anneli kelasi Jukan kylmetessä tapponauhaansa ja teki muistiinpanot ja sekuntikellon kanssa suunnitelman soitosta häkeen, joten jossain tässä kohtaa siirryttäisiin sit siihen. Ei mitään mainintaa tytöllä näistäkään asioista.
- Eli summa summarum, tytön kertomuksesta puuttuu ihan täysin se vaikutelma että tyttö on oleskellut jossain KAUAN kun kaikki tämä tapahtuu. Jotain hänen olisi ollut näistä ihan pakko kuulla tai huomata.
- Ja sitten se kaikki sama huutaminen toistuu uudestaan kun Anneli soittaa häkeen taustanauhaansa.
- Ja taas puhelun jälkeen pitää pysäyttää mankkaa ja piilottaa välineitä, ei mainintaa näistäkään tytöltä.

Todennäköisesti tuosta jäi yhtä ja toista pois koska tähän aikaan ei jaksa enää keskittyä. Mutta tähän suuntaan.
ulkosuomalainen
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja ulkosuomalainen »

Tara,
Koska kallossa oli ruhje aivokudokseen asti ja muitakin reikiä, niin mites sellainen mahdollisuus, että päästä valui verensekaista aivonestettä - vähän niin kuin vettä kaatuneesta maljakosta, painovoiman vaikutuksesta?

Onks naakka ollut läsnä ruumiinavauksessa? Eli... :wink:
Mä lisäsin englanninkielisen selostuksen ja linkin ylle.

Eli onhan se voinut olla ihan reilusti verta, oli Jukan kuolemasta kulunut kuinka kauan tahansa, jos päähän tuli tuore isku, joka rikkoi uuden suonen. Pään haavat vuotavat runsaasti joka tapauksessa. Sama juttu kaikista muista haavoista--kuolleella mika tahansa ennen ehjä suoni voi ilmeisesti valua painovoiman vaikutuksesta jos rikkoutuu tai rikotaan. Itse olen saanut takuulla päiviä sitten kuolleen kaupasta ostetun tuoreen kinkun ruiskimaan pikkusuonista sitä suolatessani. Ja ne ruhothan on kunnolla jo valutettu.

Sen vuoksi Annelin ei olisi tarvinnut kerätä Jukan verta ja sillä verestää uhria ennen partion tuloa, kuten joku joskus suht. makaaberisti ehdotti, riitti jos olisi tökkinyt uusia haavoja. Se veren kerääminen ja säilöminen ei edes olisi välttämättä edes onnistunut, ainakaan vispaamatta... Joka olisi ollut viela makaaberimpaa. (Muistanet täällä vanhastaan kerrotut jutut verilettuihin tarvitun tuoreen veren vispaamisesta tai ravistelusta hyytymisen estamiseksi. )

Re Naakka --tällä oli kuulemma sisapiiritietoa...
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)

When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
annaanna

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja annaanna »

ulkosuomalainen kirjoitti:Ahhah, terkkuja vain huutonauraja Tuplallekin. Täällähän oppii taas uutta
Välihuomautuksena vanhan kertausta niille, jotka uskovat uhrin olleen sänkyynsä huputettu ja nippusiteillä sidottu, että jalkapohjien erilaisista lasipalojen aiheuttamista haavoista on olemassa todistekuvat. Että seisaaltaan, selvinpäin ja mahdollisesti sukat jalassa on mies puolustautunut ja saanut lukuisia puolustautumishaavoja käsivarsiinsa.
Jos Jukalla oli sukat jalassa taistelun tuoksinassa, veikö se huppu ne mennessään sotasaaliina vai mihin ne hävisivät kun tähän saakka Jukan on kerrottun olleen paljain jaloin???

2
Onko joku jossakin kertonut paljaista jaloista, löytyykö siis ihan iankaikkisen vanhasta esitutkinta- eli ept-aineistosta vai veditkö hatusta täänkin totuuden.

Koska en ole onnistunut kuvista jalkoja tihrustamaan ja toisaalta vainajaa kuvannut, tutkinut ja ruumiinavaukseen seurannut tutkija on sukkajäljistä kertonut, pidän sitä mahdollisena.

Tavoittelen nykyään viestinnässäni nuorekkuutta, jotten vaikuttaisi vanhalta ja väsyneeltä räkätiltä, siksi käytin lennokasta pepunpyyhkimisvertausta.
Oletan siis korkeimman oikeuden naurettavana paperinivaskaa pitävän ja käsittävän pelattavan aikaa tällä taustanauha-varmaan-ollut pelleilyllä. Aikaa Tuija Niemen ja kumppanien virkarikossyytemahdollisuuksien vanhenemiseen.
Oppenheimer
Christopher Lorenzo
Viestit: 1534
Liittynyt: To Syys 26, 2013 5:27 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Oppenheimer »

annaanna kirjoitti:Välihuomautuksena vanhan kertausta niille, jotka uskovat uhrin olleen sänkyynsä huputettu ja nippusiteillä sidottu, että jalkapohjien erilaisista lasipalojen aiheuttamista haavoista on olemassa todistekuvat. Että seisaaltaan, selvinpäin ja mahdollisesti sukat jalassa on mies puolustautunut ja saanut lukuisia puolustautumishaavoja käsivarsiinsa.
Olet tainnut unohtaa tytön kysymyksen "miksi te sen ikkunan rikkositte". Ikkunan rikkoi alunperin joko Jukka tai Anneli perheriidan tuoksinassa. On todennäköistä, että Jukka käppäili tuossa vaiheessa lasinpalojen päällä ja sai sieltä muutaman haavan jalkapohjaansa. Ei siihen mitään pystypainia huppumiehen kanssa tarvita.
annaanna

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Oppenheimer kirjoitti:

Hyvin tuon muistan. On kyllä nokkela naisenalku. Äiskän pään saaneet pollarit sekoitettua pahanpäiväisesti kaikenlaisella miesystäväsepolla ja hetkellisellä muistinmenetysväitteellä ja valehtelulla. Tyttö tajuaa äiskän tunnustuksen falskiuden.

Ei liity mitenkään ketjun aiheeseen.

Alaikäisen henkilön sanomisia kun kuitenkin ruotimaan aloitettiin, niin jatketaan vielä sillä loistavan nokkelalla kommentilla, jonka lasketteli pollarien häntä piinatessa ja itkettäessä. Kertoivat kotiaan salakuunnellun muun muassa. Tyttö vastaa arvanneensa porinpoliisien olevan just niin säälittäviä.
harjoittelija
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja harjoittelija »

Turrelle:
mua on aina ihmetyttänyt AA:n tarve selitellä sitä juoksuaan. Kukaan ei hänen juoksuistaan mitään kysynyt:
2:50 Epäilty: Joo. Mä en tiedä mikä tyyppi se o, se.
2:52 Epäilty: Hajotti meiän ton, se takaovi, sil o mustat vaatteet.
2:56 Häke: Jo, onks hän siel paikal viel?
2:58 Epäilty: Mä olen tääl, mä juoksin äske ulos, et mä meen sinne, se lähtee juoksee mun perää. Se meni takas ja se aikoo tapaa mun mieheni, se oli äske viel hengis
.
Luonnollisinta todella olisi, että AA olisi käynyt laittamassa kengät jalkaan ja tosiaan juossut kertomansa mukaisesti pois takkahuoneesta - eikä sillä asialla olisi mitään vaikutusta siihen, tuleeko Jukan äänet nauhalta vai ei. Hämäyksenä mennyt joka tapauksena. Ainoa ongelma on se, että AA:lla ei ollut niitä kenkiä jaloissa (kertomansa / tytön kertoman mukaan).
No, olisihan sekin ollut aika erikoista, jos olisi käynyt laittamassa kengät jalkaan välissä.
Joka tapauksessahan nämä äänet ovat sellaisia, joiden ei olisi edes voinut olettaa (jos ne nauhalla ovat) kuuluvan häkepuhelun aikana häkeen.
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Syyttäjältä epäonnistuu kahdenlaisia tapahtumia sommitellessa. Ensin pitäsi siis kertoa mitä tapahtui Hätäpuhelun aikana ja sitten pitäsi kertoa kuinka se aikaisempi murha ja sen nauhoitus tapahtui. Ja lopuksi kuinka nämä kaksi äänijanaa toimivat yhdessä siinä Hätäpulussa jota kaikki ollemme kunnelleet.

Mutta yhtä surkeaa on täällä tahtumien kuvailu - kun ei käytetä Alpon laatimaa animaatiota tai jotain muuta graafista kuvaa murhapaikan tapahtumista. Sitä täyy täydentää Amandan kahdella käynnillä takkahuoneen ovella - enne Hätäpuhelua. Kolmannella kerralla hän näki isänsä kuolleena. Sitä ennen oli hän nähnyt murhaajan selän antaessaan puhelinta äidilleen keittiön ovella. Tässä tapahtumien kuvauksessa ei ole mitään paikkaa syttäjän väitteille.
Viimeksi muokannut sisotalo, Su Loka 11, 2015 11:49 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ulkosuomalainen
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja ulkosuomalainen »

Turre,
On aivan eri asia jos noita vaihtoehtoja lähdetään yleisesti lisäämään ja punnitsemaan, mutta sekään ei ole mahdollista kun kysyt, että eikö voisi olla livejuoksua ulos (Auerin kertomuksen mukaan) ja kuitenkin taustanauhamurha. Taas törmätään tähän ajalliseen mahdottomuuteen: Olet vähintään ulko-ovella ja sitten parin sekunnin kuluttua oletkin jo puhelimessa hönkäilemässä.
Uskoisin että Niemi/Ampuja ajattelevat live-juoksua kyllä, mutta toiseen suuntaan kuin mm. Aurer itse on kertonut ja Niemikin aikaisemmin tutkinut.
Tuota samaa kohtaahan me ollaan pyöritelty vuodesta 2010 ja vielä enemmän sen jälkeen kun nauha saatiin kuultavaksi. Kohta viisi vuotta on puhuttu fyysisestä mahdottomuudesta olla yhtä aikaa tuulikaapissa ja Jukkaa astaloimassa. Nyt kun asiantuntijaryhmä on yksimielisesti sitä mieltä, että nainen Häkenauhalla sanoo (k)uole takkahuoneessa eikä tuulikaapissa ja on kuitenkin hetikohta puhelimeen henkäilemässä, täytyy joko tehdä niinkuin sinä olet tehnyt vuodesta 2012, pysya poterossa ja kyseenalaistaa kuole -sanan sanoja ja koko nauhan oikeellisuus. Tai sitten voi ainakin ajatusleikkina ruveta ajattelemaan koko todistusaineistoa uudelleen ja miettiä miten uudet tiedot muuttavat aikaisempia oletuksia. Annelin koottuja kertomuksia juoksuistaan en tässä harjoituksessa paljon huomioisi, miettisin vain miten nauhalla kuuluva lopputulos voitaisiin yleensä saada aikaiseksi. Harjoitusta helpottaa , ettei nyt enää puhuta ovesta mitään. Toisaalta voiko ryhmän lausuntoa Annelin ja lapsen repliikeistä siinä 2:08 kohdassa tulkita muuten kuin rinnakkaispuhelimeksi?
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)

When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
harjoittelija
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja harjoittelija »

^jatkan vielä vähän tuota edellistäni: jos AA juoksenteli kengät jalassa häkepuhelun aikana, miksei sitten voinut mennä kengät jalassa katsomaan takkahuoneeseen ('oli niin paljon lasia') vaan piti mennä pesuhuoneen kautta pulssia kokeilemaan?
Chili
Jane Marple
Viestit: 1063
Liittynyt: To Elo 04, 2011 9:31 am

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Chili »

Annu lukitsi tupakalla olleen Jukan verannalle. Jukka rikkoi ikkunan ja tuli sisälle.

Annu laittoi nauhurin päälle kerätäkseen todistusaineistoa avioeroa varten.

Molemmat olivat huutamalla toistensa kimpussa keittiössä. Veitsi heilahti muutaman kerran.

Jukka siirtyi sängylle; voisit auttaakin, sanoi Annulle. Ei arvannut, että tässä on loppu tulossa.

Annu sammutti nauhurin. Alkoi miettimään, miten tästä selviää.... Kelaa nauhan alkuun ja soittaa HÄKEen.

Nauhalle oli aiemmin nauhoitettu muita riitelyn ääniä. Kun HÄKE-puhelun aikana soitettu tapponauhoitus loppui, alkoi alta kuulua vanhoja, aiemmin nauhoitettuja riitelyjä.
ulkosuomalainen
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja ulkosuomalainen »

annaanna kirjoitti

Onko joku jossakin kertonut paljaista jaloista, löytyykö siis ihan iankaikkisen vanhasta esitutkinta- eli ept-aineistosta vai veditkö hatusta täänkin totuuden.

Koska en ole onnistunut kuvista jalkoja tihrustamaan ja toisaalta vainajaa kuvannut, tutkinut ja ruumiinavaukseen seurannut tutkija on sukkajäljistä kertonut, pidän sitä mahdollisena.
No ottiatuota, sukkia ei koskaan taltioitu tai niita labrassa tutkittu, eikä niistä ole mitään mainintaa missään muualla kuin Mäkisen oliko viimeisen hovin todistuksissa, jossa kertoi yllättäen veriseltä lattialta loytyneen sukanjälkeä. Olettaisin, että kokenut tutkijasankarisi olisi ilman muuta ottanut raaasti surmattuna löydetyn vainajan sukatkin talteen tutkittaviksi. Niistähän olisi saattanut löytyä vaikka mitä hupulle kuuluvaa ainesta. Tuskin se Jukka toisaalta niitä taistelun tuoksinassa riisui ja piilotti, joten eiköhän ne huppu sitten vienyt, jos ne Jukalla alunperin oli mutta Mäkinen ei taltioinut.

Pitkään onkin ihmetelty mitä se huppu oikeastaan Jukalta halusi. Hyvä että selvisi. Sukat. Sukkafetissia ei toisaalta olekaan vielä oletettu surman motiiviksi, kaikkea muuta kuparivarkauksista näyttelijän talosta erehtymisiin kyllä. Että onneksi olkoon uudesta teoriasta.

Toisaalta alkuperäisissä Mäkisen piirroksissa oli lattialla kerrottu olevan paljaan jalan jälkiä siinä sotkeutuneiden veristen jalkineenjälkien joukossa, oletetussa pystypainitilassa. Jos Jukalla oli sukat, se oli sitten varmaan Anneli siinä paljain jaloin veressä luistelemassa. Tai päinvastoin.

Avanneen lääkärin ja Mäkisen katsomuserot jalkapohjien haavojen määrästä selitettiin aikoinaan sillä, että Mäkinen näki jalat rikospaikalla verisinä, avannut lääkäri pestyinä. Sukkia ei siinäkään yhteydessä mainittu, eivätkä tulleet missään aiemmassa oikeusasteessa esille selittävänä tekijänä, kun Jukan jalkapohjien haavojen lukumääristä kiisteltiin.

Minusta olisi luonnollisempaa olettaa, että tutkijasankarisi muisti heitti, mutta onhan tuo sukkafetissimurhaaja paljon hauskempi idea.
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)

When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Edwin
Neuvoja-Jack
Viestit: 521
Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 2:18 pm
Paikkakunta: Alaveteli

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Edwin »

Caldera kirjoitti:
Nikolajevits kirjoitti:Vaikka tytär olisi murhanhimoinen hirviö, hän on syyntakeeton ja pikemminkin ohjattavissa kuin ohjaksissa. Tiesi hän taustanauhoituksesta tai ei.
Caldera kirjoitti:
Se että tytön kertomus tukee hovinkin mukaan kokonaisuudessaan Annelin kertomusta perustuu ainakin yhtä paljon siihen mitä hän ei kerro kuin siihen mitä hän kertoo. Todisteiden Bermudan kolmioon ovat kadonneet ainakin seuraavat tapahtumat, joista tytön olisi kaiken järjen mukaan pitänyt havaita tai kertoa edes jotain (riippuen eri teorioista eri kombinaatioina):

(- Puoli vuotta kestäneet harjoittelemiset. Eikö ny jotain olisi lipsahtanut joskus jollekulle, että mulla on salaisuus, me äiskän kanssa suunnitellaan iskän murhaa.)
- Surmayönä tuntitolkulla kestävä perheriita jos perheriita karkaa käsistä.
- Ne tapahtumat jotka johtivat siihen että lasi on rikki, isä seisoo sängyn päädyssä kunnossa ja äiti makaa sängyssä. Eli: Jukka pakotti Annelin pihalle? Anneli oli sitä ennen lasauttanut Jukkaa niin että Annelilla oli joku verinen astalo jolla läimiä ovenpieliä verisiksi mutta ei ikkunaa. Sitten Anneli rikkoi ikkunan ja tuli raamit kaulassa sisään ja meni sitten takaisin sänkyyn. Tällä aikaa Jukka ei liikkunut haavoineen takkahuoneesta mihinkään hakemaan laastaria tai mennyt soittamaan poliisille tai huutanut solvauksia Annelille. Kun tyttö tuli paikalle, hän ei havainnut mitään riitaa vanhempien välillä. Tämä kohta on niin yhteensopimaton kaiken Annelin syyttämisen kanssa, että Mannerinkin mukaan Annelin olisi pitänyt suggeroida tämänkin tytölle. Aivot nyrjähtää kun yritän kuvitella miten tämä skene sopii suunniteltuun taustanauhamurhaan. Ehkä vain siten että Anneli on keksinyt koko jutun ja käskenyt tyttöä valehtelemaan poliisille.
- Kun yksi silminnäkijä on jo käynyt paikalla, Anneli päättää aloittaa absurdin taustanauhamurhan ja virittelee kasettinauhurinsa. Anneli vetää jostain kehitellyt Jukalle liian isot maihinnousukengät jalkaansa, lyö Jukalta nyrkillä hammassillan suusta, käy pystypainin ja iskee pystyasennosta viistot pernaiskut. Jukka pysyy sivistyneenä miehenä eikä huuda Anneli, lopeta helvetin hullu!! Tämäkin vaihe jää tytöltä havaitsematta.
- Samoin kuin seuraava vaihe, jossa Anneli on jossain ja Jukka huutaa Annua apuun ja Anneli käy hänet lopullisesti nististämässä. Tämä on sit se häkeen soitettava osuus.
- Sitten peseydytään ja piilotetaan jne jne jne. Koska Annelin paita on putipuhdas, hän joutuu tässä kohtaa myös puukottamaan itseään.
- Täällä on ehdotettu että Anneli kelasi Jukan kylmetessä tapponauhaansa ja teki muistiinpanot ja sekuntikellon kanssa suunnitelman soitosta häkeen, joten jossain tässä kohtaa siirryttäisiin sit siihen. Ei mitään mainintaa tytöllä näistäkään asioista.
- Eli summa summarum, tytön kertomuksesta puuttuu ihan täysin se vaikutelma että tyttö on oleskellut jossain KAUAN kun kaikki tämä tapahtuu. Jotain hänen olisi ollut näistä ihan pakko kuulla tai huomata.
- Ja sitten se kaikki sama huutaminen toistuu uudestaan kun Anneli soittaa häkeen taustanauhaansa.
- Ja taas puhelun jälkeen pitää pysäyttää mankkaa ja piilottaa välineitä, ei mainintaa näistäkään tytöltä.

Todennäköisesti tuosta jäi yhtä ja toista pois koska tähän aikaan ei jaksa enää keskittyä. Mutta tähän suuntaan.
Olennaista on tosiaankin se, mitä tytär ei kerro. Korkeimman oikeuden pitäisi kiinnittää nimenomaan siihen huomiota.

Hän ei kerro nähneensä huppumiehen saapumista, tai kuulleensa sitä. Hän ei kerro nähneensä huppumiestä isänsä kimpussa, tai ylipäätään asunnossa. Hän ei kerro myöskään siitä huumaavasta tappelun mäiskeestä, josta Auer kertoo. Eikä hän kerro nähneensä, kuinka äiti kahdesti lähti juoksemaan huppumiestä pakoon.

Ja kuitenkin tytär oli koko ajan vain muutaman metrin päässä huppumiehestä! Hän ei kerro myöskään siitä, että hän olisi pelännyt huppumiestä tai halunnut lähteä pakoon.

Miksi murhan silminnäkijällä ei ole mitään havaintoja tapahtuneesta? Yksi selitys voisi olla, että talossa ei tosiaankaan vieraillut mitään huppumiestä tuona yönä.
Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Huonekaluja rikki/käytetty puolustautumiseen, seinillä jälkiä, kun verissään törmää seinään?
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä
Caldera
Axel Foley
Viestit: 2109
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: TAUSTANAUHA ... Syyttäjän uusi näyttö

Viesti Kirjoittaja Caldera »

ulkosuomalainen kirjoitti:Annelin koottuja kertomuksia juoksuistaan en tässä harjoituksessa paljon huomioisi
Mikähän tämän Annelin tuplalavastamisen pointti mahtaa olla...? Hän siis lavastaa ensinnäkin taustanauhoituksen avulla että takkahuoneessa joku murhaa hänen miestään. Lisäksi hän lavastaa että juoksi ulos vaikkei juossutkaan. Ainoa paikka missä hänen kannattaa koko ajan olla on puhelimen ääressä ja silti hän lavastaa itseään pois puhelimesta? Tyttärenkin manipuloi jälkikäteen kertomaan tarinaa ulosjuoksusta. Epäilyttäisi ainakin itseäni väittää juosseeni ovesta pihalle siinä mielessä että vastaako nauhan äänimaisema sitä mitä väitän tehneeni. Onneksi sitten kuitenkin Tuija Niemeen upposi tämä lavastus kuin veitsi voihin kun kerran oven avaamisenkin kuuli. Nythän sekin kuuleminen on sitten peruttu.
Vastaa Viestiin