Tuo nyt ei millään voi näin heteromiehenä pitää paikkansa. Ennemminkin nam.Ellunen kirjoitti:Pakko vielä jauhaa nauhan sisällöstä.
Minusta 1:55 yöh voisi olla myös vittu. Jotenkin sen sellaisena aina välillä varsinkin kuulen kun ei kunnolla tavallaan edes kuuntele.
HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Minusta taas ihan normaali ähkäisy jonka ikkunan rikkomisesta, ikkunasta kiipeilystä, lahden puukottamisesta ja lattialla kyykkimisestä väsähtänyt huppari päästää kun aueri tulee häntä häiritsemään ja huppari joutuu nousemaan seisaalleen ja säntäämään auerin perään. Mitään sanaa en kuule. Minusta tuo kohta kuuluu niin selvästi, että siinä ei sen vuoksi sanota yhtään mitään muuta kuin mitä siinä kuuluu.Ellunen kirjoitti:Minusta 1:55 yöh voisi olla myös vittu. Jotenkin sen sellaisena aina välillä varsinkin kuulen kun ei kunnolla tavallaan edes kuuntele.
Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.
Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
-
perusasiamies
- Jane Marple
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 7:12 pm
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Itsellä ei ole teknistä osaamista ääninauhan analysointiin. Mutta kannustaisin kaikkia, joilla on niin analysoimaan häkenauhaa vielä kerran objektiivisesti. Ennen kuin korkein oikeus lyö kantansa lukkoon. Täällä monesti kritisoidaan, että kapellimestari keskittyi tutkimuksissaan vain pieneen pätkään häkenauhaa. Tämä johtuu varmasti siitä, että koko nauhan läpikäynti vaatii paljon aikaa ja vaivaa.
Itseäni kiinnostaa häkenauhassa erityisesti seuraavat asiat:
- Voitaisiinko kaikki ulkopuolisiksi tulkitut äänet osoittaa olevan Auerin ääniä?
- Voitaisiinko tytön kirkaisu hetkellä 3:14 osoittaa tulevan lavastusnauhalta? Käsittääkseni tuota kohtaa ei ole kauheasti tutkittu ja Tuija Niemikin sen on suodattanut pois ennen kuin on analyysejään tehnyt. (Jos ihmettelet miksi kysyn, niin katso tekokuvaukseni tuolta "miten kaikki meni"-ketjusta.)
On harmillista, että lähes kaikki ääniasiantuntijat täällä ovat annelistien leirissä. Mutta näillä mennään.

Jos joku osaa tehdä näitä poimintoja nauhasta, niin ottaisin vinkkiä ilomielin vastaan. Mulla on tossa eriteltynä nyt se 1:14 vittu joka ei ole selkeästi Auerin sanoma, ei niin mitenkään eikä myöskään Jukan. Onko joku siitä tehnyt oman pätkän jo? Jos on, niin tänne vaan kuunteluun, koska itse en osaa tallentaa tiettyä pätkää nauhalta.
Haluan tietää miten joku saa sen 1:14 Annelin ääneksi. Tämä vastaisi myös perusasiamiehen edelliseen kysymykseen "kaikki äänet".
Se on selkeä todiste ulkopuolisesta. Myös näistä muista kohdista vois tehdä samanlaisen.
Suunnattoman turhauttavaa on se, että tutkijaryhmä on käsitellyt vain ja ainoastaan tätä yhtä kohtaa. Se on toki selvä, että muut kohdat olisivat todistaneet ulkopuolisen paikalla. Itse en näe tai siis kuule tässä nauhassa mitään mikä ei sinne pitäisi sopia ja ihmetystä aina herättää se, että puhutaan nauhan epäloogisuudesta jne.
Edelleen hämää se toinen pyyjääpä kohta josta mainitsin aiemmin. 2:18 kohdassa. Miksi ihmeessä sen suurin osa kuulee pyyjääpänä vaikka osa kuulee sen selkeästi nimenä?
Eniten ihmetyttää, että miksi Jukka sanoo sen jo toiseen kertaan jos se ei ole merkityksellinen?
Uskon, että 1:14 on avain tähän koko hässäkkään. Huppis möläyttää itsensä kuuluville.

Hetken sähellettyäni sain tälläiset aikaan:
1:14 "vittu"
http://aijaa.com/Ffhisc
Tarkoituksella alussa on Annelin äännähdys, josta selviää, että Anneli on puhelimessa. Vitun jälkeen Jukka äännähtää ja kuullostaa sekin aivan eriltä mitä tämä kuuluisa kirosana.
Tässä sitten se Amandan tilityksen keskellä ollut pätkä toinen "pyyjääpä"? Vai mitä siinä sanotaan?
http://aijaa.com/ohVzrm
1:14 "vittu"
http://aijaa.com/Ffhisc
Tarkoituksella alussa on Annelin äännähdys, josta selviää, että Anneli on puhelimessa. Vitun jälkeen Jukka äännähtää ja kuullostaa sekin aivan eriltä mitä tämä kuuluisa kirosana.
Tässä sitten se Amandan tilityksen keskellä ollut pätkä toinen "pyyjääpä"? Vai mitä siinä sanotaan?
http://aijaa.com/ohVzrm
-
perusasiamies
- Jane Marple
- Viestit: 1022
- Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 7:12 pm
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Kiitos poiminnoista. Ensimmäistä kertaa kuulen itse tuon "vittu". Ehkä en ole sitä ennen halunnutkaan kuulla, voi olla näinEllunen kirjoitti:Hetken sähellettyäni sain tälläiset aikaan:
1:14 "vittu"
http://aijaa.com/Ffhisc
Tarkoituksella alussa on Annelin äännähdys, josta selviää, että Anneli on puhelimessa. Vitun jälkeen Jukka äännähtää ja kuullostaa sekin aivan eriltä mitä tämä kuuluisa kirosana.
Tässä sitten se Amandan tilityksen keskellä ollut pätkä toinen "pyyjääpä"? Vai mitä siinä sanotaan?
http://aijaa.com/ohVzrm
Mutta en sulkisi pois etteikö "vittu" voisi olla Auerin sanoma ja siis että ääni kuuluu lavastusnauhalta. Oman tekokuvaukseni mukaan Auer toteaa olohuoneessa "vittu" kun kuulee Jukan puotavan sängyltä maahan. Hiljaa todettu "vittu" on matalataajuinen. Samoin myös jos taustanauhurin mikrofoni/kaiutin on peitetty pyyhkeellä, niin se osaltaan madaltaa ääniä.
Tolle "pyyjäpäälle" en keksi järkevää tulkintaa.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Siinä edell'ä ei mitenkään välttämättä ole tavua VIT.perusasiamies kirjoitti:Kiitos poiminnoista. Ensimmäistä kertaa kuulen itse tuon "vittu". Ehkä en ole sitä ennen halunnutkaan kuulla, voi olla näinEllunen kirjoitti:Hetken sähellettyäni sain tälläiset aikaan:
1:14 "vittu"
http://aijaa.com/Ffhisc
Tarkoituksella alussa on Annelin äännähdys, josta selviää, että Anneli on puhelimessa. Vitun jälkeen Jukka äännähtää ja kuullostaa sekin aivan eriltä mitä tämä kuuluisa kirosana.
Tässä sitten se Amandan tilityksen keskellä ollut pätkä toinen "pyyjääpä"? Vai mitä siinä sanotaan?
http://aijaa.com/ohVzrm. Olen samaa mieltä, että Jukan ääneksi tuota on hyvin vaikea tulkita.
Mutta en sulkisi pois etteikö "vittu" voisi olla Auerin sanoma ja siis että ääni kuuluu lavastusnauhalta. Oman tekokuvaukseni mukaan Auer toteaa olohuoneessa "vittu" kun kuulee Jukan puotavan sängyltä maahan. Hiljaa todettu "vittu" on matalataajuinen. Samoin myös jos taustanauhurin mikrofoni/kaiutin on peitetty pyyhkeellä, niin se osaltaan madaltaa ääniä.
Tolle "pyyjäpäälle" en keksi järkevää tulkintaa.
tässä mitä ah on kyseisestä kohdasta kirjoittanut. Ensimmäisen kerran v 2013, viimeksi 2014, siis minfossa.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Alpolla on tosiaan ollut tapana käsitellä ääntä kunnes pääsee toivottuun lopputulokseen. Parhaana esimerkkinä Jukan "No lähe Annu auttaa" huuto ajassa 1:48. En muista oliko aikanaan puhetta mitä kaikkea äänelle täytyi tehdä että Jukan huuto saatiin muokattua muotoon "No vähän hEI voi auttaakii" tai jotain vastaavaa. Joka tapauksessa ainoa häkepuheluksi tunnistettava kohta siinä oli enää Jukan aidolla äänellä lausuttu "auttaa"-kohta, joka sieltä suorastaan liikuttavana toistui teknoäänen seasta. Valitettavasti nää on Alpo jo poistanut netistä.Tara kirjoitti: Siinä edell'ä ei mitenkään välttämättä ole tavua VIT.
tässä mitä ah on kyseisestä kohdasta kirjoittanut. Ensimmäisen kerran v 2013, viimeksi 2014, siis minfossa.
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Minun mielestä vääristelet ja vähättelet halventavaan sävyyn toisen nimimerkin paneutumista asiaan. ah:n pohdinta on ollut todella pitkä prosessi enkä usko millään, että hänen tavoite oli löytää jotakin mitä hän 'toivoi'! Kaikissa niissä ah:n leikkeissä, joissa oli jotakin kohtaa selventämisen takia käsitelty, oli miltei aina, ainakin säännöllisesti, jollei joka kerta (monet kohdathan olivat esillä viikkojen ajan, jopa vuosien!) mukana myös vastaava originaali ja myös sanallinen selvitys, mistä oli kyse, miksi jokin vokaali tai konsonantti on todennäköisemmin jokin tietty kuin jokin toinen...kehotus kuunnella itse ja verrata originaaliin! Esimerkiksi vain.Caldera kirjoitti:Alpolla on tosiaan ollut tapana käsitellä ääntä kunnes pääsee toivottuun lopputulokseen. Parhaana esimerkkinä Jukan "No lähe Annu auttaa" huuto ajassa 1:48. En muista oliko aikanaan puhetta mitä kaikkea äänelle täytyi tehdä että Jukan huuto saatiin muokattua muotoon "No vähän hEI voi auttaakii" tai jotain vastaavaa. Joka tapauksessa ainoa häkepuheluksi tunnistettava kohta siinä oli enää Jukan aidolla äänellä lausuttu "auttaa"-kohta, joka sieltä suorastaan liikuttavana toistui teknoäänen seasta. Valitettavasti nää on Alpo jo poistanut netistä.Tara kirjoitti: Siinä edell'ä ei mitenkään välttämättä ole tavua VIT.
tässä mitä ah on kyseisestä kohdasta kirjoittanut. Ensimmäisen kerran v 2013, viimeksi 2014, siis minfossa.
Mutta saman ovat kokeneet useimmat, joilla on ollut annelisteille kiusallista osoitettavaa: kun itsellä ei ole vasta-argumentteja mitä esittää, niin harmillisen tiedon tuoneeseen henkilöön kohdistetaan halveksuntaa ja mustamaalausta, häntä häpäistään kaikilla mahdollisilla tavoilla, ei kaihdeta tahallista vääristelyä, pilkkaa ei mitään.
Ettekö te aueria syyttömänä pitävät itse tajua, miten hölmöiltä näytätte, kun teidän kohdalla säännönmukaisesti saa nähdä samanlaiset ad hominem hyökkäykset?
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
^^Tara, mä kirjoitin niin ystävällisesti kuin pystyin tuosta menetelmästä jolla ei mun mielestä ole mitään tekemistä tutkimisen kanssa. Menisikö läpi toisin päin? Anneli huutaisi häkenauhalla "Olet sika!!!" ja minä ottaisin äänen ja muokkaisin sitä niin ettei sillä olisi mitään muuta yhteistä alkuperäisen kanssa kuin muutama äänne. Niin sitten tulisi todistettua että Anneli huutaakin "Olet rakas!!!"? Pistetäänkö hihat heilumaan? Varmaan jostain saisin muokattua "Ei oo Annu" jos oikein yrittäisin ja perehtyisin.
Muoks. Soitin tuon "No lähe Annu auttaa" kohdan ihmiselle joka ei ole kuullut häkepuhelua koskaan eikä tiedä asiasta juuri mitään, ja kysyin että mitä tässä huudetaan. Ei tarvinnut edes miettiä kun vastaus kuului "No lähe Annu auttaan".

Tara kirjoitti:Minun mielestä vääristelet ja vähättelet halventavaan sävyyn toisen nimimerkin paneutumista asiaan. ah:n pohdinta on ollut todella pitkä prosessi enkä usko millään, että hänen tavoite oli löytää jotakin mitä hän 'toivoi'! ...
Ettekö te aueria syyttömänä pitävät itse tajua, miten hölmöiltä näytätte, kun teidän kohdalla säännönmukaisesti saa nähdä samanlaiset ad hominem hyökkäykset?
Mikäs vuodatus tuo oli. Ja eikös kysymyksessä pikemminkin ole teidän taholta "Argumentum ad auctoritatem". Ja eikös teillä siellä hejacissa palkittu a juurikin tämän "Argumentum ad auctoritatem" johdannaisena (tosin, olihan siellä muitakin palkittuja, jemmukka taisi saada palkinnon syystä että täytti palstaa kun se olisi muuten niin aution näköinen).
A on ihan hyvä tyyppi, arvostan kyl. En kylläkään sen takia että olisi jotain osoittanut, tai että olisi ääniasioissa jotenkin auktoriteetti-asemassa. Ah:n kanssa oli kiva ottaa yhteen, väitellä, osoittaa että oli monessakin asiassa väärässä.
Minä taas uskon että a halusi juurikin löytää ne asiat kun sitten löysikin. Siksi tähän on otettava tekstiä joka kirjoitettu ennen kun oli kuullut pihaustakaan hätäpuhelusta (hätäpuhelun sai kuunneltavakseen 27102012):
22102012:
HÄKE-dialogi olisi voinut mennä monin tavoin, jos väliin olisi sotkettu askelen jälkiä nauhalta.
Ne olisi aivan voinut äänittää milloin vain. Ideahan olisi laukaista ne kuulijan kannalta tarinaa sekoittavaan väliin. HÄKE:n olisi voinut luoda katkon, esim sanomalla: mun täytyy mennä nyt.
Oleellista on vain olla eri paikassa, kuin mitä kuulija hahmottaa.
24102012:
1.
Kasettinauhuriin tallennettu uhrin valitus olisi sinällään helppo tehdä.
C-kasetin äänentaso vain on todella huono. Radionauhuria ei käytännölliseti katsoen voisi hallita kuin voluumisäädöstä. Jokainen paussin painallus kuuluisi. Ylipyyhkiminen vaatisi tuuria.
Ihanne olisi tietenkin editoida matsku esim tietokoneella...mutta aikaa menisi eikä homma toimi kuin Strömsössä. Liekö apraateissa edes linja sisääntuloa? Siksi kasettiversio toimisi paremmin, jos nauhalla olisi joku helpommin hallittava ääni kuten juoksu ja muutama ääni. Lapsen rooli olisi silti erikoinen etenkin, jos askelet (nauhuri) olivat lähellä puhelinta yms.
2.
Sen sijaan kamera olisi todella helppo laittaa sängyn viereen ääntä tallentamaan.
Sen yhdistäminen Televisioon kävisi käden käänteessä ja nyt käytössä olisikin kaukosäädin, laite jolla saisi aikaan illuusion siitä, että tekijä oli muualla kuin äänilähde. Ennenkaikkea ääntä voisi
hiljentää mikäli nauhalta alkaisi kuulua jotain epäedullista. Editointi muuttuisi tarpeettomaksi. Tallenne olisi saman tien valmis toistettavaksi.
Päätelmiä:
Tekijällähän olisi ollut kohtuullisen selkeä kuva, mitä nauhalle meni. Jos samalla "herkkinä hetkinä" hiljentäisi TV:n toistoa ja puhuisi päälle, niin homman hallitseminen helpottuisi entisestään. Eikö joku viitannut tällaisesta trendistä puhelun aikana. Sitten on puhuttu, kuinka uhrin ääni kuuluu yhtäkkiä ihmeellisen lujaa. Painoiko tekijä kaukosäätimen volyymiä hiljentämisen jälkeen epähuomiossa liian kovalle?
Huomatkaa siis että kirjoitukset ennen hätäpuhelun kuuntelua. Mitä tästä voisi sanoa...
Riippakiveksi nykyhetkeen, on edelleen jäänyt tuo uhrin äänen voimakkuusero tallennusvälineen kautta kuultuna Tästä kommentoin tuolla toisaalla. Tämän a selittää epähuomiolla...
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Mikseivät perusannelistit juuri argumentoineet ah:n postauksia vastaan hänelle suoraan jo tuoreeltaan? Sitä olen joskus ihmetellyt, että aika usein kiinnostavatkin löydöt vain sivuutettiin. Helppoahan se nyt on moittia ja arvostella, kun juna meni jo. Kyllä nyt löytyy sanottavaa, tosin niitä argumentteja ei näy missään vieläkään.
3D-vitamiinia on kyllä tarjottu yllin kyllin, niin että heihei ja hauhau
3D-vitamiinia on kyllä tarjottu yllin kyllin, niin että heihei ja hauhau
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Kyllä minä ainakin kommentoin tuoreeltaan, esimerkiksi juuri tuota linkittämääsi esimerkkiä. Varsinkaan kun juttussa ei muutenkaan ole mitään järkeä. Jukka voisi huutaa ilman mitään ongelmia "Apua, se on Anneli!!!" Vai itselleenkö Jukka siellä mutisee, että se on Anneli, hetkinen, sehän on TUTTU...Tara kirjoitti:Mikseivät perusannelistit juuri argumentoineet ah:n postauksia vastaan hänelle suoraan jo tuoreeltaan? Sitä olen joskus ihmetellyt, että aika usein kiinnostavatkin löydöt vain sivuutettiin. Helppoahan se nyt on moittia ja arvostella, kun juna meni jo. Kyllä nyt löytyy sanottavaa, tosin niitä argumentteja ei näy missään vieläkään.
hauhau
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Palataas nyt hetkiseksi taas tälle lillukanvarsitasolle.
Silloin aikonaan kun mä täällä enemmän roikuin, aahoo ihmetteli Häkenauhalla kuuluvia hurinoita, jorka hänene mielestään liittyivät kiinteästi Jukan äänen kuulumiseen nauhalla. Hurinan frekvensssi oli about 527 hz.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... us#p519156
Oliko tästä enää viime vuosina puhetta?

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Turre,Huomatkaa siis että kirjoitukset ennen hätäpuhelun kuuntelua. Mitä tästä voisi sanoa...![]()
Riippakiveksi nykyhetkeen, on edelleen jäänyt tuo uhrin äänen voimakkuusero tallennusvälineen kautta kuultuna
eikö se äänen voimakkuustason vaihtelu voisi selittyä vaikka a) kaukosäätimellä toimivasta äänilähteestä kuten televisio (johon nauhuri olisi siis kytkettynä) ja b) langattoman puhelimen kanssa sukkasillaan tassuttelevasta Annelista?