Kunto Kalpa kirjoitti:Sorkkarauta on kyllä mielenkiintoinen todiste. Se katosi, mutta miksi ihmeessä Anneli ei sitten hävittänyt veistä? On jopa väitetty, että se olisi kuulunut talouteen, ja siis kaikkien tunnistettavissa. Ei vaan löydy mitään järkevää selitystä tuolle. Ja miten Anneli järjesti sen, ettei koira tunnistanut veitsen olleen Annelin kädessä?
Minä ihmettelin tätä asiaa kanssa pitkään. Mutta en ihmettele enää.
Nähdäkseni alunperin Auer suunnitteli, että se murha-ase on pelkästään veitsi. Hän todennäköisesti kokeili kotonaan, että minkälainen veitsi olisi hyvä ja päätyi tuohon varastossa olleeseen vanhaan Jukan fileerausveitseen. Onhan se naiselle varmasti sopivan pieni, eikä Annelille humanistina varmaan tullut mieleen, että se voisi vääntyä. Auer suunnitteli nimenomaan hävittävänsä veitsen, joten ei ollut väliä vaikka se oli joku Jukan vanha veitsi. Tärkeintä oli, ettei kukaan huomaisi veitsen puuttumista talota.
No sitten veitsellä on surkeaa rikkoa ikkunaa, joten Auer tarvitsi toisen työkalun, eli sorkkaraudan. Ei hän sitä alunperin suunnitellut murha-aseeksi vaan sitä tarvittiin ainoastaan ikkunan rikkomiseen. Myös sorkkaraudan Auer suunnitteli hävittävänsä. Onhan se aina parempi, että mitä vähemmän surmaan littyvää materiaalia löytyy Tähtisentie 54:stä surman jälkeen.
Auerin juonihan oli mielestäni lyhykäisyydessään seuraava. Hän pysytteli hereillä yöllä. Kun kello oli puoli kolme hän käynnisti takkahuoneessa olleen nauhurin ja hiipi terassille, jossa hänen surmavälineet odottivat valmiina. Sitten hän pukeutui suojavarusteisiin, laittoi fileerausveitsen kylpytakin taskuun ja alkoi rikkoa ikkunaa sorkkaraudalla. Sitten hän hyppäsi sisään ja puukotti Jukkaa. Koska veitsi vääntyi ei surmaa voinut suorittaa loppuun sillä, vaan Auer improvisoi sorkkaraudalla. Tällöin häneltä lipsahti murha-huutoja. Astaloituaan Jukan hänellä oli tulenpalava kiire naapurien roskiksille, koska kylmenevä ruumis oli takkahuoneessa. Kun hän hyppäsi ikkunasta ulos, häneltä yksinkertaisesti unohtui se veitsi takkahuoneeseen. Kun on neljä kertaa upottanut sorkkaraudan aviomiehensä päähän, on ihan ymmärrettävää, että tuollainen unohdus pääsi käymään. Vaikka Jukka herrasmiehenä pyrki tästä vielä Annelia muistuttamaan ("se jäi").
Auerin käytyä Koskentien roskiksilla ja vaihdettua siellä odottaneen yöpaidan päällensä palasi hän Tähtisentie 54:ään etuoven kautta, kelasi taustanauhan alkuun ja soitti häkeen. Hänellä saattoi tulla mieleen, että se perhanan veitsi unohtui, mutta mitä hän voi siinä kohti enää tehdä? Hän voisi käydä uudestaan Koskentien roskiksilla, mutta lapset alkaisivat epäillä liikaa, ja tosiaan ruumis kylmenee koko ajan joten ei ole aikaa. Toinen vaihtoehto olisi piilottaa veitsi taloon, mutta tämä on äärimmäisen huono idea, koska poliisi sen todennäköisesti löytäisi.
Veitsi siis yksinkertaisesti unohtui. Ja Anneli käytti hanskoja surmatyön aikana, joten koira ei sen takia yhdistänyt veistä Aueriin.