Helsinki, Myllypuro: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
holmesin haamu
Sherlock John Holmes
Viestit: 8195
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Helsinki, Myllypuro: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Poliisi epäilee: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat nuorukaisen - viisi vangittiin

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut viisi henkilöä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta epäiltynä.

Viisi henkilöä on vangittu lokakuun alun väkivaltaisen hyökkäyksen tiimoilta, tiedottaa poliisi. Tapahtumat saivat alkunsa lauantaina lokakuun 3. päivänä Helsingin Myllypurossa.

Poliisin mukaan Karhunkaatajantiellä asuva, vuonna 1993 syntynyt mies astui ulos asunnostaan juuri ennen puoltayötä ja havaitsi useita kommandopipoin ja liinoin kasvonsa peittänyttä miestä, jotka juoksivat häntä kohti.

Nuorukainen lähti karkuun, mutta pakomatka päättyi noin puolen kilometrin juoksun jälkeen läheiseen metsään, poliisi kertoo. Virkavallan mukaan nuorukaista alettiin pahoinpidellä välittömästi. Pahoinpitelyyn käytettiin muun muassa nyrkkirautaa ja teleskooppipatukkaa, poliisi kertoo tiedotteessa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111 ... 0_uu.shtml
Mitkä mahtoivat olla tämän tapauksen taustat?

Otsikkoon lisätty paikkakunta
-NILS-
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15383
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja URSA »

Poliisi tietää motiivin, mutta ei kerro sitä tutkinnallisista syistä. Kerrotaanko epäillylle asetetusta matkustuskiellosta yleensä julkisuuteen? Vai voiko siitä päätellä jotakin? Ensimmäisenä tulee mieleen muilutuksen liittyvän huumekauppaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 44878.html
Poliisi: Naamiomiehet jahtasivat nuorukaista Helsingissä – saivat kiinni, hakkasivat, sitoivat ja kuljettivat metsään keskellä yötä

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut viisi henkilöä epäiltynä lokakuun 3. ja 4. päivien välisenä yönä tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta.
Poliisin tiedotteen mukaan tapahtuma alkoi Helsingin Myllypurossa juuri ennen puoltayötä, jolloin Karhunkaatajantiellä asuva vuonna 1993 syntynyt mies oli tullut ulos asunnostaan kadulle. Kadulla nuorukainen havaitsi häntä kohden juoksevan useita kasvonsa kommandopipoilla ja liinoilla peittäneitä miehiä.

Nuorukainen kohde lähti juoksemaan karkuun, mutta noin puolen kilometrin juoksemisen jälkeen osa takaa-ajajista sai hänet kiinni läheisessä metsässä. Pahoinpitely aloitettiin välittömästi. Pahoinpitelyyn käytettiin muun muassa nyrkkirautaa ja teleskooppipatukkaa. Tämän jälkeen nuori mies raahattiin Holkkitielle, jossa pahoinpitelyä jatkettiin ja häneltä anastettiin erilaista omaisuutta. Lisäksi uhri sidottiin käsistä ja jaloista, jonka jälkeen hänet nostettiin paikalle tulleen henkilöauton tavaratilaan.

Uhri kuljetettiin tavaratilassa uhrille tuntemattomaan paikkaan. Uhrin mukaan hän oli joutunut olemaan tavaratilassa sidottuna ainakin puoli tuntia. Lähellä merenrantaa uhri otettiin pois tavaratilasta ja raahattiin metsään. Metsässä jatkettiin pahoinpitelyä. Tapahtumien päätteeksi tekijät irrottivat uhrin siteistä ja poistuivat paikalta.

Jäätyään yksin uhri oli lähtenyt etsimään apua ja jonkin aikaan kaduilla harhailtuaan tavannut koiraa ulkoiluttaneen henkilön, joka oli kertonut heidän olevan Vuosaaressa. Uhri oli tämän jälkeen matkustanut bussilla kotiinsa, josta soitti myöhemmin hätäkeskukseen.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille hyvin nopeasti, sillä Myllypurossa puolen yön aikaan tapahtuneesta ”takaa-ajosta” oli ilmoitettu hätäkeskukseen.

Lähellä asuva todistaja oli kuullut kadulta meteliä ja mentyään ikkunaan katsomaan metelin aiheuttajaa, havainnut yhden miehen juoksevan edellä ja usean naamioituneen miehen juoksevan miehen perässä. Kun todistaja oli vielä nähnyt henkilöauton ajavan samaan suuntaan kovaa vauhtia lähes ajautuen ulos tieltä läheisessä risteyksessä, oli todistaja kiinnostunut tapahtumasta niin paljon, että oli lähtenyt ulos saadakseen lisäselvyyttä asiaan.

Todistaja oli samaan aikaan soittanut hätäkeskukseen kertoakseen havainnoistaan.

Lähellä Holkkitietä todistaja oli nähnyt henkilöauton lähtevän liikkeelle voimakkaasti kiihdyttäen. Todistaja oli kertonut auton rekisteritunnuksen hätäkeskukseen. Todistaja oli lisäksi löytänyt maastosta merkkejä raahaamisesta. Kun ryöstön uhri myöhemmin aamuyöstä ilmoitti tapahtumasta poliisille, yhdistettiin todistajan hätäkeskukselle ilmoittamat havainnot samaan tapahtumaan.

Poliisi tavoitti henkilöauton omistajan maanantaina 5.10.2015.

Poliisin vaatimuksesta käräjäoikeus vangitsi vuonna 1987 syntyneen auton omistajan 9.10.2015 todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Esitutkinnan aikana on lisäksi vangittu neljä muuta miestä, jotka ovat syntyneet vuosina 1988, 1989 (2 kpl) ja 1992.

Tapahtumien kulku on pystytty esitutkinnassa pääosin selvittämään niin hyvin, että vuonna 1992 syntynyt mies on poliisin päätöksellä myöhemmin vapautettu ja asetettu matkustuskieltoon. Lisäksi esitutkinnassa on pystytty selvittämään rikoksen todennäköinen motiivi, mutta tutkinnallisista syistä siitä ei voida kertoa tarkemmin.

Rikoksen uhri sai pahoinpitelyn seurauksena melko lieviä vammoja, joihin hän sai ensiapua sairaalassa. Uhrille ei kuitenkaan jäänyt tapahtuman seurauksena mitään pysyviä fyysisiä vammoja.
Rubiskreebeli
Theo Kojak
Viestit: 1101
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 4:53 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

Hienosti tuo silminnäkijä kyllä toiminut, bravo!
PalmiakkiSastilli
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Pe Maalis 02, 2012 2:57 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja PalmiakkiSastilli »

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

^ Miten tuo liittyy ketjuun?
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
PalmiakkiSastilli
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Pe Maalis 02, 2012 2:57 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja PalmiakkiSastilli »

Hevosmiesten tietotoimisto kertoo että uhri on kyseinen puukolla heiluja.
Ohoh
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 11:21 am

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja Ohoh »

Miehen muilutusta ja pieksemistä puitaneen myös hovioikeudessa

Julkaistu: 22.2. 12:03
Helsingin Myllypurosta alkanutta miehen muilutusta puitaneen hovioikeudessa. Uhri ja viisi tuomittua ovat ilmaisseet tyytymättömyyttä käräjäoikeuden ratkaisuun.
Käräjäoikeus tuomitsi viisi miestä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Oikeus katsoi, että viisikko oli lokakuussa odottanut pimeässä asuintalosta ulos tullutta miestä. Uhri otettiin kiinni velanmaksua vaatien. Miestä muun muassa lyötiin nyrkkiraudoilla sekä potkittiin. Lisäksi häneltä vietiin omaisuutta.

Uhri sidottiin nippusiteillä ja kuljetettiin auton tavaratilassa metsäalueelle. Siellä väkivalta jatkui, kunnes uhri jätettiin Itä-Helsinkiin.

Sandi Jakob, 27, tuomittiin 3 vuoden vankeuteen. Ali Taimouri, 28, tuomittiin 2 vuoden 9 kuukauden ja Aqil Abdi Adan, 23, 2 vuoden 2 kuukauden vankeuteen. Taimouri ja Adan tuomittiin myös huumausainerikoksesta.

Huseen Abdi Omer, 26, tuomittiin 2 vuoden 3 kuukauden ja Vjatseslav Piipponen, 26, 2 vuoden 2 kuukauden vankeuteen. He kiistivät syyllistyneensä törkeisiin rikoksiin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 23801.html

Piipponen.jpg
Piipponen.jpg (24.23 KiB) Katsottu 2256 kertaa
Lisätty pyynnöstä kuva yhdestä tuomitusta
-NILS-
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1052
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Ali Taimouri nimi antaa osumaa menestyneeseen thainyrkkeilijään? onkohan sama?
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1052
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Oli:

http://www.fightsport.fi/uutiset/ali-taimouri-tuomio

Moninkertainen Suomen mestari tuomittiin vankeuteen
24/02/2016 Uutiset

Taimouri.jpg
Taimouri.jpg (33.61 KiB) Katsottu 2257 kertaa
Espoon käräjäoikeus on tuominnut thainyrkkeilijänä tunnetun Ali Taimourin lähes kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Tällä vuosikymmenellä kolme kertaa 75-kiloisten Suomen mestaruutta juhlinut Taimouri, 28, todettiin maanantaina osasyylliseksi törkeään ryöstöön, törkeään vapaudenriistoon sekä huumausainerikokseen.

Käräjäoikeus katsoi, että miesjoukko oli lokakuussa hyökännyt pääkaupunkiseudulla asuintalosta ulos tulleen miehen kimppuun. Velanperinnästä aiheutunut yhteenotto oli riistäytynyt pahoinpitelyksi, jonka jälkeen uhri oli kuljetettu auton tavaratilassa metsään, jossa häntä oli kidutettu useita tunteja.

Syyttäjä vaati päätekijöille alkujaan kuuden vuoden vankeusrangaistusta. Käräjäoikeus langetti lopulta Ali Taimourille vankeutta kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta.

Taimourin lisäksi neljä muuta miestä tuomittiin tapauksessa saman mittaluokan vankeusrangaistuksiin. STT:n mukaan sekä uhri että tuomitut ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä käräjäoikeuden ratkaisuun, joten käsittely saanee jatkoa ylemmissa oikeusistuimissa.

Kuva oli pudonnut. Palautettu
-NILS-
stalkkeri
Hetty Wainthropp
Viestit: 469
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:36 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja stalkkeri »

Nääkö älyköt meitä rikastuttavat?
Menisivät sinne, mistä tulivatkin.
Älykääpiöitä !
Avatar
TieD
Neuvoja-Jack
Viestit: 580
Liittynyt: To Helmi 18, 2016 11:58 am
Paikkakunta: Viljandi

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja TieD »

Pitääkö nyt mennä uransa ja maineensa pilaamaan moisella pölvästelyllä.
Ei varmasti katsota Helsingin Thaiboxing-seurassakaan hyvällä edustajansa puuhailuja.
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.
Rubiskreebeli
Theo Kojak
Viestit: 1101
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 4:53 pm

Re: Kommandopipoiset miehet hakkasivat ja muiluttivat miehen

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

TieD kirjoitti:Pitääkö nyt mennä uransa ja maineensa pilaamaan moisella pölvästelyllä.
Ei varmasti katsota Helsingin Thaiboxing-seurassakaan hyvällä edustajansa puuhailuja.
Ei taida olla asiaa mihinkään suomalaiseen seuraan lajia harrastamaan jos on ollut osallisena väkivallassa.
Vastaa Viestiin