Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Eikö sekään kilistä mitään kelloja, että paikoissa missä NB on aivan varmasti ollut, kuten autossa tai kotona tai vaikkapa niissä housuissa, jotka meni pesuun, ei löytynyt mitään viitteitä Lisan läsnäolosta.
Kuitenkin NBn itsensäkin olisi pitänyt olla Lisan DNA ynnä muiden todisteiden peitossa.
Verta on riittänyt LIsa+NB sekoitteena Lisan takin selkään suurina laikkuina, mutta vaikkapa autonratin sopukoissa, ei hitustakaan.

Minulla on muuten ollut joskus vanha taksipassat, ja sen ratti (pehmeätä materiaalia) löyhkäsi koko minulla oloaikansa sille taksikuskille (partavettä vai käsivoidetta???)

NBn olisi nähtävästi pitänyt ryhtyä siivousalalle, kun kerran oli niin paljon taitavampi siinä hommassa kuin timpurina, olisi ollut ainakin vähemmän haavoja käsissä.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ei täällä ainakaan kuulu mitään kellojenkilinää tai kilkatusta. :)

En ole ikinä joutunut miettimään, että miten nuo DNA:t siirtyilevät paikasta toiseen.
Onko tästä, että Lisan etumus on ollut täynnä tahnaa, joka sisältää pelkästään vaimon DNA:ta :o ...niin jotain todisteita.
Teoriassahan se olisi voinut siirtyä vaikka miekkosen sormissa...(en halua ajatella asiaa tämän pidemmälle.... :oops: )
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Tiina kirjoitti:Ei täällä ainakaan kuulu mitään kellojenkilinää tai kilkatusta. :)

En ole ikinä joutunut miettimään, että miten nuo DNA:t siirtyilevät paikasta toiseen.
Onko tästä, että Lisan etumus on ollut täynnä tahnaa, joka sisältää pelkästään vaimon DNA:ta :o ...niin jotain todisteita.
Teoriassahan se olisi voinut siirtyä vaikka miekkosen sormissa...(en halua ajatella asiaa tämän pidemmälle.... :oops: )
Tuossapa tuota suoraan esitutkintapöytäkirjasta copy pastattuna.
5503/26565-15/G017 Trosa - Satt nere runt smalbenen på målsäganden Lisa Holm
Forums materialnr: 201500923914
Bilden visar trosornas framstycke på rätsidan. Undersökt område
(a) är markerad på bilden.
DNA I ett undersökt område på högra sidan av framstycket, rätsidan
(a), påvisades sekret/DNA. Analysen visar en blandning av DNA
från minst två personer. Huvuddelen av DNA:t överensstämmer
med Lisa Holm själv. Resultaten talar starkt för att den mindre
delen av DNA:t kommer från Irina Bileviciene (Grad +3), om
man bortser från möjligheten att det kommer från en nära
släkting. Resultaten talar extremt starkt för att DNA:t inte
kommer från Nerijus Bilevicius eller Aivaras Bilevicius
(Grad -4).
I ytterligare sex undersökta områden påvisades sekret/DNA som
överensstämmer med Lisa Holm själv.
Vidare kunde blod eller sperma inte påvisas.

Kuvaa en osaa laittaa tänne liitteeksi, mutta alue (a) joka tuossa mainitaan on kolmion mallinen ja peittää noin puolet housujen etuosasta.

Nämä (Grad -4)(Grad +3) merkinnät tarkoittavat käsittääkseni kuinka varma tulos on.
+4 ja -4 ovat ääripäät eli ihan taatusti ja ei missään tapauksessa.

Nimenomaan se ei ole voinut siirtyä sormissa sisältämättä myös NBn DNAta.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Tiina »

No johan on. Nyt pitäisi sitten jonkun liettuankielen taitoisen urkkijan/vasikan soluttautua tuonne Ruotsin vankilaan ja kysyä, että miten hemmetissä on onnistunut tuon tekemään?
Ja miksi on halunnut kytkeä oman vaimonsa murhaan?

Onko sillä ollut vaimon pikkarit taskussa ja niillä pyyhkinyt tiettyä paikkaa?`
Ota näistä pervoista selvää..... :shock: :shock: :shock:
Permit_Denied
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2015 8:56 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Permit_Denied »

The Fox kirjoitti:
Permit_Denied kirjoitti:Sinä siis otat todistusaineiston, joka viittaa epäillyn syyllisyyteen, ja käytät sitä todisteena siitä, että tekijä on syytön. Väität, että epäilty lavastettiin, vaikka tästä ei ole mitään todisteita. Tällaiset skenaariot vaativat juuri sitä mielikuvituskykyä, jota kehuit omaavasi. Ne myös paljastavat enemmän niiden kertojista kuin itse rikoksesta.

Jos todistusaineisto selkeästi viittaa siihen, että epäilty on syyllistynyt rikokseen, niin ehkä se johtuu nimenomaan siitä, että epäilty on syyllinen. If it looks like a duck, swims like a duck, and quacks like a duck, then it probably is a duck.
Oikeastaan sinun ei tarvitse mitään muuta, kuin selittää täysin pitävästi miten se vaimon DNA ilmestyi Lisan alushousuihin, niin sitten minäkin alan uskoa NBn syyllisyyteen.

If it looks like a grandma, swims like a grandma, and quacks like a wolf, then it must be a duck.
Kuten jo sanottu, se kantautui sinne tietenkin epäillyn mukana. Kun muu todistusaineisto otetaan huomioon, tämä on kohtuullisin/loogisin johtopäätös. Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse selittää sitä DNA:ta "täysin pitävästi".

En ymmärrä, miten sinulla on vaikeuksia hyväksyä tätä, mutta samalla näytät ilman sen kummempia uskovan, että joku seurasi epäiltyä työhön liittyvien veriroiskeiden toivossa, jotenkin onnistui säilömään nämä roiskeet pakastimeen, ja sitten siirtämään ne Lisaan. C'mon!
Verta on riittänyt LIsa+NB sekoitteena Lisan takin selkään suurina laikkuina, mutta vaikkapa autonratin sopukoissa, ei hitustakaan.
No miksi sitä pitäisi olla siellä? Ei tämä ollut mikään verinen murha, jossa verta roiskui joka paikkaan. Epäillyllä oli myös aikaa siistiä omia vaatteitaan, autoaan, jne., kun etsijät syynäsivät ympäristöä, estäen epäillyn pääsyn Lisan ruumiiseen. Ruumiin ja tavaroiden piilottamiset olivat varmaan tilapäisiä hätäratkaisuja, mutta etsijöiden nopea saapuminen esti epäiltyä tekemästä mitään arveluttavaa.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Permit_Denied
Miten se kantautui sinne epäillyn mukana, kun se ei käytännöllisesti katsoen olisi saanut hipaistakkaan epäiltyä missään vaiheessa. Miten tämä nyt on niin vaikea ymmärtää.
DNAta pidetään niin vahvana todisteena juuri siksi ettei se noin vain kantaudu mihinkään, se on tultava joko tekijältä tai tarkoituksellisesti istutettava paikoilleen.

Auerin tutkimuksessa etsittiin pitkään tuntematon henkilöä kun tutkija onnistui jättämään
suojavarusteista huolimatta oman DNAnsa murhapaikalle.

Ja nyt sinä pokkana selität miten täysi poropeukalo DNA asioissa pystyy riisumaan uhrilta alushousut verisine käsineen (vai mistä luulit sen veren sinne takkiin kantautuneen) täysin steriilisti jättämättä itsestään mitään merkkejä.

Mitä noihin pakastamisiin tulee niin se nyt vaan oli yksi idea miten mahdollisesti voisi lavastaa DNAn rikospaikalle, jos olisi tarve lavastaa joku syylliseksi, miten sinä toimisit.

Tuosta auton ratista.
Sitä pitäisi löytyä sieltä siksi, että NB on väittämän mukaan kuljettanut juuri murhaamansa uhrin verisillä käsillään Martorpiin ja sullonut siellä uhrin pieneen kaappiin ja sitten ajellut kotio. Ensimmäinen kunnollinen puhdistautumispaikka on ollut vasta Martorpissa henkilöstösiivessä ja yllätys yllätys ei sieltäkään löytynyt mitään merkkejä tapahtuneesta.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Tiina kirjoitti:No johan on. Nyt pitäisi sitten jonkun liettuankielen taitoisen urkkijan/vasikan soluttautua tuonne Ruotsin vankilaan ja kysyä, että miten hemmetissä on onnistunut tuon tekemään?
Ja miksi on halunnut kytkeä oman vaimonsa murhaan?

Onko sillä ollut vaimon pikkarit taskussa ja niillä pyyhkinyt tiettyä paikkaa?`
Ota näistä pervoista selvää..... :shock: :shock: :shock:
Ei muuten yhtään hassumpi idea.
Saattaisi olla ainoa mahdollisuus saada totuus esiin liettualaiselta.
Tuskin sillä hirveesti kavereita löytyy linnasta, oli sitten syyllinen tai ei.
Avatar
Louvren kummitus
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2015 9:25 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Louvren kummitus »

The Fox kirjoitti:Oikeastaan sinun ei tarvitse mitään muuta, kuin selittää täysin pitävästi miten se vaimon DNA ilmestyi Lisan alushousuihin, niin sitten minäkin alan uskoa NBn syyllisyyteen.
Tuohan selittyy ihan arkisesti. Tekijä on aamu- ja/tai päiväpanojen jälkeen jättänyt pesut vähemmälle. Lisan hoideltuaan on sitten fiilistellyt kalunsa kanssa kiehnäämällä sitä Lisan kalsareihin. Näin DNA siirtyi kuin hyppykuppa konsanaan.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Louvren kummitus kirjoitti:
The Fox kirjoitti:Oikeastaan sinun ei tarvitse mitään muuta, kuin selittää täysin pitävästi miten se vaimon DNA ilmestyi Lisan alushousuihin, niin sitten minäkin alan uskoa NBn syyllisyyteen.
Tuohan selittyy ihan arkisesti. Tekijä on aamu- ja/tai päiväpanojen jälkeen jättänyt pesut vähemmälle. Lisan hoideltuaan on sitten fiilistellyt kalunsa kanssa kiehnäämällä sitä Lisan kalsareihin. Näin DNA siirtyi kuin hyppykuppa konsanaan.
Kuinkahan monta kertaa se on toistettava.........alushousuissa EI ollut NBn DNAta.
Selitätkö ihan arkisesti minulle, minkälainen on DNAton kalu tai miten suoritetaan päiväpano johon vain toinen osallistuu omalla DNAllaan.
Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Palle »

Cate Archer kirjoitti:Tää on kyllä tosi outo juttu jota olen täällä mielenkiinnolla seurannut. Ja on tosi kivaa jos ruotsintaitajat suomentaa tänne.

En itse usko NB:n syyllisyyteen,koska jutussa on jotain tosi outoa. Esim. juuri tuo vaimon DNA alushousuissa.
Jos lavastaja ei tiennyt, että liettualainen oli ruikkinut spermaansa pitkin maitohuoneen seiniä. Sieltähän sitä olisi saanut.
Louvren kummitus kirjoitti:
The Fox kirjoitti:Oikeastaan sinun ei tarvitse mitään muuta, kuin selittää täysin pitävästi miten se vaimon DNA ilmestyi Lisan alushousuihin, niin sitten minäkin alan uskoa NBn syyllisyyteen.
Tuohan selittyy ihan arkisesti. Tekijä on aamu- ja/tai päiväpanojen jälkeen jättänyt pesut vähemmälle. Lisan hoideltuaan on sitten fiilistellyt kalunsa kanssa kiehnäämällä sitä Lisan kalsareihin. Näin DNA siirtyi kuin hyppykuppa konsanaan.
Miksi tyytyi vain kiehnäämään jos oli noin hullunkiimainen?! Seksuaalimurha, muttei seksiä ja raiskausta vaikka viriili jne...

Oliko veljeksiä pyydetty jäämään kesäkuuksi tilalle? Heidän piti lähteä heinäkuussa lopullisesti, mutta loogisesti ajatellen olisivat lähteneet jo touko-kesäkuussa talonrakennuspuuhiin. Nyt tulikin todella yllättävä mutka toisen matkaan.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Palle
Just samaa ajattelin kun luin noita oikeuden pöytäkirjoja ja tuomiota, kuinka siellä maalailtiin liettuan äijästä varsinaista ääriperverssiä, pornokuvilla ja muilla tirkistelyillä.
Hitto jos joku on noin perin juurin kiimanen idiootti, että tappaa päästäkseen panemaan, niin ei se jätä hommaa puolitiehen.
Ainoa syy ettei olisi hirvittävässä kiimassaan koskenut alastomaan uhriinsa, olisi ollut nimenomaan pelko todistejälkien jäämisestä.
No siksikö NB levitteli verisiä todisteita ympäri latoa ja lahtihuonetta unohtamatta tietenkään uhrin vaatteita, olipa vielä niin innokas että käytti vielä vaimoaankin uhrin alushousuissa.

Koko juttu on yhtä isoa ristiriitaa ja epäloogisuutta täynnä.
Joka ainoa juonenmutka jota oikeus esittää tapahtuneen, ontuu ja lenkkaa ja menee paikoilleen vain väkisin pakottamalla.

Koko juttu muuttuu loogiseksi jos sijoittaa tekijäksi jonkun, joka on suunnitellut murhaa pitkään, vuosia, eikä motiivina ole niinkään seksuaalisuus vaan ihan silkka murhanhimo.
Ja tietysti tarve osoittaa pystyvänsä tekemään täydellisen murhan.

Apua tarvitsee välttämättä ainoastaan alibiin murhan ajankohdaksi, ja tämän hän kyllä saa sekä sukulaisiltaan kuin lähimmiltä ystäviltään, jotka on valikoitunut tarkoin vuosien saatossa yhdessä murhasuunnitelman kera.

Mutta luultavasti kyseessä on ollut jonkinlainen riitti, jonka kohokohta on ollut uhrin hirtto.
Osallistujat ovat mukana sen takia, että he haluavat todistaa itselleen voivansa tehdä näin.

Jos tuomio nyt pysyy, niin he myöskin pystyivät tekemään tekonsa eikä koirat perään hauku.

Olen varma että jos tämä saadaan todistettua lavastukseksi, niin samalla selviää Helena Anderssonin kohtalo 23 vuotta sitten.

Poliisi lupasi etsinnän alussa, että tällä kertaa ei jätetä kiveäkään kääntämättä, jostain syystä nyt on kuitenkin kääntämättömiä kiviä koko sorakuopallinen.
Ja viranomaisilla on palapeli, joka esittää kaikkea muuta kuin mallikuvaansa.


Tuossa kotimaahan menon viivyttelyssä voi olla olla hyvinkin perää.
Kun miettii asiaa tuolta kannalta niin kuinka hyvin palaset osuukaan taas paikalleen.
Rakennustelineet katoaa ja työ viivästyy, kun ei pääse katolle.

Jopa murhapäivänä, joka on liettualaisen ainoa vapaapäivä viikossa, pitää kiireesti käydä laittamassa ikkunapeltiä, kun muuten ei pysty Gumin mökissä nähtävästi yöpymään.

Kartanoon on tarvittu raudankappaletta Martorpista verannankaiteen korjaukseen ja taas liettualainen liikkuu.

Uhrin etsintöjen aikaan eräs tietty honda huutaa akkunsa tyhjäksi ja taas tarvitaan liettualaisia lähellä arveluttavia paikkoja. Mitäs varten se honda nyt taas olikaan siellä viinatehtaalla, nyt en ihan tarkkaan muista, miksei se ollut kartanolla huutamassa akkuaan tyhjäksi.

Kartanolla oli ennen NBtä joku sotilastaustainen itäeurooppalainen, joka työnantajan mukaan oli kaikin puolin epäkelpo ja riitaisa mies ja saattoi olla äkeissään NBlle paikkansa menetyksestä.
Yllättäen NB ei puhu pihaustakaan tälläisestä ilmiselvästä kostonhimosta kuulusteluissaan.

Oliko NBn edeltäjä sittenkin liian omapäinen käytettäväksi.
Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Palle »

Juttu on todella outo ja ristiriitainen. Olen itse alusta saakka ollut sitä mieltä, että ne videot eivät olleet sattumaa. Sitten ollaankin jo isoissa ympyröissä. Raivostuttavinta on, että nämä rotat luikkivat kerta toisensa jälkeen karkuun. Huoh.

Tosiaan, sen rakennustelineen varastaminen voisi liittyäkin veljesten oleskelun pidentämiseksi. Lato/navetta oli saatava kuntoon ennen lähtöä.

Tekopaikkakaan ei siis kuitenkaan välttämättä ollut lato...
Jopa murhapäivänä, joka on liettualaisen ainoa vapaapäivä viikossa, pitää kiireesti käydä laittamassa ikkunapeltiä, kun muuten ei pysty Gumin mökissä nähtävästi yöpymään.
AJ oli pyytänyt liettualaista kunnostamaan ikkunan silloin sunnuntaina? :shock:

Lisalla ei ollut mitään haavoja, mutta vertansa oli takin selkämys täynnä. Olisiko ollut menkat silloin, muuta selitystä ei kai ole. Jos Lisalla oli menkat, muttei verta alushousuissa (tai mistä sen tietää vaikka tamponi, side tms, mutta vaimon dna:ta...vaikeaksi menee. :roll:

Mielestäni liettualaisessa ja vaatteissaan olisi pitänyt olla Lisan verta ja pikkarit tahriintuneita vereen, jos tällä oli (niinkin) kuukautiset. Jostainhan sen veren on täytynyt tulla. Ja miten se takin selkään joutui?

Toinen seikka, mikä on outo, että suun ja nenän teipeissä ei ollut kuin Lisan DNA:ta. Olisiko Lisa pakotettu laittamaan itse teipit? tai murhaajalla kirurgin hanskat?

Vaimo ja veli eivät kuitenkaan todistaneet oikeudessa. Mielestäni heidän lausuntonsa kuulusteluissa on raskauttavin seikka liettualaista vastaan, ei niinkään ns. tekniset todisteet.

Liettualainen ei ole osannut sanoa muuta oikeudessa kuin että oli silloin vaimonsa ja veljensä seurassa...ja vaimo ja veli ovat kieltäneet tämän, niin onhan sekin tosi outoa.

Kellään muulla kuin AJ:llä perheineen ei ole mahdollisuutta juoksuttaa liettualaista "sopivina ajankohtina". Liettualainen ajatteli, että jos sanoo totuuden niin se olisi kuin tunnustus, olla jossain "ikkunanpaikkauspuuhissa" murha-aikaan, vaikka se olisi tottakin.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Palle sait minut taas kaivelemaan tarkemmin ETPtä ja Tuomiota.

Uusina asioina löytyi oikeuden paperista nämä.
Teippi peitti suun ja nenän lisäksi toisen silmän.
Paperissa väitetään, että myös uhrin yläkroppa olisi riisuttu, olisikohan asiassa virhe kun muualla monasti puhutaan toisin.

No kuitenkin, heti löytyi kyseltävää.

Lisan verta kypärän leukasuojassa sisäpuolella.
Miten on tullut ja milloin, ruumiinavauksessa väitettiin, ettei vuotavia vammoja ollut.
Missä vaiheessa kypärä on poistettu, oliko se päässä kaapatessa.

Tultaessa latoon, oliko ovi jo kaappausyönä repsallaan auki vai vasta poliisien jäljiltä.

Ladon puolelta löytyy...

Käsine, joka lojuu kaivonrenkaan vieressä ladon länsipuolella suuren ovettoman aukon kohdalla. Miten ihmeessä koirat eivät löytäneet sitä katoamisiltana.

Teippirulla, jonka pää sopii Lisan teippaukseen käytettyihin 4 palaan kuudesta, kahta palaa ei siis pystytty liittämään tähän rullaan. Olivatko nämä kaksi palaa uloinpana vai sisimpänä teippikerroksissa pään ympärillä eli olivatko teipattu ensin vai viimeisenä vai peräti jossain välissä.

Lisalla oli kaksi vaaleata helmikorvista, malli näkyy todistekuvissa, ne ovat kuitenkin kaksi osaiset eli koru ja lukitsin.
-kivikorvis oli oikeassa korva nipukassa löydettäessä
-korvarengas oli vasemmassa korvassa löydettäessä
Löytyikö toisen helmikorun lukkoa mistään.
Oliko Lisalla korvissaan neljä reikää koruille vai olivatko helmikorut pois käytöstä esim. takintaskussa.

Ensimmäinen korvakoru löytyy heti tultaessa ladosta navettaan.
Navettaan mennään ladosta itä-puoleisella sivulla olevan vesivaneriseinän läpi menevän oven kautta.
Käsitin, että kyseessä olisi korviksen lukko tai itse korvis ja loppuosa löytyi noin neljän metrin päästä navetan lattialta samalla puolella (itä) navettaa.

Toinen vasta hirttohuoneen ja keskihuoneen väliseltä “ovelta” letkukasan seasta.

Navetasta löytyi keskeltä lattiaa raahausjäljet ikäänkuin kahden jalan jättämät.

Sekä NBn uloste, joka oli peitetty paperilla ja kivellä.(selitetty syyttäjän toimesta adrenaliinipurkauksen aiheuttamaksi. NB sanoo sairastaneensa aiemmin.)

Navetasta hirttohuoneeseen tullaan molempiin suuntiin avautuvasta ovesta ja oletettu hirttoputki sijaitsee huoneen pohjoisen ja läntisen seinän nurkassa 11cm läntisestä ja 30cm pohjoisesta seinästä, jonka putki lävistää halkaisijaltaan noin 10cm reijästä.

Lisan hius löytyi tämän reijän alapuolelta periaatteessa liian korkealta.
Uhrin pää oli tuskin noin korkealla ottaen huomioon kaulasta löydetyn narun pituuden ja sen, että pään teippaus oli tehty vasta hirton jälkeen.

Hirttonaru oli teipin alla ja narun irtopäät osoitti suoraan ylöspäin.
Tästä narusta ja teipeistä ei löydy kuin Lisan DNA.

Hirttoputkesta sitävastoin löytyy NB “tuore” pieni tarkkarajainen verijälki.
Putki ei osu läntiseen seinään vaan kääntyy ylöspäin jatkuen sisäkattopellin lävitse näkymättömiin.
Oletettu hirtto osuus putkesta on 204cm korkeudessa ja vaikuttaa muoviputkelta.
Oliko hengestään taistelevasta uhrista mitään jälkiä 11cm päässä olevassa seinässä???

Putken alta lattialta lattiaritilän päädystä löytyy kaksi paalinarun pätkää, jotka sisältävät NBn ja Lisan dnata, onko molemmat verta vai sekoitus verta ja muuta eritettä. (Lisassa ei havaittu avohaavoja)

Lahtihuoneeseen mennään keskihuoneen kautta molempiin suuntiin avautuvan oven läpi.

Itäisellä seinustalla sijaitsevalta tiskipöydältä löytyy paalinarua, joka sisältää NBn ja Lisan DNAta sekä Lisan hiuksia kiinnittyneenä naruun.
Onko Lisa köytetty täällä vai mitä varten naru on siellä.

Huoneisiin, josta NBn spermajäljet löytyivät pääsee kahta kautta hirttohuoneesta.
Joko keskihuoneen kautta lahtihuoneen ulko-ovelle ja siitä ulkokautta suihkuhuoneen etuhalliin ja siitä seuraavaan aulaan, josta on kulku wc tiloihin, jossa oli lampunkuuppa NBn spermoineen.
Tai ovesta navetan puolelle ja toisen oven kautta tuulikaappiin siitä aulaan siitä runkkaushuoneeseen siitä aulaan, josta on pääsy vessaan, jossa oli lampunkuuppa NBn spermoineen.

Siis miten homma meni oikeesti???
Lisa on tullut tai tuotu ladon repsottavasta ovesta sisään.
Viety navetan puolelle viereisestä ovesta.
Tehty jotain, että korvikset jää näille sijoilleen riisuttu takki ja kypärä ja kuulokkeet vai ei sittenkään. Milloin ne sitten on poistettu.
Jättikö Lisa itse korut siihen, vai levisikö kaikki tavarat takin taskuista siihen lattialle.
Siinä sitä aikaa kuluu kun tavaroita keräilee kaiken romun keskeltä ja eikä mitään saisi missata.

Raahattu uhri poikki navetan hirttohuoneen ovesta sisään.
Menty huoneen poikki.
menty keskihuoneen poikki.
Tultu lahtihuoneeseen.
Sidottu köysi kaulaan.
Tultu takaisin hirttopaikalle (miksi hemmetissä moinen lenkki).
Hirtetty uhri.
Teipattu uhri, minkä takia vasta nyt?
Riisuttu housut nilkkoihin (kengät ja sukat oli jalassa löydettäessä.)
Menty 6 oven kautta vessaan runkkaamaan.
Tultu takaisin navettaan.
Käyty kyykkypaskalla.
Viety teippirullan jämät naulalaatikkoon latoon kaivinkoneen viereen.
Tultu takaisin hirttohuoneeseen.
Otettu uhri alas.
Kannettu uhri autoon (mitä kautta).
Riippuen auton sijainnista (autosta on ehkä jotain havaintoja, mutta missä kohtaa, ei minulle selvinnyt).
Jos auto on ladon päässä pihan puolella on järkevin reitti palata samaa kautta kuin tullessa
Koska toiset reitit on varsinaista esterataa varsinkin kuolleen ruhon kanssa.
Ulkokautta tuskin on iljennyt.
Jos auto oli ovettoman aukon kohdalla niin hanska on voinut tippua tässä vaiheessa tai erikseen takkia kypärää ja kuulokkeita hakiessa (toinen hanska oli takin hihassa löydettäessä)
Kaikki lastataan autoon jättämättä ainoatakaan jälkeä.

Missä vaiheessa Lisan tavarat on otettu takin taskuista, mutta jätetty kuitenkin reitti-ohjepaperi taskuun.
Jos NB aikoisi levittää tavarat tienvarteen, pitäisi ne olla jo nyt käsillä, koska en mitenkään usko, että Lisa olisi pakattu jälkiä jättämättä auton apumiehen paikalle ja siinä sitten kopeloitu taskuista ajon aikana.

Pitää muistaa, että NBn ollessa tekijä, on tuskin kovin kummoista suunnitelmaa tehty, tilaisuushan on tullut yhtäkkiä, joten mitään suojamuovin varaamisia tuskin on ollut.
Olisiko NB hakenut muovin viinatehtaasta.

Tiktak tiktak aikaa on vähän teoriassa vain Lisan taskupuhelusta NB skypepuhelun alkuun. Tästäkin pitää poistaa aika Lisan siirtymisestä kahvilasta mopolleen.

Tavarat pitää olla käsillä ja puhelin rikottuna jo tässä vaiheessa, koska puhelimen osien välillä oli liian pitkä matka,että se olisi rikkoutunut ulos heitettäessä.
Reitti kulkisi nyt ladolta peltotien alkuun ja tavaroiden heittely pitäisi alkaa nyt.
Gumin risteystä ennen pitäisi NBn kääntyä kotiinsa päin ja ajaa kotinsa ohi kohti martorpia.
NB ja auto on nähty tällä tiellä ajamassa kohti martorpia kovaa vauhtia.
NB ja auto on havaittu vielä toistamiseen lähempänä martorpia, tästä havainnosta on pystytty laskemaan likimääräinen aika.
NBn on pitänyt ajaa työmaaparakille ja siirtää ruumis parakin komeroon sulloa se sinne ja peitellä ruumis vaatekappalein.
Sitten ottaa autosta kypärä kuulokkeet ja takki ja viedä ne risukasaan “piiloon”.
Kuulokkeet vielä erikseen vesilätäkön taakse multakumpareelle.
Tämän jälkeen pitäisi NBn ajaa keltaisen rakennuksen takaa ja heittää bussikortti rakennuksen päätyyn.
Ajaa ulos pihasta ja kääntyä peltotien suuntaan ja jättää avainnippu ja Lisan ajokortti tien varteen ja taas ennen Gumin risteystä kääntyä kohti kotiaan ja mennä sisälle vaihtamaan vaatteitaan ja vasta sitten on aikaa aloittaa skype puhelu äitinsä kanssa täysin normaalein rutiinein.
Mistään muualta kuin Lisan takista, verkkareista, farkuista sekä muutamasta irtonarusta ei ole löytynyt mitään merkkejä NBstä, jotka olisi suoraan liitettävissä Lisaan.
Ei kypärästä, ei tavaroista, ei autosta, ei teipistä, ei itse hirttonarusta.
Miten revitään vertavuotavin käsin ilmastointi teipistä neljä tai kuusi palaa ilman, että teippiin ja rullaan jää yhtään jälkeä repijästä varsinkin, kun tämä henkilö on osoittanut Lisan takin ja housujen kohdalla selvää piittaamattomuutta jälkien jättämisessä eikä näin ollen ole mitenkään suojautunut.

Tämä kaikki vajaassa tunnissa, uskoo kuka tahtoo, minä en.

Takin, verkkareiden ja farkkujen jäljet on mahdollista lavastaa paikoilleen, tätä tukee vielä se, että DNA todisteiden kruunuksi aiottu sperma jälki Lisan alushousuihin tulikin tehtyä käytetyn kondomin väärällä puolella ja tuloksena olikin vaimon DNA.
(omaa spekulaatiota, mitään kondomia ei ole löydetty, eikä kai etsittykään)


Jos olisin murhaaja, joka on 23vuotta aiemmin selvinnyt vastaavasta tapauksesta kuivin jaloin ja siitä lähtien suunnitellut uusintakierrosta, olisi minulla valmiina suunnitelma miten siirtää vastuu teostani jonkun muun kontolle.
Tällöin olisin jo etukäteen kerännyt ja säilönyt lavastettavan henkilön Dna näytteitä mahdollisuuksien mukaan. Ja sekoitellut niistä sitten mukavan sekoituksen uhrin eritteiden kanssa, jo pelkkä sylkikin riittäisi, tai kyyneleet? Ehkäpä jopa kauhun hiki otsalta.
Minulla olisi aikaa lavastella suurin osa jo etukäteen “hirttopaikkakin” sopivasti tietämäni verijäljen viereen ja ripotella sitten ne muutamat narunpätkät ja hiukset ,jotka viittaa uhriin, pitkin rakennusta, eikä siinä kauaa menisi.
Korvikset vielä sopiviin paikkoihin.
Hitto hanska jäi, mutta senhän ehtii aamullakin.
No saattaisihan minulla olla muutama sukulainen ja asiaan vihkiytynyt kaveri apuna, aina helpompaa.
Uhri paikalle pysähtyvään autoon ja siitä varsinaiselle rituaalipaikalle.
Aikaa minulla ja salaseurallani olisi periaatteessa koko ilta ja yö puuhailuilleni.
Alibit järjestyy mukavasti kavereiden ja sukulaisten kesken.

Ruumis piilotettaisiin valmiiksi katsottuun paikkaan, ja tavarat leviteltäisiin kaikessa rauhassa osoittamaan varmasti tyhmimmänkin etsijän varmasti oikeaan osoitteeseen.
Periaatteessa tähän puuhaan on aikaa vielä enemmän, jos sattuu olemaan henkilö, joka ikään kuin kuuluu paikalle.

Suunnitelma on hyvä, mutta ei sitten kuitenkaan niin hyvä kuin oletin, siinähän on selviä ristiriitoja, jopa selviä mahdottomuuksia.
No huoli pois, aina voi luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen jotka tekee vaan työtään.

Sitäpaitsi kansalaisten kammo leimautua foliohatuksi on hirvittävä, jopa niin hirvittävä, että sitähän voisi käyttää vaikka hyväkseen.
The Fox
Harjunpää
Viestit: 314
Liittynyt: Su Kesä 28, 2015 11:00 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja The Fox »

Pari vastausta pallen kirjoitukseen.
Tuosta mainitsemastasi videosta on juttua expressenissä

http://www.expressen.se/gt/villosparen- ... s-mordare/

Samassa jutussa on muitakin sivu juonteita. Yllättäen ei kuitenkaan sanaakaan mielestäni vahvimmasta vaihtoehdosta??
Mikäs tarve nyt on selitellä tutkimisia, eikö tuomio sitten vakuuttanut keskustelupalstoilla, vai?
Tuo ikkunan korjaus ei ole kuulusteluissa esitetty suorana määräyksenä, mutta onhan se pääteltävissä, että on esitetty “Vahva toive” kun NB painaa hommia ainoana vapaapäivänään, ja Gumin tilalla yöpynyt AJn poika vaikutti kovin vahvasti edellyttäneen paikkojen olevan “kunnossa”.

Nimenomaan nää näyte jutut on käsittämättömän sekaisin, vaikka näytteiden olettaisi olevan hyvinkin identtisiä joka paikassa.

Noista suojahanskoista, murhaajahan olisi voinut olla vaikka kokovartalosuojapuvussa, tuskin se olisi ollut se hankalin selitettävä, jos olisi sattunut jäämään ladossa kiinni kidnapatun teinitytön kanssa. :shock:

Ettei vaan kuulusteluissa olisi annettu vaimon ja veljen ymmärtää, ketkä on framilla, jos NBtä ei tuomita.



Pientä pohdintaa alkuasetelmista olisiko asiat voineet olla vaikka näin.
Auttaisiko nämä pähkäilyt kokonaiskuvan luomisessa.

Hiuslenksu ranteessa kertoo tukan olleen kiinni töissä ja oli avattu ennen hyökkäystä.
Tukka oli avattu luultavasti kypärää varten.
Kuulokkeet ja kypärä oli löydettäessä toisessa paikassa kuin muut tavarat eli luultavasti kuulokkeet ovat olleet paikoillaan korvissa hyökkäyksen aikaan ja lähteneet kypärän poiston yhteydessä mukana.

Lisalla oli tarkoitus kuunnella musiikkia matkalla, joten puhelimen sammuminen tuskin johtui akun loppumisesta
Jos kypärä ja luulokkeet oli päässä niin takin riuhtaisu päältä olisi voinut vetää puhelimen taskusta ja sitten johdosta irrottuaan tipahtanut maahan kamppailijoiden jalkoihin ja hajonnut ja sammunut siinä. Oliko puhelimen vaikenemisaika myös hyökkäys-aika?
Jäikö takki vielä tässä vaiheessa sitomaan käsiä paikoilleen.
Missä vaiheessa tulee verijäljet takin selkämykseen, jäljet oli muistaakseni Lisan ja NBn DNA sekoitus. Miten takkiin tulee Lisan DNAta sisältävää verijälkeä, jos takki on käännetty nurinpäin jo heti seuraavassa hetkessä.

Paikalla olisi pieniä paloja puhelimesta lasin siruja ym.
Jos mitään siruja ei ole löytynyt niin onko tämä lato tai parkkipaikka edes takin poistopaikka.

Koirat eivät saaneet vainua Lisasta kuin kahvilan puolelta tietä mikäli olen oikein käsittänyt. Miksi?
Lisan on kuitenkin pitänyt ainakin käydä ladossa, jotta lavastaja olisi saanut tarvitsemansa Lisan DNAn, tuskin sitä on siinä pihalla näkyvillä puristettu uhrista,
Tätä on tarvittu köyden pätkiin, kuten myös muutama Lisan hius ja pari korua.
Loput DNAt on voitu maalailla kaikessa rauhassa oikeastaan missä vaan.

Taskut ovat tyhjentyneet tavaroista luultavasti takkia pois otettaessa.
Niissä ei ole tallomisen jälkiä.
Tippuivatko vasta kun takki oli riittävän alhaalla ja nurinpäin vai tarvittiinko niitä ihan tiettyä tarkoitusta varten ja noukittiin suoraan taskusta.

Toinen ajohanska löytyi ladosta kaivonrenkaan ja betonivalun välistä paikasta, joka ei oikein istu minkään loogisen kulkureitin varrelle, varsinkin kun koira otti vainua toiselta puolelta kaivonrengasta.

Paikka on jotenkin juuri sellainen, kuin hanska olisi varta vasten laitettu siihen ikäänkuin piiloon, mutta kuitenkin löydettäväksi.
Yksi on ainakin varmaa NB ei sitä ole tuonut vartavasten paikalle, jos on murhan tekijä.

Lavastajalla on tarve saada tutkijat latoon ja NBllä, jos oli tekijä, olisi ollut tarve pitää tutkijat loitolla ladosta.

En ole tutustunut vainukoirien puuhiin tarkemmin tässä tapauksessa, sen paremmin kuin muutenkaan, tuntuu kuitenkin oudolta, jos ei ladon seinävierustoja kierretty heti kahvilan ympäristön jälkeen ja jos kierrettiin tuntuu vieläkin oudommalta, ettei koira olisi pyrkinyt ovettomasta seinäaukosta sisään, eikä sittenkään olisi löytänyt parin metrin päässä olevaa Lisan hanskaa, jos se siinä olisi silloin ollut.

Oikea hanska oli ladossa ja vasen takin hihassa. Hanskan ladosta löysi ja nosti AB ja laittoi takaisin paikoilleen kun huomasi ettei se ole hänen hanskansa.


NB sanoo ettei ole käyttänyt työssä hanskoja, joka tuntuu oudolta ottaen huomioon psorin ja verenvuotoherkkyyden. Eikö NB ole koskaan käyttänyt hanskoja, nimittäin veriset pois heitetyt hanskat olisivat lavastajalle kullan-arvoiset.

Liettualaiset ja AJ olivat aamulla tulossa töihin, joten latoa ei ole vielä silloin oletettu rikospaikaksi. NB olisi varmaankin ollut tullessa erityisen tarkkaavainen puuttumaan todisteisiin, jos olisi ollut tekijä ja tiennyt mitä rakennuksessa oli tapahtunut.

Takki oli nurinpäin löydettäessä ja toinen ajohanska oli hihassa joten hanskat on olleet jo käsissä ennen takin poisto-ottoa ja se kertoo, että luultavasti kuulokenapit ja kypäräkin olisivat olleet jo paikoillaan. Lisa on siis ollut starttipolkaisun päässä lähdöstä kotiin.

Olisiko polvi ja toinen jalkavamma syntynyt potkaisemalla jalat alta.
Verenpurkaus on mahdollinen kaiketi vain elävällä ihmisellä.
Kummalla jalalla Lisa polkaisi mopon käyntiin, jos vasemmalla selittyisi ikävä polvivamma kamppauksella (potkaisulla) tukijalkaan siis oikeaan.
Paikalla ei kuitenkaan ollut kamppailujälkiä.

Oliko virta päällä, kun isä löysi mopon.
Hän kuitenkin kokeili sitä lähtikö se käyntiin ja sitten siirsi sitä.
Luultavasti mopon akku ei ollut kunnossa vai eikö tuossa mopossa ole sähköstarttia, koska isä epäili taskupuhelun aikana kuulemaansa ääntä käynnistysvivun polkaisemiseksi. Isä siis alitajuisesti tiesi, että mopo pitää polkaista käyntiin.
Puhelu tuskin oli ihan juuri ennen hyökkäystä, kaipa siinä olisi sitten kuulunut hyökkäyskin.

Kysyttävää kyllä riittäisi, mutta onko enää jälkiä mistä tutkia vastauksia.
Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Lisa Holmin, 17, katoaminen ja surma Ruotsissa 2015

Viesti Kirjoittaja Palle »

Fox, olen pahoillani kun vastaus hieman kesti, mutta tässä on joitain pohdintoja. Kaikki natsaa
loogisesti, jos laittaa murhaajan paikalle AJ:n ja espanjalaisen, jopa videot (Ascension etc.)

1 TEIPPI JA NARU
Teippi peitti suun ja nenän lisäksi toisen silmän. Teippirulla, jonka pää sopii Lisan teippaukseen käytettyihin 4 palaan kuudesta, kahta palaa ei siis pystytty liittämään tähän rullaan.
Kaksi eri rullasta otettua teippiä on voitu laittaa jo kaappausvaiheessa tai paikassa jonne Lisa vietiin kahvilan pihasta. Lopullisen teippauksen tuloksena jäi vain yksi silmä näkyviin. Näkemättä kasvoja ja ottaen videot huomioon voisi kuvitella, etta se olisi illuminaattien jättämä symboli, murhaajan “allekirjoitus”. (Laittamalla google.comiin kuvaosioon “ illuminati one eye” saa käsityksen ilmiön ja symbolin laajuudesta. Symboli toistuu myös dollarin kuviossa pyramidin huipulla). Pään teippaus on tehty vasta murhan/ hirton jälkeen, joten silloin on ollut parempi mahdollisuus kikkailla symbolien kanssa. Psykopaateille ja sairaille kulttilaisille tällaiset seikat voi olla tärkeitä.
Hirttonaru oli teipin alla ja narun irtopäät osoitti suoraan ylöspäin.
Tästä narusta ja teipeistä ei löydy kuin Lisan DNA.
Murhaajalla on täytynyt olla uudet hanskat ja suojat. Liettualaiselle tuskin olisi tullut mieleen yllättävässä tilanteessa ja “adrenaliinibuustissa” etsiä uusia kumihanskoja jostain. Hänhän ei yleensäkään käyttänyt hanskoja . Kaiken järjen mukaan liettualaisen dna:ta olisi pitänyt olla narussa jos oli sitonut ja ripustanut Lisan hirttoputkeen. Jos liettualaisella oli hanskat, niin missä ne olivat/ovat? Vaimo ja velikään eivät maininneet mitään hanskoista, vain likaisista vaatteista. Roskikset varmaan tutkittiin poliisin toimesta.

2.VERI
Lisan verta kypärän leukasuojassa sisäpuolella ja takin selkäosassa. Ruumiinavauksessa sanotaan, ettei vuotavia vammoja ollut. (!!) Veri siis on otettu ruiskulla Lisasta ja levitetty Lisan takkiin ja muihin “todisteisiin”. Kuukautiset tuskin aiheuttivat takin selkäpuolen ja kypärän sisäpuolen leukaosan vereentymisen , jos kuukautisia edes oli. Alushousuissa ei ollut verta. Kuukautisista olisi varmaan ollut maininta ruumiinavausraportissa.

Toinen mahdollisuus, mikä tuli mieleen voisi olla, että Lisaa pahoinpideltiin kaappausvaiheessa jotenkin että verta tuli nenästä ja Gumin tilalla murhaaja pyyhki veriä takkiin. Nenä ei ollut vuotanut enää varsinaiseen murha-aikaan. (Samalla on voinut pyyhkiä takkiin jotain liettualaisen aikaisemmin talteenotettua riepua.) Ruumiinavausraportin mukaan mätäneminen oli kylläkin jo edistynyt. Kuitenkin huomataan ihonalaiset verenpurkaumat. Onko kukaan lukenut ruumiinavauspöytäkirjasta lautumista, miten ne olivat? Itse en jaksaisi kahlata 2000 sivua tältä istumalta heikolla ruotsilla.

3.DNA
Mistään muualta kuin Lisan takista, verkkareista, farkuista sekä muutamasta irtonarusta ei ole löytynyt mitään merkkejä NBstä, jotka olisi suoraan liitettävissä Lisaan.
Ei kypärästä, ei tavaroista, ei autosta, ei teipistä, ei itse hirttonarusta
Lisan ei välttämättä ole tarvinnut olla ladossa elävänä eikä kuolleena. Murhaaja/t on varanut kaikki edeltäkäsin Gumin tilalle, (pari narua). Sehän piti saada riittikuntoon nopeasti sunnuntaina kun varmistui että Lisa oli mopolla. Lauantaina, jolloin oli liettualaisen varsinainen työpäivä, sitä ei vielä tiedetty. Samalla saatiin liettualainen alibin ulkopuolelle, ainakin osittain.

Hius on voitu asetella samalla muiden todisteiden kanssa. Ei ole konsti ottaa hius päästä ja laittaa se vaikka kirjekuoreen odottamaan lopullista sijoituspaikkaa. Hiuksen löytyminen “liian ylhäältä” osoittaa myös, että se on sinne laittamalla laitettu ja että lavastaja ei ajatellut loppuun asti hiuksen paikkaa, kunhan oli sinne päin.


4. KOIRIEN VAINU

Koirat eivät saaneet vainua Lisasta kuin kahvilan puolelta tietä. Kaivonrenkaan luona saatu vainu on voinut olla aikaisemmalta ajalta kuin sunnuntain, jos muuta vainua ei ollut. Outoa kuitenkin. Johtopäätös on, ettei Lisa ollut ladon puolella tai ladossa. Lisa yksinkertaisesti kaapattiin autoon ja vietiin todelliselle tappo-tai riittipaikalle. Espanjanjuutalainen ja AJ ovat todennäköisesti vieneet Lisan sinne Gumin tilalle. …Tätä Gumin tilaa ei varmaan tutkittu koskaan koirien kanssa tai muutenkaan? Lisa on varmaan tapettu jo samana iltana, tai sitten riitissä oli mukana muitakin ja “juhlat” jatkuivat senkin jälkeen kun esp. oli viety lentokentälle. Todella outoa, jos Gumin tila on jätetty täysin huomiotta. Espanjalainen kuitenkaan EI ole voinut kerätä kaikkia liettualaisen verinäytteitä lavastukseen, vaan siihen on tarvittu joku tilalla asuva.

Sitten vielä, liettualainen ei ilmeisesti tiennyt mihin aikaan Lisa kaapattiin kahvilan luota. Hän vain oletti, että kuuden aikaan, koska kahvila meni kiinni kuudelta.

Inför slutförhören i Litauen med Nerijus Bilevicius fru och bror, den 23 september, hade utredarna bestämt sig för att satsa allt på ett kort.De visste att familjemedlemmarna satt inne med sanningen om var Nerijus Bilevicius hade befunnit sig under söndagskvällen då Lisa Holm försvann – och att deras berättelser skulle kunna bidra till att kartlägga dådet i tid och rum.Strategin för att få duon att börja samarbeta var brutal. De presenterade hela beviskedjan mot Nerijus Bilevicius och lät informationen sjunka in.Då berättade brodern om det falska alibit.När polisen först kom för att topsa bröderna på DNA, efter att de hade hittat Lisas mopedhandske i ladan, så gick bröderna bredvid varandra när Nerijus Bilevicius ska ha lutat sig mot brodern och med låg röst ha sagt: "Om någon frågar så var jag hemma klockan sex."

Kuitenkin Lisa ja muut olivat vielä klo 18.26 sulkemassa kahvilaa....
Vastaa Viestiin