Kuolinvuoteellaan tunnustajat

[anneli1]

Monien selvittämättömien henkirikosjuttujen yhteydessä joskus todetaan, että kaipa joku teon tekemäkseen tunnustaa, viimeistään kuolinvuoteellaan.

Onko näin käynyt, tietääkö joku?

Tarinoita näistä liikkuu, mutta onko faktaa kellään tiedossa?

Entä miten viranomaiset suhtautuvat ao tunnustuksiin, tunnustajallahan ei ole mitään menetettävää? Kuitataanko ne ihan hourepuheiksi huonokuntoisen suusta?

[Howler]

Ainakaan minä en ole törmännyt 100% varmaan faktaan, että rikos olisi selvinnyt tekijän kuolinvuoteella. Itse ainakin kyseenalaistan sellaiset vahvasti, koska on olemassa ihmisiä jotka ilmoittavat tekevänsä tekoja, vaikka se olisi puhdas mahdottomuus. Syitä tälläisiin tunnustuksiin on esimerkiksi kuuluisuudenhalu. Siksi mietin, että vaikka kyseessä olisi oikeasti viimeisiä hengenvetojaan ottava ihminen, hänhän voi ymmärtää, että julistaessaan tehneensä vaikkapa murhan, hänen nimensä jää historiaan.

[anneli1]

Tarkoitan myös sellaista tietoa jota olisi esim. hoitaneella henkilöllä (lääkäri, sair.hoit, pappi, omainen jne). Omaista ainakaan ei vaitiolovelvollisuus sitoisi paitsi jos on luvannut kuolevalle olla kertomatta.

On ihan totta ettei näillä tunnustuksilla liene oikeasti yhtään henkirikosta selvitetty edes välillisesti, mutta onkohan edes yritetty?

Kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa tällainen tunnustaminen on ihan tuttua, tyyliin "petoksella olen omaisuuteni hankkinut", mutta taitaa olla tosi elämässä harvinaista.

[EuroJR]

Mitäköhän tuo Christer Pettersson jutteli Palmen pojalle kuolinvuoteella?

Onhan näitä kuitenkin ollut. Vitsi on vain siinä, että ei ihminen useinkaan kuole rauhassa , elämäänsä järjestäen ja kuolinhetkensä tietäen. Tunnustamista saatetaan lykätä aina vaan eteenpäin tyyliin "kyllä minä sitten kuolinvuoteella" tms. Sitten kuitenkin iskee aivoverenvuoto tahi muu yllättävä sairaus, tai kenties pitkäaikaista sairaudesta toipuminen on kuitenkin mahdollista, luullaan. Niin tai näin, aina tarjoutuu tilaisuus "pistää pää vielä pensaaseen" ja siirtää epämiellyttävää tunnustamista eteenpäin. Monesti kaiken lisäksi halutaan säästää sukulaiset häpeältä, eikä tunnusteta. Kristinuskokin (eri suuntauksineen) on tullut paljon "ymmärtäväisemmäksi" tulkintoineen ja tulkitsijoineen, enää ei jouduta helvetteihin...

Sitävastoin paljon yleisempää on tunnustaminen kuolemansellissä. Aiemmin syyttömyyttään julistanut tunnustaakin surman tehneensä. Usein on kerrottu myös muista selvittämättömistä henkirikoksista, joskin tällä on myös pyritty pelaamaan aikaa ja saamaan teloituspäivämäärää siirretyksi eteenpäin.

[konsta]

Bodomin legendaan kuuluu jopa useita tunnustuksia. Mm kioskimies tunnusti vähän ennen kuolemaansa, Asmannin väitetään tunnustaneen yhtä sun toista, kioskimiehen vaimon väitettään tunnustaneen kertoneensa väärää tietoa miehensä alibista, jne.

Tässä oikeastaan näkeekin tuon ongelman: tunnustus on yleensä välikäden kertomaa ja se ei ole todistettavissa. Toki poliisi ottaa sen huomioon, mutta ei voi ratkaista juttua yksin sen pohjalta. Kokonaan toinen juttu on, että jos tunnustuksessa on jotakin, millä sen pystyy todistamaan oikeaksi. En ole varma, onko tällaisia juttuja tiedossa?

[merzi]

kuolinvuoteella tunnustaminen? juu ei toimi!
Mies kuollessaan... kertoo huoranneensa! juu ei!
Jokainen syntyy tänne ihan yksin ja lähteekin ihan yksin, tosin syntyessään
on joku vastaanottamassa hauska tietää onko kuollessakin.
En usko kuolinvuoteellaa saneltuun ?tunnustukseen! Ne ovat VAIN viimeisiä vedätyksiä mielestäni.
Rakkaus saneelee ja rakkaimmalle sanotut ( jos niitä nyt edes on) kaiken!
Tuskin elämä on kuin vakoilijan viimeiset sanat jne...?

[Ed]

Isoisäni pyysi kuolinvuoteelleen papin, kun nopeasti edennyt sairaus alkoi saada yliotteen.
Hän oli ikänsä saarnannut järjestäytynyttä uskontoa ja pappeja vastaan ja siksi koko suku oli viimeisestä pyynnöstä ihmeissään.
Muistan itsekin olleeni hieman pettynyt muiden mukana, koska olin aika pieni, enkä asioista paljon ymmärtänyt.

Mieleeni on syöpynyt kuva mökin ovesta ulos horjahtelevasta, yökkivästä ja rintaansa pitelevästä papista, joka kaatuu pihanurmelle kasvot vitivalkoisina.
Pyhän vihan ja hämmennyksen ilmeet vaihtelevat hänen kasvoillaan, ennen kuin hän menettää tajuntansa.
Setä kiskoo liperit irti, löysää kaulusta ja läpsii hengenmiestä olan takaa, kunnes tämä alkaa vuotaa verta nenästä ja korvista, virkoaa ja poistuu paikalta kiroillen polkupyörällään.

Isoisä kuoli parin päivän sisällä, eikä pappi koskaan suostunut kertomaan mummoparalle, mitä kuolevalla oli ollut tunnollaan.
Sen verran vain vihjasi, että paljon oli sovitettavaa, kauheita asioita.

Huolimatta viime hetken takinkäännöstä pappien suhteen kunnioitan isoisää edelleen paljon.
Laitan äijälle aina Kuolleiden Päivänä oman pikku lautasen, jonka täytän hänen lempiruoillaan, viinaryyppyä unohtamatta.

Terveisiä Isoisälle.
Ei varmaan tarvi enää vilua valitella?

[anneli1]

Vitsilän vitsi, tarkoitin tämän keskusteluaiheen vakavasti otettavaksi, nyt olen saanut vain hymähtelyä osakseni.

Jos joku on oikeasti tunnustanut vaikkapa Tulilahden, Bodomin jne murhat eikä se jolle on tunnustanut ole kehdannut tai viitsinyt tietoa eteen päin viedä, mikä on mielestäni melko todennäköistä, sillä suomalainen mentaliteeetti ja melankolinen tunneilmastomme tukee just sellaista "pareee kun ei puhuta etiäpäin" -stailia.

Niin paljon Suomessakin tapahtuu henkirikoksia, että osan on varmasti joku tunnustanut.

Hyviä Uusia Vuosia kaikille!

[wretch]

Muistaakseni myrkyttäjä Neil Cream tunnusti ennen hirttämistään olavansa Jack the Ripper Ei nyt ihan kuolinvuoteella tunnustus, mutta jotakin sinne päin...