Ulrike kirjoitti:chadspill kirjoitti:Ruotsissa on tapahtunut samantapaista joukkoahdistelua 13-19 vuotiaiden nuorten tapahtumassa jo elokuussa 2015, mutta valtamediat ovat vaienneet asian kuoliaaksi. Nyt 5 kuukautta myöhemmin Saksan tapahtumien paljastuttua ei asiaa ole enää voitu sensuroida suurelta yleisöltä.
Ymmärrätkö itse, kuinka absurdi ajatus on, että Suomessa
sensuroidaan uutisia? Kuka tällaisen sensuurin takana on, ja mikä on sen tarkoitus? Ihan nimiä ja organisaatioita voisit tässä nyt mainita. Onko kyseessä kenties vapaamuurareiden tapainen salaseura, joka kokoontuu päättämään asioista saadakseen oman agendansa läpi, ja mikä tämä agenda on? (Anteeksi, jos tuli liian vaikeita sanoja ja käsitteitä.)
Huomaatko itse, että puhe oli Ruotsissa ja Saksassa tapahtuneista joukkoahdisteluista? Uutisia sensuroidaan koko Euroopan tasolla, ja on helppoa arvata Mama Merkelin olevan asian takana. Siellä on EU;n takahuoneissa kerrottu, että jokaisen EU-maan on otettava vastaan turvapaikanhakijoita eikä julkisuudessa saa antaa ikävää eikä todellista kuvaa näiden tekemistä rikoksista, tai muuten ei tipu EU-tukia köyhemmille maille. Ei ole mikään salaisuus, että Suomessakin on ollut mm. Ylen edustajia mukana sisäministeriön järjestämässä "workshopissa", jossa "ideoitiin tapoja, joilla vahvistetaan luottamusta, toivoa, turvallista ja pelotonta ilmapiiriä Suomessa", kun todellisuudessa tietysti paikalla olijoille kerrottiin, mitä saa uutisoida ja mitä ei. Uutinen aiheesta on kopioituna jo moneen ketjuun, joten tässä pelkkä linkki, otsikko ja pätkä uutisen alusta;
http://yle.fi/uutiset/sisaministerio_pe ... ya/8420824
Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää – pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä"
Sisäministeriö kutsui alkusyksystä viestintäyhtiöitä kehittelemään ministeriön johdolla juttusarjoja ja kampanjoita turvapaikanhakijoista. Viestintäjohtaja Mika Mäkisen mukaan tapahtumassa oli kyse "puolituttujen kyhäyksestä". Lopputuloksena syntyi ainakin "vihapuhevideoita", muista tuotoksista Mäkinen ei kerro. Kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan operaation taustalla oli pelko.
Omituista totuuden vääristelyä, että nyt vähäteltäisiin ennen vuotta 2015 tapahtuneita raiskauksia ja ahdisteluita. Kukaan ei ole sanonut sellaista, vaan julkisuudessa on lopultakin ryhdytty puhumaan siitä, kuinka nyt jopa kymmenien miesten ryhmät lähtevät seuraamaan naisia ja teinityttöjä, ja ahdistelevat heitä joukolla. Etsikää yksikin rikostapaus tai uutinen, jossa kerrotaan sellaista tapahtuneen suomalaisten miesten toimesta. Se vuodelta 1969 oleva video ei liity asiaan millään tavalla. Sillä ei tapahdu ahdistelua, vaan pelkkää ehdottelua. Ja se oli iloisella 60-luvulla.
Ahdistelun lisäksi pääkaupunkiseudulla tapahtuu vähäpätöisempääkin naisten häiritsemistä julkisilla paikoilla irakilaisten miesten toimesta. Olen itse joutunut jo moneen hankalaan tilanteeseen irakilaisten miesten kanssa. Yksi erimerkiksi yritti pysäyttää kadulla täysin asiattomasti (hänellä ei selvästi ollut mitään hätää enkä ymmärtänyt arabiankielisestä mekastamisesta mitään) ja toinen suuttui lähijuna-asemalla ilmeisesti siitä, kun en ihastunut häneen ensisilmäyksellä (en taaskaan ymmärtänyt arabiankielisestä mekastamisesta mitään, mutta mitään muuta ei ollut tapahtunut, kuin että mies oli kävellyt edestä ohitseni parin metrin päässä.) Lisäksi irakilaismiehet käyvät uimahalleissa samalla asenteella kuin länsimaiset miehet käyvät stripparibaareissa. Sellaista käytöstä ei pysty puolustelemaan millään tavalla. Miksi suomalaisten naisten pitäisi sopeutua siihen, että meitä kohdellaan kuin olisi nähty naisia aikaisemmin ainoastaan pornovideoilla?