Koska tuo hevosmiehen teksti tänne linkitettiin, koen että tekstin voisi samantien tänne liittää kokonaisuudessaan.
Mikäli ko. tekstin kirjoittaja ei tekstiään tänne halua, voi hän toki ylläpitoa pyytää sen poistamaan.
Tässä teksti facebookista:
"Fiktiivinen kirjoitus kunnes murhatuomio on lainvoimainen.
Muilta osin perustuu tositahtumiin.
Kun onnistut hevosesi kanssa, niin luulet että vain sinä osasit tuon hevosmiestaidon.
Kun epäonnistut, luulet etteivät muutkaan olisi onnistuneet.
Aina kuitenkin on sinua pätevämpi ja osaavampi hevosmies.
Ainoa tapa oppia on olla itselleen kriittinen.
Mun vika on siinä että muistan vuosia mitä huonoa joku sanoo jostain hevosesta ja kuinka hän tiedoillaan pätee. Ihmisiä ei pitäisi kuunella tai ei ainakaan painaa mieleen heidän sanomisiaan. Taitavat eivät yleensä niin puhu, koska hevostyössä teot riittävät.
Hevosta on aivan turha haukkua ja puhua siitä pahaa.
Se ei hyödytä ketään eikä tee haukkujaa paremmaksi hevosmieheksi tai korota hänen arvoaan alan osaajana vaan päinvastoin.
Älä vain luule että ajattelen ettei olisi huonoja, tyhmiä mitään tekemättömiä hevosia.
Tai että olisi vain huonosti kohdeltuja joista on näin tullut tai tehty hulluja.
Maailma on täysi huonoja mitään tekemättömiä lahjattomia hevosia, mutta ei se ole sinun tehtävä tuoda niitä julki.
Samoin, ikävä kyllä on myös Teitä, joilla on jo parin vuoden kokemuksen jälkeen kaikki hevosalan tieto ja taito. Suuri suu, isot puheet ja hullun kiilto silmissä.
Kun näen sinut ja kuuntelen puhettasi ja samalla hymyilen, niin luulet että otan vastaan. Hymy tulee kuitenkin siitä että ajattelen – mikä mäntti tää on.
Myin Forssaan hienon hevosen jossa oli mielestäni kaikki mitä nuoren tytön hevoselta vaaditaan. Nämä ominaisuuet olivat meillä siinä hevosessa kuukausia ja edellisellä omistajalla varsasta saakka; hyvä käytös, terve, nöyrä herkkä, kaikin puolin hyvä.
Nuo ominaisuudet katosivat hevosesta sinulla kuukaudessa.
Sääliksi kävi hevosta, mutta ennen kaikkea tytärtä jota puskettiin väkisin isoille esteille. Tyttärellä ei ollut vielä taitoa eikä äidillä tietoa. Vaarallinen yhdistelmä.
Tytär oli kiva – ainoa vika ettei täyttänyt vaan äitinsä pieleen menneitä ratsu-unelmia.
Yks päivä parin kuukauden päästä hyppy ei enään tullutkaan niin raikaana. Vikahan oli vain ja ainoastaan minussa koska olin näin huonon hevosen myynyt.
Ei ollut edes mahdollista että vika olisi löytynyt itsekriittisyyden takaa.
Hevosesta tulee sijaiskärsijä ja se muuttuu omistajan silmissä huonoksi.
Sen hyvä hoito lopetetaan. Unohtuu että se oli vasta 2kk sitten sinun silmillä maailman paras. Kuvittelit että sinun taidoilla ja treenillä hevonen pääsee vieläkin pitemmälle.
Nyt siitä on tullut tappokamaa ja nopeasti vaan eroon.
Ette te näitä oikeasti rakasta ja yritä niiden parasta.
Äidistä tuli aivan häirikkö!
Puhelut olivat hirveitä ja nainen ihan sika.
Kun on noin pätevä, niin varmaan jo luuleekin että tohon käytökseen on oikeutus.
Sanoin naiselle monta kertaa että rauhoitu – ei noin hullu voi olla kukaan.
Asiat meni niin pitkälle että mun oli pakko soittaa perheen isälle ja kysyä että saatko akkas kuriin, koska hänen uhkailut menee jo yli kaiken inhimillisyyden.
Mä otan asian niin että uhkailut tulevat myös sinulta yhtenä ostajana jos tämä ei lopu.
Mies vastasi hienosti; en saa kuriin ja tuntuu että nämä hevosasiat ovat sekoittaneet hänen päänsä lopullisesti. Tytärkään ei enää halua ratsastaa. Noin nöyrä äijää oli pakko kuinioittaa ja armahtaa.
Hevoselle oli tilattu teurasauto seuraavaksi päiväksi.
Tapon jälkeen lopputulos olisi ämmälle ollut että paska hevonen ja hän oli koko ajan oikeassa – mitään tekemätön hevonen joutikin kuolla.
Pakko oli mennä ja hakea hevonen pois ja antaa rahaa takaisin.
Ethän sä nyt hyvää kivaa hevosta hullu mee tappamaan ja kieri itsesäälissä loppuelämääsi.
Vielä kun hän seisoi siinä edessä käsi ojossa ja rahat juuri tulossa niin vielä jatkoi.
Tämä on paikka jossa pitäis viimeistään jo olla hiljaa.
Silloin R*******
(kirjoittaja viittaa tässä itseensä) suuttui ja ajatteli että paan ämmän jaloista kiinni hevosen marhamintaan ja päästän irti Tammelan kylän raitille. Katsokoon siitä liusta että ontuuko ja hyppiikö somasti ja eteneekö pakkasyössä raikkaasti.
Mutta kun olin kerran päättänyt pitää välillä turpani kiinni niin pidin, vaikka marhaminta oli jo sopivasti kädessä ja solmussa.
Tilanteen pelasti pikalla ollut tytär ja hänen anova katse – voi kun kaikki loppuisi.
Tyydyin vain sanomaan; sinä olet hullu ja hullut ovat vaarallisia. Noin hullu kuin sinä on vielä tosi vaarallinen.
Ämmä vaan jatkoi suu vaahdossa ja kertoi miten voi auttaa mua englannin kielessä että osaan välittää ostajalle oikeat tiedot. Hänellä on näköjään siinäkin kaikki pätevyys.
Hymyilin ja tietenkin vastapuoli taas ajatteli että puhe tehoaa.
En tietenkään kuunellut vaan ajattelin; ihan hullu ja sulle lupaan että annan joskus takas tän hevosen puolesta kaiken mitä olet sille tehnyt ja mulle sanonut ja minua uhannut.
TÄSSÄ SE HETKI NYT SITTEN TULI
Meni melkein kymmenen vuotta – en ollut unohtanut.
Miehes oli oikeassa, sulle ei voi mitään – hän ei ainakaan voinut.
Nyt olet siellä Forsassa tappanut aivan sika mukavan, nöyrän miehesi joka koitti sinua rakastaa ja kestää. Myrkytit äijän jotta voit siinä sivussa nautiskella äijän hidasta kuolemaa.
Vetäsit ensin pikku treeninä – tavallaan kisavalmisteluna äijän ja tyttären koirat.
Yhden hevosen sain pelastettua sinun kynsistä, mutta sinun oli vaan pakko jatkaa. Varmaan erilaisia uhreja on ollut vuosien varrella useita ja nälkä kasvanut syödessä.
Lehti kirjoittaa että olit kiva ja mukava ihminen kylälläsi – varmasti et ollut.
Hevosia pitää ymmärtää ja antaa niille arvo ja joskus myös armo – mutta vain oikeaan aikaan. Armoa ei jaella ihmisille.
Tämä sinun 2kk omistama hevonen jatkoi seuraavana päivänä meillä ja tulevaisuudessa, siitä mitä se oli ollut aina ennenkin varsasta saakka; hyvä käytös, terve, nöyrä, herkkä, kaikin puolin hyvä.
Tulihan se hetki kun hymyilin ja silloin itselleni lupasin - että takas tulee.
Ikävää vaan että niin moni joutui kärsimään sun hulluden takia.
Sen voin luvata ettei kukaan pitänyt sinun hevosmiestaitojasi missään arvossa.
Joku voi puolustella hullua ja sanoa että eihän sua ole vielä edes tuomittu – minä olen.
Nyt on sinulle alkanut anakin jonkilainen kuri ja toivottavasti elinikäinen sellainen.
Olkaamme me hevosmiehet onnellisia niiden hevosten puolesta joita et enään hoida.
Laulun sanoja lainatakseni – kun näin sun silmäsi, niin tiesin että tää hetki tulee!
Jottet lukija ajattele että mä oon aina tällainen ja näin pitkävihainen, niin lohdutukseksi voin kertoa ettei teitä ole kuin yks lisää mun varastossa.
Hevosia tulee, menee ja palautuu, mutta käyttäytyä pitää.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012 ... 1_uu.shtml
J***"