Bannit lusittu ja kohta tulee lisää, jos ei pysy asiassa...annaanna kirjoitti:Heikot lukijat keskuudessamme ovat tosiasia. Esimerkkejä löytyy hyvin läheltä näköjään, nimimerkkejä erittelemättä. Haarukoimalla ikäryhmä, sosioekoniminen tausta ja sukupuoli, ollaan jännän äärellä. Minfossakin.
En hämmästyisi, jos paljastuisi, ettei maanmiehistäni 20% kykene tuottamaan luettavaa tekstiä kynällä tai koneella. Nousisiko älämölö tuon julkituonnista A-studiossa.
Tiedän pyöritettävän ja palkatun pienen armeijan verran väkeä etsivään nuorisotyöhön, tukihenkilöiksi syrjäytyneille ja työelämän ulkopuolelle jättäytyneitten aktivoimiseen. Toisaalla nuoret eivät saddamhusseinien ja suurvaltojen pelinappuloiksi joutumisen takia ole saaneet perus- tai ammattiopetusta, toisaalla jatketaan sossutuilla elämistä jo useammassa sukupolvessa.
Osa maanmiehistäni kykenee lukemaan Aku Ankastakin vain kuvat, tätä olen aina todeksi epäillyt ja pari vuotta sitten totuus paljastui kaikille. Lukeminen kyetään opettamaan muutamassa viikossa, mutta lukutaidon saavuttamiseen menee ihmisikä.
Sisälukutaito olisi tärkeää, pelkkä auttavasti opittu lukeminen ei paljon auta asioitten hahmottamisessa.
YLE on uutisoinut:
Suomalaisten lukutaito heikentynyt
Jo joka kymmenes ymmärtää lukemaansa niin huonosti, että tarvitsee apua selvitäkseen arkisesta asioinnista. Suomalaisten lukutaito onkin viime vuosina alkanut heiketä niin, että se jakaa jo kansaa. Verkkoviestinnässä heikko lukija ei osaa erottaa esimerkiksi vihapuhetta ja tosiasioita toisistaan.
Joka kymmenes yli 16-vuotias suomalainen on vaikeuksissa, kun pitäisi ymmärtää lukemaansa tai hakea tietoa. Arjessa vaikeuksia voi tuottaa vaikkapa lääkkeen käyttöohje.
Helsingin Tehtaanpuiston äidinkielenopettaja Susanna Huhta kertoo Pisa-tutkimusten kärjessä paistattalevan Suomen kääntöpuolella olevista heikoista lukijoista - ääriesimerkkinä yhdeksäsluokkalainen poika:
- Yhdeksäsluokkalainen poika väitti, ettei hän ole koskaan lukenut edes Aku Ankkaa, katsonut vain kuvat.
Toinen YLE-uutisointi:
Joka kymmenennellä nuorella on heikko lukutaito. Ero tyttöjen ja poikien välillä on Suomessa kasvanut - toisin kuin monissa muissa PISA-tutkimukseen osallistuneissa maissa.
Tuhansien suomalaisnuorten lukutaito on peruskoulun päättyessä niin heikko, että se rajoittaa heidän elämäänsä ja saattaa nostaa tien pystyyn jatko-opintoihin ja työelämään.
– Peräti 11 prosentilla eli noin 6 800:lla 15-vuotiaista lukutaito ontuu pahasti. Luku on kasvanut, sillä vuonna 2000 se oli vain 7 prosenttia, kertoo PISAn lukutaitotutkimuksesta vastaava yliopistotutkija Inga Arffman Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta.
Vuoden 2012 PISA-tutkimuksessa lukutaitoa testattiin ensimmäisen kerran tietokoneen ruudulta luettavilla teksteillä.
................
Ehkä voisimme olla huolissamme omista pojistammekin.
Jokainen suomalainen osaa lukea- hyvin tai huonosti. Jokainen on käynyt peruskoulun.
Matuista suuri osa ei osaa lukea ollenkaan, eikä ole mitään kouluja käynyt. Eivät työllisty koskaan.
Huomaatko eron? Et tietenkään, sen sijaan lataat taas ylen tutkimuksia joidenkin suomalaisten huonosta lukutaidosta. Joka on eri asia kun täysin lukutaidoton matu, jota ei edes kiinnosta opiskella kun suomen työssäkäyvät maksavat lusimisen. Somalien työttömyysaste on 80% tälläkin hetkellä