Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

perusasiamies kirjoitti: Kyllä tässä selvästi on joku yksittäinen sattumahullu ;) kyseessä.
Niin, mikään huppumies tai -poikahan ei voi olla kyseessä, koska ei sellaisia ole=) Mutta ei ole myöskään sattumahulluja, joten epäilykset kohdistuvat väkisinkin uhrin siskoon. Onko liikkeet ja tausta tarkastettu? Siskolla ei olisi ollut pitkä matka uhrin luo, hän olisi päässyt tämän eteen ilman estelyitä ja lisäksi hänellä oli motiivi (uhri ei ollutkaan saapunut kotiin silloin kun oli luvannut ja lisäksi hän oli ärsyyntynyt uhrin krapulasta). Luultavasti kyseessä oli vain tavallinen perheriita, joka lähti käsistä. Puukkokin on voitu tuoda jälkeenpäin paikalle lavastusmielessä; selittäisi puhtaan terän. DNA on tietysti puukkoon otettu joltain ihan sivullisilta, siksi sitä ei löydy rekistereistä. Voi olla myös kontaminoitunut ilmanvaihtokanavan kautta KRP:n tutkijasta, joka ei ole siihen koskaan koskenut, eikä edes käynyt Tampereella.

Sisko on myös saattanut väärentää turvakameran kuvaan kliseisen "poikakolmikon" naurettavissa "rosvonnäköisissä" huppareissa. Saattaa jopa olla, että uhri oli tapettu jo menomatkalla, ja baarissa häntä näytteli lavastusapuri! Väkivaltaisesti kuolleen veri ei nimittäin hyydy edes pakkasessa. Paikalle on myös voitu tuoda verta JÄLKEENPÄIN. Tarkemmin ajatellen tämä tuntuu jopa todennäköiseltä. Sisko vaikuttaa psykopaatilta ja narsulta. Kovin vähän suree veljeään. Olettaisi, naisen ollessa kyseessä, vähän kovempaa tunnereaktiota, mutta ei. Missä kyyneleet???
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
annaanna

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Onko siis ymmärrettävä, että on kokonaan perkaamatta jäänyt tutkintalinja tämä sisko. Ettei vain olisi tutkinnanjohtaja kokonaan kieltänyt ajattelemasta siskoa. Sellaistakin on kuulemma tapahtunut, uhattu erottaa tutkintaryhmästä väärinajattelijat.

Juttuun on saatava sopivampi tutkinnanjohtaja, joka ei ole naisten johdateltavissa. Liikuntarajoitteisuuteenko vetoaminen on tutkinnanjohtajan sokaissut, vaikka lavastus ja jälkien peittely on voitu surmapaikalla suorittaa pehmeään frooteepyyhkeeseen kiedottujen, jälkiäjättämättömien lumikenkien avulla. Ovela veto, sillä lumikengät eivät Tesomalla huomiota herätä kun kaikki lenksottavat, klenkkaavat ja holkottelevat omintakeisesti muutenkin.

Luulen muuten, ettei poliisi älynnyt ottaa talteen sitä maahan valunutta verta myöhempiä lavastuksiaan varten. Sitä voisi pilkku tai kaksi löytyä siskon silmälasisangan takaa vielä muutaman vuoden päästä.

Raskauttava todiste; kuin muovitörppö huumepoliisin kukkapenkissä tai veripilkut uhrin vaimon teepaidan hihojen taitteessa selkäpuolella
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Jos kolme nuorta miestä on poliisi huppareiksi jäljittänyt, niin ei kai ainakaan tuo kuvissa keskimmäinen, laiha sälli voi kieltää olevansa kuvassa. On hän sentään niin persoonallisen näköinen heppu.
Pojat ovat halunneet pillereitä uhrilta. Tällä ei ole ollut niitä antaa tai ei ole ollut halukkuutta antaa ja sitten uhri on puukotettu.
Aika ikävää varmaan uhrin omaisille, jos sattuvat lukemaan pari viimeistä kirjoitusta. Jotain kunnioitusta sentään soisi uhrin muistolle.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Ailar kirjoitti:Jos kolme nuorta miestä on poliisi huppareiksi jäljittänyt, niin ei kai ainakaan tuo kuvissa keskimmäinen, laiha sälli voi kieltää olevansa kuvassa. On hän sentään niin persoonallisen näköinen heppu.
Pojat ovat halunneet pillereitä uhrilta. Tällä ei ole ollut niitä antaa tai ei ole ollut halukkuutta antaa ja sitten uhri on puukotettu.
Aika ikävää varmaan uhrin omaisille, jos sattuvat lukemaan pari viimeistä kirjoitusta. Jotain kunnioitusta sentään soisi uhrin muistolle.
Näinhän sitä toisinaan ikäviä kirjoitellaan ja sitä on hyvä aina välillä pysähtyä miettimään.

Mutta jos nyt siis ihan vaan faktoja tarkastellaan, niin käsittääkseni siskon syyllisyyttä ei mitenkään voitaisi sulkea pois. Hän oli harvoja jotka tiesivät missä uhri oli, aikaa peseytymiseen ja veristen vaatteiden kätkemiseen oli tuntikaupalla (tutkittiinko pakastin ja välikatto: ei varmasti!) ja paikalle jääneet kengänjäljet on voitu lavastaa uhrin omilla talvikengillä (ihan sopivasti uhrilla olikin Reinot eikä talvikenkiä, eli ne on voitu kotoa ottaa käyttöön). Jäljet vieläpä lähtevät hieman samaan suuntaan, missä uhri asui. Etsittiinkö kenkiä uhrin kotoa?

Ja mitä tulee lapsiin, niin hehän puhuvat mitä puhuvat ja oikeus sitten uskoo, mitä uskoo.

En lähde tästä edes kehittelemään mitään kyökkipsykologiateorioita veljen ja siskon erikoisesta yhteisasumismuodosta ja tästä mahdollisesti kumpuavista motiiveista.

No juu.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
annaanna

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ailar kirjoitti: ...
Pojat ovat halunneet pillereitä uhrilta. Tällä ei ole ollut niitä antaa tai ei ole ollut halukkuutta antaa ja sitten uhri on puukotettu.
Aika ikävää varmaan uhrin omaisille, jos sattuvat lukemaan pari viimeistä kirjoitusta. Jotain kunnioitusta sentään soisi uhrin muistolle.
Ihailtavaa tekopyhyyttä palstan mielensäpahoittajalta!
(Kenen työrukkasena toimit, vrt Hejac-viestintä)

Uhrin eli vainajan kunniaa ja muistoa en koe loukanneeni millään tavalla. Yhdessäkään viestissäni. Entä sinä?

Tunnetuksi ja tunnistetuksi pillerivälittäjäksi syytät alaikäisen isää.

Jaaha.

Ei ole muka loukkaavaa moinen. Häpeäisit.
Et edes ole vaivautunut spekulaatioksi naamioimaan uhrin mustamaalaamistasi. Liityt uhrin muistoa pähkäpäisillä "tiedoilla" häpäisseissiin.

Siskonkaan kunniaa en loukannut, vaan pohtinut poliisien Porissa aiemmin esittämien skenaarioitten avulla siitä mitä on voinut tapahtua ja miten porinpoliusi tutkinnan ilmeisesti suorittaisi. Porinpoliisi on nimittäin esittänyt vaihtoehtoisen tavan tulkita rikospaikkoja Ulvilan surman yhteydessä. Oikeuslaitos on ollut ihmeissään.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

annaanna kirjoitti:Ihailtavaa tekopyhyyttä palstan mielensäpahoittajalta!

Missä kohtaa minä olen uhria väittänyt pillerien välittäjäksi? En missään!
Olen sattunut kuulemaan, että tämä keskimmäinen jannu on kysellyt Tampereen kaduilla pillereitä yhdeltä jos toiseltakin. Eihän tuon uhrin ole tarvinnut olla pillereitten kanssa missään tekemisissä. Itse sinä tämän kehitit!

Tekopyhäksi ja mielensä pahoittajaksi voit haukkua. Se on sinun mielipiteesi. Minun ei tarvitse olla kenenkään rukkanen, itselläni on ihan riittävästi mielipiteitä.
Asioista saa keskustella, mutta mieluusti sen tulisi tapahtua korrektisti. Tiedät itse sisimmässäsi, että kirjoituksenne olivat uhria halventavia.
annaanna

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kuten kirjoitin, tunnetuksi ja tunnustetuksi pillerinvälittäjäksi tuossa uhrin asemoit.

Näin kirjoitit:
Pojat ovat halunneet pillereitä uhrilta. Tällä ei ole ollut niitä antaa tai ei ole ollut halukkuutta antaa ja sitten uhri on puukotettu.
Tosi lapsellisen hätävalheen kehitit, sitäkin sietäisi hävetä.
Tämä keskimmäisen jannun tragikoominen pillerinmetsästys.
Toivottavasti erotat totuuden vielä valheesta.

Kukapa meistä ei ole sattunut kuulemaan keskimmäisestä jannusta juttuja. Ihmeellistä kuinka pieni maailma joskus on.
Ailar kirjoitti: ...
Missä kohtaa minä olen uhria väittänyt pillerien välittäjäksi.
En missään!
Olen sattunut kuulemaan, että tämä keskimmäinen jannu on kysellyt Tampereen kaduilla pillereitä yhdeltä jos toiseltakin. Eihän tuon uhrin ole tarvinnut olla pillereitten kanssa missään tekemisissä. Itse sinä tämän kehitit!

Tekopyhäksi ja mielensä pahoittajaksi voit haukkua. Se on sinun mielipiteesi. Minun ei tarvitse olla kenenkään rukkanen, itselläni on ihan riittävästi mielipiteitä.
Asioista saa keskustella, mutta mieluusti sen tulisi tapahtua korrektisti. Tiedät itse sisimmässäsi, että kirjoituksenne olivat uhria halventavia.
En sinua ole tekopyhäksi nimitellyt, vaan asennettasi sellaiseksi kuvaillut.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

annaanna kirjoitti:Kuten kirjoitin, tunnetuksi ja tunnustetuksi pillerinvälittäjäksi tuossa uhrin asemoit.

Näin kirjoitit:
Pojat ovat halunneet pillereitä uhrilta. Tällä ei ole ollut niitä antaa tai ei ole ollut halukkuutta antaa ja sitten uhri on puukotettu.
Tosi lapsellisen hätävalheen kehitit, sitäkin sietäisi hävetä.
Tämä keskimmäisen jannun tragikoominen pillerinmetsästys.
Toivottavasti erotat totuuden vielä valheesta.

Kukapa meistä ei ole sattunut kuulemaan keskimmäisestä jannusta juttuja. Ihmeellistä kuinka pieni maailma joskus on.
Näin juuri oletin tapahtuneen; nuorukaiset ovat halunneet pään sekoittavia pillereitä. Salonen on kävellyt heitä vastaan. Nuorukaiset ovat todenneet tämän "sopivaksi uhriksi". Kenties kysyneet sitten: Oisko sulla myydä? Salonen on kieltänyt. Uhria on lyöty.
Mikä kohta otti koville ymmärtää?
Pienihän se maailma on. Ai, sinäkin olet kuullut tästä pillerin kysyjästä (vai kehititkö valheen?). Juu, siellä Tampereen keskustan tuntumassa on kuulemma pyörinyt kyselemässä.
Mutta, lopetetaas nyt paskanpuhuminen ja -kirjoittaminen, menee koko ketju pilalle.
pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja pop »

Mikäli Ailar on sattunut kuulemaan että keskimmäinen tyyppi on kysellyt pillereitä Tampereen keskustassa niin luulisi poliisin olevan kiinnostunut lähteestä kuulemillesi huhuille, koska tostahan saa kuvan että joku jossain kohtaa huhuketjua tietää siis keskimmäisen henkilöllisyyden?
Toinen vaihtoehto on tietty että noi on noita perinteisiä "kylillä liikkuvia huhuja".
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Siis eikös näitten poikien henkilöllisyys ole poliisin tiedossa? :roll:
En ole ihan koko ketjua lukenut, mutta sain sen käsityksen, että poliisi saanut poikiin yhteyden ja pyytänyt heitä saapumaan kuulusteluihin. Olenko aivan ulalla asiassa?
Kuulin tosiaan tällaisen jutun, että tämä pitkä, laiha tyyppi olisi kysellyt mm. bussipysäkillä odottavilta pillereitä. Kuulin pillereitten nimenkin, mutta en muista, kun nimi ei minulle mitään sanonut. Oletin niitten olevan jotain mielialalääkkeitä tms. Minulle asiasta kertonut henkilö sanoi, että tuo nuorukainen on hyvin ujon oloinen, vaikka nyt tällaisella asialla on liikkunutkin.
Lähteeni ei kuitenkaan tuntenut henkilöä, eikä tiennyt tämän nimeä.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Sherlocked kirjoitti:Niin joo ja tämän viimeisimmän Tesoman baaripahoinpitelyn poikakolmikko on tunnistettu ja soitettu kuulusteluihin. Saas nähdä aukeisiko siitä samalla jotain tähän murhautkimukseen.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi ... lusteluun/
Siis tästä päättelin, että poliisi on jo heidät tavoittanut.
pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja pop »

Oletin että puhut Salosen murhaan mahdollisesti liittyvästä videosta. Tästä myöhemmästä videosta ei tietääkseni julkaistu kuin yhden henkilön kuva.
annaanna

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ailar kirjoitti:
Sherlocked kirjoitti:Niin joo ja tämän viimeisimmän Tesoman baaripahoinpitelyn poikakolmikko on tunnistettu ja soitettu kuulusteluihin. Saas nähdä aukeisiko siitä samalla jotain tähän murhautkimukseen.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi ... lusteluun/
Siis tästä päättelin, että poliisi on jo heidät tavoittanut.
Alkaa hahmottumaan kuinka ulalla olet ollut.

Väärinkäsittänyt uutisoinnin, ohittanut sen ettei ole uutisoitu Salosen surmaajaa löydetyn ja päälle päätteeksi uskonut jonkun ujoksi havaitun pillereitä nyssepysäkillä kyselevän. Noinko joku olisi kuvasta tunnistanut tuon pahoinpitelijä-potkijan samaksi pillerikyselijäksi.

Mutta et siis olettanut ja väittänyt tämän surmatun tunnettu pillerikauppias olleen, kuten viestintääsi tulkitsin.

Hyvä niin. Tuntui härskiltä toimintasi. Oletin hatusta vedetyksi juttujasi.
Sorry.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Ailar kirjoitti:
Sherlocked kirjoitti:Niin joo ja tämän viimeisimmän Tesoman baaripahoinpitelyn poikakolmikko on tunnistettu ja soitettu kuulusteluihin. Saas nähdä aukeisiko siitä samalla jotain tähän murhautkimukseen.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliisi ... lusteluun/
Siis tästä päättelin, että poliisi on jo heidät tavoittanut.
Niin, tämä on nyt ihan eri keissi, kuin tämä murha...
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Anteeksi, kun sekoitin keskustelua. Hyvä, että asia selvisi. Lupaan olla kirjoittamatta enää tähän ketjuun. Toivottavasti selviää aikanaan tämäkin tapaus.
Vastaa Viestiin