Ylioppilaskirjoitusten taso?

[ABC]

Voin myös sanoa että äidinkielestä a tai b tulleita on sellaisiakin jotka ovat menestyneet elämässään mainiosti, joillekin motivaatio ilmestyy kehiin vasta yliopistossa tai muualla lukion jälkeen.

Minun on hyvin vaikea uskoa, että äidinkielestä a:n tai b:n saanut menestyisi yliopisto-opinnoissa kovin hyvin. Siellä kuitenkin pitää tuottaa niin paljon omaa tekstiä, ja viimeistään gradu voi muodostua ylivoimaisen vaikeaksi, jos ei osaa kirjoittaa oikein omaa äidinkieltään. Äidinkielestä on kuitenkin nykyisin todella helppo saada edes c.

[CJS]

jos minulta kysytään, ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen kohdalla tulisi vaatia paljon tiukempaa rajaa. Vähintään arvosana C, tai lakkia ei heru. Kukaan ei hyödy siitä, että joka ikäluokasta koulutetaan yhä enemmän näitä "ääliö-ylioppilaita", jotka eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa kunnolla. Moisten kohdalla koulutusputki on mennyt hukkaan, eivätkä he osaa tehdä myöskään mitään käytännön töitä.

Tai niinhän sen arvostelun pitäisi mennä, että alin hyväksytty arvosana A tarkoittaisi sitä, että ylioppilas hallitsee homman hyväksyttävästi.

Käsitykseni mukaan ongelma ei ole olemassa vain äidinkielessä, vaan kaikissa aineissa. Rimoja joudutaan laskemaan siellä sun täällä, koska kaikki halutaan kuitenkin läpi siinä perinteisessä kolmessa vuodessa. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä onkin vähän se ongelma, että ihmisiä halutaan vain läpi. Yläasteella (tai onko se nykyään yläkoulu?) rima on vielä alhaisempi - tai voisi jopa epäillä että rima on joutunut vallan kadoksiin jossain vaiheessa kouluhistoriamme aikana. Itse en yläasteaikanakaan kyennyt ymmärtämään, miten olisi ollut käytännössä mahdollista saada nelosia ainakaan kevätlukukauden todistuksessa ja näin kyetä jäämään luokalleen kertailemaan asioita. Olisi kai pitänyt olla suurin osa vuotta pois koulusta ja palauttaa muutamiin osallistumiinsa kokeisiin tyhjä paperi, jossa oma nimi on kirjoitettu karkeasti väärin. Häiriökäyttäytyvät henkilöt taisivat päästä tuollaisellakin pelillä läpi, sillä opettajathan tietysti halusivat heistä vain mahdollisimman nopeasti eroon.

Mitä muuten tulee kansainvälisiin vertailuihin, niin ei niistä liian ylpeä kannata olla. Vertailujen tekeminen on aika hankalaa joissain asioissa kuten äidinkielen kirjoittamisessa. Suomea äidinkielenään puhuvat oppivat kielen luonteesta johtuen kirjoittamaan nopeammin sanoja oikein kuin esim. englantilaiset, joiden kieltä on yksinkertaisesti mahdoton kirjoittaa pelkän puhutun kielen perusteella oikein. Ja oli niin tai näin, koulujärjestelmäämme on arvioitava ennen kaikkea suhteessa siihen, millaista koulutusta täällä tarvitsemme.

Tietysti on hyvä, että meillä lähes kaikki pakollisen koulun läpikäyneet osaavat lukea ja kirjoittaa "kohtuullisesti" eli meiltä puuttuu huonoin ääripää kansainvälisesti verrattuna. Mutta epäilen, että meiltä puuttuu niin ikään paras ääripää, koska ainakin yläasteella tanssitaan hyvin pitkään heikoimman aineksen kykyjen, kiinnostuksen ja häiriköintihalukkuuden mukaan. Monet keskinkertaisesti ja hyvin menestyvät oppilaat voivat olla kolmisen vuotta tekemättä juuri mitään, koska rima on niin matalalla. Sitten kun tätä keskinkertaisten ja hyvien joukkoa patistetaan kouluttautumaan suurin joukoin - ikään kuin ammattikoulutus ei olisi koulutusta - niin pakkohan sitä rimaa on ylemmilläkin asteilla madaltaa, mukaan lukien yliopistossa.

Koko järjestelmää ja sen tavoitteita (esim. 70% korkeakoulutetaan) saisi aika radikaalistikin miettiä uudelleen. Nykyisestä mallista kärsii varmasti, ainakin vastaisuudessa, niin kansantalous, tiede kuin yksittäiset ihmisetkin, jotka on tietämättöminä nuorina heitetty yläasteen opinto-ohjauksessa (opintohuijauksessa) turhanpäiväiseen koulutusputkeen. Sisäänpääsymääriä pitäisi laskea sekä lukioissa että yliopistoissa ja rimoja pitäisi nostaa kautta linjan. Ehkä voisi harkita myös jotain järjestelyä, joka jakaisi oppilaita jonkinlaisiin tasoryhmiin yläasteella. On hyvä että koko kansalle annetaan jonkinasteinen peruskoulutus eikä ole tietysti tarkoituksenmukaista tehdä siitä liian hankalaa, mutta ei ole myöskään tarkoituksenmukaista, että innostuneet ja/tai kyvykkäät oppimiskykyiset nuoret viettävät kolme vuotta yläasteella tekemättä kuin murto-osan siitä mihin kykenisivät. Liikoja ei tarvitse lähteä vaatimaan, mutta kaiketi nuoriltakin pitäisi silti vaatia edes jotain. Tarpeeton vaatimattomuus näkyy nykyisin kautta koko linjan yläasteelta maisteritutkintoon.

[Merope]

^ Aamen tuolle. Allekirjoitan koko tekstin, niin omien kokemusteni kuin havaintojenikin pohjalta.

Sen tosin sanon, että Suomessa ja ulkomaisissa kouluissa panostetaan monessa aineessa aivan eri asioihin. Esim. juuri kielissä (niin kotimaisessa kuin vieraissa) useissa muissa maissa panostetaan paljon enemmän puhumiseen ja suulliseen ilmaisuun, kuin meillä Suomessa, jossa vastaavasti panostetaan sitten siihen kirjalliseen ja tekniseen puoleen. Mikä taas aiheuttaa sen, että moni lukion käynyt tavaa varmaan englantia paremmin kuin moni sitä äidinkielenään puhuva, mutta sitten taas ei pysty käyttämään kieltä sujuvasti ja luontevasti esim. keskustelussa.

[ABC]

jos minulta kysytään, ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen kohdalla tulisi vaatia paljon tiukempaa rajaa. Vähintään arvosana C, tai lakkia ei heru. Kukaan ei hyödy siitä, että joka ikäluokasta koulutetaan yhä enemmän näitä "ääliö-ylioppilaita", jotka eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa kunnolla. Moisten kohdalla koulutusputki on mennyt hukkaan, eivätkä he osaa tehdä myöskään mitään käytännön töitä.

Tai niinhän sen arvostelun pitäisi mennä, että alin hyväksytty arvosana A tarkoittaisi sitä, että ylioppilas hallitsee homman hyväksyttävästi.

Käsitykseni mukaan ongelma ei ole olemassa vain äidinkielessä, vaan kaikissa aineissa. Rimoja joudutaan laskemaan siellä sun täällä, koska kaikki halutaan kuitenkin läpi siinä perinteisessä kolmessa vuodessa. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä onkin vähän se ongelma, että ihmisiä halutaan vain läpi. Yläasteella (tai onko se nykyään yläkoulu?) rima on vielä alhaisempi - tai voisi jopa epäillä että rima on joutunut vallan kadoksiin jossain vaiheessa kouluhistoriamme aikana. Itse en yläasteaikanakaan kyennyt ymmärtämään, miten olisi ollut käytännössä mahdollista saada nelosia ainakaan kevätlukukauden todistuksessa ja näin kyetä jäämään luokalleen kertailemaan asioita. Olisi kai pitänyt olla suurin osa vuotta pois koulusta ja palauttaa muutamiin osallistumiinsa kokeisiin tyhjä paperi, jossa oma nimi on kirjoitettu karkeasti väärin. Häiriökäyttäytyvät henkilöt taisivat päästä tuollaisellakin pelillä läpi, sillä opettajathan tietysti halusivat heistä vain mahdollisimman nopeasti eroon.

Mitä muuten tulee kansainvälisiin vertailuihin, niin ei niistä liian ylpeä kannata olla. Vertailujen tekeminen on aika hankalaa joissain asioissa kuten äidinkielen kirjoittamisessa. Suomea äidinkielenään puhuvat oppivat kielen luonteesta johtuen kirjoittamaan nopeammin sanoja oikein kuin esim. englantilaiset, joiden kieltä on yksinkertaisesti mahdoton kirjoittaa pelkän puhutun kielen perusteella oikein. Ja oli niin tai näin, koulujärjestelmäämme on arvioitava ennen kaikkea suhteessa siihen, millaista koulutusta täällä tarvitsemme.

Tietysti on hyvä, että meillä lähes kaikki pakollisen koulun läpikäyneet osaavat lukea ja kirjoittaa "kohtuullisesti" eli meiltä puuttuu huonoin ääripää kansainvälisesti verrattuna. Mutta epäilen, että meiltä puuttuu niin ikään paras ääripää, koska ainakin yläasteella tanssitaan hyvin pitkään heikoimman aineksen kykyjen, kiinnostuksen ja häiriköintihalukkuuden mukaan. Monet keskinkertaisesti ja hyvin menestyvät oppilaat voivat olla kolmisen vuotta tekemättä juuri mitään, koska rima on niin matalalla. Sitten kun tätä keskinkertaisten ja hyvien joukkoa patistetaan kouluttautumaan suurin joukoin - ikään kuin ammattikoulutus ei olisi koulutusta - niin pakkohan sitä rimaa on ylemmilläkin asteilla madaltaa, mukaan lukien yliopistossa.

Koko järjestelmää ja sen tavoitteita (esim. 70% korkeakoulutetaan) saisi aika radikaalistikin miettiä uudelleen. Nykyisestä mallista kärsii varmasti, ainakin vastaisuudessa, niin kansantalous, tiede kuin yksittäiset ihmisetkin, jotka on tietämättöminä nuorina heitetty yläasteen opinto-ohjauksessa (opintohuijauksessa) turhanpäiväiseen koulutusputkeen. Sisäänpääsymääriä pitäisi laskea sekä lukioissa että yliopistoissa ja rimoja pitäisi nostaa kautta linjan. Ehkä voisi harkita myös jotain järjestelyä, joka jakaisi oppilaita jonkinlaisiin tasoryhmiin yläasteella. On hyvä että koko kansalle annetaan jonkinasteinen peruskoulutus eikä ole tietysti tarkoituksenmukaista tehdä siitä liian hankalaa, mutta ei ole myöskään tarkoituksenmukaista, että innostuneet ja/tai kyvykkäät oppimiskykyiset nuoret viettävät kolme vuotta yläasteella tekemättä kuin murto-osan siitä mihin kykenisivät. Liikoja ei tarvitse lähteä vaatimaan, mutta kaiketi nuoriltakin pitäisi silti vaatia edes jotain. Tarpeeton vaatimattomuus näkyy nykyisin kautta koko linjan yläasteelta maisteritutkintoon.

Hyvää analyysiä. Näitä asioita on pohdittu myös ylemmillä tasoilla, mutta on päädytty säilyttämään nykyinen järjestelmä. Muutamia kommentteja:

Yliopistoissa, joissa karsinta on suoritettava jossain kohdin, on paljon halvempaa karsia porukka sisäänpääsyvaiheessa, kuin pistää siitä puolet pihalle vuoden opetuksen jälkeen. Suomessa on paljon vähemmän yliopisto-opettajia suhteessa oppilaiden lukumäärään kuin maailman huippuyliopistoissa, ja opetus ei myöskään tuo meriittiä opettajille kuten esim. USA:ssa.

Itse en kannata tasoryhmiä oppilaille vielä peruskoulussa, koska se johtaisi käytännössä siihen, että paikkakunnan silmäätekevien kakarat olisi pakko mahduttaa noihin "parempien oppilaiden" ryhmiin hinnalla millä hyvänsä. Oikea tapa olisi perustaa lisää erikoislukioita, joissa voisi jo keskittyä osaamisensa parhaisiin puoliin. Lukiotasolla ei enää tarvitsisi kaikkien opetella kaikkea, vaan yliopiston ja lukion välistä kuilua voisi madaltaa erikoistumisella jo aikaisemmassa vaiheessa.

[Maybrick]

Yläasteella "paras ääripää" kyllä pärjää myös vähemmän haastavassa joukossa eikä menetä mitään. Eivät he ole "tekemättä mitään". Jos koulussa ei riitä haasteita, heillä riittää energiaa hommata haasteita koulun ulkopuolella. He myös ymmärtävät, miltä pohjalta peruskoulu toimii. Heille ei myöhemminkään tahdo riittää haasteita.

Yliopisto-opiskelu on nykyään paljolti pelleilyä, 80-luvun tutkinnonuudistusko syynä vai myöhemmät "parannukset".
Rima laskee koko ajan

Lukiosta vielä, että erikoislukioiden valikoima on vielä melko suppea, mutta kyllähän lukion pitäisi olla edelleen pääasiassa "yleissivistävä". Jokainen pääsee raapaisemaan kaikkea vähän.

[ubuntus]

Yläasteella "paras ääripää" kyllä pärjää myös vähemmän haastavassa joukossa eikä menetä mitään. Eivät he ole "tekemättä mitään". Jos koulussa ei riitä haasteita, heillä riittää energiaa hommata haasteita koulun ulkopuolella. He myös ymmärtävät, miltä pohjalta peruskoulu toimii. Heille ei myöhemminkään tahdo riittää haasteita.

Yliopisto-opiskelu on nykyään paljolti pelleilyä, 80-luvun tutkinnonuudistusko syynä vai myöhemmät "parannukset".
Rima laskee koko ajan

Lukiosta vielä, että erikoislukioiden valikoima on vielä melko suppea, mutta kyllähän lukion pitäisi olla edelleen pääasiassa "yleissivistävä". Jokainen pääsee raapaisemaan kaikkea vähän.

Itse näen Suomalaisen yliopistokoulutuksen laadukkaana. Itse olen viettänyt vuoden vaihdossa tunnetussa LSE:ssä Lontoossa ja tuon kokemuksen jälkeen voin rehdisti todeta ettei meidän tule vähätellä korkeakoulutustamme. LSE:ssä töitä oli paljon, mutta heikollakin esityksellä annettiin kohtuullinen arvosana, usealla siellä tehdyllä suorituksella en olisi Suomessa päässyt kurssista läpi tai olisin saanut 1:sen. Opetus oli samanlaista kuin Suomessakin, osa proffista oli hyviä osa umpisurkeita. Huhujen mukaan kuulumalla sopivaan sukuun, ei tutkinnon suorittamisesta tarvitse paljoa stressiä ottaa.

Samanlaisia juttuja on kuulunut muualtakin. Yksi matematikkaa opiskellut kaveri kävi vaihdon jenkeissä, en muista missä yliopistossa. Yliopiston opinto-ohjaaja (tai joku vastaava) oli tapaamisessa ihmetellyt kuinka hänellä voi olla 1:ä arvosanoina. Pian selvisikin opinto-ohjaajan ihmettely, kursseista ei käytännössä voinut saada hylättyä tai huonoa arvosanaa. Kaverini huonoin arvosana oli A- vaikka Suomessa oli 1:kin tullut. Kurssien vaatimukset olivat olleet täysin käsittämättömiä, eräs Suomessa ollut kurssi oli kooltaan 4 tai 5 opintoviikkoa, jenkeissä sama kurssi oli paloiteltu 3 eri osaan joista jokaisesta sai 3 opintoviikkoa. Muutenkin useiden kurssien vaatimustaso oli kuulemma lähempänä lukion pitkää matematikkaa.

[CJS]

Itse en kannata tasoryhmiä oppilaille vielä peruskoulussa, koska se johtaisi käytännössä siihen, että paikkakunnan silmäätekevien kakarat olisi pakko mahduttaa noihin "parempien oppilaiden" ryhmiin hinnalla millä hyvänsä. Oikea tapa olisi perustaa lisää erikoislukioita, joissa voisi jo keskittyä osaamisensa parhaisiin puoliin. Lukiotasolla ei enää tarvitsisi kaikkien opetella kaikkea, vaan yliopiston ja lukion välistä kuilua voisi madaltaa erikoistumisella jo aikaisemmassa vaiheessa.

Joo tuo on totta, että tasoryhmät saattaisivat kyllä toimia todellisuudessa vallan toisin kuin olisi tarkoitus. Otankin siltä osin ehkä sanomaani vähän takaisin. Kyllähän sitä ehkä hieman pidemmälle päästäisiin jo sillä, että vaatimustasoa hieman nostettaisiin ja muutoin toimittaisiin niin, että ei ihan hitaimpien mukaan tarvitsisi mennä (enemmän tukiopetusta jne.). Ja sitten ehkä hyvin pärjääville ja kiinnostuneille voisi järjestää jotain lisäopetusta tms..

Erikoislukioissa on vähän se ongelma, että ne eivät oikein ole tasaisesti kaikkien saatavilla, mikä on kuitenkin mielestäni koulujärjestelmämme arvokkaimpia ajatuksia. Tai sitten niitä pitäisi todella perustaa siten, että ne ovat suhtkoht tasaisesti saavutettavissa.

Lukion voisi tosiaan jälleen alkaa nähdä nykyistä enemmän yliopistoon valmentavana paikkana, joten sitä puolta voisi varmasti hyvin kehittää, samoin kuin opinto-ohjausta sekä yläasteella että lukiossa.