Raisa Räisäsen, 16 v. katoaminen 16.10.1999 n. klo 23 Tampereen keskustassa (ketju 2)
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Menee ihan arvailuksi, mutta valitettavasti tulee ekana mieleen, että Raisaa on ollut odottamassa/paikalle tullut vähän useampikin mies ja tyttö ei ole ollut halukas ainakaan kaikkien kanssa paneskelemaan. Itse tuossa 90- luvun puolivälissä jonkun verran tutustuin turkkilaiseen pizzeriamaailmaan (toisessa kaupungissa) ja kyllähän se tavallista oli, että samassa kämpässä asui useampi mies. Omassa tapauksessa nämä tutut miehet olivat sentä ihan täysipäisiä (plus että liikuttiin aina kaverin kanssa), mutta kun kerran osallistuimme vähän isomman porukan tapaamiseen, niin johan siinä meinasi joutua ahdistelluksi jo heti vessareissulla. Tosin ei se varmasti loppujen lopuksi paljoa eronnut samanikäisten suomipoikien ahdistelusta viihteellä oltaessa.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Voihan helvetti. Viimiset pari vuotta joka kerta kun luen tapauksesta ottaa pumppu pari tyhjää. Ei siksi että olisin tuntenut Raisaa tai sen enempää tapausta, vaan siksi että mulla vahva kutina tekijästä ja jokanen uutinen ottaa askeleen enemmän siihen suuntaan. Olen miettinyt pääni kipeäksi pitäisikö soitella asiasta jonnekin, mutta kyse on vaan kutinasta. Sanokaa mielipiteenne, pitäiskö mun soitella ja mihin.
Henkilö jota epäilen on mun ex. Tämä on isoin syy sen jälkeen että kyse on vaan kutinasta miksen ole epäilyäni mihinkään kertonut. Asiat ei päättyneet hyvin, poliisi on joutunut välejämme selvittelemään, jospa tämä tulkitaan jonain kostona (mitä tämä ei ole).
Hän on ulkomaalaistaustainen. Hän asui tuolla suuntaa silloin. Hän työskenteli pitseriassa. Ja hän on väkivaltainen. Nämä on ne faktat. Sitten mennään sinne mutu osastolle. Exällä on naistyyppi, pitkät, urheilulliset, meikittömät, hiukan harmaahiirulaiset. Niin minä nuorempana kuin se jonka kanssa minun jälkeen sen näin muistutetaan ulkonäöllisestä Raisaa, miehellä on selkeä tyyppi. Ja isoimpana syynä on jotain mitä se höpisi useamman kerran.
Tapahtuneesta on kymmenen vuotta, enkä ottanut juttuamme mitenkään vakavasti, eikä tyypin kielitaito aina pysynyt juttujen perässä joten en aina jaksanut kuunnella ja ihan tarkkaan en muista. Mutta muista että pidin sitä järjettömän omituisena jo sillä hetkellä, ja joka uutinen saa mut miettimään niitä höpinöitä. Tyyppi meinaan useamman kerran kertoi 16vuotiaasta tytöstä joka uskonut (mies sillon oli 40 tai karvan vajaa), joka itse halusi sitä (mitä, en tiedä). Nämä höpinät ajoittui usein riitaan, ja niissä ei ollut mitään tolkkua (ellei kyse ole Raisasta, sitten ymmärän höpinät paremmin, sittenhän ne oli uhkauksia).
Eihän näillä tiedoilla kannata soittaa mihinkään?

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016061521732993_uu.shtml
Uusia vihjeitä Raisa Räisäsestä - Poliisi etsii hautapaikkaa ruumiskoiran avulla
Tänään klo 09:00
Poliisi on saanut uusia vihjeitä liittyen vuonna 1999 kadonneeseen Raisa Räisäseen.
Raisa Räisänen on nähty katoamisyönä Tampereen keskustassa.
Raisa Räisänen on nähty katoamisyönä Tampereen keskustassa. POLIISI
Raisa Räisänen on ollut kadoksissa lähes 17 vuotta.
Raisa Räisänen on ollut kadoksissa lähes 17 vuotta. POLIISI
Rikoskomisario Paavo Tuominen keskusrikospoliisista (KRP) kertoo Iltalehdelle, että lokakuussa 1999 kadonnutta Raisa Räisästä etsitään tänä kesänä ruumiskoiran avulla.
– Ennen syksyä käydään. Lähinnä tutkitaan viimeisten vihjeiden mukaan eli Multisillan seudulla, Tuominen sanoo.
Hänen mukaansa joitakin vihjeitä voidaan tarkastaa aiemminkin, tilanteen mukaan.
Jo eläkkeellä oleva tamperelainen taksikuski kertoi viime syksynä poliisille antaneensa Raisan tuntomerkkeihin sopivalle nuorelle naiselle ja ulkomaalaistaustaiselle miehelle kyydin Tampereen keskustasta yönä, jona Räisänen katosi jäljettömiin.
Taksikuski on kertonut, että mies saattoi olla ehkä turkkilaistaustainen ja lyhyempi kuin autoon tullut nainen. Pari kuljetettiin noin yhdeksän kilometrin päähän keskustasta Multisillan kaupunginosaan Multiojankatu 28:aan.
– Todistajan kertomusta voidaan pitää luotettavana, Tuominen kertoi syksyllä Iltalehdelle.
Uusi vihjeitä
Tuominen kertoo nyt, että Räisäsen katoamiseen liittyen on tullut uusia vihjeitä mahdollisista hautapaikoista.
– 15-20 vihjettä on tullut, Tuominen kertoo.
Poliisi tarkastaa kaikki vihjeet.
– Ettei jää mitään selvittämättä, Tuominen toteaa.
Hänen mukaansa uudet vihjeet koskevat mahdollisia ruumiinkätkemispaikkoja.
– Vihjeet ovat sellaisia, mitä ihmiset olettavat, että voisi olla ruumiin kätkemispaikkoja.
Tuomisen mukaan vihjeitä antaneet ihmiset ovat ajatelleet, että paikat ovat muodoltaan sellaisia, että niihin on mahdollisesti kätketty ruumis.
– Kaivauksia, joissa voisi pahimmassa tapauksessa olla ihminen.
Vastaavia vihjeitä on Tuomisen mukaan tarkastettu aiemminkin. Yleensä kätköistä löytyy jotain muuta kuin ihminen. Pääasiassa erilaisia roskia.
Tuominen pitää todennäköisenä, että Raisa Räisänen on kuollut.
- Ei koskaan voi olla varma, hän kuitenkin vielä toteaa.
Ja Sassi kaiketi noista voi ilm. Viranomaisille että onko mitään yhteyttä. Kyllähän ne tarkistaa asian onko kyseinen henkilö asunut sielä ja varmasti tarkistaa vihjeen

oikolukeminen... hmm ei jaksa! 
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Minun mielestäni kannattaa. Mitä voit menettää? Pahimmassa tapauksessa sinua ei uskota, kertomasi kyseenalaistetaan ja aavistuksiasi vähätellään ja se tuntuu kurjalta. Varmasti kestät sen, mutta kestätkö sitä, jos et koskaan ilmoita näistä? Todennäköisempää kuitenkin on, että sinua kuullaan ihan asiallisesti.Sassy kirjoitti:Voihan helvetti. Viimiset pari vuotta joka kerta kun luen tapauksesta ottaa pumppu pari tyhjää. Ei siksi että olisin tuntenut Raisaa tai sen enempää tapausta, vaan siksi että mulla vahva kutina tekijästä ja jokanen uutinen ottaa askeleen enemmän siihen suuntaan. Olen miettinyt pääni kipeäksi pitäisikö soitella asiasta jonnekin, mutta kyse on vaan kutinasta. Sanokaa mielipiteenne, pitäiskö mun soitella ja mihin.
Henkilö jota epäilen on mun ex. Tämä on isoin syy sen jälkeen että kyse on vaan kutinasta miksen ole epäilyäni mihinkään kertonut. Asiat ei päättyneet hyvin, poliisi on joutunut välejämme selvittelemään, jospa tämä tulkitaan jonain kostona (mitä tämä ei ole).
Hän on ulkomaalaistaustainen. Hän asui tuolla suuntaa silloin. Hän työskenteli pitseriassa. Ja hän on väkivaltainen. Nämä on ne faktat. Sitten mennään sinne mutu osastolle. Exällä on naistyyppi, pitkät, urheilulliset, meikittömät, hiukan harmaahiirulaiset. Niin minä nuorempana kuin se jonka kanssa minun jälkeen sen näin muistutetaan ulkonäöllisestä Raisaa, miehellä on selkeä tyyppi. Ja isoimpana syynä on jotain mitä se höpisi useamman kerran.
Tapahtuneesta on kymmenen vuotta, enkä ottanut juttuamme mitenkään vakavasti, eikä tyypin kielitaito aina pysynyt juttujen perässä joten en aina jaksanut kuunnella ja ihan tarkkaan en muista. Mutta muista että pidin sitä järjettömän omituisena jo sillä hetkellä, ja joka uutinen saa mut miettimään niitä höpinöitä. Tyyppi meinaan useamman kerran kertoi 16vuotiaasta tytöstä joka uskonut (mies sillon oli 40 tai karvan vajaa), joka itse halusi sitä (mitä, en tiedä). Nämä höpinät ajoittui usein riitaan, ja niissä ei ollut mitään tolkkua (ellei kyse ole Raisasta, sitten ymmärän höpinät paremmin, sittenhän ne oli uhkauksia).
Eihän näillä tiedoilla kannata soittaa mihinkään?
-
mobiililaiteukkeli
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 567
- Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 2:05 am
- Paikkakunta: Tampere
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Olipas uutinen! Hyvä sellainen. On kyllä suuri pettymys, mikäli Raisa ei nytkään löydy. En voi skeptiselle luonteelleni mitään, mutta jotenkin epäilen näitä "vihjeitä" (tietysti tietämättä niistä edes mitään)... Ettei siellä taksikuskiuutinen olisi saanut mielikuvituksen liikkeelle.
Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn että etsintä tuottaa tulosta!
Minä, ja varmasti moni muukin, toivon Sassy että otat nyt välittömästi yhteyttä poliisiin puh 050 3378829 ja 0400 973 471, sähköposti [email protected]

Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Ole rohkea ja ota yhteys viranomaisiin. Monet ihmiset ovat poliisille tietojaan Raisan tapaukseen liittyen kertoneet, ja niitä arvostetaan suuresti: Viranomaiset itse tekevät johtopäätöksiä siitä, johtaako vihje lisätutkimuksiin, joten sinun ei tarvitse sitä miettiä - vaikkei johtaisikaan, olet tehnyt vain sen, mikä on oikein.Sassy kirjoitti:Sanokaa mielipiteenne, pitäiskö mun soitella ja mihin.
Saat myös ilmoittamalla asian pois mielestäsi ja sydämeesi rauhan.
Voimia. Toivottavasti teet päätöksen tarttua puhelimeen - kertomuksessasi ei ole minusta yhtään vähäteltävää, päinvastoin.
My my my...
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Sassy, minä uskon, että poliisi on varmasti saanut turhempiakin yhteydenottoja tämänkin aiheen tiimoilta - aina kotimeedioista alkaen. Ehdottomasti otat yhteyttä, niin saat ainakin mielenrauhan sen osalta. Jos ko. taksikuski olisi ilmoittanut asiansa tuoreeltaan, olisi Raisan tapaus voinut jopa ratketa. *huokaus*. Olettaen siis, että hänen havaintonsa ovat totta/juuri Raisasta.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Nyt ymmärrän, miksi taksikuski kertoi niin myöhään havainnoistaan. Pelokas nuori tyttö, joka sanoo taksikuskille "mitenköhän minulle käy... " Varmasti on ollut huono omatunto siitä, että päästi tytön pois autosta miehen mukaan. Mutta aiemmin kertominen ei olisi pelastanut Raisaa.
Sassylla on ihan hyvä syy kertoa nuo samat tiedot nimen kera poliisille. Poliisi sitten päättää, onko syytä tutkia miehen tekemisiä ja sanomisia enemmän. Pumppu alkaa toimimaan paremmin, kun pääset noiden ajatusten ja epävarmuuden aiheuttamasta stressistä.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... in/5944064

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 31189.htmlTiedot Raisan katoamiseen liittyen voi ilmoittaa puhelinnumeroihin 050-3378829 ja 0400-973471,sähköpostiin [email protected] tai lähimmälle poliisilaitokselle.
https://www.poliisi.fi/keskusrikospolii ... ntapyynnotKeskusrikospoliisille voi ilmoittaa rikoksia koskevia vihjeitä sähköpostilla rikosvihje.krp(at)poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 418 622. Virka-ajan ulkopuolella numerossa on nauhoittava automaattivastaaja.
Vihjeen voi antaa nimettömänä. Poliisi kuitenkin suosittelee, että vihjeen antaja ilmoittaisi nimensä ja yhteystietonsa, jotta tietoja voidaan myöhemmin tarkentaa. Kaikki vihjeet käsitellään luottamuksellisina.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... in/5944064
Ruumiskoirat metsään, poliisi jäljittää pitsamiehiä – Selviääkö Raisa Räisäsen tapaus vihdoin?
Kotimaa Julkaistu 15.06.2016 06:21
Keskusrikospoliisi on saanut toukokuussa julkaistun Vinkkimiehet-ohjelman jälkeen 15-20 uutta vihjettä Raisa Räisäsen katoamisesta.
Keskusrikospoliisi on saanut runsaasti uusia vihjeitä ja havaintoja vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapaukseen liittyen. Vihjeet ovat tulleet sen jälkeen, kun MTV.fi:n Vinkkimiehet-ohjelman erikoisjakso Räisäsen katoamisesta julkaistiin kolme viikkoa sitten.
– Vihjeitä ja havaintoja on tullut 15-20. Ne ovat koskeneet sopivia henkilöitä ja mahdollisia hautapaikkoja Multisillan lähimetsissä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen sanoo MTV Uutisille.
Vinkkimiehet-ohjelmassa kerrottiin toukokuussa uusi hätkähdyttävä tieto Raisa Räisäsen katoamisesta.
KRP:n mukaan Raisa Räisänen oli ollut peloissaan noustessaan taksiin lokakuisena yönä vuonna 1999 Tampereen keskustassa. Taksi vei tytön ja ulkomaalaisen miehen kerrostaloalueelle Multisiltaan.
Taksikuski oli viime vuoden lopulla ottanut yhteyttä poliisin ja kertonut muistavansa kyseisenä yönä kyydin, jossa hän vei kylmissään olleen tytön ja ulkomaalaistaustaisen miehen noin kymmenen kilometrin päähän Multisiltaan, Multiojankatu 28:ssa sijaitsevalle kerrostaloalueelle.
Tyttö oli noussut ensin autoon etupenkille, kun mies oli keskustellut auton takana tuttavansa kanssa.
– Tyttö oli ollut peloissaan ja sanonut ”mitenköhän minulle käy”, Tuominen kertoi Vinkkimiehet-ohjelmassa.
Poliisi epäilee, että Raisa Räisänen on surmattu ja ruumis kätketty.
KRP saanut valokuvia hautapaikoista
Tuomisen mukaan Vinkkimiehet-ohjelman jälkeen poliisi on saanut vihjeitä mahdollisista hautapaikoista Multisillan lähistöllä.
– Ihmiset ovat muistaneet hyvin, missä silloin on ollut jonkinlaisia kaivantoja. Niihin liittyen poliisi on nyt saanut myös valokuvia. Nämä mahdolliset hautapaikat aiotaan tarkistaa lähiaikoina ruumiskoiran avulla, Tuominen kertoo.
Kaivannot ovat vain kilometrin säteellä Multisillan kerrostaloalueelta, johon Raisa Räisäsen epäilty taksikyyti päättyi.
Poliisi jäljittää pitsamiehiä
Lisäksi poliisi yrittää tavoittaa Tampereen keskustassa, Hämeenkatu 16:ssa tapahtuma-aikaan sijainneen pitserian omistajaa ja työntekijöitä.
Vihjeiden mukaan ainakin osa entisen pitserian turkkilaistaustaisista työntekijöistä asui vuonna 1999 Multisillassa.
– Se on ainakin asia, mikä nyt kannattaa selvittää. Jäljitämme pitserian omistajaa ja työntekijöitä, Tuominen vahvistaa.
16-vuotias Raisa Räisänen katosi Tampereella 16.10.1999. Hänen tiedetään eronneen ystävästään Hämeenkadun Sokoksen kulmalla myöhään illalla.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Mulla on käynyt mielessä sekin (kun jossain puhuttiin taksarin lähipiiristä tms.), että ei kai taksikuski asunut samoilla nurkilla (ja nämä miehet mahdollisesti naamatuttuja) ja lähipiiri on ollut sitä mieltä, että parempi olla puuttumatta, ettei tule ongelmia.URSA kirjoitti:Nyt ymmärrän, miksi taksikuski kertoi niin myöhään havainnoistaan. Pelokas nuori tyttö, joka sanoo taksikuskille "mitenköhän minulle käy... " Varmasti on ollut huono omatunto siitä, että päästi tytön pois autosta miehen mukaan. Mutta aiemmin kertominen ei olisi pelastanut Raisaa.
Viimeksi muokannut Kaustinen, Ke Kesä 15, 2016 1:01 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Nyt tuntuu että palaset vois loksahdella yhteen. Tyttö kylmissään, pitseriaan lämmitteleen..pitsamiehet iskee silmänsä..luvataan kyytiä pirkkalaan päin, mennäänkin multisiltaan...ja sassy, anna ihmeessä vinkkisi.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Enkä yhtään ihmettelisi, jos miehet olisivat tuossa taksin ulkopuolella vielä keskustelleet, että kenen kämpille voi mennä ja kaveri mahdollisesti antanut oman kämppänsä "lemmenpesäksi".teho77 kirjoitti:Nyt tuntuu että palaset vois loksahdella yhteen. Tyttö kylmissään, pitseriaan lämmitteleen..pitsamiehet iskee silmänsä..luvataan kyytiä pirkkalaan päin, mennäänkin multisiltaan...ja sassy, anna ihmeessä vinkkisi.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Toivottavasti nyt tulisi jokin selvyys Raisan kohtaloon.
Voi silti olla niin, ettei tekijää saada kiinni. Tarkoitan tällä sitä, että mieshenkilö, jonka seurassa Raisa ehkä nähtiin, oli vain käymässä täällä. Ihan kavereita moikkaamassa. Siinä auton luona on sovittu, että hän menee jonkun asuntoon ja saa sinne avaimet.
On voinut käydä niinkin, etteivät kaverit edes tienneet, mitä oli tapahtunut sitten. Kun tapaus tuli ilmi,he eivät ole käräyttäneet kaveriaan,vaan käskeneet palaamaan kotimaahan ja vähän äkkiä.
Jos taksarin kertomus on totta, niin mietin vieläkin, mitkä perhesyyt estivät häntä kertomasta asiasta aikaisemmin.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Taksikuskin kertomismotiiveista ei taida olla muuta kuin spekulaatioita.
Muoks. Siis näköjään poliisi maininnut ns lähipiirin. Yleensä menee toisinpäin, että lähipiiri painostaa kertomaan tietonsa.

-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Itselläni on se käsitys (näiden omien kokemusten perusteella), että Suomessa pysyvästi asuvien luona sitten vierailee ties mitä serkkuja ja kumminkaimoja, jotka majoittautuvat muiden nurkissa ja pyörivät työpaikoilla (pizzerioissa ym.) ihan töitäkin tehden. Monesti myös näyttäisi käyvän niin, että pizzeria on ja pysyy, nimi vaihtuu ja vastuuhenkilöiden nimet vaihtuvat.
-
Saksiniekka
- Susikoski
- Viestit: 48
- Liittynyt: Pe Kesä 05, 2015 5:59 pm
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Liityn minäkin kuoroon, joka kannustaa Sassya ottamaan yhteyttä poliisiin ja kertomaan epäilyksensä. Oliko exäsi vielä sattumalta kenties Hämeenkatu 16:ssa toimineessa pitseriassa töissä? (Tuossa osoitteessa toimineen pitseria-kebabbilan väkeä vissiin on nyt jäljitetty).
Mustakin alkaa tuntua tod.näköiseltä, että kylmissään ollut Raisa on mennyt pitseriaan lämmittelemään. Miten pitkään tuohon aikaan nuo on ollut auki, onko ollut kyse sellaisesta paikasta joka menee kiinni jo joskus 22 aikaan, vai sellainen joka on pikkutunneille saakka auki? Ja olihan lauantai, yleensä silloin ollaan pidempään auki. Voihan se olla että on ensin vietetty aikaa pitseriassa pikkutunneille saakka (esim. takahuoneessa, tai sitten paikka on ollut virallisesti jo kiinni, jolloin muilta asiakkailta ei ole havaintoja Raisasta). Sitten siitä matka jatkunut taksilla Multiojantielle, lupauksena ehkä juuri että "mulla on siellä auto, mä voin heittää sut kyllä kotiin!". Taksikuskin mukaanhan mies oli ihan sujuvasti sanonut osoitteen suomeksi, jolloin mies tuskin on mikään vain Suomessa käymässä ollut pitserian pitäjän turkkilainen serkkupoika? Tosin pelkän osoitteen lausumisen perusteella ei voi kovin pitkiä johtopäätöksiä tehdä kenenkään kielitaidosta. Muutenhan koko matka oli mennyt hiljaisuuden vallitessa.